Minä olen ajatellut, että tuen lasten sosiaalisia suhteita siten kun minulla nyt on niihin mitään mahdollisuutta vaikuttaa. Eli pyrin tekemään kodin jonne kaveritkin ovat aina tervetulleita. Työkaverini on raavas äijä, jonka pojat ovat murkkuiän loppumetreillä. Ihailen, kuinka heillä koti on kaikkien kohtaamispaikka ja jonne lasten kaverit kokoontuvat mielellään. Sielä keitetään soppaa isolla kattilalla, kun ruokailijoita on aina yli oman perheen. Myös siskoni perheessä autotalli on naapuriston kollien käytössä. Siellä ne rassaavat mopojaan ja muita härveleitään. Ovat onnellisia, kun heillä on paikka jossa olla yhdessä ja tehdä heidän ikäisilleen mielekkäitä juttuja. Vanhemmat ovat tyytyväisiä, että lapset ja heidän ystävänsä viihtyvät heillä.
MInäkin sitten toivon luovani sellaisen kodin, jonne lapset kokevat aina voivansa tuoda ystävänsä ja jonne ystävät ovat aina tervetulleita. Toki heillä pitää olla omaa tilaa ja rauhaa keskenään, mutta mielelläni sen pyrin järjestäämään niin, että hengailevat mielellään lähihoodeilla ja meillä kun missä lie.
Koen myös, että harrastaminen on tärkeää. On hyvä, että lapsilla on ystäviä eri kautta. Koulusta ja harrastuspaikoista. Lasten ohjaaminen harrrastusten pariin on mielestäni kans hyvä keino verkottaa heitä uusiin ystäviin ja mieleisiin juttuihin. Kun ja jos lapsi löytää itselleen sopivan harrastuksen, jossa kokee olevansa hyvä ja mikä on kivaa, on se varmasti mukavaa itsetunnolle. Tämä voi olla musiikkia, urheilua, kalastusta, eräiatoja, kirjallisuutta, moottoriurheilua, mitä vaan. Tosin no, lompakkokysymys, mutta jos vain voin jotenkin tukea ja mahdollistaa, niin parhaani teen.
Aion olla teini-iässä se mutsi, joka hakee lapsensa kotiin vaikka mistä ja mihin aikaan yöstä. Mieluiten niin, että tulevat turvassa kotiin kuin omin päin millä sattuu keinoin. Kuskaan vaikka kaverit kotiin myös, kunhan ovat tallessa.
Pyrin luomaan lapsiini sellaiset suhteet, että he kokevat voivansa kääntyä minuun vaikka hommat menis välillä pieleen. Ja muistan aina kertoa heille, kuinka rakkaita ja tärkeitä he ovat.
Sisaruus on tärkeää, kuten joku edelläkin mainitsi. Sisarukset ovat usein tukena, hyvässä ja pahassa. JA läpi lapsuusvuosien kahnaukset sisarten kanssa vahvistaa kykyä selvitä riitatilanteista ja nähdä puteken pässä valoa. Sisaret eivät häviä elämästä noin vain niin kauan kun asuvat saman katon alla. Ystävät voivat riidan vuoksi hävitä, mutta sisaren kanssa ei päästä toisia pakoon riidan tultua.
Olen itse perhanan allerginen, mutta mietin, että jos lapseni on joskus yksinäisen oloisia, voisin miettiää meille myös lemmikkiä, joka olisi heille tärkeä ja jolle jutella silloin kun tuntuu ettei muut kuule ja ymmärrä. Mulla oli lapsena kultainen noutaja ja se oli mahtava lohtukaveri nuorelle. Siitä huolehtiminen opetti vastuutua ja sai aina liikkeelle kotoa silloin kun tuntui että olisi vain haluttanut uppoutua vällyjen väliin. Rakas lemmikki ja siitä huolehtiminen oli murkkuissä tärkeä tuki ja aktivoija.
Musta vanhempien pitää ymmärtää lisäksi myös se, että nuori voi olla oikeasti masentunut. Nuorten masennus pitää siis ottaa vakavasti eikä ajatella, että se nyt on nvain nuoruusvuosien juttuja.
Ja sitten niitä pinnallisia mutta teineille niin tärkeitä asioita. Varmistan, että lapsillani on mahdollisuudet about ajantasaiseen vaatetukseen ja varustukseen. Että käyvät vaikka sitten oikealla kampaajalla sen sijaan, että sökertävät tukkansa kulahtaneilla kotiväreillä. Vien vaikka hemmetti meikkauskouluun, jos näyttää että lapsi on hakusessa noiden asioiden kanssa. Tosin kaikki nuo pitää tehdä antamalla siiehn mahdollisuus, ei tuputtamalla ja antamalla lapsen ymmärtää, että hänessä on jotain vikaa sellaisenaan. Jos nyt tykkää tällätä niin ehkä meikkauskurssi vois olla nasta.
Joku sanoi, ettei koulukiusaamiseen voi vaikuttaaa. Ei siihen varmaan voikaan silloin kun se kohdalle sattuu, mutta siihen, kuinka lapsi siitä selviää ja pääsee yli, voi vaikuttaa. Lasta voi tukea ja hänen sosiaalisiaan ja henkisiä voimavaroja vahvistaa eri keinoin.
