Miten kertoa lapselle mummon kuolemasta

Entisen miehen veli tuossa joku aika sitten soitti ja kertoi ikävät uutiset.
Poika on nyt kaverillaan yötä ja kun huomenna kotiutuu, nii olisi tarkoitus kertoa mummon kuolemasta. Mutta miten sen kerron? Ei sitä oikein voi vaan töksäyttää.

Miten ootte muut toiminu vastaavassa tilanteessa?
 
ölli
Tarjoaisin lohtua taivaankodista ja enkeleistä. Kertoisin kyllä myös, että kukaan ei oikeasti tiedä varmasti siitä tuonpuoleisesta. Muuten pitää kertoa kaikki totuudenmukaisesti ja rehellisesti.
 
"vieras"
Minkä ikäinen lapsi? Onko aiemmin ollut mitään puhetta kuolemasta?

Mä varmaan korostaisin sitä että mummon on nyt hyvä olla (vaikken kyllä tiedä onko..),että kaikki kuolee joskus ja on ihan normaalia että mummoa on ikävä ja mummon kuolemasta tulee surullinen olo,sitä saa itkeä..
 
[QUOTE="vieras";25898123]Minkä ikäinen lapsi? Onko aiemmin ollut mitään puhetta kuolemasta?

Mä varmaan korostaisin sitä että mummon on nyt hyvä olla (vaikken kyllä tiedä onko..),että kaikki kuolee joskus ja on ihan normaalia että mummoa on ikävä ja mummon kuolemasta tulee surullinen olo,sitä saa itkeä..[/QUOTE]

Poika on 11v.
On meillä joskus ollu puhe kuolemasta, mun mummo kuoli kun poika oli ehkä jotain neljän kieppeillä. Mutta en tiiä että kuinka hyvin silloin ymmärsi mistä on kyse. Nykyinen mies lupasi kyllä olla tukena kun kerron. Vaikka meillä ei pojan mummon kanssa niin hirmu lämpimät välit enää viime vuosina ollu, nii kyllä se vaan pahaa teki kun puhelu tuli. Pojalle se voi olla kova paikka, koska paljon aikaansa viettänyt mummon ja papan luona, kun isänsä on töissä.
 
Mulla on tapana kertoa asiat ihan suoraan omille lapsilleni (8 v ja 6 v).

Eli ihan suoraan sanoisin myös 11-vuotiaalle. Pyytäisin istumaan viereeni sohvalle, ja sanoisin että mulla on surullisia uutisia: mummo on kuollut. Ja sitten varmaan itkettäisiin yhdessä, ja juteltaisiin siitä miten tämä tapahtui.
 
kokemus
älä sano et mummu nukkui pois. Lapsi saattee yhdistää nukkumisen ja kuoleman. Ja näin ollen pelkää nukkumaan menoa.

Ensin muistelette yhdessä mummun hyvää elämää. Yhteisiä hetkiä. Kerrot mummun viimeisistä kuukausista ja iästä. Kaikki päättyy aikanaa ja nyt oli mummun vuoro siirtyä ikuisuuden rajan tuolle puolelle missä on hyvä olla.
Katselee pilvenreunalla.
 
"Ankkis"
Hohhoijaa. Kyseessä sentään 11-vuotias lapsi. Minua ihmetyttää miten normaaliin elämään kuuluvan asian kertominen voi olla niin vaikeaa. Toisaalta sitten taas nelivuotiaat katselvat joka ilta salkkareista vaikka mitä. Palstan mukaan on patterin välissä kasvattamista jos ei saa katsella salkkareita. Kuolema puolestaan on sitä oikeaan elämään kuuluvaa, josta pitää pystyä puhumaan lapsensa kanssa.
 
[QUOTE="Ankkis";25899026]Hohhoijaa. Kyseessä sentään 11-vuotias lapsi. Minua ihmetyttää miten normaaliin elämään kuuluvan asian kertominen voi olla niin vaikeaa. Toisaalta sitten taas nelivuotiaat katselvat joka ilta salkkareista vaikka mitä. Palstan mukaan on patterin välissä kasvattamista jos ei saa katsella salkkareita. Kuolema puolestaan on sitä oikeaan elämään kuuluvaa, josta pitää pystyä puhumaan lapsensa kanssa.[/QUOTE]

Anteeksi vaan jos asiani häiritsee sinua. Oikeestaan mun mielestä tämän asian kertominen ei kuuluisi minulle, vaan olisi ennemmin isän homma. Vaikka en pojan mummon kanssa viime vuosina ollutkaan yhteyksissä, nii vaikeaa tämä silti on.
Jos mä koen asian itselleni vaikeaksi, nii sille ei voi mitään. Mä en vaan koe kuolemasta kertomista kovin helppona asiana. Johtuneeko ehkä siitä, että ei ole tarvinnut sitä järin monesti tehdä.
 
Mulla on tapana kertoa asiat ihan suoraan omille lapsilleni (8 v ja 6 v).

Eli ihan suoraan sanoisin myös 11-vuotiaalle. Pyytäisin istumaan viereeni sohvalle, ja sanoisin että mulla on surullisia uutisia: mummo on kuollut. Ja sitten varmaan itkettäisiin yhdessä, ja juteltaisiin siitä miten tämä tapahtui.
Näin mä meinasin tehdäkkin. Tuosta, että miten kaikki tapahtui nii mulla ei ole oikeestaan hirveestikkään tietoa. Eilisen puhelun aikana asia ei oikein selvinnyt, enkä sitten halunnut ruveta sen enempää kyselemään. Eiköhän tuo pojan isä voi sitten selventää tarpeen tullen.
 
Jos mahdollista isän pyytäisin kertomaan oman äitinsä/sukulaisensa kuolemasta. Muuten lapselle kertoisin melko suoraan kuulleeni ikävän uutisen "setä soitti että mummo on kuollut" sen jälkeen vastaisin parhaani mukaan niihin kysymyksiin joita lapsi esittää.
 
sh th
Kerrot, että sinulla on surullisia uutisia. Pyydät istumaan viereesi ja kerrot mummon kuolleen. Seuraat tilannetta ja kerrot, että sinulle voi puhua jos/kun tuntuu pahalta. Halaat ja kysyt miltä hänestä tuntuu... Niin ja suorraa sana kuollut, EI NUKKUU tai ON MENNYT POIS.
 
Jos mahdollista isän pyytäisin kertomaan oman äitinsä/sukulaisensa kuolemasta. Muuten lapselle kertoisin melko suoraan kuulleeni ikävän uutisen "setä soitti että mummo on kuollut" sen jälkeen vastaisin parhaani mukaan niihin kysymyksiin joita lapsi esittää.
Vaikka mä haluisin kovasti että isä kertois, nii luulen että mun se on kerrottava tässä tapauksessa. Tuntuu vaan että kun minä kerron niin asia ei ole niin paha, hullua ajatella näin, surullistahan se on kertoo sen kuka tahansa.
 
Kerrot, että sinulla on surullisia uutisia. Pyydät istumaan viereesi ja kerrot mummon kuolleen. Seuraat tilannetta ja kerrot, että sinulle voi puhua jos/kun tuntuu pahalta. Halaat ja kysyt miltä hänestä tuntuu... Niin ja suorraa sana kuollut, EI NUKKUU tai ON MENNYT POIS.
Juurikin tuo nukkua tai mennyt pois kuullostaa rajulta. Vaikka poika kyllä tajuaa mitä se tarkottaa. Kun en itse ees haluaisi kuulla noin sanottavan.
 
Nyt on pojalle kerrottu. Kiitoksia vaan neuvoista.

Pyysin istumaan mun viereen sohvalle ja kerroin että on vähän ikäviä uutisia, että alakerran mummo on kuollut. Aluksi tietenkin tuli itku, molemmilta. Halasin pitkään ja kysyin että onko mitään kysyttävää. Ei kuulemma ollu. Meni sitten pelaamaan pleikkarilla jääkiekkoo.

Ensimmäisenä tuli mieleen, että nyt ei oikein tainnu tajuta asiaa. Mutta hetken päästä sitten kysy että monelta setä soitti ja että nytkö pappa asuu sitten yksin. Ja että ei oo enää mummoa kuka pelaa pojan kanssa lautapelejä. Sanoin että eiköhän se pappa pärjää ihan hyvin ja että pojan pitää opettaa pappaa pelaamaan niitä lautapelejä. Että kyllä siellä papalla on kavereita tulevina päivinä.

Pojan oli tarkotus mennä tänään taas isälleen, mutta saa olla meillä niin pitkään kun haluaa. Ja poika itekkin sanoi, että ehkä iskä haluaa olla nyt vaan yksin.
 

Yhteistyössä