K
Kunhan pohdiskelen
Vieras
Olen 25. Olen ajatellut jo pitkään vain olevani ns. tavallista tyhmempi tai jotenkin vain huonompi kuin muut sen vuoksi, että en vaan älyä asioita samalla lailla kuin monet muut. Opiskeluaikoinani se heijastui esim. siten, että en ollut aina täysillä perillä siitä mitä tehtäviä tulee tehdä ja miten se tehtävänanto taas menikään. Tai työharjoittelussa esimerkiksi en ollut aina perillä siitä, minne taas kuuluikaan seuraavana päivänä mennä ja mitä siellä tehdä. Tuntui usein, että jonkun piti selittää ihan ruohonjuuritasolta lähtien, mikä on homman nimi. Ja usein piti varmistella vielä. Opiskeluaikoinani tukeuduin paljon opiskelukavereihini, ja jotenkin menin vaan virran mukana, ja onnistuinkin saamaan paperit käteeni.
Huomaan usein seuraavani puhetta, mutta en sisäistä sitä. Vaikka kuinka yritän kuunnella, saatan ikään kuin vaipua tilaan, jossa kyllä kuulen ne kaikki sanat, ymmärrän ne sanat, mutta en sisäistä sitä asiaa joka minulle kerrotaan. Näin esimerkkinä vaikkapa työtilanne, jossa minulle kerrotaan työtehtävää. Kuuntelen skarppina ja nyökyttelen, mutta sisäistän asiasta vain puolet. Sitten pitää palata ja varmistaa asia vielä uudelleen.
Kyllä mä lapsenakin olin samanlainen. Muistan tapahtumia, joissa en oo ihan ollu messissä ja vaan kulkenu mukana, kun kaikki muutkin. Unohdan paikkoja, joissa olemme olleet esim. luokkaretkellä, ihan näin vanhemmallakin iällä opiskeluaikoinani, mutta muistan kyllä ympäristön todella hyvin. Saatan muistaa yksityiskohtia paikoista hyvinkin selvästi. Mutta jos minulta kysytään paikan nimeä tai jotain muuta oleellista yksityiskohtaa, niin "öö..." lienee mun eka vastaus.
Kela kaikkine lomakkeineen, ja veroasiat tuottavat minulle päänvaivaa. Kyllä, varmasti monelle muullekin, mutta minä en tunnu sisäistävän niitä perusasioitakaan. Vieläkin kysyn mieheltäni esimerkiksi veroprosentteihin liittyviä asioita, ja muutenkin sellaisia, jotka pitäisi tässä iässä, tällä koulutuksella ja työelämää edes vähän nähneenä olla jota kuinkin hanskassa. Vaan ei ole. Ja nolottaahan sellaisista enää tässä iässä kyselläkään...
Lapseni täyttää piakkoin kolme vuotta, jonka jälkeen minun olisi myös tarkoitus siirtyä työelämään. Tämä tuottaa suoraan sanottuna suurta ahdistusta nimenomaan sen vuoksi, koska vaikka mulla se tutkinto takataskussa onkin, niin olen todella epävarma itsestäni. Kuinka ihmeessä selviän työelämästä, kun tuntuu, että edes perusasiat eivät ole hallussa? En haluaisi, että ihmiset saavat minusta aivan tollon kuvankaan, sillä minun on todella vaikea sisäistää uusia asioita ja tarvitsen aikaa niiden käsittelemiseen. Sekä jonkun joka tahtoo selvittää ne ruohonjuuretkin...
Olen pohtinut siis, että voisiko tämä olla jotain tarkkaavaisuushäiriötä. Tämä todella vaikuttaa itsetuntooni, ja usein tuntuukin että olen aivan täysi nolla, ja miksi en vain oikeasti pysty käsittämään asioita, kuten muut. Kun muut sanovat "Ahaa, nyt tajusin!", niin mä sanon "Ahaa, nyt tajusin!", mutta feikaten. Niin monesti oon vaan nyökytellyt ja teeskennellyt, että ymmärrän, ettei muut ajattele mua ihan tyhmänä. Mutta eihän sellainen pidemmän päälle vetele työelämässä.
Onko muilla mitään tällaista? Onko muillakin tätä, että jos joku kertoo sinulle jotain, pysähdyt ikään kuin kuuntelemaan sitä puhetta, mutta et sisältöä, ja lopulta et sitten sisäitäkään yhtään mitään? Se on todella ärsyttävää, oikeasti, varmaan siitä kertojastakin, mutta niin se on minusta itsestänikin.
Oma poikani on vilkas tapaus. Joskus olen ajatellut adhd:takin, mutta voi mennä kyllä ihan "normaalinkin" vilkkauden piikkiin. Käsittääkseni sellainen on kuitenkin periytyvää, jonka vuoksi tässä pohdiskelen mahdollisen tarkkaavaisuushäiriön ja vilkkauden yhteyksiä niin itsessäni kuin pojassani.
Huomaan usein seuraavani puhetta, mutta en sisäistä sitä. Vaikka kuinka yritän kuunnella, saatan ikään kuin vaipua tilaan, jossa kyllä kuulen ne kaikki sanat, ymmärrän ne sanat, mutta en sisäistä sitä asiaa joka minulle kerrotaan. Näin esimerkkinä vaikkapa työtilanne, jossa minulle kerrotaan työtehtävää. Kuuntelen skarppina ja nyökyttelen, mutta sisäistän asiasta vain puolet. Sitten pitää palata ja varmistaa asia vielä uudelleen.
Kyllä mä lapsenakin olin samanlainen. Muistan tapahtumia, joissa en oo ihan ollu messissä ja vaan kulkenu mukana, kun kaikki muutkin. Unohdan paikkoja, joissa olemme olleet esim. luokkaretkellä, ihan näin vanhemmallakin iällä opiskeluaikoinani, mutta muistan kyllä ympäristön todella hyvin. Saatan muistaa yksityiskohtia paikoista hyvinkin selvästi. Mutta jos minulta kysytään paikan nimeä tai jotain muuta oleellista yksityiskohtaa, niin "öö..." lienee mun eka vastaus.
Kela kaikkine lomakkeineen, ja veroasiat tuottavat minulle päänvaivaa. Kyllä, varmasti monelle muullekin, mutta minä en tunnu sisäistävän niitä perusasioitakaan. Vieläkin kysyn mieheltäni esimerkiksi veroprosentteihin liittyviä asioita, ja muutenkin sellaisia, jotka pitäisi tässä iässä, tällä koulutuksella ja työelämää edes vähän nähneenä olla jota kuinkin hanskassa. Vaan ei ole. Ja nolottaahan sellaisista enää tässä iässä kyselläkään...
Lapseni täyttää piakkoin kolme vuotta, jonka jälkeen minun olisi myös tarkoitus siirtyä työelämään. Tämä tuottaa suoraan sanottuna suurta ahdistusta nimenomaan sen vuoksi, koska vaikka mulla se tutkinto takataskussa onkin, niin olen todella epävarma itsestäni. Kuinka ihmeessä selviän työelämästä, kun tuntuu, että edes perusasiat eivät ole hallussa? En haluaisi, että ihmiset saavat minusta aivan tollon kuvankaan, sillä minun on todella vaikea sisäistää uusia asioita ja tarvitsen aikaa niiden käsittelemiseen. Sekä jonkun joka tahtoo selvittää ne ruohonjuuretkin...
Olen pohtinut siis, että voisiko tämä olla jotain tarkkaavaisuushäiriötä. Tämä todella vaikuttaa itsetuntooni, ja usein tuntuukin että olen aivan täysi nolla, ja miksi en vain oikeasti pysty käsittämään asioita, kuten muut. Kun muut sanovat "Ahaa, nyt tajusin!", niin mä sanon "Ahaa, nyt tajusin!", mutta feikaten. Niin monesti oon vaan nyökytellyt ja teeskennellyt, että ymmärrän, ettei muut ajattele mua ihan tyhmänä. Mutta eihän sellainen pidemmän päälle vetele työelämässä.
Onko muilla mitään tällaista? Onko muillakin tätä, että jos joku kertoo sinulle jotain, pysähdyt ikään kuin kuuntelemaan sitä puhetta, mutta et sisältöä, ja lopulta et sitten sisäitäkään yhtään mitään? Se on todella ärsyttävää, oikeasti, varmaan siitä kertojastakin, mutta niin se on minusta itsestänikin.
Oma poikani on vilkas tapaus. Joskus olen ajatellut adhd:takin, mutta voi mennä kyllä ihan "normaalinkin" vilkkauden piikkiin. Käsittääkseni sellainen on kuitenkin periytyvää, jonka vuoksi tässä pohdiskelen mahdollisen tarkkaavaisuushäiriön ja vilkkauden yhteyksiä niin itsessäni kuin pojassani.