Mitä ihmettä mä sanon 7-vuotiaalle lapselle isästään? Eivät ole ikinä tavanneet..

[kiik]

Lapsi on tähän asti vaan ajatellut, että hänellä ei ole isää.. No, hyvän aikaa kuitenkin ovat lapset kaverit minulta (ja varmasti lapseltakin) jankuttaneet, että miksei hän tapaa isäänsä, miten hän muka on voinut syntyä jos ei isää ole..

Mitä ihmettä mä teen? Mitä mä sanon? Tiedän, että tämä asia olisi todellakin pitänyt ratkaista jo aiemmin, mutta en vaan ole osannut.. Tämä on vaikea juttu minullekin.

Lapsi itse ei ole ikinä kysellyt isästä/isättömyydestään.

 

[kiik]

Tiedän että asia olisi paljon helpompi, jos tästä olisi ihan luonnollisesti puhuttu ihan alusta asti. Nyt aihetta isä on vaan aina vältelty. Me ollaan kahdestaan, ja niin se on aina ollut.
Tuntuu et oon mokannut ihan täysin..
Oiskohan olemassa joku asiantuntija jolta voisi kysyä neuvoa, että miten mä asiasta lapselle puhun?

 

[kiik]

Lapsi itse ei siis edelleenkään kysele, äsken vaan taas jouduin tiukkaan kyselyyn hänen kaverinsa toimesta.. Lapsi oli vieressä. Siltikään ei kysellyt. Itse ohitin nuo kyselyt, oli onneksi kiire kauppaan....

 

[Fine van Brooklyn med pieno]

No mikä sitten on syynä? Isä kuollut? Et vaan viitsi?

 

[hippiäitee]

Koska en tiedä taustoja on vähän vaikea neuvoa mutta voisikohan tässä nyt käyttää sitä kuuluisaa "valkoista valhetta" eli selittää että kovasti paljon isänsä ja sinä rakastitte toisianne ja halusitte saada ihanan lapsen mutta sitten jo ennen lapsen syntymää huomasitte että ette olekkaan sopiva pari ja erositte ettekä ole pitäneet mitään yhteyttä.

Toisaalta tiedän parikin yksinhuoltajaäitiä jotka ovat kertoneet lapselleen että he halusivat lapsen mutta eivät miestä joten isä ei ole siksi kuvioissa mukana.

 

[kiik]

No mikä sitten on syynä? Isä kuollut? Et vaan viitsi?

Mitä en vaan viitsi?
Siis eivät tapaa, koska isän elämäntyyli ei ole sellainen, että siinä voisi lapsi olla osallisena. Ovat nähneet joskus kun lapsi oli ihan vauva, mutta sen jälkeen eivät ole olleet missään tekemisissä. Jotain valvottuja tapaamisia järjestettiin kuutisen vuotta sitten, mutta isä ei niihin koskaan saapunut, joten nekin jäivät.

 

[kiik]

Koska en tiedä taustoja on vähän vaikea neuvoa mutta voisikohan tässä nyt käyttää sitä kuuluisaa "valkoista valhetta" eli selittää että kovasti paljon isänsä ja sinä rakastitte toisianne ja halusitte saada ihanan lapsen mutta sitten jo ennen lapsen syntymää huomasitte että ette olekkaan sopiva pari ja erositte ettekä ole pitäneet mitään yhteyttä.

Toisaalta tiedän parikin yksinhuoltajaäitiä jotka ovat kertoneet lapselleen että he halusivat lapsen mutta eivät miestä joten isä ei ole siksi kuvioissa mukana.

Nuo kuulostavat ihan lapsenkin ymmärrettävissä olevilta selityksiltä. Olen itse tehnyt tästä asiasta tosi vaikean, kun en ole ajoissa puhunut. Hitto että on tyhmä olo.

 

[toinen yh]

Itse olin/olen isätön lapsi ja niin vaan jatkoin samalla linjalla oman lapseni kanssa, vaikka toisin yritin tehdä. (Erosimme heti vauvan synnyttyä lapsen isän kanssa, eikä yhteys säilynyt.) Lapsi täyttää pian 4v ja olen ehkä vuoden verran esim. lastenohjelman/kirjan (joissa isähenkilö) yhteydessä tokaissut, että meidän perheessä ei ole isää ja että on olemassa erilaisia perheitä. Mutta tottakai lapsikin tulee jonakin päivänä kysymään että MISSÄ ja KUKA hänen isänsä on ja miksei ole kuvioissa. Kamalaa tulee olemaan, kun asiaa joutuu selittelemään, mutta ei auta muukaan.

 

[kiik]

Mitä en vaan viitsi?
Siis eivät tapaa, koska isän elämäntyyli ei ole sellainen, että siinä voisi lapsi olla osallisena. Ovat nähneet joskus kun lapsi oli ihan vauva, mutta sen jälkeen eivät ole olleet missään tekemisissä. Jotain valvottuja tapaamisia järjestettiin kuutisen vuotta sitten, mutta isä ei niihin koskaan saapunut, joten nekin jäivät.

Ja tähän voisin vielä lisätä, että pelkästään isän viitsimättömyydestä ei ole kysymys, en myöskään itse häntä halunnut poikani elämään, en ollenkaan. Olin hyvin nuori kun tulin raskaaksi, ja täysin harkintakyvytön. Siinä selitys siihen, miksi sellaisen miehen kanssa lapsen tein.

 

[kiik]

Itse olin/olen isätön lapsi ja niin vaan jatkoin samalla linjalla oman lapseni kanssa, vaikka toisin yritin tehdä. (Erosimme heti vauvan synnyttyä lapsen isän kanssa, eikä yhteys säilynyt.) Lapsi täyttää pian 4v ja olen ehkä vuoden verran esim. lastenohjelman/kirjan (joissa isähenkilö) yhteydessä tokaissut, että meidän perheessä ei ole isää ja että on olemassa erilaisia perheitä. Mutta tottakai lapsikin tulee jonakin päivänä kysymään että MISSÄ ja KUKA hänen isänsä on ja miksei ole kuvioissa. Kamalaa tulee olemaan, kun asiaa joutuu selittelemään, mutta ei auta muukaan.

Sama juttu meillä. Ollaan samalla tavalla todettu, että on olemassa erilaisia perheitä, ja meidän perheessä nyt on vaan äiti ja lapsi
Mutta tottahan toki olen aina tiennyt, että jokainen lapsi jossain vaiheessa tajuaa sen, että jokaisella on olemassa kaksi biologista vanhempaa..

 

[Fine van Brooklyn med pieno]

Sama juttu meillä. Ollaan samalla tavalla todettu, että on olemassa erilaisia perheitä, ja meidän perheessä nyt on vaan äiti ja lapsi
Mutta tottahan toki olen aina tiennyt, että jokainen lapsi jossain vaiheessa tajuaa sen, että jokaisella on olemassa kaksi biologista vanhempaa..

Miksei tämä vastaus kelpaa lasten kavereille?

 

[kiik]

Miksei tämä vastaus kelpaa lasten kavereille?

Koska etenkin tämä yksi kaveri veljineen inttää minulta, että miksi lapseni ei tapaa isäänsä, miten olen sen vauvasiemenen saanut mahaani jne.. Tänään viimeksi alkoivat eskarin eteisessä inttämään, se oli hankala tilanne.

 

[Fine van Brooklyn med pieno]

Koska etenkin tämä yksi kaveri veljineen inttää minulta, että miksi lapseni ei tapaa isäänsä, miten olen sen vauvasiemenen saanut mahaani jne.. Tänään viimeksi alkoivat eskarin eteisessä inttämään, se oli hankala tilanne.

Eikös tuossa olisi jo kasvatuksellinen tilanne se, että kerrotaan että ihmisillä on yksityisasioita, jotka ei kaikille kuulu?

 

[3 äitee]

Minusta lapset suhtautuu asioihin tosi avoimesti ja usein paljon paremmin kuin vanhemmat. Minusta voisi lapselle hyvin kertoa, että olitte niin nuoria kun vauvan saitte, että päätittekin että teidän on parempi asua kahdestaan... Vai haluaako isä tavata lasta? / olla osallisena hänen elämässään? Varmaan lapsi kuitenkin jossain vaiheessa asiaa miettii, että onko hänellä isää ollenkaan. Joskus vain on parempi että äiti ja lapsi asuu kahdestaan tai jopa isä ja lapsi... niin kuin veljelläni. Kerro ihmeessä lapselle ihan suoraan... aloita vaikka sillä että tänään kaverisi kyselivät isästäsi. Voit heille kertoa, että kun olit vauva äiti ja isä päättivät että asut äidin kanssa... se yleensä riittää lapsille. He vain kysyvät, koska yleensä perheessä on äiti ja isä.

 

[kiik]

Eikös tuossa olisi jo kasvatuksellinen tilanne se, että kerrotaan että ihmisillä on yksityisasioita, jotka ei kaikille kuulu?

Tuli sama mieleen kun tuon äskeisen viestini luin
Huomenna todennäköisesti on sama kuulustelu eteisessä vuorossa. Ehkä totean lapsille, että tämä on yksityisasia, josta en nyt halua puhua. Piste.
Oman lapsen kanssa asia täytyy silti selvittää..

 

[chef]

Mä kysyisin tänään lapselta, että haluaako hän tietää isästään, jotta hänen olisi helpompi kertoa kavereilleen isästään.

Mä en misään nimessä lähtis maalaamaan mitään vuosisadan romantiikkamaalausta, jos sellaista ei ole ollut. Mä pysyisin totuudessa.

Oma 9v:ni ei ole koskaan kysynyt biologisesta isästään, mutta lapsi tietää, että joku toinen isä hänellä on joskus ollut. Toistaiseksi asia ei ole juuri sitä enempää kiinnostanut. Mutta jos lapsi joskus kysyy biologisesta isästään, niin toki kerron mikä tilanne on. Ja suunnilleen näin se tarina sitten menee...

Biologinen isä oli vielä kovin nuori silloin, kun lapsi syntyi, eikä hän olut vielä valmis ottamaan vastuuta lapsesta. Kun aikaa vähän kului, hän tapasi lasta muutaman kerran, mutta säännöllistä tapaamisrytmiä ei jatkunut kovinkaan kauaa. Hän ei vieläkään ollut siis valmis isäksi.
Toiset ovat valmiita hyvinkin nuorena, toiset eivät välttämättä koskaan. Ja nyt näyttää siltä, että juuri tämä mies on sellainen, joka ei ole isyyteen valmis ehkä koskaan.

Äiti teki aikanaan ratkaisun joka oli se, että biologinen isä saa tavata lasta, mikäli hän tapaa lasta säännöllisesti. Mutta tätä sääntöä ei bioisä pystynyt noudattamaan ja tapaamisen loppuivat.

Varmasti bioisä jollakin tavalla (sanoi itsekin niin) katuu sitä, ettei hänestä ollut isäksi, mutta aina sille ei vaan voi mitään. Välillä on lapsen kannalta parempi, että lapsi elää sitten vain äidin kanssa. Ja nythän lapsella on uusi, parempi isä, joka haluaa olla lapsen isä koko loppuelämän.

Luulen, että tuossa tulee kaikki se esiin, mikä pitääkin. Lapsi saa halutessaan (kunhan ikää päätökseen on riittävästi) isänsä tiedot ja ottaa häneen vaikka yhteyttä. Saattaa tosin olla, ettei lapsi koe moiselle koskaan tarvetta, koska hän ei muista bioisäänsä lainkaan ja mieheni on hänen isänään toiminut siitä saakka, kun lapsi on ollut 4v.

 

[tosi tärkeää!]

Muista kuitenkin korostaa lapselle, että vika ei missään nimessä ollut hänessä ettei isä halunnut elää teidän kanssanne.

 

[kiik]

Minusta lapset suhtautuu asioihin tosi avoimesti ja usein paljon paremmin kuin vanhemmat. Minusta voisi lapselle hyvin kertoa, että olitte niin nuoria kun vauvan saitte, että päätittekin että teidän on parempi asua kahdestaan... Vai haluaako isä tavata lasta? / olla osallisena hänen elämässään? Varmaan lapsi kuitenkin jossain vaiheessa asiaa miettii, että onko hänellä isää ollenkaan. Joskus vain on parempi että äiti ja lapsi asuu kahdestaan tai jopa isä ja lapsi... niin kuin veljelläni. Kerro ihmeessä lapselle ihan suoraan... aloita vaikka sillä että tänään kaverisi kyselivät isästäsi. Voit heille kertoa, että kun olit vauva äiti ja isä päättivät että asut äidin kanssa... se yleensä riittää lapsille. He vain kysyvät, koska yleensä perheessä on äiti ja isä.

Olet ihan oikeassa, lapselle tämä olisi ehkä aika yksinkertaistakin selittää
Tämä on minulle vaan niin iso juttu, en uskalla/osaa/pysty puhumaan siitä. Vaikka nyt kai olisi sit jo pakko..
Miten paljon totuutta saa lapselle kaunistella? Mitä jos lapsi saa joskus isona tietää, että isä olisi kyllä halunnut olla hänen elämässään, mutta itse estin sen. Miten mä kerron lapselle hänen isästään, ilman että kerron miten paljon vihaan ja pelkään ja sitö miestä edelleen?

 

[kiik]

Chef, kiitos vastauksestasi <3
Se helpotti mun oloani tosi paljon, ehkä mä itsekin saan asian lapselle selvitettyä ilman että kaikesta tulee vaikeaa
Itsestä vaan tuntuu vaikealta.

 

["viuh"]

"Kuule Pertti. Tiiätkö kun äippä oli kerran 7 vuotta sitten baarissa ja sitten kävi niin että..."

 

[kiik]

[QUOTE="viuh";25625528]"Kuule Pertti. Tiiätkö kun äippä oli kerran 7 vuotta sitten baarissa ja sitten kävi niin että..."[/QUOTE]

No olisikin asia edes näin! Olis niiin paljon helpompi...

 

["tytteli"]

Tytteli on sitä mieltä, että kerrot kavereille juuri noin, kun asia täällä ilmaistiin: on olemassa erilaisia perheitä ja meidän perheeseen kuuluu jonskipetteri ja äiti ei muita. Jonskipetterillä ei siis ole isää.
Jos ne kersat vielä inttää sanot että jonskipetterillä oli isä, muttei oo enään. Sit ne inttää seuraavaksi, että onko se kuollu? ja siihen voipi todeta, että tavallaan on. Ja sitten voikin jo sanoa, että se on jokaisen oma asia, millainen perhe on, piste, ei enempää kyselyitä, kiitos. Ja menkää leikkimään, heiheiiii!
Ja hymyä perään.

Jos oma kyselee, voipi selvittää asiaa hiukan paremmin ja kertoa rehellisesti, mutta lapselle sopivasti, että päätitte näin ja onhan sulla jonskipetteri hyvä olla? (Miten homopariskunta selittää lapselleen, miksi hänellä ei ole äitiä vaan kaksi isää?? Varmaan samalla lailla että on erilaisia perheitä ja että lapsi on adoptoitu esim.rehellisesti, mutta lapselle sopivasti...mene ja tiedä)

 

["minä"]

Minusta olisi korkea aika kertoa asia lapselle isästä.

Minun lapsilla yksi kaveri, jonka isä ei mitenkään kuvioissa. Tunnen äidin kohtuullisen hyvin kuuden vuoden ajalta (mutta siis vain lasten kautta), eikä hänkään ole koskaan isästä mitenkään maininnut. Koskaan en ole tullut edes ajatelleeksi, että tilanne voisi olla se, ettei ekaluokkalainen itsekään tietäisi, miksi isä ei ole kuvioissa. Itse ymmärrän hyvin, että syitä isättömyyteen voi olla monia ja joku voi kokea asian henkilökohtaiseksi. Mutta kyllä lapsen itsensä kuuluu tietää! Jos ei ole asiasta kysynyt, niin jostain syystä varmaan kokee, ettei asiaa ole sopiva kysyä.

 

[kiik]

[QUOTE="minä";25625579]Minusta olisi korkea aika kertoa asia lapselle isästä.

Minun lapsilla yksi kaveri, jonka isä ei mitenkään kuvioissa. Tunnen äidin kohtuullisen hyvin kuuden vuoden ajalta (mutta siis vain lasten kautta), eikä hänkään ole koskaan isästä mitenkään maininnut. Koskaan en ole tullut edes ajatelleeksi, että tilanne voisi olla se, ettei ekaluokkalainen itsekään tietäisi, miksi isä ei ole kuvioissa. Itse ymmärrän hyvin, että syitä isättömyyteen voi olla monia ja joku voi kokea asian henkilökohtaiseksi. Mutta kyllä lapsen itsensä kuuluu tietää! Jos ei ole asiasta kysynyt, niin jostain syystä varmaan kokee, ettei asiaa ole sopiva kysyä.[/QUOTE]

Tiedän että nyt on korkea aika, toivon totisesti, että olisin sen jo aiemmin tehnyt. Isästä puhuminen tuntuu minulle niin vaikelta.

 

[chrissy]

Koska etenkin tämä yksi kaveri veljineen inttää minulta, että miksi lapseni ei tapaa isäänsä, miten olen sen vauvasiemenen saanut mahaani jne.. Tänään viimeksi alkoivat eskarin eteisessä inttämään, se oli hankala tilanne.

Tässä vaiheessa mä sanoisin et se on meidän perheen asia, eikä kuulu muille.