Opintotuki, kesäloma asiaa.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja app_
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

app_

Vieras
Olen opiskelija, ja minulla on opintotuki johon sisältyy opintolaina.
Mietin kun kesäloma alkaa, ni onkohan minun mitenkään mahollista saada tätä opintotukea ollenkaan? (joka menee melkein vuokraan koko summa.) Koitan tietysti päästä kesätöihin, mutta menisi melko tiukille veikkaan.
 
jos teet opintoja kesällä niin silloin opintotukea maksetaan kesälläkin.
meidän tyttö tekee opintoja kesälläkin, näin hän on päättänyt, kun enkku on menenyt huonosti.
 
Opintopisteitä pitää tosiaan tulla sitten niiltä kesäkuukausiltakin. Mutta ainakin minun aikanani se meni niin, että Kela tarkisti opintoviikkojen kertymisen vain kerran vuodessa eikä sillä ollut merkitystä, milloin opintoviikot oli suoritettu. Eli jos syksyn ja kevään aikana sitten urakoi tarpeeksi ekstraa, niin pystyi nostamaan opintotukea kesältäkin ilman että olisi joutunut palauttelemaan liikoja.
 
Et saa jos et suorita opintopisteitä kesällä. Monessa koulussa on tarjolla kesäopintoja, jotka on juuri tuota sinun tilannetta varten järjestetty. Kysy sun opolta onko teidän koulussa sellasia tarjolla?
 
Nii aivan. Mulla tulee entisistä opinnoista noita hyväksilukuja jonkun verran. Itse tuskin pystyn mitenkään kesän edestä ekstroja opiskelemaan, ku pitää mennä kurssien mukaan. Mitenkähän se kesätyö siihen vaikuttais sitte, tai jos nyt onnistuis saamaan ennen kesä jotain töitä jonku verra?
 
Tulorajathan siihen on. Mä en nyt muista enää ulkoa paljonko saa tienata mutta Kelan sivuilta löytynee tietoa.
 
Vuosituloraja lasketaan siten, että jokaista tukikuukautta kohti sinulla voi olla tuloa 660 euroa (505 euroa 31.12.2007 asti) ja jokaista tuetonta kuukautta kohti 1970 euroa (1 515 euroa 31.12.2007 asti). Voit saada tulot milloin tahansa kalenterivuoden aikana, kunhan ne eivät ylitä vuositulorajaasi. Jos tulosi ylittävät vuositulorajasi, opintotukea on maksettu sinulle liikaa ja sitä joudutaan perimään takaisin.

Jos menen esim kesätöihin josta saan 1kk aikana päälle 800e ni mullahan jää siitä sitten käteen vaan 400e vuokran jälkeen? Jos en siis saa opintotukea kesän ajalta? Pitää kesäopinnoista ottaa selvää.
 
Opintotukea saa kesällä, jos voi kesällä suorittaa opintoja. Käytännössä tarvittavat opintopisteet voi kerätä syksyn ja kevään aikana, mutta kesän opintotukea haettaessa kysytään mitä opintoja aikoo kesällä suorittaa, joten teoreettisesti opintojen pitää olla mahdollista. Opintotuen asumislisää voi käsittääkseni hakea ilman opintojakin eli sitähän voisit nostaa kesälläkin vaikka kävisit töissä? Asumislisän nostaminen katsotaan käytetyksi tukikuukaudeksi, kun tulorajoja lasketaan.
 
[QUOTE="tii-";25852382]Opintotukea saa kesällä, jos voi kesällä suorittaa opintoja. Käytännössä tarvittavat opintopisteet voi kerätä syksyn ja kevään aikana, mutta kesän opintotukea haettaessa kysytään mitä opintoja aikoo kesällä suorittaa, joten teoreettisesti opintojen pitää olla mahdollista. Opintotuen asumislisää voi käsittääkseni hakea ilman opintojakin eli sitähän voisit nostaa kesälläkin vaikka kävisit töissä? Asumislisän nostaminen katsotaan käytetyksi tukikuukaudeksi, kun tulorajoja lasketaan.[/QUOTE]

Minun tietääkseni ei kylläkään onnistu opintotuen asumislisän nostaminen kesän ajalta, jos ei opintopisteitä kerry. Tai sitten minua on huijattu.
 
Kelasta voi hakea opintotukea myös kesäkuukausille, sillä verukkeella että suorittaa kesällä opintopisteitä.

Itse hain viime kesäkuulle. Enkä sitten mennytkään sille kurssille jolle piti mennä, kun olin töissä. Sain kuitenkin toukokuulta vapaasti valittavia opintopisteitä tililleni vasta kesäkuun puolella, ja kesästä opintopisteitä myös (kesätyön takia - tosin ne rapsahti suorituksiin vasta syksyllä) joten Kelaa tuskin haittaa.

Moni muukin on tehnyt samalla lailla, eli ilmoittanut Kelaan suorittavansa kursseja kesällä, vaikkei oikeasti suoritakaan, ja saanut tarvittavat opintopisteet kasaan keväällä tai syksyllä.
 
Ei ammattikoulussa kerätä opintopisteitä vaan opintoVIIKKOJA. Katso KELAn sivuilta ehdot miten paljon pitää tulla kasaan, jotta saat tukea. Jos sinulla on lapsi/a niin saat kesän ajalta ihan normaalisti asumistuen. Jos taas ei ole ja nostat asumislisää niin sitä ei ilmeisesti voi nostaa. Tästä asumislisäasiasta en kuitenkaan ole varma.
 
Opintoviikkoja kyllä. Mulla on ainut tulo tuo opintolaina tällä hetkellä, joka ei todellakaan ole paljoa. Vuokraan kun menee melkeinpä kokonaan tuo opintotuki. Mietin tässä että jos saisin kesäksi töitä, ni onko siitä jotenki haittaa sitten noiden tukien osalta. Sekin että jos saan tosiaan sen n.800e/kk ja siitä menee melkeimpä puolet jo vuokraan.
 
Ei ole mitään haittaa. Jos nostat tukea 10 kk vuodessa niin saat tienata 10 540 € vuoden aikana ilman, että joudut maksamaan tukia takaisin. Ja jos nostat tukia myös kesällä saat tienata n. 7920 € vuodessa ilman, että joudut maksamaan tukia takaisin.
 
Opintoviikkoja kyllä. Mulla on ainut tulo tuo opintolaina tällä hetkellä, joka ei todellakaan ole paljoa. Vuokraan kun menee melkeinpä kokonaan tuo opintotuki. Mietin tässä että jos saisin kesäksi töitä, ni onko siitä jotenki haittaa sitten noiden tukien osalta. Sekin että jos saan tosiaan sen n.800e/kk ja siitä menee melkeimpä puolet jo vuokraan.

KELAn sivuilla on laskuri, käy sieltä katsomassa. Tulorajat on, mutta jos et muuten töitä tee kuin kesällä niin aika pirusti saat töitä tehdä että rajat ylittyy.

Saanko kysyä alaa, mitä opiskelet? Mistä olet kysellyt töitä? Olethan jättänyt kaikkiin mahdollisiin paikkoihin tietosi ja tarjonnut itseäsi töihin? Viime kädessähän sitten sossun, mutta kyllähän kunniakas ihminen mieluummin itse itsensä elättää ensisijaisesti.
 
Ois hyvä jos nyt sais jotain osapäivä töitä joita vois tehä siihen saakka kunne kesätyöt alkais,ei ois niin tiukkaa.
Opiskelen melko miesvaltasta alaa. Ens viikosta rupeen kyselemään. Kyllä mä koitan työtä tekemällä saada nää asiat kuntoon,jos vaan mahdollista. Oon melko huono näissä asioissa, eikä oikeen muualtakaan voi ainakaan näin sunnuntaina näitä kysellä.
 
Etkö ole vielä kysellyt työpaikkoja? :O
 
  • Tykkää
Reactions: Anatolia
Jos olet ottanut viime vuodelle maksimiopintuet ja opintolainat myös etkä saa kesätöitä, niin hae sossusta toimeentulotukea. Niin minäkin tein joka kesä, kun en saanut kesätöitä ja olin nostanut maksimituet.
 
[QUOTE="mä";25852616]Etkö ole vielä kysellyt työpaikkoja? :O[/QUOTE]

En, mutta kerkeän kyllä vielä. On hakuaikaa jäljellä. Pitää saada näihi asioihi enempi selvyyttä.
 
[QUOTE="mä";25852760]Ehkä on, mutta parhaimmat paikat jaetaan haun ulkopuolelta oma-aloitteisille opiskelijoille. Et vastannut mitä opiskelet?[/QUOTE]

Sen takia koitan tässä nyt saada selvyyksiä, että mikä on mahollista, ja mikä ei. Onko sillä jotain väliä mitä opiskelen?
 
Similar threads

S
Viestiä
8
Luettu
3K
Seksi
nimimerkitön elli jatkaa
N
Y
Viestiä
4
Luettu
3K
Aihe vapaa
vierailija
V

Yhteistyössä