A
"aapee"
Vieras
Olemme 24- ja 25-vuotiaita, olemme olleet yhdessä siitä saakka kun minä olin 17 ja mies 18. Menetin neitsyyteni miehelleni, joten mies on ainoa seksikumppani joka minulla on ollut. Päätimme mennä naimisiin tämän 7 vuoden yhdessäolon "kunniaksi" ensi kesänä. Minua kuitenkin hieman välillä mietityttää meidän seksielämä. Se ei ole ollut koskaan hirveän nautinnollista minulle, alkuaikoina se oli ihan kivaa, mutta ei meillä silloinkaan ollut mitään puputteluvaihetta jolloin oltaisiin rakasteltu "jatkuvasti". Monet tuntuvat muistelevan näitä alkuaikoja jolloin "suurinosa ajasta oltiin toistemme kimpussa". Me harrastettiin seksiä ehkä kerran tai kaksi viikossa silloin, nykyään noin kerran kuussa. Minulle seksi on ihan ookoo, en ole ihan varma olenko saanut mitään "isoa" orgasmia, joskus ehkä jonkinlaisen pienen? Mies joskus monta vuotta sitten sanoi että olisi kiva jos olisi enemmän seksiä, mutta ei ole oikeastaan tehnyt aloitetta sen eteen, ja minäkin yleensä keksin jotain kivempaa tekemistä kuin seksi, joten siksi seksikerrat on aika harvoja.
Nyt sitten olen alkanut miettiä kaikenlaista. Entä jos seksi jonkun toisen kanssa tuntuisikin "ihanalta ja superhyvältä", niinkuin niin monet sanoo seksistä? Eikä vika olekaan minussa niinkuin nyt ajattelen. Mutta toki en halua pettää miestäni, ja ehkä pahinta olisikin jos saisin tietää että seksi tuntuu ihanalta muiden kanssa, kun kumminkin rakastan miestäni. Mutta en myöskään halua lopettaa meidän suhdetta vain seksin takia, koska onhan mahdollista ettei seksi siitä muuttuisi yhtään paremmaksi muiden kanssa, vaan minä vain olen jotenkin outolintu jolla seksi ei tunnu hyvältä. Ja sitten olisin menettänyt mieheni jota rakastan.
Ja vielä lisäyksenä, ollaan siis kokeiltu kaikenlaisia leluja, asentoja, paikkoja ym. mutta yleensä mies kyllästyy niihin yhden kokeilun jälkeen ja sanoo että kyllä perinteinen rakastelu on se paras. Joten nykyään ei ole leluja käytössä ja seksiä harrastetaan sängyssä, kun siinä on eniten tilaa puuhailla ja se on helpointa.
En siis ole harkitsemassa pettämistä tms. mutta mietin että onkohan täällä muita naisia jotka ovat harrastaneet seksiä vain yhden miehen kanssa ja sitten pohtivat välillä että onkohan jäänyt jostain paitsi kun seksiä niin hehkutetaan. Kaikenlaiset ajatukset on tervetulleita