Ensimmäistä lastaan yrittävät yli 35v

ICSItar, onnittelut superplussan johdosta :heart: Hyviä fiilistelyjä ja leijumisia viikonloppuun :)

Lumi, olen todella pahoillani negasta :hug: Ja ymmärrän todella hyvin eteenpäin menemisen tarpeen. Minullekin on ollut toipumisen ja jaksamisen kannalta tärkeää tieto siitä, että päästään suhteellisen nopeasti jatkamaan hoitoja. Itselläni ei ole tarkkaa tietoa, mutta olettaisin, että ehkä jopa yksi kierto voisi riittää tauon kestoksi. Voi siis olla, että pääset piakkoin kesällä jatkamaan hoitokuvioita. Odottavan aika on todella pitkä ja suru ja pettymys voivat tuntua tässä vaiheessa musertavilta, joten myös minä lähetän sinulle paljon voimia sekä uskoa ja toivoa tulevaan :hug:
 
No niin, olen nyt pari päivää koettanut lukea kaikkia tämän ketjun tarinoita. Ei ehkä hiljaiseksi vedä kuin paikoin, mutta kiva nähdä että toivoakin on. Ennekaikkea olen myös aidosti ja vilpittömästi iloinen kaikkien plussanneiden puolesta ja uskon jotenkin, että te kaikki osaatte arvostaa sitä. Epäonistuneiden puolesta tunnen myös aitoa surua ja pettymystä.
Itsellä tämä oma "sekava" tilanne ehkä myös aiheutti sen, että ylipäätään koskaan tänne aloin kirjoitella. Menkat siis menossa ja pitäisi alkaa ensi viikon lopulla tikuttaa ovista. Viimeinen Pas tulossa siis kesäkuun alulla luomukiertoon sit jos sulatus onnistuu.
Mietimme jatkoa ja taukoa, jota ei ole omasta mielestäni aikaa pitää? Julkisella olemme siis hoidossa ja aika turta olo koko tilanteesta kun vedetty nyt passeja peräkkäisiin kiertoihin ja ei tulosta. Jatkosta ei tietoa ja kesäloma tietty muutenkin tulossa, mutta jos pas ei onnistu, emme tiedä jatkosta. Harkitsemme yksityistä, mutta emme tiedä mihin menisimme jne.
Minua painaa ikä ja endo... No, tämä pas nyt vedetään kunnialla sit oikein kunnolla mietitään jatkoa kunhan saadaan lääkärinkin näkemys jatkosta selville. Tosi kiva mennä just ennen passia kyselemään jo valmiiksi epäonnistumisista. Mutta en ole ihan menettänyt toivoani...
 
Puhdas nega testattu. Oikeastaan tämä ei tunnu edes pahalta: onhan tässä ollut aikaa valmistautua.

Itse asiassa minulla on jollain tapaa jopa helpottunut olo. 1 IVF:n alkioilla tehtiin yhteensä 5 tai jopa 6 siirtoa (en edes muista enää), kaikki tuoresiirtoa lukuun ottamatta kahden alkion siirtoja ja taisi olla 3.siirron jälkeen, kun aloin aavistella, että näillä alkioilla ei meille lasta tehdä. Nämä viimeiset pari siirtoa ovat siis olleet henkisesti raskaita ennemminkin juuri siksi, että on koko ajan tiennyt, että tämä on tod.näk. ihan turhaa vaivannäköä ja rahan menoa. Nyt päästään tekemään uusi hoito ja saadaan ehkä parempilaatuisia alkioitakin. Olemme jo päättäneet, että uusi IVF tehdään elokuun kiertoon.

Hyvää jatkoa kaikille ja toivottavasti en törmää enää keneenkään teistä tällä palstalla ;)

Kiitoksia seurasta!
 
Mithril, odotin ja toivoin myös sinulle plussaa, joten todella ikävä yllätys, että kävi niinkuin kävi :( Voimia ja jaksamista pitkän taipaleen päättymisen keskelle :hug: Toivottavasti saat kesällä kerättyä hyvin voimia ja hyvää mieltä elokuussa käynnistyvään uuteen hoitojaksoon! (Onneksi uuden hoitojakson alku on jo tiedossa: tiedän, että myös sinua eteenpäin meneminen auttaa.)
 
Lumi72 olen todella pahoillani negasta...

Mulla oli yksityisellä yksi normaali kierto välissä ennen seuraavaa hoitoa.
Julkisella mennyt miten jonot mennyt.

Melkoisen turpea olo alkaa olemaan ja nyt hiipii pelko taustalle että jos ne onkin jo liika suuria kun huomenna punktioon pääsee... No toivotaan ettei.

Tässä tietysti herää taas toivo josko tämä hoito olisi se millä saisi edes jotain pakkaseen koska sekin on saavutus jo sinällään. Hiukan ihmettelee ettei sitä osata arvostaa että saa jotain pakkaseen. Meillä kun on ollut mukana myös Top-alkioita ja niitä huonompiakin mutta mitkään niistä ei selviä eri olosuhteista ei labrassa ei kohdussa eikä pakkasessa vaikka ovat näyttäneet ihan kelpoyksilöiltä. Sitä paitsi on sanottu että se alkion laatu ei määrittele raskauden alkamista ja jatkumista.
Omalla kohdallani ainakin olisin ollut ikionnellinen jos olisin saanut muitakin yrityksiä kuin ne ainoat tuoresiirrot per IVF/ICSI hoito. Se vasta on henkisesti mielestäni raskasta, kun koko tämä prosessi on käytävä läpi yhden tuoresiirron (jos sitäkään) vuoksi. Eikä viitsi edes mainita sitä raha määrää mikä on näihin hoitoihin kulunut. Tai sitä että julkisella ei lasketa Pas-hoitoja ainoastaan IVF/ICSI-hoidot näin ainakin Tayssissa.

Kaikki tietysti ottavat omat hoidot omalla tavallaan mutta itse olisin ainakin aivan ekstaasissa jos nyt saataisiin jotain pakkaseen ja joku sieltä sulatuksen selviäisi...
Mulle se on melkein tärkeämpää tällä hetkellä kuin tuoresiirron onnistuminen. Ajatus siitä että joku asia hoidoissa olisi selkeästi paremmmin kuin ennen.

Se että jos nämä lahjoitetut siittiöt olisivat ratkaisu tähän meidän ongelmaan.

ICSItar onnittelut plussasta! :heart:
 
Voi itku, Mithril. Olisin niin suonut sulle ilouutisen... :'( Mutta hyvä että jatko on jo mietitty - se ainakin auttaa mun oloa, että voi keskittyä tulevaan.

Mä en ole vielä päässyt puhumaan lääkärin kanssa (tietenkään), mutta hoitsun mukaan ehkä jo näitten menkkojen jälkeisiin menkkoihin voitaisiin aloittaa seuraava hoito. Siitä tullee sit yksinäinen kierto, jos silloin kaikki Suomen klinikat on kesätauolla eli teistä tai muista täällä kukaan ei ole hoidoissa?

Burma - mikään en ole koskaan uskaltanut toivoakaan, että pakkaseen saatais mitään näillä munasoluilla, mutta oishan se mahtavaa... Vähän mua ihmetyttää, miten pienet prosentit pakkassoluista näyttää selviävän, mutta niin se näyttää olevan täällä Englannissakin. Onneksi kuitenkin aina välillä nekin hoidot onnistuu, ja sitä toivon hirmuisesti nyt sullekin! Olisihan se niiiin paljon kevyempää päästä PAS:iin kuin aina joutua käymään läpi koko IVF/ICSI... Onnea huomiseen punktioon! Toivottavasti löytyy paljon just sopivan kypsiä soluja.

Juuli, pidä toivoa yllä! Kyllä meistä endomimmeistäkin aina joku onnistuu. Ehkä joku täällä osaisi vinkata parhaista yksityisklinikoista? Mä valitettavasti en, kun en ole koskaan ollut hoidoissa Suomessa. Mutta onnea tietysti ekaksi nyt tähän PAS:iin. :hug:
 
Kiitos lämpimistä sanoistanne. Olen tässä kokoillut itseäni viikonlopun ajan ja eiköhän tämä taas tästä. Päivä kerrallaan.

Burma kirjoitit "Hiukan ihmettelee ettei sitä osata arvostaa että saa jotain pakkaseen." Kyllä minä sitä olen arvostanut ja ollut ekstaasissa ja onnellinen. IVF meni kuitenkin meillä sillä tavalla, että reagoin stimulaatioon liian rajusti ja munasoluja kypsyi reilusti yli 30. Tämä kuulemma on alkioiden laadun kannalta huono asia. Yhtä tuoresiirrossa siirrettyä top-alkiota lukuun ottamatta kaikki alkiot ovat olleet pahasti fragmentoituneita, hitaita tai muuten "epämääräisiä" (en osaa tätä tarkemmin määritellä). Tietenkin raskaus olisi ollut mahdollinen - eihän siirtoja muuten tehdä - mutta ei meille kovin paljon toiveita annettu. Jokaisesta mahdollisuudesta olen kuitenkin ollut kiitollinen ja jokaista epäonnistumista olen surrut. Kaikkien epäonnistuneiden siirtojen jälkeen minulla ei ole henkisesti muuta mahdollisuutta kuin ajatella positiivisesti, että ehkä tästä sitten on opittu jotain jatkoa varten. Se ei ole kiittämättömyyttä, vaan pakon edessä opeteltu selviytymiskeino.

Lähden nyt palstalta. Pikaista onnistumista ja onnellista jatkoa teille kaikille :heart:
 
Viimeksi muokattu:
ON täällä menossa pp6 ja olo tosi rauhallinen? PP3 ja 4 oli muutamia kovia repäisykipuja nyt niitä tulee, kun kurottaa tai nousee seisomaan tuolilta. Rinnat alkaneet kipeytyä. Tietenkin sitä haluaisi uskoa vaikka mitä, mutta lugetkin voivat taas tehdä tepposensa. Toisaalta tällä kertaa oireet ovat erilaiset kuin edellisissä siirroissa. No hyvä näin, että osaa edes vähän nauttia näistä piinapäivistä :)
Lumi mukavaa, että pääset aloittamaan uutta hoitoa pikaisesti. Näin se taitaa olla, että täällä on useimmat klinikat kesätauolla juhannuksesta eteenpäin. Mutta eiköhän täältä aina tukea löydy piinailijalle:)
Juuli tuttuja tunteita! MInulla myös endo ja ikääkin löytyy, joten välillä tuntuu että aika loppuu kesken! Mutta jostain me aina löydetään tsemppiä näihin hoitoihin, kun ei halua antaa periksi...
 
Uusi yrittäjä ilmoittautuu mukaan! Olen 36-vuotias, mies 40, ja tietty se ensimmäinen lapsi haaveissa. Lapsettomuuden syynä pco. Ehkäisyä ei ole ollut käytössä viiteen vuoteen ja tammikuussa aloitettiin sitten lapsettomuushoidot yksityisellä. Takana on yksi inseminaatio, josta siis tuli nega. Päädyttiin sitten tekemään suoraan ivf, kun tuota ikääkin alkaa jo olla. Tilanne nyt siinä vaiheessa, että tänään tehtiin punktio, josta saaliiksi tuli 5 munasolua. Nyt sitten jännätään huomista aamua hedelmöittymisen suhteen ja keskiviikkoa, jolloin olisi tarkoitus tehdä siirto, jos siirrettävää on.
 
Burma, toivottavasti punktio sujui hyvin ja myös pakkaseen riittää viemisiä! Itselleni oli todella suuri helpotus ja iloinen yllätys (en ollut kunnolla edes uskaltanut toivoa), kun viime kerralla (2. ivf) pakkaseen saatiin kaksi kaverusta. Nimittäin ensimmäisellä kerralla ei päästy edes tuoresiirtoon saakka...

Moto, Mukavaa, että piinailu sujuu suhteellisen mukavissa merkeissä - tai ainakin niin mukavissa merkeissä kuin piinailu ylipäätään voi mennä :) Toivotaan, että erilaiset oireet tietävät myös hyvää erilaista tulosta :) Pidän peukkuja pystyssä!

Juuli, endo ja ikä -kombinaatio on tuttu myös kohdallani. Vaikka välillä onkin kuljettu varsin syvissä vesissä, niin vielä en halua luovuttaa:toivoa on! Onneksi on myös paljon endotarten onnistumistarinoita, jotka voivat vahvistaa uskoa onnistumiseen myös omalla kohdalla.

Mariella, tervetuloa joukkoon! Sinulla onkin jännittävä ilta ja yö edessä - toivottavasti saat nukuttua! Muistan viimeksi omalla kohdallani, miten hermoja raastavaa odottaminen oli. Toivottavasti huomenaamulla saat mukavan puhelun ja pääset siirtoon tällä viikolla :)
 
Mithril ilmaisin vaan oman tuntemukseni asiasata, ei ollut tarkoitettu mitenkään henkilökohtaisesti. Pahoillani ilmaisutaidon puutteesta.

Toivon sulle menestystä tuleviin hoitoihin.:)
Ja mielestäni ei ensimmäisestä IVF-hoidosta aina kannatakaan ihmeitä odottaa se kun on melkoista hakuammuntaa. Yleensä tästä saadaan vasta sitä suuntaa mihin hoidoilla lähdetään. Joskus varmaan kyllä menee nappin ihan ekallakin...

Itsellä kuitenkin huomattiin 3. IVF/ICSI vasta vahingossa mistä voisi vikaa löytyä eli ensin oltiin ihan varmoja että vika olisi mussa ja neljäs hoito tehtiinkin sit tosiaan luovutetuilla munasoluilla mutta koska ongelma ei poistunut niin nyt siis luovutetut siittiöt. Lääkkeitä ja annosmääriä muuteltu melkein joka hoidossa.

Tänään tosiaan oli punktio ja huima saalis 20 solua!
Tästä määrästä on hyvä aloittaa, kuten tiedämmekin porukkaa tulee vielä karsiutumaa...
Mutta 1.6. olisi siis siirtopäiväjos sinne saakka porukkaa on.

Siittiöidenkin alkuperäkin on tiedossa eli kotimaisilla mennään.;)

mariella76 mennäänkin aikas samalla aikataululla piinailemaan...:)
 
Burma, punktiohan meni aivan loistavasti :) Eiköhän tuollaisella mahtisaaliilla pääse perjantaina punktioon ja saa vielä pakkaseenkin viemisiä! Se on totta, että hoitojen edetessä niitä pystytään enemmän räätälöimään ja siten saamaan vaikuttavuutta lisää. Mikäli itse joudun 3. ivf:ään, niin olen luottavaisemmin mielin, koska kohotetut Puregon-annostuskoot 2. kierroksella selkeästi auttoivat.
 
Lumi, mikäli pas onnistuu kohdallani ennen juhannusta, niin minusta saa piinailuseuraa koko kesäksi. Keskenmenoni takia tulen piinailemaan todella piiiitkään - siis mikäli kaikki menee hyvin. Ja jos vain onnistaa - ja toivottavasti niin käy! - niin tuskin ennen 24 rv pystyn juurikaan rentoutumaan. (Kaikenlaista sitä ehtii murehtimaan jo tässäkin vaiheessa, vaikkei raskaus ole lainkaan taattu asia - pas:ista puhumattakaan...)

Mariella, toivottavasti sait hyviä uutisia ja siirto onnistuu huomenna!
 
No nyt on siirto tehty. Viidestä munasolusta neljä hedelmöittyi, tänään yksi 1. luokan neljäsoluinen alkio siirrettiin ja kaksi 2. luokan alkiota mene pakkaseen. Nyt sitten alkoi se odottaminen, testipäiväksi määriteltiin 15.6., mutta todennäköisesti en siihen asti jaksa odottaa....
 
  • Tykkää
Reactions: Sintu74
Mariella, hienoa, että siirto onnistui pakkaskuvioita myöten! Hyvää mieltä ja hyvää vointia piinailuun! Odottavan aika on tosiaan pitkä - toivottavasti keksit jotain hyvää ajanvietettä, jolla saada ajatukset edes hetkeksi jonnekin muualle.
 
Burma: Olipas mahtava määrä munasoluja. Toivottavasti enemmistö selviytyy.
Onnea tulevaan siirtoon. :heart:

Mariella76: 4 munasolua siis hedelmöittyi. Jos 1 siirrettiin ja 2 meni pakkaseen, niin mitä sille yhdelle alkiolle tapahtui?
Hienoa että sait TOP-luokan yksilön kyytiin. Kovasti tsemppiä piinapäiviin. :heart:

Kata76: Toivottavasti pääset PAS:siin ennen juhannusta. Pääsisit minun kans piinailemaan. =)

Moto76: Toivottavasti nuo pp6 olleet repäisykivut ovat olleet kiinnittymiskipuilua. Sulla nyt menossa pp8... mitkä fiilikset?
Kovasti plussapuhureita sinulle. :heart:

ON:
Tänään käyty 0-ultrassa. Kohdun limakalvo oli 3mm paksu eli lepotilaan oli päästy.
Jäljellä oleva oikea munasarja on minulla sellainen arvoitus, että lääkäritkin ovat alkaneet kutsua sitä "kystahässäkäksi".
Lääkäri ei osannut erottaa mikä osa munasarjasta on kystaa, mikä endoa ja mikä tervettä, follikkeleita tuottavaa munasarjaa.
Tänään kuitenkin aloitin Menopur-pistelyt annoksella 300IU:ta.
Luultavasti seuraavassa ultrassa 5.6, pitäisi jo erottua selvästi follikkelitkin. =)
 
Viimeksi muokattu:
Sintu76 se neljäs alkio oli 3. luokan alkio, joten sitä ei käytetä. Tsemppiä piikittelyyn, toivottavasti seuraavassa ultrassa tulee hyviä uutisia!

Itsellä olo on nyt helpottunut, kun pahin jännitys hedelmöittymisen ja solujen jakaantumisen suhteen on ohi. Koska oli ensimmäinen ivf, niin ei ollut tietoa omien/miehen solujen käyttäytymisestä "tositoimissa". Se jännitys on nyt helpottanut, mutta kohta varmaan alkaa se todellinen jännittäminen. Ihmettelen kyllä suuresti, ettei se vielä ole iskenyt päälle. Klonikka jää kesälomille parin viikon päästä, joten tulee itsellekin pakollinen kesäloma hoidoista.
 
ON täällä pp 9 ja minä hätähousuna menin testaamaan ja negahan se oli... Toiveet ovat olleet tosi korkealla tällä kertaa, mutta nyt jotenkin latistui koko tunnelma taasen. No testailen varmaan päivittäin ja pitäisi kai jo parin päivän päästä näkyä jotain jos on näkyäkseen?
Sintu toivottavasti nyt tärppäisi teillä ja nyt ensiksi tietenkin tulisi folleja! En enää muista, mutta onko sinulla operoitu munasarjoja eli endoa pois?
Mariella tsemppiä piinapäiviin :)
 
Sintu76 se neljäs alkio oli 3. luokan alkio, joten sitä ei käytetä. Tsemppiä piikittelyyn, toivottavasti seuraavassa ultrassa tulee hyviä uutisia!

Itsellä olo on nyt helpottunut, kun pahin jännitys hedelmöittymisen ja solujen jakaantumisen suhteen on ohi. Koska oli ensimmäinen ivf, niin ei ollut tietoa omien/miehen solujen käyttäytymisestä "tositoimissa". Se jännitys on nyt helpottanut, mutta kohta varmaan alkaa se todellinen jännittäminen. Ihmettelen kyllä suuresti, ettei se vielä ole iskenyt päälle. Klonikka jää kesälomille parin viikon päästä, joten tulee itsellekin pakollinen kesäloma hoidoista.
Ihmettelen suuresti ettei 3. luokan alkiota käytetty.
Viittaan näihin:
http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/lapsettomuus/1049715-3-luokan-alkiot-loytyyko-tietoa-kokemuksia/

Onko täällä 3-luokan alkioilla alkanutta PAS raskautta? - Keskustelut - Meidanperhe.fi
 
Sintu74 en kysellyt tarkemmin syytä siihen miksi sitä ei käytetty, olin sillä hetkellä niin onnellinen siitä, että kolme oli niin hyvälaatuisia. Oli nimittäin hirveä pelko siitä, että onnistuuko yksikään solu jakautumaan tarpeeksi ja päästäänkö ylipäätään siirtoon. Olen lukenut jostain, että yksityisillä klinikoilla ollaan kriittisempiä alkioiden laadun suhteen, liekö pitää paikkaansa. Tietysti on myös mahdollista, että siinä "onnenhuumassa" ymmärsin asian väärin, ja se neljäs alkio oli jotenkin muuten käyttökelvoton, kuka tietää... Kuitenkin itse olen ihan tyytyväinen, että sinne pakkaseen saatiin ylipäätään jotain. Tämä oli siis ensimmäinen ivf, joten solujeni (ja tietty miehen solujen myös) käyttäytymisestä ei minulla ollut aikaisempaa kokemusta, joten pidän eräänlaisena "työvoittona" sitä, että päästiin tähän asti. Seuraavalla kerralla onkin jo varmaan sitten helpompaa, kun on jo jotain pohjatietoa asiasta. Tottakai vielä toivo elää, että sitä seuraavaa kertaa ei tarvitsisi tehdä, mutta pessimistinä olen siihenkin jo orientoitunut.
 
Viimeksi muokattu:
Sintu, tänään varmistui aika ultraan, joka on ensi viikon perjantaina. Jos kaikki on ultrassa ok ja jos (aina tätä ikuista jossittelua...) alkio(t) selviää sulatuksesta, niin siirto olisi viikolla 24. Mitä lähemmäksi pas tulee, sitä enemmän erilaisia huolia ja kauhuskenaarioita nousee mieleen. Eli musta saa jo piinailun piinaluseuraa jo tässä vaiheessa ;)

Moto, pp 9 vaikuttaisi varsin varhaiselta testausajankohdalta. (Eipä sillä: ymmärrän malttamattomuuden erinomaisesti - omakohtaista kokemusta löytyy ;)...) Lisäksi käsittääkseni se voi olla myös jonkin verran yksilöllistä, kuinka varhaisessa vaiheessa raskaus voi näkyä. Milloinkas sulla olikaan varsinainen virallinen testipäivä? Pidän edelleen peukkuja pystyssä!
 
Kata olet oikeassa :) Nyt pp 11 ja testasin aamulla negan, mutta sitten idioottina menin 10 min päästä tiirailemaan testiä ja selkeä haamuviiva siihen oli tullut? Onko kellään teillä kokemuksia? Ennen mulla ei ole koskaan tälläista tullut. Testi oli pregchek puikkutesti. Tiistaina on varsinainen testi pp 14, joten eiköhän se sitten vasta selviä. Oireita ei ole, mikä on epätavallista mulle, koska yleensä on tässä vaiheessa menkkajuilinnat alkaneet ja edellisesitä kerroista poiketen nännit aristavat. Mutta zumet ja luget tekevät varmasti taas tepposiaan:)

Juu ja Kata tiedän tuon tunteen, ensin sitä odottaa passia, mutta mitä lähemmäksi ajankohta tulee sitä enemmän alkaa miettimään limakalvoja ja alkioiden selviytymistä!
 
Moto76 mulle kävi kerran juuri noin eli testasin ekaks negan unohdin sen tikun siihen lavuaarin reunalle ja kun seuraavan kerran sen huomasin siinä olikin kaksi viivaa...
Luulin jo olevani raskaana ja tein vielä myöhemmin clearblue viikko näyttötestin josta tulikin että 1-2 vkoa raskaana mitä hiukan ihmettelin. ( Mielestäni olisi pitänyt silloin lukea 3-4 vkoa) Ultrassa sit kyllä selvisi ettei raskautta ollut. Lääkäri oli sitä mieltä että alkio oli hipaissut tai ollut hetken kiinni mutta irronnut pian. Ja sanoi vaan että testit ovat välillä turhankin herkkiä. Joten enään en itse usko kuin ihan sitä kunnolla tulevaa viivaa tai veritestiä. Toivottavasti todistat minun olevan väärässä... :)

Mulla oli se siirto tuossa perjantaina ja yksi rupunen alkio siirrettiin 1,5 pisteen alkio. ( En muuten ymmärrä näitä luokitteluja ollenkaan kun jossain joku vissiin kirjoitti että 3 pisteen alkiota ei oltu käytetty ollenkaan ja mun lääkäri sanoi mulle että 2 pisteen alkio on hyvä ja mun alkio jäi sen alle ja siirrettiin kuitenki???)

Ja huiman punktio saaliin jälkeen hedelmöittyi 15 joista yksi siis siirettiin ja 13 jäi jatkoviljelyyn. Mutta ilmeisesti siis aivan paskoja alkioita.

Se tuli kyllä hyvin selväksi kun siirtoon mennessäni lääkäri puhui puhelimessa ilmeiseti toisen lääkärin kanssa meidän seuraavasta hoidosta. Et ei sit ihan hirveen korkealle toiveet tässä kyllä nouse.
Varsinkin kun seuraava hoito mitä suostuvat meille edes tekemään on lahjoitetuilla munasoluilla ja siittiöillä. Että ollaan sit miehen kaa molemmat ihan sekundaa.

Mutta onhan sekin parempi kuin ei mitään.

Testipäivä on sit siis 15.6.
 
Viimeksi muokattu:
Burma kyllä olit ihan oikeassa, negaa näyttää edelleen ja pp 13 jo eli tämä oli taas tässä.
KOko viikonloppu meni itkuisissa merkeissä, jotenkin suru iski kun ei tarvinnut olla töissä. Aion testata vielä huomenna virallisena päivänä ja soittaa klinikalle. Lääkäri oli laittanut, että pitäisi jatkaa tukilääkitystä pp 18 asti?? Mitä järkeä, kyllähän raskauden pitäisi näkyä jo?! Nyt pitää todella miettiä julkista hoitoa, kun rahatkin alkavat loppua. Ajattelin ainakin pyytää lähetteen julkiselle tyksiin ja katsoa mikä jonotilanne siellä on. Joka tapauksessa voi sopia 3 ivf:n aloituksesta yksityisen kanssa elokuulle ainahan niitä voi sitten peruutella.
Burma meille lääkärit ovat sanoneet aina noista luokituksista, etteivät loppupeleissä merkkaa niin paljon. Monesti huonostakin alkiosta on raskaus lähtenyt liikkeelle! Pidetään peukkuja sulle :)
 

Yhteistyössä