Tulipa paha mieli, kun erehdyin lukemaan ninaTT:n blogia :(

[QUOTE="ninaTT";26342350]Rankaiseminen ei ole ainoa (tai, kuten jo arvasti, minun mielestäni paras) tapa *opettaa* lasta.

Jos haluan, että luokallinen lapsia oppii kertotaulut mahdollisimman nopeasti, niin voisin toki luvata karkkia onnistumisesta ja jälki-istuntoa epäonnistumisesta. Todennäköisesti moni lapsista yrittäisi kovasti opetella ja tulokset voisivat olla päivän jälkeen vaikuttavat. Mutta miten tuollainen vaikuttaa lapsiin pitemmällä tähtäimellä? Miten he suhtautuvat oppimiseen tulevaisuudessa? Miltä niistä lapsista tuntuu, jotka eivät opi yhtä nopeasti kuin muut vaikka he kuinka yrittäisivät? Entä miten he suhtautuvat opettajaansa?[/QUOTE]

Tuo luokkaesimerkkisi hiukan ontuu. Kyse on rankaisemisesta tilanteessa, jossa lapsi tekee tahallaan väärin.

 

[QUOTE="vieras";26342339]Onhan aikuisenkin huono käytös osaamattomuutta. Eikö heitäkään pitäisi rankaista?[/QUOTE]

Tähän vastattiin jo, että aikuisia kyllä mutta lasten kasvatus on mahdollista ilman rangaistuksia (tähän logiikkaan sisällepääsy vaatii minulta vähän vielä pohdintaa).

No mutta. Blogin metodien mukaan lapsia tulee kasvattaa ilman rangaistuksia ja kaikenlainen manipulointi (kuulostaapa muuten kamalalta ) on kielletty. Käsi sydämelle sitä soveltavat: Olisitko varma että tästä kyseisestä kasvatusfilosofiasta ei seuraisi mitään ikävää jos kaikki lapset kasvatettaisiin saman metodin mukaisesti? Eli luotatteko siihen niin aukottomasti että uskotte jokaisen lapsen (tai vähintään yhtämonen kuin tähän asti) kasvavan yhteiskuntakelpoiseksi, muita kunnioittavaksi ja tasapainoiseksi aikuiseksi jos häntä ei tosiaan rangaista/manipuloida missään vaiheessa lapsuutta eikä näinollen ohjata käyttäytymistä mihinkään suuntaan? Missä iässä muuten tuo rangaistus on sitten sallittua? Kun se kerran aikuisille on (em.vankila, sakot, irtisanominen). Puhutaanko vaan taaperoikäsistä ja vauvoista vai miten pitkälle lapsuutta lapsi tekee asioita tietämättömyyttään?

 

Tästä päästäänkin siihen, että suomalainen koulujärjestelmä ruokkii ulkoa opettelua ja lyhytjännitteistä oppimista. =)

 

Jep jep, menee kysymykset liian vaikeiksi niin sitten on parempi ignoorata.

 

[QUOTE="vieras";26342368]Tuo luokkaesimerkkisi hiukan ontuu. Kyse on rankaisemisesta tilanteessa, jossa lapsi tekee tahallaan väärin.[/QUOTE]

Ei ole eroa. Lapsi ei osaa matikkaa. Lapsi ei osaa hillitä käyttäytymistään. Ihan verrattavissa.

 

Mut opetettiinkin jo lapsena olemaan rikkomatta laseja, joten en riko niitä nyt aikuisena. Mun puolison ei siis tarvitse enää miettiä mulle rangaistuksia, koska osaan jo käyttäytyä.

No onpas hieno juttu ja tieto toi hienon ja tarpeellisen lisän tähän keskusteluun. En kuitenkaan viitannutkaan tässä nyt sinun tai minunkaan taipumukseeni rikkoa astioita , vaan lähinnä vertasin vain suhtautumistapaa aikuisen ja lapsen välillä, kuten sanoin, aika usein kuulee lähinnä naureskeltavan aikuiselle, joka esim. suuttuessaan rikkoo lautasen, lasin tms. esineen.

 

[QUOTE="vieras";26342344]Sopiva paikka=jäähypenkki?[/QUOTE]

Vaikka sitten sekin, jos se olisi paras paikka siinä tilanteessa. Se on silloin pakkokeino tilanteessa, jossa ei muuta keksitä, ei ihanteellinen kasvatustapa.

 

Ei ole eroa. Lapsi ei osaa matikkaa. Lapsi ei osaa hillitä käyttäytymistään. Ihan verrattavissa.

Lasta varmaan pitäisi opettaa laskemaan. Samalla tavalla niitä kausaalisuhteita opetetaan rangaistusten avulla. Ootko ajatellut, että se lapsi ei välttämättä tajuaisi tekevänsä väärin, jollei vanhempi sitä opettaisi rankaisemalla?

 

Ei vaan hoitaa/opettaa. Otin jo kantaa siihen, miksi vankeustuomio on nyky-yhteiskunnassa välttämätön.

Niin otit. Mutta en ymmärrä, miksi sama homma ei päde lapsiin. Koska monia lasten ongelmia ei voi nopeasti ratkaista, on pakko puuttua käytökseen. Jos lapsen oma empatia ei vielä riitä siihen, ettei esim kiusaa muita, on pakko puuttua käytökseen. Miten siihen puututaan? Samoin kuin aikuistenkin eli annetaan rangaistus.

 

[QUOTE="vieras";26342368]Tuo luokkaesimerkkisi hiukan ontuu. Kyse on rankaisemisesta tilanteessa, jossa lapsi tekee tahallaan väärin.[/QUOTE]

Kyse oli tilanteesta, jossa lapsi ei _osaa_ hillitä itseään. Kyse on oppimisesta. Hän voi katua tekoaan jälkeenpäin, hävetä sitä - ja silti toistaa sen jos ei osaa parempaakaan toimintatapaa.

 

No onpas hieno juttu ja tieto toi hienon ja tarpeellisen lisän tähän keskusteluun. En kuitenkaan viitannutkaan tässä nyt sinun tai minunkaan taipumukseeni rikkoa astioita , vaan lähinnä vertasin vain suhtautumistapaa aikuisen ja lapsen välillä, kuten sanoin, aika usein kuulee lähinnä naureskeltavan aikuiselle, joka esim. suuttuessaan rikkoo lautasen, lasin tms. esineen.

Niin... no... Eiköhän aikuiset toivottavasti yleensä ole oppineet jo asioita ja osaavat olla tekemättä väärin. Ja sitten, jos tekevät väärin, seuraa yleensä rangaistus. Toisen tavaran rikkomisesta tahallaan voi seurata rikosoikeudellinen seuraamus, jos ei korvauksista päästä sopimukseen. Toisen ihmisen vahingoittamisestakin seuraa rangaistus.

Miltäköhän siitä uhriksi joutuneesta lapsesta, jota lyödään lapiolla päähän, tuntuu jos tekijälle ei seuraa asiasta mitään muuta, kun pään silittelyä?

 

Ei ole eroa. Lapsi ei osaa matikkaa. Lapsi ei osaa hillitä käyttäytymistään. Ihan verrattavissa.

On iso ero! Jos lapsi ei osaa hillitä itseään, hän tekee pahaa muille. Matikkaa osaamaton tekee hallaa korkeintaan opettajalle ja itselleen.

 

[QUOTE="ninaTT";26340891]Mä haluaisin nyt tietää, että miksi yksinhuoltajat ovat sinun mielestäsi automaattisesti huonompia kasvattajia kuin ydinperheen emännät? Miten parisuhde tai sen olemattomuus tekee äidistä huonomman tai paremman?

P.S. En ole enää totaaliyh Lapsen isä on kasvanut tehtäväänsä aika paljonkin viimeisen vuoden aikana.[/QUOTE]

En ole kysymyksen kohde, mutta haluaisin sanoa, että ei voi yleistää, että aina olisi näin, mutta jos on kaksi vanhempaa, niin lapsi ei tule niin helposti yhden vanhemman näkemyksistä riippuvaiseksi. Esim. itselläni oli huonohko suhde äitiini, eikä ollut mitenkään herkkua. Tänäkään päivänä äitini ei ole mielestään ollut minulle ilkeä, vaikka itse koin sen niin. Jos meillä olisi ollut isä paikalla, en olisi jäänyt niin yksin äidin "mielivallalle". Toinen vanhempi näkee ja vähän "kontrolloi" herkemmin, mitä se toinen lapselle tekee, antaa ja opettaa. Vanhemmat oppivat myös toisiltaan parhaassa tapauksessa toimintatapoja. Mutta ennenkaikkea ei synny lapseen päin sellaista tilannetta, että äiti määrää kaikesta, vaan lapsella on toinenkin vanhempi jonka näkemykseen peilata.

Mutta en halua yleistää, varmasti on myös avarakatseisia yh-kasvattajia, jotka kuuntelevat aidosti lastaan ja sitten ydinperhehelvettejä, jossa toinen vanhempi on vaikkapa kovin poissaoleva tai väkivaltainen.

Mutta yksinollessa on varmaan helpompi luoda oma itselle sopiva ajattelutapa, mutta kun vanhempia on kaksi, niin enpäs minä määrääkään kaikesta, vaan joudun kuuntelemaan toisenkin kasvattajan näkökulmia ja ottamaan ne huomioon. Siitä voi olla lapselle hyötyä. Mutta tietty myös haittaa, jos vanhemmat riitelevät paljon.

 

Mitä te sitten teitte? Aloitte antamaan huomiota lapselle ja tämä huomasi, että keino tepsii? Rikkoo seuraavallakin kerralla, jos ei saa huomiota.

Sanottiin, että mulle tuli paha mieli, kun sulkakynä meni rikki. Muistaakseni kysyttiin, mikä lapsella on hätänä. Oltiin siis ymmärtäviä ja empaattisia ja keksittiin yhteistä tekemistä.

 

[QUOTE="vieras";26342379]Lasta varmaan pitäisi opettaa laskemaan. Samalla tavalla niitä kausaalisuhteita opetetaan rangaistusten avulla. Ootko ajatellut, että se lapsi ei välttämättä tajuaisi tekevänsä väärin, jollei vanhempi sitä opettaisi rankaisemalla?[/QUOTE]

Lasta ei opeteta laskemaan rangaistuksen avulla.

Lapselle ei myöskään voi opettaa empatiaa tai itsehillintää rangaistuksen avulla.

Tai voihan sitä, mutta pitkällä tähtäimellä voi olla järkevämpää opettaa rakentavammalla tavalla.

 

Helkkarin pitkä ketju. En jaksa lukea, koska sisältää tuskin mitään nollahypoteesia erityisempää. Sen pistin merkille, että Pesky on taas Pesky. Syystä moinen?

 

Eli, jos lapset tappelevat aamupalapöydässä ja eivät suostu lopettamaan... looginen rangaistushan olisi, että aamupalan syöminen loppuu siihen. Mun mielestä se on liian raadollinen rangaistus ja siksi laittaisin hetkeksi jäähylle ja rauhoituttuaan lapset saisivat jatkaa syömistä.

Kas, en muista koskaan joutuneeni tuollaiseen tilanteeseen. Varmaan mä keskustelisin siitä, että olisko niiden mielestä kivaa istua pöydässä, jos mä kokoajan karjuisin niille/jollekin tai tökkisin vieruskaveria tai heittelisin ruokaa lattialle/toisen naamaan. Luultavasti antaisin myös pienen näytteen tällaisesta toiminnasta :xmas: En kyllä myöskään poistaisi lasta pöydästä ja pakottaisi olemaan ilman ruokaa.

 

Helkkarin pitkä ketju. En jaksa lukea, koska sisältää tuskin mitään nollahypoteesia erityisempää. Sen pistin merkille, että Pesky on taas Pesky. Syystä moinen?

Pesky valmistui niin Pesky tuli takaisin :xmas:

 

ninaTT: Millä tasolla olet opiskellut kasvatusta? Sinulla on yksi oma lapsi, mutta mihin muuhun peilaat teesejäsi?

ja ihan asialinjalla ja mielenkiinnosta kysyn.

 

Vaikka sitten sekin, jos se olisi paras paikka siinä tilanteessa. Se on silloin pakkokeino tilanteessa, jossa ei muuta keksitä, ei ihanteellinen kasvatustapa.

Aivan. Välillä on pakko. Samoin välillä on pakko rankaista, jos syytä lapsen käytökselle ei saa selville tai syy on selliainen, että nopeaa ratkaisua ei ole. Pakko silloin on puuttua käytökseen ja syihin sitten vähitellen.

 

Sanottiin, että mulle tuli paha mieli, kun sulkakynä meni rikki. Muistaakseni kysyttiin, mikä lapsella on hätänä. Oltiin siis ymmärtäviä ja empaattisia ja keksittiin yhteistä tekemistä.

Mä oon sitä mieltä, että tolla kasvatustyylillä se lapsi huomaa, että rikkomalla saa huomiota, joten kannattaa tehdä niin. Toivottavasti kyseessä on varhain empatiaan kykenevä lapsi ja oppii noin. En tiedä. Hienoa tietysti, jos oppii.

 

[QUOTE="vieras";26342379]Lasta varmaan pitäisi opettaa laskemaan. Samalla tavalla niitä kausaalisuhteita opetetaan rangaistusten avulla. Ootko ajatellut, että se lapsi ei välttämättä tajuaisi tekevänsä väärin, jollei vanhempi sitä opettaisi rankaisemalla?[/QUOTE]

Lasta voi opettaa ilmaisemaan tunteitaan rakentavammalla tavalla, rangaistuksia ei tarvita. Rangaistus opettaa lapselle, että lapsi toimii _vanhemman mielestä_ väärin, ei saa häntä itse ymmärtämään, miksi toimii väärin.

 

[QUOTE="vieras";26342389]On iso ero! Jos lapsi ei osaa hillitä itseään, hän tekee pahaa muille. Matikkaa osaamaton tekee hallaa korkeintaan opettajalle ja itselleen.[/QUOTE]

Mutta molemmissa tapauksissa kyseessä on oppimiseen liittyvä asia.

Koetko, että lapsi ansaitsee rangaistuksen, että se ei liitykään oppimiseen, vaan kyse on siitä että lapsi ansaitsee rangaistuksen? Koska jos rangaistus olisi vain nopein ja tehokkain keino opettaa lasta (eikä sillä olisi huonoja "sivuvaikutuksia") niin voisi lapsille opettaa matikkaa samoilla periaatteilla.

 

[QUOTE="ninaTT";26342384]Kyse oli tilanteesta, jossa lapsi ei _osaa_ hillitä itseään. Kyse on oppimisesta. Hän voi katua tekoaan jälkeenpäin, hävetä sitä - ja silti toistaa sen jos ei osaa parempaakaan toimintatapaa.[/QUOTE]

Eikä se ikinä opi, jos sille ei tehdä selväksi, että teoilla on seuraukset. Lapset on siitä yllättäviä, että ne on opportunisteja. Jos lyömällä jesseä päähän saan lelun itselleni, niin sitten teen sitä niin kauan kuin se toimii. Tässä kohtaa pitää ulkopuolisen puuttua asiaan ja tehdä selväksi, että tämä on väärä tapa. Ohjata ja neuvoa, kunnes toiminta muuttuu. Se on oppimista.

Miten lapsi sitten oppii olemaan lyömättä, vaikka se toimii? Siten, että sille opetetaan (puututaan ulkopuolelta toimintaan), sen olevan väärin. Joskus se tarvitsee jatkuvaa toistoa, toisille äidin tuima ilme riittää. Kaikki vuorovaikutus lapsen ja vanhemman välissä on internventiota. Ja tämä vallan epäsuhta perustuu vanhempi-lapsi suhteeseen.

Jos sä sanot, että kieltäminen on väärin, miten sä ylipäätään perustelet oman vallankäyttösi lasta kohtaan?

Normaali ihminen perustelee tämän vallankäytön sillä, että sen tarkoitus on suojella lasta satuttamasta muita ja itseään, niin henkisesti kuin fyysisesti.

 

No onpas hieno juttu ja tieto toi hienon ja tarpeellisen lisän tähän keskusteluun. En kuitenkaan viitannutkaan tässä nyt sinun tai minunkaan taipumukseeni rikkoa astioita , vaan lähinnä vertasin vain suhtautumistapaa aikuisen ja lapsen välillä, kuten sanoin, aika usein kuulee lähinnä naureskeltavan aikuiselle, joka esim. suuttuessaan rikkoo lautasen, lasin tms. esineen.

Jos aikuinen suuttuessaan rikkoo laseja, hänellä on tosiaan jotain vikaa päässä. Ja vielä enemmän, jos sitä pitää hauskana. Jos mieheni rikkoisi jotain, todella käskisin hänen mennä rauhoittumaan ja saisi ostaa uudet lasit + asiasta keskusteltaisiin vakavasti. Samoin tekisin lapsen kanssa.