K
Kaarnalaiva
Vieras
....ja haluan äiti-ihmisten näkemystä siihen että miksi ihmeessä likimain koko maailma tuntuu olevan sitä mieltä että tämä on täysin tuhoontuomittu suhde, uusperhehelvetti tulossa ja ylipäätänsä suhtautuminen on negatiivinen.
Olemme yli kolmikymppisiä, miehellä on 10 ja 7 vuotiaat tytöt. Ei halua enempää lapsia, mutta rakastaa noita tytteleitä yli kaiken. Itse en ole koskaan halunnut lapsia, sterilisaationkin olen aikonut hankkia siitä asti kun tuo kolmenkympin raja meni rikki, en vain ole vielä saanut aikaiseksi.
Minusta saan ikäänkuin noukittua rusinat pullasta. En ole koskaan halunnut synnyttää, hoitaa vauvaa, käydä läpi uhmaikiä tai mitään. Lapsia vastaan minulla ei ole mitään, mutta en ole koskaan halunnut niitä itselleni. Nyt saan mieheni kautta "leikkiä" perhe-elämää jo pahimmasta vaiheesta ohimenneiden tyttöjen kanssa. Saan kokea vähän sitäkin mitä elämä voisi olla lapsiperheessä, mutta minulla ei ole mitään juridista vastuuta lapsista. Minun ei ole tarvinnut synnyttää heitä, ei pyyhkiä heidän pyllyjään eikä minun tarvitse olla äitihahmo heille. Tulen tyttöjen kanssa juttuun loistavasti. On ihanaa olla heille yhdenlainen aikuinen ystävä, pitää disneyn leffailtaa heidän kanssaan silloin kun ovat täällä ja isänsä on töissä. Leipoa ja touhuta. He ovat hyväksyneet minut auktoriteetiksi tässä taloudessa, mutta ei kuitenkaan ihan samallalailla kun isänsä. Tykkään tästä asemasta. Minusta on ihana nähdä miten mieheni huolehtii tytöistään niin antaumuksella ja viikonloput jolloin he ovat täällä on olleet todella hauskoja.
Ja silti... Miehen exä ei siedä tätä tilannetta yhtään. Hän on ilmeisesti sitten päättänyt että minun on vain vihattava mieheni lapsia, koska en omia halua. Olen täysin kykenemätön kuulema hengailemaan kolmistaan tyttöjen kanssa jos mies sattuu olemaan töissä vähän pidempään isä-viikonloppuina. Hän sai hirveät raivarit kun vanhempi tytöistä kävi täällä syömässä koulun jälkeen keskellä viikkoa (tuntuu muutenkin ajattelevan että tytöt eivät saisi tulla tänne _toiseen kotiinsa!_ muulloin kuin niinä viikonloppuina jotka on sovittu)
MIKSI?
Ja miksi koko lähipiirini hokee kokoajan että hirveään soppaan olen itseni laittanut, ei tästä voi tulla mitään hyvää. Uusperhekuviot aina kusee, ja suhde ei koskaan voi toimia jos toinen ei halua lapsia ja toisella niitä jo on.
Varsinkin haluaisin jotain analyysiä siitä että mitä tuon miehen exän päässä liikkuu? Onko hän mustasukkainen lapsistaan? Luuleeko hän että olen täysin kykenemätön toimimaan lasten kanssa koska omia ei ole eikä tule?
Olemme yli kolmikymppisiä, miehellä on 10 ja 7 vuotiaat tytöt. Ei halua enempää lapsia, mutta rakastaa noita tytteleitä yli kaiken. Itse en ole koskaan halunnut lapsia, sterilisaationkin olen aikonut hankkia siitä asti kun tuo kolmenkympin raja meni rikki, en vain ole vielä saanut aikaiseksi.
Minusta saan ikäänkuin noukittua rusinat pullasta. En ole koskaan halunnut synnyttää, hoitaa vauvaa, käydä läpi uhmaikiä tai mitään. Lapsia vastaan minulla ei ole mitään, mutta en ole koskaan halunnut niitä itselleni. Nyt saan mieheni kautta "leikkiä" perhe-elämää jo pahimmasta vaiheesta ohimenneiden tyttöjen kanssa. Saan kokea vähän sitäkin mitä elämä voisi olla lapsiperheessä, mutta minulla ei ole mitään juridista vastuuta lapsista. Minun ei ole tarvinnut synnyttää heitä, ei pyyhkiä heidän pyllyjään eikä minun tarvitse olla äitihahmo heille. Tulen tyttöjen kanssa juttuun loistavasti. On ihanaa olla heille yhdenlainen aikuinen ystävä, pitää disneyn leffailtaa heidän kanssaan silloin kun ovat täällä ja isänsä on töissä. Leipoa ja touhuta. He ovat hyväksyneet minut auktoriteetiksi tässä taloudessa, mutta ei kuitenkaan ihan samallalailla kun isänsä. Tykkään tästä asemasta. Minusta on ihana nähdä miten mieheni huolehtii tytöistään niin antaumuksella ja viikonloput jolloin he ovat täällä on olleet todella hauskoja.
Ja silti... Miehen exä ei siedä tätä tilannetta yhtään. Hän on ilmeisesti sitten päättänyt että minun on vain vihattava mieheni lapsia, koska en omia halua. Olen täysin kykenemätön kuulema hengailemaan kolmistaan tyttöjen kanssa jos mies sattuu olemaan töissä vähän pidempään isä-viikonloppuina. Hän sai hirveät raivarit kun vanhempi tytöistä kävi täällä syömässä koulun jälkeen keskellä viikkoa (tuntuu muutenkin ajattelevan että tytöt eivät saisi tulla tänne _toiseen kotiinsa!_ muulloin kuin niinä viikonloppuina jotka on sovittu)
MIKSI?
Ja miksi koko lähipiirini hokee kokoajan että hirveään soppaan olen itseni laittanut, ei tästä voi tulla mitään hyvää. Uusperhekuviot aina kusee, ja suhde ei koskaan voi toimia jos toinen ei halua lapsia ja toisella niitä jo on.
Varsinkin haluaisin jotain analyysiä siitä että mitä tuon miehen exän päässä liikkuu? Onko hän mustasukkainen lapsistaan? Luuleeko hän että olen täysin kykenemätön toimimaan lasten kanssa koska omia ei ole eikä tule?