Miten te aiotte suojata lastanne koulukiusaukselta ja varmistaa, ettei omanne kiusaa muita?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "xxxxxx"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
X

"xxxxxx"

Vieras
Olen lukenut tuota Enkeli-Elisa blogia. Todella surullinen tarina ja olen niin kovin pahoillani rakastaville vanhemmille, joiden on täytynyt kohdata jotain noin kamalaa. Koulukiusaaminen on niin vakava asia, että jokaisen vanhemman olisi mielestäni vakavasti mietittävä oman lapsensa koulutietä ja pohdittava, miten varmistaa lapselle mahdollisimman hyvä tuki kouluvuosille.

Olin jo ehtinyt haaveilla kolmannesta lapsesta kun tajusin, että taitaa olla kahden lapsen koulutien tukemisessa ja turvaamisessakin hommaa riittämiin. Ainakin tuntuu, ettei nykymaailmassa voi olettaa lasten vain selviävän omin päin. Myös vanhempien on oltava tiiviisti läsnä lastensa arjessa ja koulutyössä. Tukea heidän itsetunnon kehittymistä, sosiaalisia taitojaan, kykyjä kohdata haastavia tilanteita, heidän ystävyyssuhteita jne.

Miten te aiotte suojata lastanne koulukiusaukselta ja varmistaa, ettei omanne kiusaa muita?
 
Myös sisarukset ovat loistava tuki toisilleen! Ihan oikeasti!
Elisahan oli ainoa lapsi. Ei sillä, että se siitä olisi johtunut, mutta kyllä sisarukset koulii toisiaan elämää vastaan ja puolustaa toisiaan tiukan paikan tullen.

Aion puhua noista asioista, opettaa moraalia, kertoa mikä on kiusaamista (sitä ei oikeasti välttämättä sillä kiusaamishetkellä ymmärrä) jne. Tehdään parhaamme ja toivotaan parasta.

Se mikä on varmaa: Kukaan ei elämästään ilman naarmuja selviä, mutta toivotaan tietysti että omat lapsemme pahimmilta jutuilta säästyisi!
 
Minä aion kertoa oman taustani koulukiusattuna, kertoa kuinka sitä esiintyi ja miten se minuun vaikutti. Koetan tuoda esille sen kauheuden ja varmistaa että lapset ymmärtävät mitä sellainen voi toiselle aiheuttaa. Kaikkien kaveri ei tarvitse olla, mutta ketään ei saa kokonaan sulkea pois porukasta eikä tehdä mitään sellaista mitä ei itselleen haluaisi tehtävän.
Koetan myös luoda lapsiin sellaiset välit, ettei heidän ikinä, missään tilanteessa, tarviotse pelätä tulla kertomaan jos jokin ahdistaa, pelottaa tai joku asia on tuntunut pahalta.
En koskaan pelkää puuttua, vien asiat juuri niin pitkälle kuin tarve on että kiusaaminen loppuu, olipa lapseni kiusatun taikka kiusaajan roolissa.
 
toivon kovasti että mun arvomaailma periytyisi lapselle ihan arjen elämisessä. Toki keskustellaan paljon tunteista ja siitä miltä itsestä ja muista tuntuu ja kuinka voi saada toisille hyvän mielen ja mistä taas voi toiselle tulla ikävä fiilis.
Vaikea arvioida sitten, että kuinka hyvin tuo riittää.. en usko että omista lapsista on kiusaajiksi, mutta kiusatun roolia voi olla vaikea ennalta ehkäistä. Toki se, että on paljon muiden lasten kanssa tekemisissä ja sosiaaliset tilanteet (ikävätkin) on tuttuja, voi auttaa. Hyvä olis painottaa sitäkin, että kiusaamiseen pitää puuttua aina kun sitä näkee, vaikkei itse olisikaan kiusaaja tai kiusattu. Helpommin tietysti sanottu kuin tehty.
 
Suurin osa koululaisista on vaan niitä jotka hiljaa hyväksyy sen kiusaamisen eikä puutu asiaan millään tavalla. Tähän pitäisi kiinnittää myös huomiota ja paljon!!
 
Minä olen ajatellut, että tuen lasten sosiaalisia suhteita siten kun minulla nyt on niihin mitään mahdollisuutta vaikuttaa. Eli pyrin tekemään kodin jonne kaveritkin ovat aina tervetulleita. Työkaverini on raavas äijä, jonka pojat ovat murkkuiän loppumetreillä. Ihailen, kuinka heillä koti on kaikkien kohtaamispaikka ja jonne lasten kaverit kokoontuvat mielellään. Sielä keitetään soppaa isolla kattilalla, kun ruokailijoita on aina yli oman perheen. Myös siskoni perheessä autotalli on naapuriston kollien käytössä. Siellä ne rassaavat mopojaan ja muita härveleitään. Ovat onnellisia, kun heillä on paikka jossa olla yhdessä ja tehdä heidän ikäisilleen mielekkäitä juttuja. Vanhemmat ovat tyytyväisiä, että lapset ja heidän ystävänsä viihtyvät heillä.

MInäkin sitten toivon luovani sellaisen kodin, jonne lapset kokevat aina voivansa tuoda ystävänsä ja jonne ystävät ovat aina tervetulleita. Toki heillä pitää olla omaa tilaa ja rauhaa keskenään, mutta mielelläni sen pyrin järjestäämään niin, että hengailevat mielellään lähihoodeilla ja meillä kun missä lie.

Koen myös, että harrastaminen on tärkeää. On hyvä, että lapsilla on ystäviä eri kautta. Koulusta ja harrastuspaikoista. Lasten ohjaaminen harrrastusten pariin on mielestäni kans hyvä keino verkottaa heitä uusiin ystäviin ja mieleisiin juttuihin. Kun ja jos lapsi löytää itselleen sopivan harrastuksen, jossa kokee olevansa hyvä ja mikä on kivaa, on se varmasti mukavaa itsetunnolle. Tämä voi olla musiikkia, urheilua, kalastusta, eräiatoja, kirjallisuutta, moottoriurheilua, mitä vaan. Tosin no, lompakkokysymys, mutta jos vain voin jotenkin tukea ja mahdollistaa, niin parhaani teen.

Aion olla teini-iässä se mutsi, joka hakee lapsensa kotiin vaikka mistä ja mihin aikaan yöstä. Mieluiten niin, että tulevat turvassa kotiin kuin omin päin millä sattuu keinoin. Kuskaan vaikka kaverit kotiin myös, kunhan ovat tallessa.

Pyrin luomaan lapsiini sellaiset suhteet, että he kokevat voivansa kääntyä minuun vaikka hommat menis välillä pieleen. Ja muistan aina kertoa heille, kuinka rakkaita ja tärkeitä he ovat.

Sisaruus on tärkeää, kuten joku edelläkin mainitsi. Sisarukset ovat usein tukena, hyvässä ja pahassa. JA läpi lapsuusvuosien kahnaukset sisarten kanssa vahvistaa kykyä selvitä riitatilanteista ja nähdä puteken pässä valoa. Sisaret eivät häviä elämästä noin vain niin kauan kun asuvat saman katon alla. Ystävät voivat riidan vuoksi hävitä, mutta sisaren kanssa ei päästä toisia pakoon riidan tultua.

Olen itse perhanan allerginen, mutta mietin, että jos lapseni on joskus yksinäisen oloisia, voisin miettiää meille myös lemmikkiä, joka olisi heille tärkeä ja jolle jutella silloin kun tuntuu ettei muut kuule ja ymmärrä. Mulla oli lapsena kultainen noutaja ja se oli mahtava lohtukaveri nuorelle. Siitä huolehtiminen opetti vastuutua ja sai aina liikkeelle kotoa silloin kun tuntui että olisi vain haluttanut uppoutua vällyjen väliin. Rakas lemmikki ja siitä huolehtiminen oli murkkuissä tärkeä tuki ja aktivoija.

Musta vanhempien pitää ymmärtää lisäksi myös se, että nuori voi olla oikeasti masentunut. Nuorten masennus pitää siis ottaa vakavasti eikä ajatella, että se nyt on nvain nuoruusvuosien juttuja.

Ja sitten niitä pinnallisia mutta teineille niin tärkeitä asioita. Varmistan, että lapsillani on mahdollisuudet about ajantasaiseen vaatetukseen ja varustukseen. Että käyvät vaikka sitten oikealla kampaajalla sen sijaan, että sökertävät tukkansa kulahtaneilla kotiväreillä. Vien vaikka hemmetti meikkauskouluun, jos näyttää että lapsi on hakusessa noiden asioiden kanssa. Tosin kaikki nuo pitää tehdä antamalla siiehn mahdollisuus, ei tuputtamalla ja antamalla lapsen ymmärtää, että hänessä on jotain vikaa sellaisenaan. Jos nyt tykkää tällätä niin ehkä meikkauskurssi vois olla nasta.

Joku sanoi, ettei koulukiusaamiseen voi vaikuttaaa. Ei siihen varmaan voikaan silloin kun se kohdalle sattuu, mutta siihen, kuinka lapsi siitä selviää ja pääsee yli, voi vaikuttaa. Lasta voi tukea ja hänen sosiaalisiaan ja henkisiä voimavaroja vahvistaa eri keinoin.
 
Yksinkertaisesti vastattuna, opetan hänet suvaitsevaiseks ja opetan, että ketään ei arvostella, haukuta, syrjitä eikä kehenkään käydä käsiksi. Sitten asian toinen puoli, opetan myös, että takaisin saa antaa, ja rohkaisen häntä sanomaan takaisin pahasti, jos joku sanoo hänelle pahasti. Monet ovat varmaan tätä takaisin antamista vastaan ja "väkivaltaan ei pidä vastata väkivallalla", mutta omasta kokemuksesta tiedän, että kuisaajien keskellä ei pärjää, jossei ikinä anna takaisin.
 
[QUOTE="vieras";25708895]Hyvät vanhemmat; kertokaa minulle jos lapseni kiusaavat teidän lapsianne. Jos en tiedä näin tapahtuvan, en voi mitään tehdäkään.[/QUOTE]

Etkä välttämättä sittenkään, koska paljon on kiinni kiusatusta itsestään.

Itse nuorena poikana olin kolmanteen luokkaan mennessä ollut neljässä eri koulussa, ja vaihteluista johtuen jouduin usein ryhmän ulkopuolelle ja erilaisten käytännön jäynien kohteeksi. Mulla oli kaveripiiri koulun ulkopuolellakin, mutta liusaaminen jatkui teki opettaja mitä vaan. Koulun valvontakaa kun ei voi olla aukotonta. Tilanne laukesi vasta kolmannella luokalla kun yksinkertaisesti aloin tappelemaan vastaa ihan fyysisesti. aiemmin en tuota ollut tehnyt, kun kotona toitotettiin, että kaikki asiat pitää selvittää puhumalla. Lopputulos oli verinen nenä, pitkä jälki-istunto jossa istutiin vierekkäin kiusaajan kanssa ja kiusaamisen loppuminen kuin seinään. Suhteet silloisiin kiusaajiin tosin säilyivät viileinä, mutta eivätpä nuo olleet muutenkaan luokassa kovin suosittuja henkilöitä.

Nyt seurattuani omien poikieni ala-asteen koulutaivalta tunnistan ihan samat kuviot ja sosiaaliset mekanismit. Kiusaamisen vastainen toiminta on toki kehittynyt ja valvontaa lisätty, mutta edelleen pipo viedään välitunnilla niiden päästä jotka eivät tilanteeseen itse edes yritä puuttua. Heikoimmassa asemassa ovat ne, joiden sosiaaliset taidot eivät riitä konfliktitilanteessa toimimiseen ja joilla ei ole sosiaalisia suhteita koulun ympärillä.

Itse olen vaimon vastustuksesta huolimatta antanut poikien tapella ihan kunnolla naapurin samanikäisten kakaroiden kanssa, välillä tullut verta nenästä ja kauheen näköistä menoa, mutta nyt osaavat jo hyvin sopia keskinäiset asiansa ihan itse, ja pitää omaa puoltaan kanssa.
 
Lisäisin vielä, että mielestäni olisi hyvä, jos kouluissa tapahtuva kiusaus tulisi julkisuuteen mahdollisimman nopeasti ja näkyväti. Että koulusta tiedotettaisiin kaikkia koulun vanhempia, mikäli heidän koulussaan on todettu koulukiusaamista. Tällöin vanhemmat heräisivät, että koulukiusausta ei taphtu vain muissa kouluissa, vaan jopa siinä missä heidän omat lapsensa käyvät. Tiedottaminen koulusta vanhemmille olisi musta äärettömän tärkeää. Muuten vanhemmat voivat liian helposti sortua ajattelemaan, että kiusaaminen on joku juttu jota tapahtuu muualla muttei heidän lastensa koulutyön ympäristössä.
 
Tavallaanhan voi olla, että jotkut lapset oppii jo päiväkodissa nahistelemaan keskenään ja jos joku vaikka tönii toista ja toinen vastaa siihen tönimiselläl yms. nahistelulla voi toinen lapsi taas ottaa ne tönimiset vastaan eikä tee mitään(itse olin tällainen) koska ei tiedä sen olevan nahistelua. Kaveri voi huutaa kaverilleen vitun homo ja se ei mitään, mutta arempi ottaa itseensä ja kerää näitä haukkuja kun kiusaaja näkee ettei tule vastakaikua.
 
[QUOTE="harmaa";25709663]Suomessa tuskin on yhtään yli viiden oppilaan koulua, jossa kiusaamista ei esiinny joskus ainakin jossain muodossa, joten mitä tarkoitusta tuo tiedottaminen palvelisi?[/QUOTE]

No lähinnä, että jos luokassa tai vuosikurssilla on koulukiusaustapaus, niin kaikkia luokan vanhempia informoitaisiin siitä. Ei mistä sattuu yksittäisistä keisseistä, vaan jos on oikeasti todettu, että on toistuvaa ja se pitää katkaista. Musta se ei riitä, että asianosaisia kotona informoidaan, vaan että kaikkia koteja informoidaan että menneillään on aktiivinen koulukiusaustapaus ja että kaikkia vanhempia neuvotaan käymään läpi asiaa kotona omien lastensa kanssa. Nimiä ym ei voi tietty vuotaa, mutta kyllähän ne muut oppilaat tietää ja tunnistaa mistä kyse. Joka tapauksessa vanhempien tulisi keskustella lastensa kanssa, etteivät lähtisi siihen mukaan tai jos ovat osallisina, siihen puututaan ankarasti.
 
Kovasti toivon ja yritän kasvattaa tuosta kollista sosiaalisesti lahjakasta ja melko pelotonta yksilöä. Jotta ei jäisi yksin suremaan, kuten äitinsä, jos joku kiusaa, vaan avaa sen suuren suunsa ja sanoo takaisin. Ja tarpeen tullen muistaa olevansa häjynakan häjypoika ja antaa nyrkkien hoitaa puhumisen jos vastapuoli on liian tyhmä ymmärtääkseen puhetta.
Yritän myös kovasti haalia meille erilaisia ystäviä ja tuttuja, opettaakseni ettei erilaisuudessa ole mitään väärää tai kiusaamisen aihetta, kaikki ovat omalla tavallaan erilaisia. Saa nähdä miten käy. Sydäntä riistää jo ennakkoon se ensimmäinen kerta kun mamman muru tulee kotiin itkien.
 
Toivottavasti mahdollisimman moni lukee tän viestiketjun ja muistaa pysähtyä miettimään, että meidän vanhempien velvollisuus on tosiaan murehtia näitäkin asioita eikä vain odottaa, että lapset kahlaavat läpi nuoruusvuosien ihan itsestään.
 
Toivoisin voivani jotenkin opettaa lapselleni kyvyn nauraa itselleen, ja toivon hänestä sanavalmista. Kuten täällä jo on todettu, niin lapset keksivät aina jonkun heikon kohdan toisesta. Jos siihen heikkoon kohtaansa pystyy suhtautumaan rennosti ja ehkä jopa heittämään "vitsin" takaisin, niin harva jaksaa yrittää toista turhaan kiusata, jos ei saa provosoitumaan.

Toivottavasti lapseni pystyy myös luottamaan minuun ja muihin aikuisiin elämässään, jotta voi kertoa mikäli tulee kiusatuksi tai kohtaa kiusaamista sivullisena.

Kiusaamisen toivoisin voivani estää muistuttamalla, miten ikävää on pahoittaa mielensä. Tätä varten ei tarvitse itse lasta kiusata, vaan aina voi muistella jotain tilanne, jossa lapselle on tullut suru. (Niiltähän ei kukaan tule välttymään.) Muita lapsia ikään katsomatta ei saa kiusata, mutta ei myöskään eläimiä. Niitä pienimpiäkään ötököitä. Empatiakykyä kasvatetaan jo siinä, että ei turhaan aiheuteta kipua esim. nypitä siipiä kärpäsiltä.
 

Yhteistyössä