Hääleikit ovat minusta ihan hirveitä. Ne ovat kiusallisia ja varsinkin, jos leikkiin joutuneet eivät ole siihen halunneet. Suomalaiset ovat joko liian jäykkiä näihin leikkeihin tai sitten liian humalassa. Meidän häissä ei ollut mitään leikkejä ja luulin niistä jo päässeeni, mutta sukulaishäissä jouduimme miehen kanssa mukaan typerään tanssijuttuun. Kieltäydyttiin kauniisti ja sitten alkoi porukan kauhea vonkaaminen, että kyllähän te nyt... mukaan vaan rohkeasti jne... Vieläkin muistellaan miehen kanssa, ettei koskaan ole hävettänyt niin paljon kuin silloin. Me ei osata tanssia, minulla oli ihan karsea mekko päällä (en halunnut ostaa uutta, kun olin synnyttänyt vähän aika sitten ja vielä oli raskauskiloja jäljellä). Sitten siinä jammailtiin hämillämme koko hääväen keskellä. Meni ihan häät pilalle