Armaat ystävät. Nina ei ole kiintymysvanhemmuuden luoja, määrittelijä tai johtaja. Hänen blogiaan ei kannata lukea kuin piru raamattua ja muodostaa mielipidettään sen perusteella. Kiintymysvanhemmuuden hoitofilosofia (joo, siksi sitä hienosti ja ällöttävästi kutsutaan) keskittyy ensisijaisesti vauvaan. Päämääränä ei ole antaa lapselle kaikki ja enemmän, uuvuttaa itseään piippuun, pyöriä vauvan ympärillä kuin hän olisi maailman napa. Ei ole ratkaisevaa imetätkö ollenkaan, nukutko perhepedissä, kannatko kantoliinassa jne. vaikka nämä (lapsen tarpeista johtuen) ovatkin tyypillisiä hoitotapoja "kiintymysvanhemmille". Ideana on se vauvaikäisen tarpeet ei ole luotu aikuisen kiusaksi, ne ei ole perusteettomia eikä itsekästä "pompotusta" joka pitää kitkeä lapsesta mahdollisimman pian ennen kuin muodostuu huonoksi tavaksi. Kun vauva itkee nälkää, väsymystä tai läheidyydenkaipuuta, hän tarvitsee ruokaa, unta tai syliä - ei sitä, että aikuinen OPETTAA että nyt ei ole ruoka- tai uniaika tai että sinun täytyy opetella sietämään pettymyksiä. Pettymyksiä opetellaan sietämään sitten kun perusturvallisuus on luotu! Vauvaa ei tarvitse opettaa tavoille tai sietämään pettymyksiä, se ei ole sen kehitysvaiheen tehtävä. Vauvan tarpeet ja niiden ilmaisu on hieno taito, ei epämiellyttävä ominaisuus joka aikuisen pitää kitkeä pois. Huomatkaa, että on eri asia "pompata joka inahdukseen" ja minimoida kaikki pettymykset 2-kuisen elämästä kuin 2-vuotiaan.
Jos vauva kirkuu vaunuissa selkä kaarella, hänen paikkansa on sylissä. Ei se kasvata hänestä mielivaltaista tyrannia, vaan tasapainoisen ja empatiaan kykenevän ihmisen, joka ehtii opetella rajoja vielä myöhemmin elämässään. Jos vauvalla on nälkä, hän kaipaa ruokaa, vaikka äitiä turhauttaisikin imettää taas tunnin päästä - ei se kasvata vauvasta itsekästä tyrannia, vaan ihmisen jolla on mahdollisuus luottaa kanssaeläjiin ja joka sen myötä toivon mukaan oppii vastavuoroisten ihmissuhteiden arvon.
Ja jos niitä mukuloita tulee kolme vuoden välein, tai vaikka kolme kerralla, niin kiintymysvanhempi vastaa niiden kolmen tarpeisiin parhaalla mahdollisella tavalla omat rajansa tuntien. Eikä sittenkään ajattele että vauvan itku on vain ilkeyttä tai yritys hallita perhettä, ja että lapsille on heti osoitettava kenen säännöillä tässä pelataan.