H
HippuTAR
Vieras
Mä olin ajatellut tänä viikonloppuna käydä kapakas, sovin jo viime viikolla yhden ihmisen kans meneväni. Viimeksi oon käyny n. 1,5 v. sitten (meillä on reilu 4kk vauva). Tarttisin oikeesti pienen tauon noista tenavista.
No sanoin asiasta miehelle, vähän tuntui olevan naama norsunvitulla, ei kuitenkaan sanonut mitään.
Mutta mä en taida uskaltaakaan jättää noita miehen vastuulle. Vauva valvoo yleensä n. yhteen asti yöllä ja on nyt flussassakin joskin jo paranemaan päin. Mies ei oikein pärjää ton vauvan kans... Ensin ajattelin että saa vain pärjätä, mutta kun pahimmillaan se menee sitten siihen että vauva huutaa lattialla ja mies istuu koneella tai vahtaa telkkaria. Mies ei siis yhtään kestä lasten itkua, ts. jos lapsi/vauva itkee ja mies ei saa sitä heti rauhoittumaan niin "hylkää" sen sitten.
3v. herää aamulla kuuden mais ja arvatenkin mä joutuisin kuitenkin nousta sen kans.
Mieskin on lisäksi hiukan flunssainen ja kuuluu niihin miehiin jotka on melkein petipotilaita kun nenästä valuu tippakin räkää.
Ja sitten se pahin: mä en uskalla luottaa siihen ettei mies joisi täälä kuitenkin. Eli vaikka saisin vauvan hoitoon (enkä kylläkään saa sitä mihinkään) niin en silti uskaltaisi lähteä koska en voisi luottaa siihen että mies on siinä kunnossa että voisi olla vastuussa noista vanhemmistakaan lapsista.
Eli ärsyttää. ja v#tuttaa.