Rumalla ja ehkä vielä pulskalla naisella ei kyllä ole mitään oikeutta vaatia treenattua, itsestään huolehtivaa miestä!

Tämä markkina-arvoteoria onkin aika hupaisa juttu. En sano etteikö perusajatuksessa voisi olla jotain perääkin, mutta tuntuu että jotkut miehet ymmärtävät sen ihan omalla tavallaan. Jollain laadukkaalla palstalla oli useampiakin miehiä, jotka pitivät itseään ilmeisesti keskivertoa parempina sillä perusteella että ovat omasta mielestään ok-näköisiä ja bmi on normaali. Ja sitten sitä ollaan katkeria kun kaikki hoikat nätit naiset on liian kranttuja tai lankeaa renttuihin/pelimiehiin.

Sanoisin että ainakin naisten ja suht fiksujen miesten osalta se vastakkaisen sukupuolen markkina-arvo rakentuu niin monen osan summasta, että nämä yksinkertaiset otukset eivät pysty sitä ymmärtämään. Ulkonäkö on toki yksi isommista tekijöistä, mutta sekin on kokonaisuus joka muodostuu lukemattomista eri asioista. Ja eri tekijöillä on erilainen painotus eri ihmisten mielessä. Jonkun mielestä ruma nenä voi painaa vaakakupissa enemmän kuin hyvä työpaikka. Jonkun mielestä hoikalla vartalolla saa anteeksi finnisen naaman. Hintelä ja kaljuuntuva miekkonen alkaa näyttämään puoleensavetävältä kitara kädessä tai lihaksikas adonis vaikuttaa puolet älykkäämmältä kuin onkaan. Hyvät puolet kompensoivat huonoja, ja loppujen lopuksi ne "viat" tekevät yksilöstä oikeastaan mielenkiintoisemman. Epäilen, että huonoin onni on niillä keskiarvomiehillä, jotka ovat ok-näköisiä ja -kokoisia, mutta joista ei löydy mitään niin erityistä että joku kiinnostuisi hyvässä tai huonossa mielessä. Tosin aika suuri osa näistä on varmaan niitä, jotka eivät saa suutansa auki tai ainakaan selkeästi ilmaistua yhtäkään omaperäistä ajatusta.

 

[QUOTE="mies";26299863]Ajattelet liian mustavalkoisesti ja kielesikin on aika "tylyä".

Itsenäisyyden ja sairaalloisen riippuvuuden välimaastoon mahtuu paljon (suhde toki edellyttää toimiakseen jonkinasteista tarvitsevuutta).

Itsenäisyys on huonoa, jos se estää näkemästä itseään rehellisesti ja laajasti eli eräänlaisena mosaiikkina eli jos ego on liian suppea, liian rationaalinen tai liian muualta lainattu eli epäyksilöllinen (epävapaa). Myös korostunut itsenäisyys näkyy teennäisyyteenä ja kylmäkiskoisuutena, "aidon" ihmisen luo naamioiden takana on vaikea päästä, ihminen pelkää suuresti avautua, jne.

Itsenäinen ihminen, joka suojautuu maailmalta ja jolla on toiset jyräävä mentaliteetti, on oikeasti kaikkea muuta. Luontevuus ja kauneus puuttuvat, hän on "pakkopaidassa".[/QUOTE]



Eli sun mielestä itsenäinen ihminen on muita ajattelematon kusipää. Ei jumaliste mikä ajatusmaailma sulla on. Sä taidat olla just niitä miehiä jotka pitää naisista jotka palvoo maata miehen jalkojen alla ja antaa miehen tehdä kaikki päätökset.

 

Totta tuokin. Mutta kuinka vakavalla pohjalla parisuhteen aloittaminen ja kumppanin löytyminen on, jos tuollainen asia on tärkeää? Tarkoitan siis sitä, että ei halua tutustua paremmin baarissa tapaamaansa mukavaan naiseen tai mieheen vain sen takia, että tämä on lihava? Kyllä sitten saakin jäädä ihan yksin

Minulla ja miehelläni ainakin menee niin, että välillä harrastetaan liikuntaa enemmän ja syödään vaan rahkaa ja raejuustoa, jolloin laihdutaan ja välillä taas leivotaan korvapuusteja ja tehdään paljon ylitöitä, jolloin lihotaan. Välillä ollaan vuosia yhdessä läskejä ja välillä taas normaalipainoisina

Minullakaan toisen ulkonäköön ei ole olemassa mitään trendikästä kaavamaisuutta, sehän on epäaitoa. Mutta pyrin olemaan rehellinen ja vilpitön, ja siksi en voi aloittaa suhdetta, ellen tunne kauneuden viehätystä toisesta kokonaisena ihmisenä eli toisen kanssa on luonteva jutella/olla JA toinen on "riittävän" hyvän näköinen.

Pidän kokonaisvaltaisuudesta ihmisenä ja ihmisissä ja vastaavasti usein inhoan mustavalkoisuutta. Yksikään lihava nainen ei ole minulle tuntunut kauniilta ja tämä on vain rehellistä tiedostaa. Syynä lienevät aikakausi ja henkilöhistoriani. Siksi teen aina selväksi heille, etten ole kiinnostunut siinä mielessä. Mutta minulla on kyllä hyvinäkin ystävinä ylipainoisia ihmisiä.

 

Mä oon taas kohdannut ihan päinvastaisen ongelman eli kauniina ja hyväkroppasena naisena ei tahdo saada miesseuraa niistä ihan tavallisen näköisistä miehistä. Mä en halua mitään super komeaa tai älyttömän älykästä vaan ihan taviksen, eikä ne taas huoli mua. Yökerhossa ei kukaan tule iskemään, jos mä lähestyn jotain miestä useimmiten ne luikkii karkuun. Netissä tavalliset miehet kuvittelee mut feikiksi eikä enää vastaile. Mikä siinä on niin vaikeaa uskoa et mulle kelpaisi loistavasti alle oman tason oleva?

 

Epäilen, että huonoin onni on niillä keskiarvomiehillä, jotka ovat ok-näköisiä ja -kokoisia, mutta joista ei löydy mitään niin erityistä että joku kiinnostuisi hyvässä tai huonossa mielessä. Tosin aika suuri osa näistä on varmaan niitä, jotka eivät saa suutansa auki tai ainakaan selkeästi ilmaistua yhtäkään omaperäistä ajatusta.

Totta tuokin, mutta myös sosiaalisesti liian passiivisilla voi olla parisuhdeongelmia. Esim. itse en välitä niin kauheasti yöelämästä ja sinkkuna se ei ole hyvä juttu Opiskelun, työn, joukkue/ryhmäharrastusten ja "viihteen" ulkopuolella pitää olla onnea vielä enemmän ellei kärjistäen jokaista kelpuuta (mikä on siis mielestäni kyseenalaista).

 

Aha.

 

En ole vaatinut. Sain ylipainoisen tavallisen näköisen miehen josta vuosien aikana on kuoriutunut komea, lihaksikas, kaikinpuolin hyvävartaloinen mies. Hän on hyvin koulutettu, älykäs ja hyvässä työssä.

En ole kaunis, en laiha enkä järin älykäskään silti minä olen se jota hän rakastaa koko sydämestään <3

 

[QUOTE="Minna";26299881]

Eli sun mielestä itsenäinen ihminen on muita ajattelematon kusipää. Ei jumaliste mikä ajatusmaailma sulla on. Sä taidat olla just niitä miehiä jotka pitää naisista jotka palvoo maata miehen jalkojen alla ja antaa miehen tehdä kaikki päätökset. [/QUOTE]

Noo...

Mutta joo, itsenäisyys ei ole minulle sitä, ettei juuri yhtään ajattele muita ja että ei ole "rohkeasti" avoin maailmaa kohtaan.

 

[QUOTE="mies";26299378]Aloittajan pointti lienee, että joillain naisilla on hieman liian hyvä itsetunto yhdistettynä näkemykseen, että jos mies ei ole homo, miehelle kelpaa melkein mikä nainen vain. Tällaisia naisia oikeasti on olemassa valitettavasti. Itsekin olen törmännyt suuttuneisiin naisiin, jos mies kieltäytyy. Hybristä on liikaa.

On nähdäkseni tervettä ja viisauden alku kritisoida itseään ja myöntää omat heikkoudet ja vajavaisuudet. Jos tätä ei koskaan kuule ulkoa tai huomaa itse, minuus ei ole yhtä ehjä, värikäs ja monialainen. Tietenkään ratkaisu ei ole jäädä märehtimään tässä tilassa, koska sehän ei näytä hyvältä kuten naiset tietävät kun näkevät vaikka baarissa synkistyneen, väsyneen tai hermostuneen miehen: ei paljon kiinnosta. Myös meille miehille monesti naisten heleys, iloisuus ja välittömyys on viehättävä asia, ja tässä lienee yksi syy, miksi monet miehet pitävät nuoremmista naisista.[/QUOTE]

Taidat olla sama henkilö kuin aloittaja, ja tyylisi tunnistaa kyllä. Teet aina vähän väliä näitä "filosofisia" parisuhdealoituksia.

Oletko pitkäänkin ollut yksin?

 

Taidat olla sama henkilö kuin aloittaja, ja tyylisi tunnistaa kyllä. Teet aina vähän väliä näitä "filosofisia" parisuhdealoituksia.

En itse asiassa ole.

Etkö sinä pidä filosofiasta?

Oletko pitkäänkin ollut yksin?

En ole koskaan ollut yksin, sinkkuna kyllä. En kuulu heihin, joille pitää olla koko ajan "joku".

 

kaitpa kaikilla on omaan ulkonäköönsä katsomatta oikeus olla jotain unelmapuolisokriteerejä, ulkoisestikin. Se mitä ravintolassa tapahtuu ja selvinpäin ihmisten ilmoilla on kaksi aivan eri asiaa.

 

Mä oon taas kohdannut ihan päinvastaisen ongelman eli kauniina ja hyväkroppasena naisena ei tahdo saada miesseuraa niistä ihan tavallisen näköisistä miehistä. Mä en halua mitään super komeaa tai älyttömän älykästä vaan ihan taviksen, eikä ne taas huoli mua. Yökerhossa ei kukaan tule iskemään, jos mä lähestyn jotain miestä useimmiten ne luikkii karkuun. Netissä tavalliset miehet kuvittelee mut feikiksi eikä enää vastaile. Mikä siinä on niin vaikeaa uskoa et mulle kelpaisi loistavasti alle oman tason oleva?

He pelkäävät kasvojensa menetystä ja ovat jäitä hattuun -realisteja. Hieman kärjistän, mutta Suomessa pärjää parhaiten myös näissä asioissa olemalla keskiverto eli samanlainen kuin suurin osa. Mikä on tappio "ääripäille". Monessa muussa maassa tilanne ei ole ymmärtääkseni sama. Mielestäni toimimme yhä jossain määrin kuin tiivis maatalousyhteiskunta, vaikka maatalouden rooli on viime vuosikymmeninä hurjasti vähentynyt.

 

[QUOTE="mies";26299378]Aloittajan pointti lienee, että joillain naisilla on hieman liian hyvä itsetunto yhdistettynä näkemykseen, että jos mies ei ole homo, miehelle kelpaa melkein mikä nainen vain. Tällaisia naisia oikeasti on olemassa valitettavasti. Itsekin olen törmännyt suuttuneisiin naisiin, jos mies kieltäytyy. Hybristä on liikaa.

On nähdäkseni tervettä ja viisauden alku kritisoida itseään ja myöntää omat heikkoudet ja vajavaisuudet. Jos tätä ei koskaan kuule ulkoa tai huomaa itse, minuus ei ole yhtä ehjä, värikäs ja monialainen. Tietenkään ratkaisu ei ole jäädä märehtimään tässä tilassa, koska sehän ei näytä hyvältä kuten naiset tietävät kun näkevät vaikka baarissa synkistyneen, väsyneen tai hermostuneen miehen: ei paljon kiinnosta. Myös meille miehille monesti naisten heleys, iloisuus ja välittömyys on viehättävä asia, ja tässä lienee yksi syy, miksi monet miehet pitävät nuoremmista naisista.[/QUOTE]

Tämähän pätee ihan yhtä lailla miehiin. Jotkut miehet kuvittelevat itsestään vaikka mitä, ja suuttuvat, jos viehättävä nainen ei hänelle lämpene. Onhan näitä nähty.

Mutta tuo viimeinen lauseesi oli kyllä outo: vanhempi nainenkon ei voi olla heleä, iloinen ja välitön? Vai oliko tarkoituksesi provosoida?

 

[QUOTE="mies";26299929]Totta tuokin, mutta myös sosiaalisesti liian passiivisilla voi olla parisuhdeongelmia. Esim. itse en välitä niin kauheasti yöelämästä ja sinkkuna se ei ole hyvä juttu Opiskelun, työn, joukkue/ryhmäharrastusten ja "viihteen" ulkopuolella pitää olla onnea vielä enemmän ellei kärjistäen jokaista kelpuuta (mikä on siis mielestäni kyseenalaista).[/QUOTE]

Onko niin että kaikista niistä naisista jota viikon mittaan tapaat esim. opiskelun, työn, harrastuksen ja viihteen puitteissa ei löydy yhtäkään joka miellyttää silmää ja vaikuttaa kiinnostavalta? Kun käyt syömässä, salilla, kaupassa, lenkillä, kavereiden luona tai vaikka kirjastossa, et koskaan näe ketään johon haluaisit tutustua? Jos näin on, niin vika on kyllä katsojan silmässä.

On tietysti eri asia uskaltaako mennä juttusille, vaihtaa muutaman sanan tai hymyn, jotta selviää lisää... Mutta jos pystyy näkemään potentiaalia ympäröivässä maailmassa, eikä ole sulkeutunut vain oman itsensä sisään, niin ainahan toivoa on.

 

Tämähän pätee ihan yhtä lailla miehiin. Jotkut miehet kuvittelevat itsestään vaikka mitä, ja suuttuvat, jos viehättävä nainen ei hänelle lämpene. Onhan näitä nähty.

Yleensä miehet eivät kokemukseni mukaan lähesty tasoaan korkeampia naisia samassa mitassa kuin naiset miehiä.

Mutta tuo viimeinen lauseesi oli kyllä outo: vanhempi nainenkon ei voi olla heleä, iloinen ja välitön? Vai oliko tarkoituksesi provosoida?

Voi olla. Mutta "elämä" ja "aikuisuus" saattavat murentaa tai pyyhkiä pois tietyn herkkyyden ja naiiviuden. Elämästä tulee helposti ryppyotsaisempaa, lyhyesti sanoen. Toki toinen puoli on tuo mikä jo tuli esiin että osa naisista vapautuu yksilöinä vasta kolmikymppisinä.

 

Taidat olla sama henkilö kuin aloittaja, ja tyylisi tunnistaa kyllä. Teet aina vähän väliä näitä "filosofisia" parisuhdealoituksia.

En itse asiassa ole.

Etkö sinä pidä filosofiasta?



En ole koskaan ollut yksin, sinkkuna kyllä. En kuulu heihin, joille pitää olla koko ajan "joku".

Kovin on samanlaista tuo tekstisi aloittajan kanssa - vähän niin kuin noilla kaksosilla Akaatti ja Tuulipuku

Pidän kyllä filosofiasta, mutta tämän keskustelun sisältö ei ole filosofista, siksi lainausmerkit

 

[QUOTE="mies";26300074]Yleensä miehet eivät kokemukseni mukaan lähesty tasoaan korkeampia naisia samassa mitassa kuin naiset miehiä.



Voi olla. Mutta "elämä" ja "aikuisuus" saattavat murentaa tai pyyhkiä pois tietyn herkkyyden ja naiiviuden. Elämästä tulee helposti ryppyotsaisempaa, lyhyesti sanoen. Toki toinen puoli on tuo mikä jo tuli esiin että osa naisista vapautuu yksilöinä vasta kolmikymppisinä.[/QUOTE]

Ai SINUN kokemuksesi mukaan? Enköhän esim. minulla ole naisena tästä enemmän kokemusta, miten miehet toimivat, joten väittäisin, että olet väärässä.

Saako kysyä, paljonko sinulla on ikää? Väitteesi siitä, että elämästä tulee ryppyotsaisempaa, on kyllä pielessä. Minä ainakin otan asiat paljon rennommin nyt nelikymppisenä kuin nuorempana, eikä naiviius voi mitenkään olla synonyymi heleydelle tai iloisuudelle.

 

Oon ruma ja palska, mutta mulla on kovin urheilullinen mies. Ap, onko kysyttävää?

 

Onko niin että kaikista niistä naisista jota viikon mittaan tapaat esim. opiskelun, työn, harrastuksen ja viihteen puitteissa ei löydy yhtäkään joka miellyttää silmää ja vaikuttaa kiinnostavalta? Kun käyt syömässä, salilla, kaupassa, lenkillä, kavereiden luona tai vaikka kirjastossa, et koskaan näe ketään johon haluaisit tutustua? Jos näin on, niin vika on kyllä katsojan silmässä.

On tietysti eri asia uskaltaako mennä juttusille, vaihtaa muutaman sanan tai hymyn, jotta selviää lisää... Mutta jos pystyy näkemään potentiaalia ympäröivässä maailmassa, eikä ole sulkeutunut vain oman itsensä sisään, niin ainahan toivoa on.

Kyllä niitä näkyy, esim. vain vähän yli kk sitten tapasin sattumalta tosi kivan ja nätin parikymppisen naisen junassa. Juttelu oli aivan luonnollista, just sellaista, mitä itse edellytän. Mutta hän oli harmi kyllä varattu. Muutenkin näkyy, mutta juttumahdollisuutta ei ole tullut. Aionkin lähteä Tampereen yöelämään 2.6.! Olen hyvin avoin mahdollisuuksille, en käytännössä epäröi tai jää laskemaan mitään sinkkuna, jos vaan tunne on hyvä.

 

En nyt jaksanut lukea kuin ap aloituksen.
Meidän taloyhtiössä asuu yksi todella pulskea,suomalainen, ei kaunis nainen jolla on karskin ja huolitellun näköinen mies. Mies on muslimi ja käsittääkseni nainen itsekin on. Joten kyllä joillakin naisilla onnistuu kyseinen "vaatimus".

 

Ai SINUN kokemuksesi mukaan? Enköhän esim. minulla ole naisena tästä enemmän kokemusta, miten miehet toimivat, joten väittäisin, että olet väärässä.

No, minä kyllä haluaisin nähdä sen taviksen suomalaismiehen, joka lähestyy kaunotarta yökerhossa

Saako kysyä, paljonko sinulla on ikää? Väitteesi siitä, että elämästä tulee ryppyotsaisempaa, on kyllä pielessä. Minä ainakin otan asiat paljon rennommin nyt nelikymppisenä kuin nuorempana, eikä naiviius voi mitenkään olla synonyymi heleydelle tai iloisuudelle.

Kolmenkympin hujakoilla. Naiivius on juuri vastaanottokykyä ilman repaleista menneisyyttä, pelkoja, huonoja kokemuksia, väkevää realismia, jne. Olen itse monestikin törmännyt vanhempiin sinkkunaisiin, jotka ovat "haasteellisia" juuri näiden "vaurioiden" takia. Jos nainen on "liian" aikuismainen, se on pois viehättävyydestä omalla kohdallani.

 

[QUOTE="mies";26299967] En kuulu heihin, joille pitää olla koko ajan "joku".[/QUOTE]

Mä en muuten ymmärrä miksi joillakin pitää olla koko ajan joku. Ei osata asua yksin (tai lapsen kanssa kuten mä) vaan aina pitäisi olla se kumppani. Mä ainakin nautin tästä kun saa olla vain lapsen kanssa eikä tarvitse koko ajan huomioida sitä puolisoa kun on kyse menemisistä ja tulemisista.

Mua ahdistaisi jos pitäisi olla jonkun kanssa parisuhteessa vain sen takia, että on joku. En mä pysty olemaan suhteessa jos en toisen kanssa halua olla.

 

Miehetkö sitten muka vain paranee iän myötä?

 

Sama pätee myös toisinpäin. Kaljamahaset sohvaperuna miehet on mun käsityksen mukaan niitä, jotka tahtoo itelleen tiukkaperäsen, isotissisen ja hoikan naisen.

 

[QUOTE="Minna";26300152]Mä en muuten ymmärrä miksi joillakin pitää olla koko ajan joku. Ei osata asua yksin (tai lapsen kanssa kuten mä) vaan aina pitäisi olla se kumppani. Mä ainakin nautin tästä kun saa olla vain lapsen kanssa eikä tarvitse koko ajan huomioida sitä puolisoa kun on kyse menemisistä ja tulemisista.

Mua ahdistaisi jos pitäisi olla jonkun kanssa parisuhteessa vain sen takia, että on joku. En mä pysty olemaan suhteessa jos en toisen kanssa halua olla.[/QUOTE]

Fiksua. Tuo on musta jopa ainoa "todella" kestävä linja. Ja ihminen oppii siinä pärjäämään itsekin (hyvää itsenäisyyttä), jolloin ehkä vaatii myös enemmän kumppaniltaan. Kunhan ei kadota toisten arvostamista ihmisinä (huonoa itsenäisyyttä) tai eristäydy täysin.