Miten te työssäkäyvät pienten lasten vanhemmat saatte arkeenne kaiken mahtumaan? Kuten...

  • Viestiketjun aloittaja "eru"
  • Ensimmäinen viesti
aikataulut
Meillä liikuntaharrastukset hoidetaan niin, että molemmat pääsee. Kumpikaan ei käy missään ohjatuissa liikuntatreeneissä, joten aikataulut sovitaan sen mukaan miten muut jutut antaa myöten. Toinen käy kaupassa työmatkalla ja toinen hakee sillä aikaa lapset hoidosta. Toinen menee ensin lenkille ja toinen vasta sitten kun lapset menee nukkumaan klo 20. Lasten harrastukset loppuivat juuri tällä viikolla, mut pahimmillaan on ollut kolme kertaa viikossa.

Kotia pidetään kunnossa jatkuvasti. Tiskinkonetta tyhjennetään aamuisin, samoin täytetään pesukonetta. Työpäivän jälkeen heti koneet päälle. Yleistä järjestystä pidetään yllä koko ajan eli ei päästetä kaaosta syntymään, koska tavaroita ei jätetä kierimään väärään paikkaan. Pikaimurointia monta kertaa viikossa ja kerran kunnon siivous. Ruokaa tehdään valmiiksi ja arkisin vain lämmitetään eilen tehtyä. Periaatteessa tässäkin menee niin, et se joka lenkkeilee myöhemmin, tekee seuraavan päivän ruokaa sillä aikaa kun lapset katsoo pikku kakkosta ja toinen vanhemmista hoitaa oman lenkkinsä. Kummallakin vanhemmalla on yksi muu kuin liikuntaharrastus kerran viikossa. Miehen harrastuspäivänä tiedän jo etukäteen, et lenkille on mentävä klo silloin ja silloin, jos ylipäätään aion mennä. Toisinaan myös harrastetaan liikuntaa niin, et lenkiltä tulija soittaa, et olen 10 min päästä kotona, jolloin toinen tietää vetää lenkkarit jalkaan ja olla valmiina lähtemään.

Onhan se elämä nyt vähän aikataulutettua. Ja siihen sopeutuminen on ollut vaikeaa, kun on ennen lapsia tottunut menemään ja tulemaan miten huvittaa. Mutta ei tämä ikuisuutta kestä. Kohta lapset on jo isoja koululaisia, eivätkä kaipaa meitä enää joka minuutti ja voimme lenkkeilläkin ilman, et joku jää vahtimaan lapsia kotiin.
 
"eru"
[QUOTE="hehe";25821433]Pakkoko sen aikuisen liikunnan on oltava jotain erityistä omaa aikaa? Samalla kun viet lapset harrastuksiin, lähdet sillä aikaa itse lenkille. Tai pyöräilet töihin, kuten allekirjoittanut. Tai lähdette lasten kanssa juoksu(aikuinen)/pyöräily(lapset) -lenkille. Tai menette yhdessä hiihtämään. JOSTAIN on ihan pakko tinkiä, varmaan sen ymmärrät... ;)[/QUOTE]

No ymmärrän joo, siksihän mä tässä mietin :) Meidän lapset on 1v. 2v. ja 5v, joten ne ei oikeen mahdu kaikki mukaan jollekin lenkille tai pyöräilyreissulle. Mun työmatka on 50km, joten ihan heti en pyörällä lähtis. Ja en mä voi ruokiksella mitään hikiliikuntaa harrastaa, ei meidän puoli tuntia siihen+suihkuun+laittautumiseen riitä. Paljon on tehty niin, että aikuiset lähtee (tai siis toinen, kumpikin vuorollaan) lähtee lenkille kun lapset nukkuu tai just tossa lasten harrastusten kohdalla, mutta kun aina ei jaksais iltapimeellä lähteä... joskus haluis itsekin vaan olla ja kattoa telkkaa.

Mä jotenkin kuvittelin, että tää olis yleisempikin ongelma, mutta ei sitten vissiin. Tai ehkä mä en vaan osaa organisoida.
 
"vieras"
Ruuanlaittoon lisäisin, että nyt äitiyslomalla on vasta taas aikaa kuoria perunoita... eli keitot ja semmoiset on taas ruokalistalla. Pakastekasviksista, riisistä, ohrasta kuoriperunoista ja kastikkeista jne. rakentui meidän perusillallinen.
 
Meillä näin
[QUOTE="eru";25821142]-lapsien viemisen luistelemaan, hiihtämään, pulkkamäkeen
-ruuan laitto
-ruokakaupassa käynti
-muut kauppa-asiat, kuten itselle ja lapsille vaatetta
-omat harrastukset (3-4 krt vko)
-puolison harrastukset (3-4 krt vko)
-lasten harrastukset (yht. 2 krt vko)
-perheen yhteisen ajan
-vapaan leikkiajan
-kyläilyt kavereilla
-kyläily isovanhemmilla
-teillä käyvät vieraat ja heille tarjoomisten teko
-kotityöt

Ei vaan aika riitä, ei sitten millään. Vinkkejä? Omista harrastuksista en luovu, eikä mieskään. Ne ovat kaikki jotain urheilua/liikuntaa, ja ilman niitä hajoo pää (ja varmaan kroppakin lopulta).[/QUOTE]

Meillä on vain yksi lapsi, ja hänkin vasta hieman alle 3-v, mutta suunnilleen näin:
-Pari kertaa viikolla käydään ulkoilemassa päivällisen jälkeen omalla porukalla, tai tuttavaperheen kanssa. Yleensä yhtenä iltana viikolla käydään mummolassa. Loput illat oleskellaan vaan kotona. Viikonloppuisin käydään yleensä molempina päivinä jossain mummolassa/kavereita kylässä.
-Me vanhemmat harrastetaan vuorotellen, yleensä mies käy aamulla ennen töihinmenoa ja minä illalla pikkukakkosen aikana (molemmat käy yleensä 3 krt/viikko).
-Tarjottavat ostan valmiina/vieraat tuovat tullessaan. Ruokaa teen kerralla pariksi päiväksi ja kerran viikossa syödään nopeaa/einestä (esim. mannapuuro tai maksalaatikko).
-Kaupassa käydään kerran viikossa isoilla ostoksilla ja ulkoilureissulla kotiinpäin tullessa lähikaupasta mitä puuttuu.

Kyllä minusta tuossa jää vielä hyvinkin aikaa vaikka mihin! Esim vkloppuna päikkäriajat ja joka ilta lapsen nukkumaan mentyä on aikaa vaikka siivota/leipoa niitä tarjottavia jos haluaa... Tai olla vaan.
 
"hehe"
Ei varmaan kyse olis siitä, ettet osais organisoida. ;) Mutta kuten huomaat, niin suurin osa vanhemmista harrastaa itse tosi paljon vähemmän kuin sinä ja miehesi. En tiedä yhtä ainutta perhettä, jossa työssäkäyvät vanhemmat harrastaisivat enemmän kuin 1 x vko (siis tuolla lailla erikseen, yksin). Sellaisia kyllä, joissa toinen vanhemmista on kotona! Eli suurin osa vanhemmista tinkii tosi paljon tuosta omasta ajastaan...

Lisäksi sulla on siis tosi pitkä työmatka, ja se hankaloittaa asiaa. Sinuna ratkaisisin asioita niin, että yhdistäisin ne työmatkat esim. kauppareissuihin - ilman lapsia sieltä voisi selvitä nopeammin - sillä aikaa kun toinen hakee lapset. Ruuanlaittoa harventaisin, korkeintaan laittaisin joka toinen päivä ruuan ja syötäis sitä samaa seuraavana päivänä. Harrastuksia karisisin, koska kovin rentouttavaa se ei ole jos koko ajan on kauhea kiire sinne rentoutumaan.

Itse jouduin alussa asennoitumaan uudella tavalla: ekoja kertoja elämässäni ostin pakastepullaa jne. Mutta hyvin se elämä näinkin sujuu, ja tyytyväisempi olen kun saan käydä töissä!
 
"leena"
[QUOTE="eru";25821513]No ymmärrän joo, siksihän mä tässä mietin :) Meidän lapset on 1v. 2v. ja 5v, joten ne ei oikeen mahdu kaikki mukaan jollekin lenkille tai pyöräilyreissulle. Mun työmatka on 50km, joten ihan heti en pyörällä lähtis. Ja en mä voi ruokiksella mitään hikiliikuntaa harrastaa, ei meidän puoli tuntia siihen+suihkuun+laittautumiseen riitä. Paljon on tehty niin, että aikuiset lähtee (tai siis toinen, kumpikin vuorollaan) lähtee lenkille kun lapset nukkuu tai just tossa lasten harrastusten kohdalla, mutta kun aina ei jaksais iltapimeellä lähteä... joskus haluis itsekin vaan olla ja kattoa telkkaa.

Mä jotenkin kuvittelin, että tää olis yleisempikin ongelma, mutta ei sitten vissiin. Tai ehkä mä en vaan osaa organisoida.[/QUOTE]

otatko kuitenkin kovasti paineita omista harrastuksista... kun kirjoitit "joskus haluis itsekin vaan olla ja kattoa telkkaa" miksei voi vaan olla...??? ja ottaa itselle löhö aikaa iltaisin kun lapset nukkuu?
 
Helpota
[QUOTE="eru";25821513]No ymmärrän joo, siksihän mä tässä mietin :) Meidän lapset on 1v. 2v. ja 5v, joten ne ei oikeen mahdu kaikki mukaan jollekin lenkille tai pyöräilyreissulle. Mun työmatka on 50km, joten ihan heti en pyörällä lähtis. Ja en mä voi ruokiksella mitään hikiliikuntaa harrastaa, ei meidän puoli tuntia siihen+suihkuun+laittautumiseen riitä. Paljon on tehty niin, että aikuiset lähtee (tai siis toinen, kumpikin vuorollaan) lähtee lenkille kun lapset nukkuu tai just tossa lasten harrastusten kohdalla, mutta kun aina ei jaksais iltapimeellä lähteä... joskus haluis itsekin vaan olla ja kattoa telkkaa.

Mä jotenkin kuvittelin, että tää olis yleisempikin ongelma, mutta ei sitten vissiin. Tai ehkä mä en vaan osaa organisoida.[/QUOTE]

Mä pääsen kuntoilemaan yleensä joskus puol kymmenen aikaan illalla. Jos liikunta on todella tärkeää, silloinkin jaksaa. Töissä mä istun kuitenkin perseelläni koko päivän.
 
"eru"
Joo, toi pakastepullan osto on kyllä aika paha rasti, kun tykkään leipoa ja jotenkin olen sitä mieltä että kaiken (paitsi keksien) pitää olla itse tehtyä :) Ja meillä ei lapset katso pikkukakkosta, koska mun mielestä ei ole kiva laittaa niitä päikkäripäivän jälkeen telkkarin ääreen, vaan mieluummin tehdään yhdessä jotain kuten luetaan, pelataan, mennään ulos. Me siis kyllä tehdään ja ollaan paljon lasten kanssa, mutta kun sitten tuntuu että mitään muuta ei kerkiikään.

Jos joku tulis kokkaa meille parin viikon ruuat pakkaseen, voisin sellasen palvelun ostaa ;)
 
"hehe"
Juu, se pakastepulla oli mulle aika paha! :D Mut kyllä mä nykyään sit leivon viikonloppuna yleensä jotain, ja sitä riittää pakkaseen asti yllätysvieraiden varalle. Se on kyllä syvältä tässä työssäkäynnissä, että viikonloput menee pitkälti ruuanlaittoon/siivoamiseen/perusulkoiluun/kyläilyyn, ja maanantaina töissä on jo ihan poikki siitä viikonlopusta. Mutta eipä ne lapset ikuisesti näin pieniä ole...
 
"alma"
Millaiset työajat teillä on? Itse pystyn aika hyvin päättämään työajat itse, helpottaa paljon. Urheilut hoidamme yleensä aamuisin, juurikin siksi, että nuo arki-illat tuntuvat niin lyhyiltä.
Meillä on myös lyhyet työmatkat, niihinkin saa moni tuhrattua 2 tuntia päivässä.
Mistään kyläilyistä ja sukulaisvierailuista emme ota paineita, ne ei ole millään muotoa pakollisia, ja tarjoilut saa kyllä ostettua leipomosta tai kaupasta.
 
kökköliini
[QUOTE="eru";25821628]Joo, toi pakastepullan osto on kyllä aika paha rasti, kun tykkään leipoa ja jotenkin olen sitä mieltä että kaiken (paitsi keksien) pitää olla itse tehtyä :) Ja meillä ei lapset katso pikkukakkosta, koska mun mielestä ei ole kiva laittaa niitä päikkäripäivän jälkeen telkkarin ääreen, vaan mieluummin tehdään yhdessä jotain kuten luetaan, pelataan, mennään ulos. Me siis kyllä tehdään ja ollaan paljon lasten kanssa, mutta kun sitten tuntuu että mitään muuta ei kerkiikään.

Jos joku tulis kokkaa meille parin viikon ruuat pakkaseen, voisin sellasen palvelun ostaa ;)[/QUOTE]
miksi että oikeasti hae jostain valmista ruokaa töiden jälkeen? siis en tarkoita pitsaa ym vaan ihan oikeaa ruokaa?
täällä on lounasravintola jossa on aivan älyttömän hyvää ruokaa ja halpaa ja he myyvät sitä kotiastioihinkin, isoja annoksia halvalla. olen joskus hakenut kun ei ole tehnyt mieli kokata. varteenotettava vaihtoehto silloin tällöin.
 
"vieras"
[QUOTE="eru";25821628]Jos joku tulis kokkaa meille parin viikon ruuat pakkaseen, voisin sellasen palvelun ostaa ;)[/QUOTE]

Entä jos varaisit la tai su tai jonkin puolivapaan päivän sille, että kokkaisit pakastimeen? Meillä tehdään joskus niin. Jo esim. riisin annoksina pakastaminen helpottaa ja nopeuttaa ruoanlaittoa (tosin riisin kanssa pitää olla tarkka että jäähdyttää nopeasti ja pakastaa heti). Samoin jotain pastakastikkeen pohjia voi haudutella muiden hommien ohella viikonloppuisin.
 
Helpota
[QUOTE="eru";25821628]

Jos joku tulis kokkaa meille parin viikon ruuat pakkaseen, voisin sellasen palvelun ostaa ;)[/QUOTE]

Mun työpaikan lounasravintolasta saa tilata laatikoita yms. Ruokaa kotiinvietäväksi. Helpottaa kummasti, jos haluaa taukoa kokkaukseen.
 
"vieras"
Alkuperäinen kirjoittaja kökköliini;25821669:
miksi että oikeasti hae jostain valmista ruokaa töiden jälkeen? siis en tarkoita pitsaa ym vaan ihan oikeaa ruokaa?
täällä on lounasravintola jossa on aivan älyttömän hyvää ruokaa ja halpaa ja he myyvät sitä kotiastioihinkin, isoja annoksia halvalla. olen joskus hakenut kun ei ole tehnyt mieli kokata. varteenotettava vaihtoehto silloin tällöin.
Vaikka asun suuressa kaupungissa, niin juuri oikean kunnon kotiruoan saaminen lounasajan jälkeen on iso ongelma. Jos vaikka lapsen kanssa mentäisiin suoraan päiväkodista kaupungille, niin tosi vaikea olisi saada vaikka makkarakeittoa tai lohikiusausta tms. mistään lounasruokalasta enää neljän aikaan.

En siis ole ap, mutta meillä ainakin on tällainen ongelma.
 
-lapsien viemisen luistelemaan, hiihtämään, pulkkamäkeen
Viikonloppuisin, iltapäivällä, illalla. Usein toinen vanhemmista menee lasten kanssa.

-ruuan laitto
Nopeasti/helposti valmistuvaa ruokaa. Isoja annoksia joista voi syödä parina päivänä. Jos jotain vaativampaa, toinen touhuaa lasten kanssa ja toinen lauttaa ruokaa.

-ruokakaupassa käynti
Joko illalla tai kun tulee töistä ja mies hakee lapset. Kerran viikossa isoille ostoksille.

-muut kauppa-asiat, kuten itselle ja lapsille vaatetta
Nettikaupat on kova sana.

-omat harrastukset (3-4 krt vko)
-puolison harrastukset (3-4 krt vko)
Kummallakin 1-2 x/vko, usein illalla niin että lapset jo nukkumassa, tai viikonloppuna.

-lasten harrastukset (yht. 2 krt vko)
Ei ole sellaisia. Lapset 4 ja 2.

-perheen yhteisen ajan
Yhteistä aikaa on kaikki vapaa-aika ellei me vanhemmat käydä kahdestaan jossain (1-2 krt/kk). Ulkoilu, ruokailu, saunominen jne. Eli illat ja viikonloput sekä loma-ajat.

-vapaan leikkiajan
Siinä sivussa tuo menee kun touhuavat omiaan. Ulkoilukin on pääsääntöisesti vapaata leikkiä. Ei ole tarvetta aikatauluttaa moista.

-kyläilyt kavereilla
Eipä juuri kyläillä, joskus viikonloppuisin.

-kyläily isovanhemmilla
Asuvat kummaltakin puolelta lähellä joten piipahdetaan siellä tai he täällä miten sattuu sopimaan.

-teillä käyvät vieraat ja heille tarjoomisten teko
Meillä käy äärettömän harvoin vieraita. Jos käy, tarjoomisten teko tarkoittaa meillä kaupan paketista pöytään.

-kotityöt
Tiskikoneen, pyykinpesukoneen täyttö ja purku ei kauaa vie. Lattian imuroi nopeasti tarvittaessa. Pöydät kun pyyhkii ruokailun jälkeen ja ruuanlaiton jälkeen pysyy siistinä. Lapset keräävät itse lelunsa iltaisin.

-Ei vaan aika riitä, ei sitten millään. Vinkkejä? Omista harrastuksista en luovu, eikä mieskään. Ne ovat kaikki jotain urheilua/liikuntaa, ja ilman niitä hajoo pää (ja varmaan kroppakin lopulta)."

Väitän että 4 kerran vähentäminen esim kahteen ei vielä kroppaa hajota. Nuohan on ihan valintakysymyksiä.
Miksi noin pienten lasten mitä sullakin on pitäisi jotain vielä harrastaa ja kyläillä??? Eikö pitkät hoitopäivät jo riitä, pakkoko niitä on vielä raahata johonkin harrastamaan?

Mitä jos kokeilisit ihan sellaista että rauhoittuisitte hoitopäivän jälkeen , lukisitte vaikka sohvalla kirjaa kaikki yhdessä ja ottaisitte rauhallisesti. Kyllä ne pölypallot sohvan alla odottaa. Likaiset vaatteet ei mene miksikään vaikka olisivat päivän kauemmin siellä pyykkikopassa. Lapset varmasti arvostaisivat sitä enemmän kuin tukka putkellla juoksua paikasta A paikkaan B.
 
"vieras"
-lapsien viemisen luistelemaan, hiihtämään, pulkkamäkeen: muksut laskee pulkkamäkeä kun teen lumitöitä. hiihtävät päiväkodissa.
-ruuan laitto: teen pari kertaa viikossa isomman satsin, joten joka päivä ei tarvitse kokata
-ruokakaupassa käynti: viikonloppuna tehdään iso kauppareissu. jos arkena tarvii jotain niin pysähdyn matkalla päiväkotiin ja kipasen nopeasti
-muut kauppa-asiat, kuten itselle ja lapsille vaatetta: ostetaan todella harvoin
-omat harrastukset (3-4 krt vko): omat harrastukset on siirretty taka-alalle, kunnes muksut vähän kasvavat ja arki ehkä hiukan rauhoittuu
-puolison harrastukset (3-4 krt vko): ei kerkeä harrastaa
-lasten harrastukset (yht. 2 krt vko): ei harrasta vielä ku on niin pieniä - päiväkoti riittää hyvin
-perheen yhteisen ajan: iltaisin ja viikonloppuisin kotihommien ohella ja ulkoillen
-vapaan leikkiajan: iltasin syönnin jälkeen kun itse pyykkään ja siivoilen
-kyläilyt kavereilla: ei keretä juuri kyläillä
-kyläily isovanhemmilla: kyläillään ehkä kerta/kk
-teillä käyvät vieraat ja heille tarjoomisten teko: tietävät, että tarjottavat eivät ole mitään ihmeellistä, vaan jotain pakkasesta ja kahvia ja mehua :)
-kotityöt: hoituu iltasin ja viikonloppuisin
 
"eru"
-

Mitä jos kokeilisit ihan sellaista että rauhoittuisitte hoitopäivän jälkeen , lukisitte vaikka sohvalla kirjaa kaikki yhdessä ja ottaisitte rauhallisesti. Kyllä ne pölypallot sohvan alla odottaa. Likaiset vaatteet ei mene miksikään vaikka olisivat päivän kauemmin siellä pyykkikopassa. Lapset varmasti arvostaisivat sitä enemmän kuin tukka putkellla juoksua paikasta A paikkaan B.
No näinhän me just tehdään. Ja sitten tuntuu ettei ehdi mitään muuta, ei niitä kotitöitä, ruokaa, omaa liikuntaa. Kyllä ne lapset varmaan arvostaa luistelua ja pulkkamäkeäkin? Kavereilla kyläilyt tarkoitti vanhempien kavereita, ja ne on tosiaan aika vähissä ne kyläilyt nykyään. Jotenkin vaan toivois, että nekin joskus johonkin väliin mahtuis.
 
"Tiina"
[QUOTE="eru";25821142]-lapsien viemisen luistelemaan, hiihtämään, pulkkamäkeen
-ruuan laitto
-ruokakaupassa käynti
-muut kauppa-asiat, kuten itselle ja lapsille vaatetta
-omat harrastukset (3-4 krt vko)
-puolison harrastukset (3-4 krt vko)
-lasten harrastukset (yht. 2 krt vko)
-perheen yhteisen ajan
-vapaan leikkiajan
-kyläilyt kavereilla
-kyläily isovanhemmilla
-teillä käyvät vieraat ja heille tarjoomisten teko
-kotityöt

Ei vaan aika riitä, ei sitten millään. Vinkkejä? Omista harrastuksista en luovu, eikä mieskään. Ne ovat kaikki jotain urheilua/liikuntaa, ja ilman niitä hajoo pää (ja varmaan kroppakin lopulta).[/QUOTE]

Ei ehditä kyläillä, lapsilla ei ole harrastuksia, minä ja mies käydään hiihtämässä tai kävelyllä pari kertaa vkossa toisen ollessa lasten kanssa kotona. RUokakaupassa käydään viikonloppuisin ja kerran vkolla. Iltaisin ollaan lasten kanssa, eilenkin mies kävi hiihtämässä 5v kanssa. Minä jäin kotiin 2-vuotiaamme kanssa. VKonloppuisin kyläillään, mutta harvoin. Ruuhkavuodet vie energian ja ajan.
 
Asioiden suunnittelu auttaa asiaa. Ja tosiasian hyväksyminen. Kaikkea ei voi saada.
Jos harrastat liikuntaa johon lapsia ei voi ottaa mukaan, niin se on sitten jostain muusta ajasta pois. Jos et ole valmis harrastamaan iltahämärissä liikuntaa, se on valintakysymys. (Joskus turvallisuuskysymys). Illalla pystyy kotona harrastaa liikuntaa, stepperiä tv:n edessä tms. Ulkoilu lasten ollessa pieniä - rattaiden kanssa. Juoksurattaat matkaan ja menoksi. Tai talvella lapset pulkkaan ja menoksi.

Kauppareissut kerta viikkoon. Täydennyksiä keskellä viikkoa. Ruoanlaittoa parina päivänä - pakastusta, samojen ruokien syömistä parina päivänä ym.

Ja iso kysymys, miksi aina pitää suorittaa?
 
"hehe"
Sunflower20: hyvin sanottu.

Mulla ehkä sitten on tosi vähän ystäviä, tai ollaan totuttu harvaan tapaamisrytmiin, mutta mä aina välillä näen ystäviäni viikonloppuna siten, että käyn joko kaupungilla ostoksilla samalla, tai kyläilevät meillä tai me heillä. En jaksa sinänsä käydä enää viihteellä, jos sitä tässä tarkoitettiin kavereiden tapaamisella...? Mutta pointti tässä kaikessa on se, että a) monesta asiasta pitää luopua tai vähentää asiaan käytettävää aikaa ja b) sen jälkeen pitää priorisoida, mitä todella haluaa ja sitten c) vielä mahdollisuuksien mukaan hoitaa kahta asiaa yhtä aikaa. Siten ne ehtii. :)
 
[QUOTE="eru";25821962]No näinhän me just tehdään. Ja sitten tuntuu ettei ehdi mitään muuta, ei niitä kotitöitä, ruokaa, omaa liikuntaa. Kyllä ne lapset varmaan arvostaa luistelua ja pulkkamäkeäkin? Kavereilla kyläilyt tarkoitti vanhempien kavereita, ja ne on tosiaan aika vähissä ne kyläilyt nykyään. Jotenkin vaan toivois, että nekin joskus johonkin väliin mahtuis.[/QUOTE]

Mä käsitin että teillä tosiaan on lasten harrastuksia ja sulla ja miehellä yhteensä 8 kertaa viikossa oma harrastus. Sellaisena yhtälönä toi ei toimikaan.

Kyllä lapset arvostaa pulkkamäkeä sun muuta, mutta millä tavalla se eroaa vapaasta leikistä ja perheen yhteisestä ajasta? Menette kaikki mäkeen, niin siinä sitä on, kolme kärpästä yhdellä iskulla. Me ollaan nyt talvella kasattu aika paljon lunta yhteen kohtaan omalla pihalla, lapset on laskeneet siinä liukurilla. Ja itse voi tehdä lumitöitä siinä samalla.

Kyläilyt vaan on nykyään sellaiset että niille pitää järjestää erikseen aikaa, ja hirveästi niitä ei ehdi tekeen. Se on pikkulapsiperheissä kylmä tosiasia. Mutta ei niillä kavereillakaan sen helpompaa yleensä ole. Yhtäläisesti ne joutuvat tekemään kaikki jutut kotona mitä tekin ja huolehtimaan lapset.

Jos kerran tykkäät käydä lenkillä, niin se on maailman helpoin tapa liikkua. Lenkkarit jalkaan ja kotiovelta ulos juoksemaan. Menet aamulla ennen kuin lapset herää tai sitten illalla. Itse joskus toivoisin etten vihaisi juoksemista ihan niin paljon, pääsisi useammin hikiliikkumaan juuri tuon helppouden vuoksi.

Edelleen, panosta helppoihin, nopeisiin ruokiin, isoihin annoksiin jne. Ja palkkaa vaikka siivooja.
 
Viimeksi muokattu:
Meillä näin
-lapsien viemisen luistelemaan, hiihtämään, pulkkamäkeen

Viedään ehkä kerran 2-3 viikossa tällasiin ekstrajuttuihin, viikonloppuna.

-ruuan laitto

No sujuu ihan rutiinilla, vie 30-60 min joka päivä.

-ruokakaupassa käynti

Hoidetaan lasten harrastusten aikana.

-muut kauppa-asiat, kuten itselle ja lapsille vaatetta

Tätä tulee tehtyä sit tosi harvoin, useimmiten lankeaa siihen että ruokaostosten ohessa poimitaan jotain Cittarista... säälittävää.

-omat harrastukset (3-4 krt vko)

Ei ole säännöllisiä harrastuksia kuin 2 iltana/kk. Liikuntaharrastukset on hyötyliikuntaa, menoja kauppaan pyörällä tmv, ja koiran kans lenkkeily.

-puolison harrastukset (3-4 krt vko)

Sähly 1krt/vko lasten nukkumaanmenon jälkeen. Ei ongelmia.

-lasten harrastukset (yht. 2 krt vko)

4krt/vko meillä. Sujuu, toinen vanhemmista aina läsnä.

-perheen yhteisen ajan

Sitä on arki: telkan katsominen, ruokakaupat, kokkailut, ruokailu, aamupalat, iltapäiväleikit.

-vapaan leikkiajan

Aikaa siihen löytyy kyllä viikonloppuisin ja iltapäivisin tarhan jälkeen.

-kyläilyt kavereilla

Tosi harvoin tehdään tätä.

-kyläily isovanhemmilla

Noin kerran viikossa tavataan isovanhempia, lähinnä viikonloppuisin, joko tulevat tänne tai me sinne. Yleensä sinä aikana tehdään myös jotain kotihommia tmv, eli ei ole pelksätään seurusteluun varattua aikaa.

-teillä käyvät vieraat ja heille tarjoomisten teko

Vieraita käy ehkä 1krt/kk.

-kotityöt

Hoituu arjessa joka päivä kaiken ohessa, mutta isommat hommat kuten vaatekaapin "päivitys" (pienten vaatteiden pois laittaminen) tai suursiivous tahtoo jäädä, kun ei löydy aikaa.
 
kökköliini
[QUOTE="vieras";25821711]Vaikka asun suuressa kaupungissa, niin juuri oikean kunnon kotiruoan saaminen lounasajan jälkeen on iso ongelma. Jos vaikka lapsen kanssa mentäisiin suoraan päiväkodista kaupungille, niin tosi vaikea olisi saada vaikka makkarakeittoa tai lohikiusausta tms. mistään lounasruokalasta enää neljän aikaan.

En siis ole ap, mutta meillä ainakin on tällainen ongelma.[/QUOTE] meillä on sitten tuuria kun on hyvä paikka, nämä varmaan sitten varautuu tekemällä isompia satseja koska tietävät suosionsa.
 

Yhteistyössä