40+ so what wol.12

Huikeaa kesän alkua:wave:!

Se alko nyt, loma koululaisilla ja osittain siis mullakin, kun voin pari kuukautta olla olematta "kuljetusliike Lilleriina Oy Ab"!

Tulipas suvivirsi hoilattua, ja kyyneliä taas piti pyyhkimän! Hienosti meiän mukulat on koulunsa hoitaneet, kun keskiarvot oli kaikilla yli kasin, tyttösellä 9,2 ja pääsi nyt lukion ekalta! Ylpeänä täällä oon, vaikka itse ovat työnsä hoitaneet, mutta ovat NIIN hienoja lapsia!

Oivikki; uskotaan vain kovasti, että pikkuriikkinen kasvaa ja vahvistuu, ja tarraa tiukasti kiinni! Ja ymmärrän kyllä tuonkin, että kun tietää , että kaikki mahdollisuudet ovat ja siirto tehty, niin haluaa vähän vaklata jo aikas ajoissa! Mä vaan itse mietin juurikin sitä, että jos ekaks näyttäs viivaa, ja sitten yhtäkkiä ei näyttäskään, niin omalla kohdallani, en haluais nähdä sitä aikasta "toivon-viivaa", jos se sitten häipyskin! Mutta kaikki tyylillään, ja kaikki konstit on sallittuja ja toivottaviakin=)! Mutta teille pikkusisarusta toivon sydämestäni:heart:!

*murmur*; tulikos talleteltua? Ja onko elo ihan normia, vai joko kissan nostoa pöydälle pitää harkita?

Ottis; tässähän ei voi muuta kuin irvistää ja tökätä kepillä:stick:, sitä perkuleen peikkoa, joka sinne taas majoittu!:vampire:! Ei sanat riitä kertomaan, kuinka pahoillani olen, että tuommonen mörkö aina nostaa päätään, kun hetken mennyt kivasti! Ehkäpä jonakin päivänä tajuat, että ajanhukkaa taitaa olla tuonlaisen ihmisen kanssa elo, joka vain napsii herkut päältä ja muuten joko murjottaa tai kiukuttelee..Ikävääkin ikävämpi tilanne! Elä nyt kuiteskaan lomaasi pilaa sen takia, vaan tee kaikkea mukavaa, nauti elostasi ja hemmottele itseäsi:hug:!

Ulpunen, annekristiina, Rominas ja Bugsy! Terkkuset teille, ja kaikkea ihanaa näin kesän alkuun ja siitäkin etiäpäin!

Mä yritän kovasti sitä lomamatkaa suunnitella, mutta pahasti tuntuu aika loppuvan kesken, kun miljoona hommaa muistettavana ja mietittävänä.. Kävimme tänään ton koirulin kanssa sen lomahoitopaikassa, ja sain hävetä silmät päästäni, kun oli koko ajan nylkyttämässä sitä tyttökoiraa kuin paraskin panomies! Olikohan se sittenkään hyvä idea olla laittamatta kuistille, kun meillä vaakamamboa danssataan?:headwall:! säntänsä poika, heh!

Nyt mun täytyy taas luovuttaa "tietsikkahuone" nuorisolle, joka alkaa kauhuleffaa katsomaan..

Minttu, Pikkutirri ja kaikki muut nimeltä mainitsemattomatkin olkkarilaiset, AURINKOISTA ja lemmenrikasta kesää!! Käykäähän kylässä!

Palataan astialle, sanos Lilleriina

 

Lilleriina..enhän mie jaksanut talletella..eikä mitään katteja pöydällekkään nostella, elo kun taas ihan sopuisaa rinnatusten mieheni kera.

Simmahdin soffalle kun mies&poikenen läksivät saunaan 20.30 ja sitten kympiltä vasta tokenin heräillä kun mies tuikkasi minuun masuun Fragmine piikin.

Olishan hän varmaanhin tuikannut muutahin..hmmm..jonnehin muuanne
(huomi(seksi) koetan nohevoitua)
.. mutta olin iiiiiiihan vetämättömässä kunnossa - ja kampaajalla vain tänään kävin!(autolla)..vähästä sitä ihmisen lapsonen väsyy.:O

No, miullahan on AINA oviksen tietämillä armoton väsy, en voi sille mitään.

Mukavaista viikonloppua, olette KAIKKI ihunia!:kiss:
(täällä sataa ropistellut eilisen päivän ja jatkuu vaan..onneksi siitepöly saa kyytiä=))

 

Ottis - siun ukkoais hieman tökkäsen..nuuuuuuinnikkään..:stick:
..jaksuja sinne ja toivottavasti oli kiva ilta:kiss:


..ja kiitos - poikanen voi jo paljon paremmin
Toki tuota koira allergiaa nyt mietin..syksyllä mennään testeihin(TK-lääkäri laittaa lähetteen kun pyysin)

Ajatella, poikanen sai ekan todistuksensa..miun niin lempeä ja vastapuolena tulinenhin, rakas pieniäinen:heart:

Hyvin meni eka vuosi.
Käyttäytyminen : Kiitettävä
Äidinkieli: Erinomainen
Matematiikasta: Hyvä
Muita arvosteluja ei tullutkaan sitten vielä.

Ostettin valmis mantsikka kakku ja pistettiin suut makoisiksi kesälaitumelle pääsyn kunniaksi!

Nati nati ihunat:heart:

 

Huomenta naiset :wave:

Onpa ihanata istua aamutakissa ekana kesäloma-aamuna kaikessa rauhassa, vaikkei ulkosalla niin kesäistä olekaan! Pari viime päivää mennyt juhliessa, yo-juhlia ja valmistujaisia sekä yhdet synttäritkin.

Lilleriina ja AnneKristiina, ei voi minua laittaa samaan kastiin AnneKristiinan kanssa tuon urheilun suhteen, niin hurjalta kuulostaa Mutta olen kyllä muutaman kuukauden käynyt salilla/jumpassa useamman kerran viikossa mm. siinä toivossa, että edellisen vuoden aikana salakavalasti hiipineet 5 kg suostuisivat irtautumaan kropastani... Tulos: ehkä vähän kiinteämpi olen, MUTTEN yhtään kevyempi Ihanan pitkän kesälomani aikana aion kyllä yrittää olla entistäkin aktiivisempi Minulle liikkuminen on kyllä henkistä piristystäkin, endorfiinit pitävät turhat ahdistukset loitolla!

Ninni69, voi ei, tosi kurja tilanne sinulla. :hug: Eikö mies ole missään vaiheessa halunnut lasta?

Samoin Sussu72, en ihmettele että toivottomuus iskee välillä... mutta jospa se taustailu (jos oikeasti pystyt hellittämään ajatuksesta) auttaisi ja tapahtuisi ihana odottamaton "vahinko"!

Voi Ottis, jotain niin tuttua oli tuossa kuvauksessasi miehesi suhtautumisessa, että kyyneleet nousi silmiin lukiessa... Itse sinnittelin aikanaan aivan liian pitkään huonossa parisuhteessa. Vaikka kuinka haluaisi pitää perheen ja parisuhteen koossa, vaikka kuinka rakastaisi toista, vaikka kuinka kokisi itsensä jotenkin syylliseksi siihen että tulee huonosti kohdelluksi, vaikka eroaminen olisi omien arvojen vastaista (kuten itselläni), EI SAA ANTAA KOHDELLA ITSEÄÄN HUONOSTI! Ulkopuolista keskusteluapua kannattaa hakea - jos mies ei suostu, voi ainakin itse mennä purkamaan tuntojaan. Olen kyllä lähipiirissä nähnyt tapauksia, joissa ihan toivottomilta näyttävistä tilanteista on parisuhdeterapian avulla löytynytkin ihan uusi suunta, ja pari on voinut uudistuneena ja onnellisena jatkaa yhdessä. Mutta siihen kyllä tarvitaan vahva tahtotila MOLEMMILTA... Anteeksi jos menee liiallisen neuvomisen puolelle, ja varmasti tämän kaiken tiedät itsekin. Herättää vaan niin voimakkaita tunteita, kun on itse ollut tuontyyppisessä tilanteessa. En haluaisi yhdenkään ihanan naisen haaskaavaan elämästään niin monta vuotta kun itse tein

Vaan enää en haaskaa elämääni huonossa parisuhteessa :wave: mur-mur, tattinen ja bugsy (hauskat piirrokset ), totta, monien jos ei useinpien suomalaisten miesten ongelma on puhumattomuus. Ei kuitenkaan kaikkien! Minun ihana, ihana :heart: mieheni kuuluu aivan päinvastaiseen tyyppiin. Pystyy puhumaan mistä vain, kykenee ottamaan vastaan rakentavaa kritiikkia (tietysti edellyttäen että se ON rakentavaa...), on kosketuksissa omiin tunteisiinsa ja puhuu niistä, itkee kun itkettää, huomaa heti jos minua vaivaa jokin ja haluaa puhua asian selväksi.

Ymmärrän että on tosi tärkeää, että täällä voi rauhassa mollata miehiä kun siltä tuntuu - niin itsekin tekisin, jos tarvetta olisi Sallittakoon tämä hehkutus minulle, koska olen niin onnellinen tilanteestani ja tästä miehestä juuri siksi, että olen kokenut aikanaan jotakin aivan päinvastaista aivan liian pitkään Ja ehkä myös toivonkipinäksi niille, jotka ajattelevat, ettei puhuvia miehiä ole olemassakaan

Joo Ottis, salakoodausta on. Ulpuselta piti jo kysyä, mitä "talletuksia o+:n molemmin puolin" tarkoittaa, mutta jossakin kohtaa iski valaistus!

Jollekin oli tulossa sijaislapsi, onnea meillä on parivuotias viikonloppulapsi, jonka tukiperhe olemme. Vaikka lapsonen käy meillä vain kerran kuussa, ihmeesti häneen on kiintynyt :heart:

ON: olen toipunut keskenmenosta ihmeen hyvin. Silti aina sekunnin verran UNOHDAN, etten olekaan enää raskaana... esim. eilen pohdin erästä tiettyä loppukesän viikonloppua, jolloin olin suunnitellut kertovani raskaudesta aikuisille lapsilleni - ennen kuin tajusin, ettei mitään kertomista olekaan Ja tiettyä juhlamekkoa päälle pukiessani käväisi mielessä ajatus, tämä ei enää loppukesästä sovi.... Viimeiset työviikot on kyllä ollut niin kiireisiäkin, ettei kauheasti ole ehtinyt mielialoja tunnustelemaan. Toivottavasti ei tule mitään isoa pudotusta nyt kun alkoi loma...

Mutta juuri nyt on NIIN hyvä mieli. Kuuntelen kun mieheni, kuopukseni ja viikonloppulapsosemme pelailevat, nauravat ja juttelevat yhdessä. Kaikki on niin hyvin juuri nyt, ja eihän meillä muuta olekaan kuin tämä hetki!

Näissä tunnelmissa aurinkoisempia kesäilmoja toivotellen
Kastehelmi

Ps. Lisäys: jottei nyt kuullostaisi liian ällö-ihanalta-idylliltä, kerrottakoon että pelin loputtua esimurkkuikäinen kuopus alkoi kiukuttelemaan... hermo meinaa mennä!!! Onko jollakulla kokemuksia siitä, että lapsessa on niin voimakkaasti exän eli isänsä piirteitä, että tosi vaikeaa suhtautua tämän ikäviin puoliin? Koska tiedostan, että välillä reagoin pikemminkin muistutuksiin menneestä kuin itse lapseen, yritän säilyttää malttini liiankin pitkälle, ja tämähän lapsi vedättää juuri niin pitkälle kuin nuora sallii!!!

 

Rominas, no voi harmitus sentään, että jouduit näin pitkään pakettia odottelemaan, toivottavasti nyt tulisi superpikaisesti, omat tilaukset uk:sta ovat tulleet jopa ihan muutamassa arkipäivässä.

Ottis, olisivat kaiketikin sen paikan mielellään sinulle antaneet, kun kävivät oikein muistuttelemassa... Kyllä se vaan sen sortin päällepäsmäri taitaa olla tuo miehesi, että yhteiselo vaatii PALJON kärsivällisyyttä, kun et vaan antaisi murjoa itsetuntoasi, ethän! Eipä meilläkään tuo mies läheskään aina ole sieltä aikuisimmasta päästä, enkä varmaan ole minäkään, mutta yli 10 ekaa vuotta kuuntelin ihan kuin lamaantuneena sitä melskausta. Menin ihan lukkoon, koska en ollut siihen mennessä koskaan joutunut moista kokemaan ja mies syyttelikin minua muun ohella keskustelutaidottomaksi. Toiseksi olin jotenkin oppinut siihen, että jos jotain sanotaan, niin sitä myös tarkoitetaan ja siksi kiukunpuuskissa paiskotut kovat sanat satuttivat tosi syvältä ja se vaikutti suhteeseemme varmasti ihan kaikilla osa-alueilla. Vuosien mittaan huomasin, ettei hän ollutkaan tosissaan sanojensa takana ja se suututti, koska tuntui siltä, ettei hän välitä minusta eikä arvosta yrityksiäni ratkoa asioita "fiksusti". Jossain vaiheessa kyllästyin olemaan se sovitteleva osapuoli ja nykyisin räjähdän takaisin, mikä ei tietenkään ole mikään paras ratkaisu asiaan. No, jos on jokin perustavaa laatua oleva kysymys, niin otan asian puheeksi sitten, kun ollaan molemmat rauhoituttu. En tiedä, kantaako se hedelmää pidemmällä tähtäimellä, mutta helpottaa ainakin omaa fiilistä, kun saa perusteellisesti selitettyä asiansa ja ainakin sillä hetkellä toinenkin osapuoli väittää ymmärtävänsä. Mutta "huvittavinta" kaikessa on se, että riitojen ollessa ylimmillään, mies hokee, miten minä olen niin muuttunut ja olen aivan omituinen yms. Miksiköhän? Meillä mies on myös paljon harrastusmenoissaan ja niistä joustaminen tuntuu olevan vaikeaa, varma keino saada riita aikaiseksi on pyytää miestä perumaan oma menonsa. Ei esimerkiksi ehdi kotiin yhteisiin ruoka-aikoihin ja tuntuu pitävänkin itsestäänselvyytenä, että voi kirmailla omissa menoissaan kuin teinipoika konsanaan ja kotona odottaa ruoka, jonka voi lämmittää mikrossa ja vetäistä naamaan tietsikalla tai lehteä lukien...Itsellä on taas perhe-elämästä aika toisenlaisia odotuksia. Anteeksi, tulipahan varsinainen vuodatus ja varsinkin yksipuolinen kuvaus meidän yhteiselosta. Muistathan pitää huolta itsestäsi!

Bugsy, osuvia karrikatyyrejä! Ihanaa odotusta sinne! :heart:

Lilleriina, onnittelut mammallekin hienoista todistuksista! Taitaa lomakuumetta pukata, etköhän sinä vaan saa kaiken tarvittavan hoidettua ennen reissua, joten ethän stressaa liikoja, kyllä se siitä lutviutuu! Vai sellainen casanova se teidän koiruus, parempi tuo tietysti, kuin että olisivat vaikka intoutuneet nahistelemaan!

mur-mur, sinnekin onnea ylpeälle äidille ekasta torkasta! Mites siellä muuten?

Kastehelmi, tuo on niin totta, että liikunta purkaa paineita ja tuo toisaalta hurjasti energiaa. Toivottavasti plussaat uudelleen pikimmiten niin voit sitten taas suunnitella tulevia vauvamasun näkökulmasta! On sinulla hieno mies, tuollaisesta harvinaisuudesta kannattaa pitää tiukasti kiinni! Ja aivan ihanaa, että olet huonon suhteen jälkeen löytänyt Onnen!!!

Tekeeköhän täti tuloaan tavallista aikaisemmin, kun asiat ottavat päähän normaalia enemmän, yleensä menkkakiukku iskee vasta päivän pari ennen...mieskin sai tänään osansa, onneksi tilanne on jo ohi.

Rentouttavaa sunnuntaita kaikille!

 

Hei täältäkin :wave:

Paljon on tullut taas juttua tänne, lukemassa olen käynyt mutta en ole kommentoinut. Kesäloma on muutamilla alannut ja pitkä sellainen ja Ottiksella vähän pitempikin loma, hieno juttu - olkoon tämä aika sinulle uusi ja rentouttava kokemus ja toivottavasti myös löydät vastauksia mieltä painaviin kysymyksiisikin.

Parisuhdeongelmat on myös ne jotka täällä askarruttaa jos jollakin, toisilla enemmän ja toisilla vähemmän. Sama ongelma kaikilla - mies vain ei ymmärrä meidän naisten ajatuksia ja mieltä :saint: - eikös se näin ole.
Itse olen joskus ajatellut että voisi tehdä hyvää kun laittaisi Keltaiseen pörssiin vaihtoilmoituksen - vaihdetaan keskenkasvuinen miehen alku aikuiseen ihanaan mieheen, ei palautusoikeutta mutta jos en kummiskaan....

Itselläni ovis päällä mutta kun ei huvita niin ei huvita...voipi olla että tämä ovis jää käyttämättä, mutta tuleehan niitä uusia....toivossa on hyvä ainakin elää.

Kaikille tasapuolisesti ihanaa kesää, olkoon loma tai ei, mutta kesäkuussa jo eletään. Toivottavasti tämä kesä tuo uusia tuulia ja ihania sellaisia meille kaikille ihanille naisille ja kun syksy koittaa (ei onneksi vielä pitkään aikaan) ollaan entistäkin viisaampia ja toivottavasti meillä monella on jo silloin uusi ihana ihmisenalku matkassa mukana :heart:

 

..totta, monien jos ei useinpien suomalaisten miesten ongelma on puhumattomuus. Ei kuitenkaan kaikkien! Minun ihana, ihana :heart: mieheni kuuluu aivan päinvastaiseen tyyppiin. Pystyy puhumaan mistä vain, kykenee ottamaan vastaan rakentavaa kritiikkia (tietysti edellyttäen että se ON rakentavaa...), on kosketuksissa omiin tunteisiinsa ja puhuu niistä, itkee kun itkettää, huomaa heti jos minua vaivaa jokin ja haluaa puhua asian selväksi.

On kyllä erittäin ihanaa kun mies osaa näyttää tunteensa:heartei pidä kaikkea sisällään)

Ymmärrän että on tosi tärkeää, että täällä voi rauhassa mollata miehiä kun siltä tuntuu - niin itsekin tekisin, jos tarvetta olisi Sallittakoon tämä hehkutus minulle, koska olen niin onnellinen tilanteestani ja tästä miehestä juuri siksi, että olen kokenut aikanaan jotakin aivan päinvastaista aivan liian pitkään

Kastehelmi - sallitaan a i v a n v a r m a s t i, eihän siun onni ole keltään meiltä poijjes!:kiss:



ON: olen toipunut keskenmenosta ihmeen hyvin. Silti aina sekunnin verran UNOHDAN, etten olekaan enää raskaana..

Lämmin halitus:hug::heart:

.

 

..Toiseksi olin jotenkin oppinut siihen, että jos jotain sanotaan, niin sitä myös tarkoitetaan ja siksi kiukunpuuskissa paiskotut kovat sanat satuttivat tosi syvältä ja se vaikutti suhteeseemme varmasti ihan kaikilla osa-alueilla.

Juuri näin meillähin..


Vuosien mittaan huomasin, ettei hän ollutkaan tosissaan sanojensa takana ja se suututti, koska tuntui siltä, ettei hän välitä minusta eikä arvosta yrityksiäni ratkoa asioita "fiksusti".


..tätä itsekkin aina mietin: onko mies OIKIASTI tosissaan, mitä suuttuessaan sanoo - tuleeko totuus juuri silloin pihalle!?

Jossain vaiheessa kyllästyin olemaan se sovitteleva osapuoli ja nykyisin räjähdän takaisin, mikä ei tietenkään ole mikään paras ratkaisu asiaan.

Näinhän se miullahin käy - tunnustan:ashamed:..en vain jotenhin jaksa enää aina olla se sovitteleva osapuoli yksistään.


.."huvittavinta" kaikessa on se, että riitojen ollessa ylimmillään, mies hokee, miten minä olen niin muuttunut ja olen aivan omituinen yms. Miksiköhän?

Sama vika täällä - olen "omituinen"..ja j o p a "sairashin" välistä..: /

Itse yritän todellahin tarkkailla riidan tullessa sanomisiani(en tietenkään onnistu aina)etten paiskoisi suustani kovin kiihdyksissä sellaisia sammakoita, ettenkö voisi jälkeenpäin seistä sanojeni takana.
Mies vain menettää tässä suhteessa TÄYSIN itsekontrollin ja sitä tekstiä sitten tulee ja se ON pas****ta..:O

.

 

Sarialeksandra..
Itse olen joskus ajatellut että voisi tehdä hyvää kun laittaisi Keltaiseen pörssiin vaihtoilmoituksen - vaihdetaan keskenkasvuinen miehen alku aikuiseen ihanaan mieheen, ei palautusoikeutta mutta jos en kummiskaan...

Onpa itsellänihin käynyt usiamman, kuin kerran mielessä tämäkin!

..ja itselläni tökkii tuo "tunnelmaan" pääseminen kun pitäisi oikiaan aikaan alkaa tekemään talletteluja(osa syy lääkkeeni)

Niin..ja ovis viivakin vahvennut..taitaapi tulla ovis JO Kp10..(nyt Kp8)
Uskon nyt tulevan kun tisuthin hieman kipiät ja oli alkukierron päivinä koviakin tuntemuksia(munarakkuloiden kasvukipuisia)

 

Nimi/ikä.......Kiertopvä./kierronpit...yrityskerta...Km/monesko haaveissa


Hanhimamma (42)...kp7/27.............yk4...........3/1.yht.
Kastehelmi (44).......kp9/?...............yk?(5/2012)....5./1.yht.
Euphonia (40)..........kp11/25-26.......yk230......................1.
Fiialiia (40+)............kp12/27-30.......yk2............1.
annekristiina (47).....kp18/26...........yk6....(2007) 5./2.yht.
sarialeksandra(41)...kp19/32-35.......yk.yli 1v......................2.
tattinen (41)............kp22/22-28.......yk20(2km.)5/1.yht.
pikkutirri (42)...........kp27/28-30.......yk18(6&8/2011)4/2yht.
ulpunen (42)............kp28/31-34.......yk2..............2.
Iida-Karoliina (48)....kp29/26-31.......yk4.......5/1.yht.
OOAK (49)...............kp?/26-28.........yk4..(Km1992)4/1yht.


Kadonneet lampaat:

Ulla4, Mother Mary?, Raputar, velmuliina, Mynteli, Bismil, Mimmi68, Muumimamma-72, AinoEmilia, Pernilla, Mahdotontako, mariikka70, Barbarella, Zillian, nooraneeamaria

Taustailijat/Taukoilijat:
Räystäspääsky, Onlydream, Ballerina Bolero, Haave2010, Elysee, Piitu73, Hysteria, sarppav, Mami41, *Justiina*, Iida-Karoliina, *mur-mur*, Kastanja, pikkutirri, Oivikki, Rominas, MrsBree, anjamarita, Ninni70, Rena, Glearblue, Minttu2011, Morticia, WhiskyPeat, Sussu-72






Oivikki (?)............pp5
ulpunen (42)........dpo8



Ovulaatiotestissä tasavahva viiva= dpo-1
ovulaatio (myös oletettu ilman testailua) =dpo0
päivät ovulaation jälkeen = dpo1..dpo2..jne..
hoitopäivä = pp0; sitten pp1 jne.
pp = piinapäivä
RKTT= Raskaana kunnes toisin todistetaan
TOTT-päivä= "torstai on toivoa täynnä päivä"(R-testipäivä torstaina)

Ulkolainen sivusto mm: Ovulaatiolaskuri, R-testin tekopäivä laskuri, R-oireita dpo-päivittäin ja p a l j o n muuta hyödyllistä tietoa "piinapäiviin".:wave:
The Very Early Signs & Symptoms of Pregnancy | Countdown to Pregnancy

:heart:Kaikki plussanneet löytyvät pinon ensimmäiseltä sivulta!:heart:
http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/vauvakuume/1897274-40-so-what-wol-12-a/

linkki pikkuriikin sivuille: pikkupikkuriikki retroilee

 

Eipä *mur-mur* jaksanut alkaa lemmiskelemään tälle iltaa, ei niin _millään_..
..mies selkeästi olisi halunnut..tuli hieman "kurjeke" olo kyllä..

En vain halua pel-käs-tään tallettelujen takia lempiä..eikä niistä siemenistä enää meille pientä kasva kainaloiseen saakka.:'(

Luulenpa halujen lisääntyvän varmaanhin 1-2vrk sisään kun ovis saapuu.(alakerrassa jo kivat limathin)

Nati nati ihunat ja Puuuh-Puuuh..tästä läksi tulemaan ISO+++++++++ tuulahdus!!!:heart:

 

Hei ihanat naiset!:wave:

Käyn edelleen aktiivisesti lukemassa tätä palstaa ja aina välillä on pakko kommentoidakin jotain. Niin kovasti toivoisin parisuhdesolmujen aukeamista niiden kanssa painiville!
Ottiksen mies kyllä kuulostaa ajoittain melko narsistiselta persoonalta, toivottavasti niitä hyviäkin hetkiä löytyy? Muuten alkaa kuulostaa melkein siltä että helpompi sinun olisi elää vaikka ilman koko miestä.

Nyt seuraa hiukan omituista ja omanapaista tilitystä; toivottavasti en loukkaa ketään!
Tämä meidän raskaushan on lähes kokonaan miehen toiveesta alulle laitettu, alunperin en olisi halunnut mihinkään hoitoihinkaan lähteä, mutta suostuinpa niihinkin. Aluksi olin hyvinkin innoissani raskaudesta, mutta parin viime viikon ajan olen ollut lähinnä ahdistunut. Miehelle en tästä voi puhua, hän on onnensa kukkuloilla.
Minua ahdistaa jo etukäteen elämän muuttuminen ja erityisesti kaikkien muiden ihmisten kommentit siitä kuinka lapsen kanssa PITÄÄ elää. Minua tungetaan väkisin muottiin ja sellainen on ollut minulle aina kauhistus! Kaikki katsovat oikeudekseen puuttua elämääni ja kaikkeen mitä teen, anoppi varsinkin antaa ymmärtää että teen kaiken jo nyt ihan väärin. Tottakai ymmärrän sen että elämä tulee muuttumaan, mutta tarkoittaako se sitä että kaikesta ennen niin tärkeästä on pakko luopua, ei kai?
Apua, teillä on varmasti järkeviä mielipiteitä?

 

Huomenta Wienna,

olen uusi täällä joten en tilannettasi tarkemmin tiedä. Kuinka pitkällä olet raskaana? Minkä ikäinen olet? Onko tämä ensimmäinen...? Utelias....

Ihan tasan tarkkaan normaaliin raskauden kulkuun kuuluvat myös ristiriitaiset tunteet. Luulenpa että se on nimenomaan tärkeä osa äidiksikasvamisprosessia: lupaan, että niitä ristiriitaisia tunteita nimittäin tulee jatkossakin! Kun ei se äitiys ja lapsen saaminen ja VARSINKAAN se aikuiseksi saakka kasvattaminen ole pelkästään ihanaa. Matkan varrella tulee käytyä koko tunneskaala läpi moneen kertaan.

MUTTA SE ON SEN ARVOISTA! :heart: Eikä elämän välttämättä tarvitse muuttua aivan totaalisesti. Riippuu tietysti siitä, mikä on ollut lähtötilanne - jos ollut tapana käydä vähän väliä bilettämässä, lapsen kannalta toki olisi suotavaa, että tulisi muutosta... Mutta muuten lapsen kanssa voi vallan mainiosti elää hyvinkin aktiivista, menevää, rikasta elämää. Itsestä ja omasta asenteesta se riippuu tosi pitkälle! Tosin täytyy myöntää, että toki riippuu myös jonkin verran lapsista. Omat isot lapseni ovat olleet vilkkaita, touhukkaita, osa haastaviakin, mutta eivät ole estäneet elämästä aktiivista elämää. Toki jossain ääritapauksissa (esim. vaikea sairaus) voi rajoituksia tulla.

Omista vanhemmista ja yhtä lailla anopin mielipiteistä irtautuminen on osa aikuiseksi kasvamisprosessia... joillakin (kuten itselläni) se tapahtuu vasta neljänkympin tienoilla Sinä saat itse päättää, miten haluat elää, ja miten haluat lapsesi kasvattaa. Toki on usein viisasta kuunnella muiden neuvoja, mutta SINÄ PÄÄTÄT (luonnollisesti yhdessä lapsen isän kanssa). Mihinkään tiettyyn muottiin ei tarvitse äitiyden vuoksi tunkeutua, tai ainakin muoteissa on valinnanvaraa yhtä paljon kuin äitejäkin

Älä suotta ainakaan koe syyllisyyttä ristiriitaisista tunteistasi. Se on vain elämää! Itsekin kun tässä vähän puolittain haaveilen että "josko vielä" - "tjottailen" palstan salakoodilla ilmaistuna - niin silti herään välillä jonain aamuyön hetkenä ajatukseen: olenko aivan hullu? Jaksaisinko enää, viitsinkö enää? Entä jos saan lapsen eikä se ole terve?

No, jaksamis- ja viitsimiskysymykseen tiedän vastauksen: kyllä, jaksan, vastapainona tulee niin valtavasti myös iloa. Viimeinen kysymys onkin sitten Luojamme käsissä... eihän tässä elämässä mikään ole varmaa. Jos haluaa, voi elää jatkuvassa pelossa jo olemassa olevienkin lasten suhteen, kuka tahansa heistäkin voi milloin vaan sairastua tai vammautua... Emme pysty hallitsemaan elämää, mutta jos pelko pääsee hallitsemaan meitä, elämä jää elämättä. Pitää vain rohkeasti (vaikka samaan aikaan pelkäisikin...) heittäytyä elämän virran vietäväksi tai Jumalan kannattaville käsivarsille, miten sen nyt kukin omassa elämässään todeksi kokee.

En tiedä, oletko jo niin pitkällä, että tuntisit vauvan liikkeet... yleensä siinä kohtaa odotukseen tulee uutta iloa, ja vauvasta alkaa tulla persoona

ON: Tämä tuntuu ekalta VARSINAISELTA lomapäivältä, kun itse sai jäädä nukkumaan miehen lähtiessä töihin. Aiomme kuopuksen kanssa vähän siivoilla paikkoja niin voimme sitten seuraavat pari päivää vähän reissata lähiympäristössä.

Aurinkoa kaikille! Täällä se paistaa ainakin juuri nyt

Kastehelmi

 

Hei Kastehelmi,
kiitos vastauksestasi!

Minulla ikää jo 40, ensimmäinen lapsi tulossa ja viikkoja nyt 10+6 eli alussa ollaan. Tämähän sai alkunsa ensimmäisestä IVF-hoidosta, sitä ennen oltiin ilman ehkäisyä ainakin se 4 vuotta. Iästä huolimatta en ole kyllä vielä täysin aikuinen eli ehkä tämä on jonkinlaista henkistä kasvua kohti aikuisuutta?
Kotona on aina viihdytty, meillä on paljon eläimiä eli niistä huolehditaan joka päivä. Sinällään siis ajatus jonkin meistä riippuvaisen hoitamisesta ja aloillaan olemisesta ei siis ole vieras, ei miehellekään.

Kiitos sanoistasi, aloin jo epäillä omaa mielenterveýttäni kun kaikki muut tuntuvat olevan onnensa kukkuloilla ja minä vaan epäilen...
Tuo syyllistäminen tuli jo mukaan ja alkoi vetää mieltä matalaksi.

 

Wienna, Kastehelmi kirjoitti kyllä niin viisaasti ja kattavasti, ettei tuohon ole oikeastaan lisättävää, mutta kumminkin komppailen: Kuinka paljon itse kukin tekee omia juttujaan on todellakin yksilöllistä ja on paljolti itsestä ja lapsen vaativuudesta kiinni. Perustapauksessa vauvankin kanssa on melko helppoa kulkea ja mennä ja jos hoidot yms. järjestyvät/sujuvat, niin silloinhan omatkin menot onnistuvat. Meillä poika oli kuukauden iässä ensimmäisen kerran koko illan kotona kahdestaan isänsä kanssa - hyvin pärjäsivät, kun pumppumaitoa oli varattu riittävästi. Toki sitä ennen olin käynyt kauppareissuilla ym. nopeilla asioilla. Moni tuttu vauvan äiti on käynyt aktiivisesti esim. treenaamassa ihan alusta asti ja sovittavathan monet yksityisyrittäjät jopa työn ja vauvan! Samaa mieltä Kastehelmen kanssa, ei tarvitse sopia tiettyyn muottiin ollakseen riittävän hyvä äiti. Se, miten lapsesi hoidat ja kasvatat on tosiaankin oma asiasi, joten anna tuputtavien/arvostelevien kommenttien mennä toisesta korvasta ulos!

Kastehelmi, mukavaa lomanalkua!

mur-mur, se on niin totta, että tikuttelujen yms. keskellä on vaikea virittäytyä tunnelmaan ja jos ei jaksa eikä huvita, niin silloin ei ole pakko. Kumminkin Sopivia Tunnelmia sinne o-hetken suuntaan toivottelen! :heart:

sarialeksandra, juu, joskus tuntuu siltä, että sellaisen lehti-ilmoituksen voisin minäkin laittaa! Olisikohan joku naisparka väsynyt liian kilttiin ja ymmärtäväiseen mieheen ja kaipaisi vaihteeksi vähän haasteita?

Muoks, rapistelin tänä aamuna dpo9:n kunniaksi puhtaanvalkoisen negan.

 

Pitkästi on tullut juttua. Kaikki luin, mutt kännyl kommentointi niin hidasta, ett en nyt muuta ku huikkaan ekan lomapäivän terkut :kiss:. Illalla lähdettiin mökille ex tempore ja huomenna kai kotiudutaan. Kiitos kommenteistanne. Wiennalle tsemppihalit :hug:. Asiat tuppaa lutviutumaan.

 

Wienna Ensiksikin paljon haleja sinulle - kuulostipa tutulta sinun kirjoituksesi. Itse aikoinaan olin hyvinkin mieli maassa, halusin lasta ja sitten kun vihdoinkin se onnistui, sitten tuli järkytys, apua, miten elämä muuttuu, oliko tämä sitä mitä halusin jne...monta kysymystä oli mielessä ja masennusta pukkasi.

Soittaessani lääkäriin (lapsettomuushoitoihin, että minulle varattu aika saadaan perua kun olenkin jo raskaana) kerroin hoitajalle tuntemuksistani ja hän sanoi että nämä ajatukset ovat hyvinkin normaaleja. Löytyy paljon pareja, äitejä jotka masentuvat ja kauhistuvatkin tilanteesta että nyt ovat raskaana vaikka sitä ovat odottaneet. Myös neuvolassa kerroin ajatuksistani ja se helpotti että sai puhua.

Mutta ei se kokonaistilannetta helpottanut, en tosiaankaan ollut äiti joka hehkui raskauden myötä, minulla oli hyvinkin ristiriitaiset ajatukset odotuksestani...mutta onneksi ne ajatukset helpotti ajan myötä, vaikka ei kokonaisuudessaan raskaus tuntunut siltä mitä jotkut hehkuttaa että elämäni parasta aikaa. Mutta eihän kaikkien tarvikaan kokea niin.

Mutta sen voin sanoa että kun sain lapsen maailmaan, voi sitä tunnetta, leijailin varmaan 10 senttiä lattiasta kun niin olin onnellinen, tuntui että voiko tuntua paremmalta kuin se että vihdoinkin on äiti. Ja tuntuu edelleen ihanalta!

Mutta tiedän tuon ahdistuksen tunteen, tiedän kun masentuu kun pelkää tulevaa ja toivonkin että löydät helpotusta ajatuksiisi, oli se sitten keskusteluapu tai masennuslääkkeet, mutta että sinulla olo helpottaa - sillä kun sinulla on hyvä olla, niin myös sillä ihanalla pienellä sisälläsi on hyvä olla - ja viimeistään silloin kun saat lapsesi syliin, luulen että ajattelet näitä ahdistavia ajatuksiasi enää vain pahana muistona.

Tule tänne ihmeessä kertomaan ajatuksiasi, ja etsi muitakin tahoja millä helpottaa oloasi, se tunne mitä tunnet, ei tunnu hyvältä ja siitä haluaa päästä eroon ja tiedän että siitä voi päästä eroon kun vain löytää sen oikean tavan joka sopii juuri sinulle kaikkein paremmin :heart:

Voimia sinulle :hug:

 

Kiitos myös ulpuselle ja sarialeksandralle, kiitos!

Minua helpottaa jo pelkästään se etten olekaan ihan päästäni vialla näiden tuntemusteni takia. Kukaan ei varmasti edes usko minua jos sanon tuntevani masennusta, olen aina ollut se vahva tyyppi joka pärjää aina ja menee vaikka läpi harmaan kiven. Ehkä siksi tilanne onkin niin hankala kun olen tällainen kontrollifriikki!
Olen myös yrittäjä ja melkoisessa taloudellisessa vastuussa perheestä, koko suvullekin olen se joka aina järjestää kaiken ja johon turvataan. Minulle taas mieheni on ainoa perusturvani, hänen kanssaan voin olla myös heikko, mutta tätä en usko hänenkään jaksavan selvittää.
Mutta kiitos paljon sanoistanne, uskon että tästä pohtimalla selviää ja asioillahan on tapana järjestyä!
Uskon vakaasti siihen että oma lapsi on rakas ja pian ihmettelee miten normaalilta sekin arkielämä tuntuu. Nyt pitää vaan tylysti tukkia kaikkien arvostelijoiden suut ja keskittyä omaan olemiseensa.

:hug: Kiitos teille, olette ihan huippuja!

 

Tsaudi:wave:!

Wienna! Ihan normi-tunteita elelet nyt! Kastehelmi kertoikin kaiken oleellisen tosi hienosti! Tunneskaala kummasti vielä laajenee raskauden aikana niiden hitsin hormonien takia, ja voit uskoa, että nuo on vasta alkua! Mulla on itselläni AINA ollut niin, että kun olemme ensin miehen kanssa aatelleet ja jutelleet, että vauva saa tulla, olisi ihanaa, jos tärppäisi jne..niin, ihan joka kerta, kun se plussa on tullut, niin AINA mulle iskenyt paniikki! Olen aatellut, etten haluakaan vauvaa, enkä halua olla raskaana(=mieluummin söisin maksalaatikkoa ja aurajuustoa, ja joisin olusen silloin kun huvittaa), ja seuraavaksi olenkin sitten ruvennut miettimään kaikkia mahdollisia juttuja, jotka voivat mennä raskaudessa pieleen ja lopputuloksena ajatuksissani olen satavarma, että joko vauva kuolee kohtuuni tai synnytyksessä, tai hän on pahasti vammainen:'(! Sitten, kun vihdoinkin olen alkanut tajuamaan, että OLEN raskaana ja sisälläni kasvaa uusi elämä, se odotus onkin ollut ihanaa aikaa..kasvava masu, vauvelin potkut ja hikat ja "nyrkkeilytreenit"! Ainutlaatuisen upeita aikoja kyllä.. Mutta sitten taas, mulla ei ole ollut niin kuin SariAleksandralla ja useimmilla muilla tietämilläni äideillä; että heti syntymän jälkeen olisin kovasti rakastunut vauvaan! Ei, ei..mulla on ollut jotenkin pöllästynyt olo, että jahas, sinäkö se olitkin 9 kk;tta sydämeni alla kasvamassa? Ei mitään hirveän voimakkaita tunteenpurkauksia jne..Hissunkissun,pikkuhiljaa, kun olen "siihen tyyppiini" tutustunut, on ne rakkauden tunteet heränneet..Mutta, mutta, mähän olenkin jo monesti todennut, että jollakin tapaa olen tunne-vammainen tai viallinen! Mutta halusin tuonkin kertoa sulle, Wienna, ihan sen takia, että sekin tunne on kuiteskin normaalia, jos synnytyksen jälkeen jotenkin olo onkin alakuloinen tai vähemmän "pää pilvissä"! Ihanaa raskaus-aikaa, ja käyhän tosiaan täällä purkamassa tuntojasi, niin ei tarttekaan niitä miehen syliin kaataa, jos hän ei ymmärtäskään..

Ottis , mukavata mökkielämää..

Mun on nyt lähettävä taas vähän valmisteluja tekemään perjantai-aamua silmällä pitäen, joten en enempiä jouda lätisemään..(kuinkahan monta helpotuksen huokausta koneoden takaa kuuluikaan, hih)

Iloista iltaa!

Lilleriina

 

Ehkä siksi tilanne onkin niin hankala kun olen tällainen kontrollifriikki!

Tämä voi juurikin olla yksi syy, miksi ahdistava/masentunut oloinen iskenyt - raskauden kulkua, vauvan syntymää ja tulevaa eloa kun ei voi tarkkaan edeltä suunnitella.

Kyllä asiat pakkaa lutviutumaan..on suuri asia saada tulla ja kasvaa Äidiksi ja Isäksi.
Tuo suuren muutoksen elämäänne - ihunan sellaisen:heart:

Uskon vakaasti siihen että oma lapsi on rakas ja pian ihmettelee miten normaalilta sekin arkielämä tuntuu. Nyt pitää vaan tylysti tukkia kaikkien arvostelijoiden suut ja keskittyä omaan olemiseensa.

Juuri näin wienna:kiss:
..ja arvostelijoita/turhan neuvojia kepillä silmään:stick:

.

 

Lilleriina niin hyvin kertoilikin, että ei siihen pieniäiseen välttämäti heti suur-ta raukautta ehkä tunnekkaan?(voipi olla suurikin yllätys)..toisilla se todellahin menee noin, jotta: "hissuksiin hiljaa hywäinen tulee" - se rakkaus ja tunteiden vahvuus:heart:




ON.. O-viiva vahvennut..jospa tälle iltaa tsippadippaduu..

Ps. Lilleriina..ja höpö höpö, ei me täällä huokailla siksi kun sie ahkerana kirjoittelet - vaan siksi jos siusta ei kuulukkaan hetkeen mitään!:kiss:
..mie ainahin luen niitä oikein mielelläni - kiitos lisää.=)

 

mur-mur, täytyy sanoa että minullakin on ensimmäisinä tunteina synnytyksien jälkeen ollut lähinnä helpotus siitä, että urakka on ohi, ja ihmetys pienestä ihmisestä. Mutta pian on valtava rakastuminenkin tullut Muistan erityisen hyvin miten yhden lapsen syntymän jälkeen ihaninta oli, ettei vauva enää painanut aivan sairaasti vasemmanpuolisia kylkiluitani, ja toiselta olin onnessani kun pääsin nukkumaan MAHALLAAN... sen yön tai pari ennen kuin maito nousi

Onkos teillä monella jo lapsenlapsia? Minulla ei ole, mutta todennäköisesti ihan lähivuosina tulee... Sitäkin olen vähän miettinyt, että olenko todella itsekäs kun nyt vielä haluaisin ihan oman nyytin... eli jaksanko sitten olla täysipainoisesti mummo, jos on oma pieni myös...?

Kaikenlaisia ajatuksia sitä ihmisen päässä liikkuu Lilleriina, oli kiva lukea juttuasi, komppaan mur-muria, emme kyllästy

ulpunen, pidän kyllä kiinni tästä miehestä ja mikä parasta, niin hänkin minusta Kun on riittävän huonoa kokenut, osaa kyllä arvostaa tavattomasti HYVÄÄ Tosin täytyy tähän lisätä, että eihän meidän elämämme mitään koko aikaista hehkutusta ole - aivan tavallista, hyvää arkea. Joskus on juhlahetkiä (jolloin rakkaus oikein leiskuaa ) ja joskus harvoin riidellään ja sovitaan. Varmaan se ihanuus tulee siitä perushyvästä olosta: on niin helppoa hengittää toisen läsnäolossa. Saa olla vapaasti oma itsensä, ja kuitenkin on helppoa välillä joustaa omista tarpeista/mielipiteistä, kun näkee, että toinenkin tekee niin vastavuoroisesti. Mieheni ei ole mikään lahjojen ostelija tai kukkien tuoja, sen sijaan hän tekee paljon pieniä arkipäivän palveluksia... esim. talvella putsasi autoni ikkunat lumesta aamulla, ja usein oli konepellin lumeen piirretty sydän :heart: ja tietysti minäkin teen rakkaalleni mielelläni palveluksia. Aamukahveja tuomme viikonloppuisiin sänkyyn toisillemme aina sen mukaan kumpi jaksaa ekana nousta

Sorry meni taas vähän hehkutuksen puolelle siitä suu puhuu mitä sydän on täynnä, niin se taitaa mennä... Mutta totta kai niitä ristiriitaisia tunteita, joista olemme tässä puhuneet odotuksen yhteydessä - kirjoitit muuten hienosti Sarialeksandra - on kaikilla elämän osa-alueilla eli joskus myös hyvin toimivassa parisuhteessa. Ja turvallinen parisuhde sallii sen, että ikävillekin tunteille on tilaa nousta esiin... esim. itse olen vasta nyt, tässä hyvässä parisuhteessa pystynyt työstämään monia ihan OMIA ahdistuksiani... kun edellisessä sellaiselle ei ollut tilaa. Itse asiassa edellisessä liitossani en edes tunnistanut, että minulla olisi ollut OMIAkin kipuja käsiteltäväksi - kun exän tuska (= joka tuli ulos lähinnä vihan muodossa) tuli kannettavakseni.

Jaahas, sellainen vuodatus tänä iltana. Nyt oman kullan kainaloon! Öitä

 

Huomeneita
Harmaata ja sateista Kohta taas startattava mamia kuskaamaan ja kauppaa jne. muka loma ja joka päivä aivan hullun kiire
Poijaa aloitti jalitsun pelaamisen eilen ja voi sitä riemua Pelit alkavat Torstaina ja riemu senkin kasvaa.
ON: massu kipee ja juilii munista että täti sieltä kolkuttelee kovaa kyytiä
Näin vähän uumoilinkin että en nyt niin korkeelta tipu eikä käy niin kipeetä. Uutta matoa koukkuun taas ensi kierrolla
Ihania "kesä" päiviä kaikille ja +++++tuulosia ihunaisille:heart::heart:

 

Heippa tänne palstalle.

Tulin vaan kertomaan että 31.5 meille syntyi suloinen tyttö. Vauva hurmannut koko perheen, isoveli (2 v) suukottelee ja halailee vauvaa kovasti.

Tsemppiä teille kaikille tilanteisiinne!!

- Minni

 

Minni007 Voi ku ihanaa :hug::kiss:! Onnittelut pikkuneidin syntymän johdosta :heart:! Tuntuu kuin olisit hetki sitten plussanut. Näin se aika rientää =).

Wienna Kiva, ett sun olo helpottunut, ainakin sen suhteen, ett noi sun tunteet eivät ole ollenkaan epänormaaleja . Minä ehdin taannoin olla 5 vkoa raskaana niin, että siitä itse tiesin ja ainakin kaksi viikkoa meni totuutta sulatellessa. Suuri muutoshan raskaus on ja ajatukseen tottuminen vie aikaansa ja kun ei edes tiedä mitä odottaa, on tilanne entistäkin tukalampi. Uskon, että jonain päivänä tuntuu ihan erilaiselta :kiss:.

ON Tätsykkä tuli tänne tänään. Taitaa olla tällä 'neidillä' jo ihan vanhuuden oireita ku yön hikoilin ku sika (mulle todella epänormaalia) ja aamusta taasen oli niin kylmä, ett ihan oikeasti laitoin villasukkahousut farkkujen alle. Noin pari tuntia sit istuin terassilla ja kun tunsin tutun vihlaisun muniksissa, ei olisi pitänyt olla enää veri pikkareissa yllätys ku veskiin menin, mutt niin vain olin onnistunut asian välillä unohtaa =) Väsy painaa, mutt se onkin ihan normaalia.

Tekis mieli mennä nukkumaan, mutt odottelen pienellä jännityksellä miten mies saa katit mökiltä kuljetuskoppiin ja roudattua kotiin. Kissoilla oli taas niin kivaa mökillä, ettei niitä totisesti meinaa saada sieltä pois. Kun olin kamat pakannut ja valmiina lähtöön, livahtivat molemmat takas yläkertaan nukkumaan, kun yritin saada niitä mukaan. Niinpä delegoin sitten mökiltä kotiutumisen kurjimman vaiheen eli kissojen roudaamisen miehelle =). Toisaalta sama missä sitä on, mutt alkoi kieltämättä jo käydä aika vähän pitkäks ku ei mökillä ole varsinaisesti mitään tekemistä, varsinkaan kun sää oli nyt mitä oli, välillä sataa tihkutti, sitten jo tuuli ja oli taas tyyntä ja silleen. Olen kuitenkin jo vähän varautunut siihen, ett jos ei mies onnistu kattien kuskaamisessa, lähden sinne takas, kun olen saanut pyöritettyä pari satsia pyykkiä.

mur-mur Onnea tsippadippaduuhun :heart: =)!

Ps. Mulla näyttää nyt olleen ovis kp11. Ei hyvä . Kierron pituus 24 päivää.