Jälleensyntymästä tietäville!

J.Ketkupolkka

Jäsen
08.07.2011
921
0
16
Kirjoitan muutamia ajatuksiani aiheesta, ja haluaisin, että vastailet, miltä kuulostaa. :)
Tämä siis jälleensyntymästä tietäville ja siihen uskoville. Jeesuksesta en, kiitos, tarvitse tietoa, enkä myöskään mitään vähättelyä tai naureskelua. :)

Uskon siis jälleensyntymään. En kovin paljoa kuitenkaan tiedä aiheesta, että olen aika "vasta-alkaja."
Mutta nyt ihan viime vuosien aikaan tämä on minulle kirkastunut ja siihen uskon ihan oikeasti.
Ennen en oikein tiennyt, uskonko mihinkään, olin enemmänkin ateisti.

Tämä on tullut vain jostakin ajatuksena, että näin sen pitää olla. :) Mieleen on tullut näiden vuosien varrella joitakin muistoja entisestä (entisistä?) elämästä. Ei mitään kovin suurta. Jotakin tunnelmia, maisemia, ilmastoa, rakennuksia, värejä, musiikkia yms yms.

Noh, itse aiheeseen: Uskon, että olen aiemmissa elämissä elänyt paljon huonompaa elämää, enkä ole tätä totuutta varmaankaan löytänyt, kuin nyt Että nyt siis olisi sen elämän aika, joka on tavallaan käännekohta.
Että olen ruvennut tiedostamaan vähän näitä asioita, jälleensyntymään liittyen ja ylipäätään.

Tiedän myös millainen minun pitäisi olla sitten, kun olen ns. täydellinen. Joskus sitten, mutta sinne taitaa olla vielä piiiitkä aika ja monen monta uutta elämää. :)
Tiedostan itsessäni viat, mm. en osaa hyväksyä kaikkia ihmisiä sellaisena kuin ne on. Tunnen paljon ärtymystä, jopa vihaa monia ihmisiä ja niitten elämäntyyliä kohtaan. Taidan olla jopa hieman rasisti. :ashamed:
En ole eläinrakas. Eläimet eivät juurikaan kiinnosta minua, ne vaan on. Yms yms.. Nuo nyt vaan on pari juttua monen monen joukossa.

Mutta sen pointti olikin se, että tiedän, että minussa on paljon vikaa, ja haluaisin olla parempi ihminen mm. noiden ylläolevien asioiden osalta.
Ja uskon, että sitä kasvaa ihmisenä ja tulee paremmaksi. Mutta mietiskelen vaan, että milloin.
Hyväksyn kuitenkin itseni tällaisena, kun tiedän, että en kaikille ominaisuuksilleni tälläetkellä voi mitään. Että niiden aika on joskus, mutta ei välttämättä nyt.

Huoh.. Tulipas pitkä ja sekava teksti. En tiedä tajuaako tästä nyt kukaan edes, mitä yritin ajaa takaa.. Kuulostan varmaan melko sekopäiseltä.. :ashamed:
 
Siis tännehän synnytään eheytymään. Kusipäät siis joutuu aina uusintarundille, kunnes heistä kasvaa ehjiä ihmisiä. Minä olen täällä nyt etsimässä vahvuutta, koska olen edellisessä elämässäni ollut heikko iihminen. Nyt olenä tosi, tosi, tosi vaikeaa ja haastavaa elämää, jonka olen nyt viime vuosina tajunnut parhaakseni. Minä kasvan vahvemmaksi, vaikka en jaksaisi, enkä haluaisi.

Haluaisin eheytyä nyt heti, tajuta, oppia, jotta ei enää tarvisi kohdata kaikkea paskaa. Mutta täällä ryvetään yhä. Kun olen vahva, palaan tuonpuoleiseen eheytyneenpänä.
 
  • Tykkää
Reactions: J.Ketkupolkka
En tiedä tuosta mutta toivon ettei jälleensyntymää olisi. Elän aika itsekkäästi ja vikoja löytyy vaikka muille jakaa, siksi syntyisinkin varmaan sille lähtötasanteelle uudelleen. :D Toisaalta, jos olen ollut edellisessä elämässäni parempi ihminen miksi luonteeni olisi nyt näin hankala? Jotain koettelua seuraavaa askelmaa varten? (Hindulaisuus)
Kyllä noita deja vu tunteita tulee mutta mistä ne kertoo sitä en voi tietää. Mielenkiintoinen aihe sinänsä jota voi käsitellä aina vaikka illanistujaisissa.
 
  • Tykkää
Reactions: J.Ketkupolkka
No jopas oli järkevä vastaus.. :laugh:

Vitun ääliö! :stick:

Tämä koko threadi ei kovin suurta älykkyyttä ei tule osoittamaan. Pitää oikein miettiä tätä "vitun ääliö" -kommentin etymologiaa...

Oletetaan, että olen ääliö. Oletetaan myös että vittu omistaa minut, kuten lausahduksesi paljastaa. Ääliö terminä voidaan ainakin jossain määrin kuvitella synonyymiksi idiootille. Idiootilla tarkoitettiin antiikin Kreikassa demokratiaan osallistumatonta. Jos sanaa "vittu" laajennetaan fysiologisessa mielessä laajemmaksi, paljastuu olio, jota yleensä naiseksi kutsutaan. Näin ollen olen naisen omistama. Luonnollisesti voisin olettaan tämän naisen olevan vaimoni.

Näin ollen olen vaimoni omistama mies, joka ei osallistu päätöksen tekoon eli tavallinen tossun alla oleva suomalainen mies. Oliko riittävän älykäs vastaus?
 
Ottamatta kantaa muuhun, niin:
- Ted Andrews: Löydä entiset elämäsi
- Nothart Rohlfs (toim.): Entiset elämät ja nykyisyys
- Florence Wagner McClain: Mitä on entiset elämät?
 
Huoh.. Ole jo hiljaa.. Se "vitun ääliö" oli vastaus sille "friikille".
Miksi sinä änkeät tämmöiseen ketjuun, josta et ymmärrä höykäsen pöläystäkään?

Eli siis minulle. Katso nimimerkkiä! Pitää varmaan kohta rekkautua, niin osaatte kohdistaa vittuilut oikein. Voisin näin älykkään vastauksesi perusteella sijoittaa samaan jälleensyntyijien friikkikuntaan!

Ette kai te tällaista schaissea, kuten jälleensyntymä, oikeasti pyöritte päissänne????!!!

FreakS!!!!
 
uusintarundilla ollaan... ties monettako kertaa :O
mutta joo, uskon myös vakaasti jälleensyntymiseen. deja vu-ilmiöt on myös tuttuja, etenkin jokusen ihmisen kohdalla. se, miten ventovieras ihminen voi heti tuntua "omlta", helppo olla ja tulee se maaginen tuttuuden tunne.. jepjep..ollaankohan edellisestä elämästä jatkettu tähän elämään ;)
nykyinen elämäni on ollut erittäin haastavaa... tiedän iihen syynkin. edellisessä elämässä olen ollut -ei niin mukava- ihminen ja koska sielu haluaa kokea kaikki aiheuttamansa "kärsimykset" edistyäkseen omalla polullaan, tässä elämässä siis on sitten otettu vastaan sitä karmaa ...
mutta kun asian oivaltaa, sen että kaikki kokemukset ovat sinun korkeamman olemuspuolesi parhaaksi, rakkaudella, kaikki pelko häviää. ei tarvitse pelätä eikä hätäillä.
 
  • Tykkää
Reactions: J.Ketkupolkka
Kirjoitan muutamia ajatuksiani aiheesta, ja haluaisin, että vastailet, miltä kuulostaa. :)
Tämä siis jälleensyntymästä tietäville ja siihen uskoville. Jeesuksesta en, kiitos, tarvitse tietoa, enkä myöskään mitään vähättelyä tai naureskelua. :)

Uskon siis jälleensyntymään. En kovin paljoa kuitenkaan tiedä aiheesta, että olen aika "vasta-alkaja."
Mutta nyt ihan viime vuosien aikaan tämä on minulle kirkastunut ja siihen uskon ihan oikeasti.
Ennen en oikein tiennyt, uskonko mihinkään, olin enemmänkin ateisti.

Tämä on tullut vain jostakin ajatuksena, että näin sen pitää olla. :) Mieleen on tullut näiden vuosien varrella joitakin muistoja entisestä (entisistä?) elämästä. Ei mitään kovin suurta. Jotakin tunnelmia, maisemia, ilmastoa, rakennuksia, värejä, musiikkia yms yms.

Noh, itse aiheeseen: Uskon, että olen aiemmissa elämissä elänyt paljon huonompaa elämää, enkä ole tätä totuutta varmaankaan löytänyt, kuin nyt Että nyt siis olisi sen elämän aika, joka on tavallaan käännekohta.
Että olen ruvennut tiedostamaan vähän näitä asioita, jälleensyntymään liittyen ja ylipäätään.

Tiedän myös millainen minun pitäisi olla sitten, kun olen ns. täydellinen. Joskus sitten, mutta sinne taitaa olla vielä piiiitkä aika ja monen monta uutta elämää. :)
Tiedostan itsessäni viat, mm. en osaa hyväksyä kaikkia ihmisiä sellaisena kuin ne on. Tunnen paljon ärtymystä, jopa vihaa monia ihmisiä ja niitten elämäntyyliä kohtaan. Taidan olla jopa hieman rasisti. :ashamed:
En ole eläinrakas. Eläimet eivät juurikaan kiinnosta minua, ne vaan on. Yms yms.. Nuo nyt vaan on pari juttua monen monen joukossa.

Mutta sen pointti olikin se, että tiedän, että minussa on paljon vikaa, ja haluaisin olla parempi ihminen mm. noiden ylläolevien asioiden osalta.
Ja uskon, että sitä kasvaa ihmisenä ja tulee paremmaksi. Mutta mietiskelen vaan, että milloin.
Hyväksyn kuitenkin itseni tällaisena, kun tiedän, että en kaikille ominaisuuksilleni tälläetkellä voi mitään. Että niiden aika on joskus, mutta ei välttämättä nyt.

Huoh.. Tulipas pitkä ja sekava teksti. En tiedä tajuaako tästä nyt kukaan edes, mitä yritin ajaa takaa.. Kuulostan varmaan melko sekopäiseltä.. :ashamed:

Tajusin! No mitkä on ne sinun nähnyt unet? Olet tavallinen nuori. Jos haluat tutkia sieluas enemmän etsi tietoa mitä näit unta. Netti on pulloon asioita joista voi ammentaa oikeat vastaukset, mutta ei negatiivista! Se ei ole oikea polku!
 
  • Tykkää
Reactions: J.Ketkupolkka
Pakko tunkea lusikkani tähänkin soppaan, vaikka se ei tänne ehkä kuuluisi....Mutta kysymyksiä: miten te muut voitte olla niin vakuttuneita siitä, että teillä on ollut aiempia elämiä ja olette nyt uusintakierroksella oppiaksenne jotain uutta?

Mulla on muutamia harvoja kokemuksia ns. "hengen asioista" mutta olen kokenut ne ns. sisäisinä tiedon tuntemuksina joistakin asioista, kuten siitä mikä on jonkin ihmisen tarkoitus elämässäni tai onko ko. ihmisen rakkaus minua kohtaan aitoa. Jos sillä perusteella alkaisin maalailla taivaanrantaa, voisin soveltaa sinne vaikka mitä.

Surullisinta on se, että tässä elämässä ja tämän elämän vaikeuksien keskellä olen hukannut tarkoitukseni ja päämääräni (jos nyt oletetaan, että elämiä on useampia).
 
tiede miehet sanoo toista ja uskonto sanoo toista: sinulla on vapaa tahto ja mitä tunnet omaksesi on se sinua!
Rukoilla saa vaikka ei usko mihinkään!
 
[QUOTE="vieras";26060472]tiede miehet sanoo toista ja uskonto sanoo toista: sinulla on vapaa tahto ja mitä tunnet omaksesi on se sinua!
Rukoilla saa vaikka ei usko mihinkään![/QUOTE]

Mielenkiintoisia kannanottoja, mutta et vastannut suoranaisesti kysymyksiini. Miten itse olet vakuuttunut aiemmista elämistäsi? Ja tämän hetkisestä uusintakierroksestasi?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;26060259:
Ottamatta kantaa muuhun, niin:
- Ted Andrews: Löydä entiset elämäsi
- Nothart Rohlfs (toim.): Entiset elämät ja nykyisyys
- Florence Wagner McClain: Mitä on entiset elämät?

Mielenkiintoista....löytyykö nuo ihan kirjastosta? Ja minä olen myös pk-seudulta, jos nuo kirjat on sulla voitais tavata ja jutella enemmänkin, siinä tapauksessa voisin ehkä myös lainata opukset sinulta.... Voit laittaa yv :)
 
[QUOTE="vieras";26061092]muuten tunnen että taasko! minä jo kävin tään! tiedän ex -elämästäni... joko se tai se? löysin kaks vanhaa sielua! Ne ei tiedä siitä mitään! Ehkä toinen![/QUOTE]

Ok, olen varmaan törmännyt sinuun ennenkin täällä, tyyliäsi ei voi olla tuntematta:headwall:
 
Yhteistyössä