Säälittää lapset joiden vanhemmat eroavat kun lapset ovat pieniä.

Miksi tehdä lapsia jos lapsien ollessa maksimissaan 1-2v pitää erota?kurja lapsuus on tällaisilla lapsilla.

 

Säälittää lapset, jotka joutuvat kasvamaan epäterveessä suhteessa.

 

Luulis että lapsi kärsii siitä vähemmän tuon ikäisenä kuin joskus 10-vuotiaana, jolloin ymmärtää asioista jo paljon enemmän. Tuskin kukaan lapsia tehdessään tietää milloin eroaa...

 

Enemmän mua säälittäis jos mun lapset joutuis yhä katselemaan kun äitiä hakataan joka päivä tai olisivat puoliorpoja kun isä ois toteuttanut tappouhkauksensa.

 

Mun mies on eroperheestä ja äiti noudatti protokollaa et erotaan kun lapset on isoja. Molemmat lapset odotti vuosia et vanhemmat erois ja kärsi salaa tilanteesta jossa äiti luuli tekevänsä oikein. ELi mieluummin heti kun menee huonosti kun se et lapset kärsii tilanteesta sen vuoksi.

 

Niin, no toisaalta joidenkin tutkimusten mukaan lapsilla on yleensä aina taipumus syyllistää itseään vanhempiensa erosta, tavalla tai toisella, vaikkei se heidän vikansa tietenkään ole. Joten luulisi sen olevan helpompaa, että vanhemmat eroaa kun lapset ovat pieniä, jolloin he eivät vielä "tajua" syyllistää itseään...?? Oliko ihan sekavaa??

 

Ei sitä tulevaisuutta voi aina ennustaa edes siihen parin vuoden päähän.. Mitä jos
suhteessa ilmenee väkivaltaa, alkoholismia, pettämistä, toinen ei osallistu kodin- ja
lastenhoitoon jne. Ei ole hyväksi lapselle kasvaa sellaisessa ympäristössä, saa pian
sellaisen käsityksen että tappeleminen ja paha olo kuuluu parisuhteeseen ja
perhe-elämään.

 

Miksi tehdä lapsia jos lapsien ollessa maksimissaan 1-2v pitää erota?kurja lapsuus on tällaisilla lapsilla.

Jaa...itse aina ajattelin, että olipa onni, että erottiin just silloin, kun lapset oli pieniä. Ja niin kauheelle, kun se kuulostaakin, eivät koskaan tottuneet siihen, että isä olis paikalla, samassa taloudessa siis.

 

[QUOTE="vieras";25555045]Enemmän mua säälittäis jos mun lapset joutuis yhä katselemaan kun äitiä hakataan joka päivä tai olisivat puoliorpoja kun isä ois toteuttanut tappouhkauksensa.[/QUOTE]

Mutta kun suurin osa avioeroista pikkulapsiaikana ei johdu perheväkivallasta vaan siitä että aikuiset ihmiset eivät pysty asettamaan pikkulasten tarpeita oman napansa edelle niiksi muutamaksi vuodeksi kun lapset ovat pieniä, ja kuvitellaan että eroamalla elämä jotenkin helpottuu.

 

Niin. Oletko itse kokenut koskaan vaikeaa/väkivaltaista suhdetta?
Säälittäisikö sua vähemmän jos ne lapset seuraisi vuosia sitä, kun koko perhe kärsii, kokee vähintäänkin henkistä väkivaltaa ja kaikkea sitä mitä isä vaan voi keksiä, että perheellä olisi mahdollisimman huono olla. Koulusta tullessa lasta olisi vastaanottamassa kertaalleen pahoinpidelty äiti.

Eron jälkeen mä itse olen ainenkin päässyt PALJON helpommalla sekä henkisesti että fyysisesti. Mulla on enemmän aikaa lapsille ja jaksan heidän kanssaan ihan eri tavalla. Lasten ei tarvii pelätä kotona, mitä seuraavaksi tapahtuu.

 

Erosin miehestäni lapseni ollessa 2kk ikäinen, juuri ennen ristiäisiä. Ja syy oli koko raskausajan sain pelätä että mieheni raivon puuskissaan käy päälle tai muuten vahingoittaa, henkistä väkivaltaa ynm. ja ei, hän ei ollut tälläinen ennemmin, ja lapsi oli hänen osaltaan toivotumpi kuin mun osalta. Tajusin lähteä kun miesheitti minut kirjaimellisesti päin seinää, lapsi sylissäni. että eiköhän jokaisella ole aina eroon jokin hyvä syy.

Omat vanhempani ovat eronneet kahdesti, toisella kerralla vasta lopullisesti. Ja olen koko lapsuusaikani toivonut että he eroaisivat. nykyään molemmat ovat onnellisempia kuin ikinä, samoin me lapset.

 

Naiset eivät usko, että mies ei muutu synnäriltä ulos kävellessä perhekeskeiseksi unelmamieheksi, jos sellaisesta ei ollut mitään viitettä aiemminkaan. Vastuu lapsesta pitäisi ottaa jo ennen hedelmöitystä. Molempien osapuolien pitää miettiä, mihin on lähdössä.

Jos alkoholistin kanssa lapsen tekee, saa ihan itseään syyttää. Sama muiden päihdeongelmaisten kanssa. Mutta lapsethan siinä kärsii.

 

Mutta kun suurin osa avioeroista pikkulapsiaikana ei johdu perheväkivallasta vaan siitä että aikuiset ihmiset eivät pysty asettamaan pikkulasten tarpeita oman napansa edelle niiksi muutamaksi vuodeksi kun lapset ovat pieniä, ja kuvitellaan että eroamalla elämä jotenkin helpottuu.

Kyllä se näin taitaa olla. Tuntuu surulliselta, että vanhemmat eivät syystä tai toisesta jaksa taistella vaan luovuttavat ongelmien edessä. Tietenkin on myös niitä tilanteita, kun toinen vanhemmista on väkivaltainen tai juoppo tai molempia, mutta tuskin kaikki eroavien pikkulasten vanhemmat sentään??

Usein olen myös miettinyt sitä, että kuinka kauan tällaiset vanhemmat ovat olleet yhdessä ennen perheen perustamista, eikö esim. väkivallasta ole näkynyt mitään merkkejä ennen lasta?? Ollaanko oltu vuosia yhdessä ilman mitään ongelmia vai onko merkkejä ollut ilmassa jo kauan?? Vai sekoaako toinen vasta lapsen syntymän jälkeen?? Tuntuu vaan mun ymmärrykseen jotenkin hurjan pelottavalta, että ihana terve parisuhde muuttuu väkivaltahelvetiksi lapsen syntymän jälkeen!!!

Vai yritetäänkö lapsella paikkailla huonoa suhdetta, tyyliin: kyllä lapsen tulo sen muuttaa paremmaksi?? Kertokaa te, joilla kokemusta.

 

Tälläkin otsikolla on se kaksi puolta.

Vaihtoehtojahan on olemassa monia. Joko jompikumpi vanhemmista ovat väkivaltaisia tai molemmat toisiaan kohtaan, olisi alko-ongelmaa... ja muuta parisuhteeseen vaikuttavia ongelmia.

Mielestäni lasten psyykksien ja myös fyysisenkin hyvinvoinnin vuoksi epävakaassa ja ei-terveellisessä parisuhteessa eläminen on täysin väärin. Ja jos joku miettii ettei ne lapset muista mitään ensimmäisiltä parilta vuodelta, niin kyllä ne pienet vain muistavat. Mutta eri tavalla. Jäljet jäävät aivojen sopukohin ja voivat oireilla isompana jossain vastaavissa tilanteissa.

 

Kyllä se näin taitaa olla. Tuntuu surulliselta, että vanhemmat eivät syystä tai toisesta jaksa taistella vaan luovuttavat ongelmien edessä. Tietenkin on myös niitä tilanteita, kun toinen vanhemmista on väkivaltainen tai juoppo tai molempia, mutta tuskin kaikki eroavien pikkulasten vanhemmat sentään??

Usein olen myös miettinyt sitä, että kuinka kauan tällaiset vanhemmat ovat olleet yhdessä ennen perheen perustamista, eikö esim. väkivallasta ole näkynyt mitään merkkejä ennen lasta?? Ollaanko oltu vuosia yhdessä ilman mitään ongelmia vai onko merkkejä ollut ilmassa jo kauan?? Vai sekoaako toinen vasta lapsen syntymän jälkeen?? Tuntuu vaan mun ymmärrykseen jotenkin hurjan pelottavalta, että ihana terve parisuhde muuttuu väkivaltahelvetiksi lapsen syntymän jälkeen!!!

Vai yritetäänkö lapsella paikkailla huonoa suhdetta, tyyliin: kyllä lapsen tulo sen muuttaa paremmaksi?? Kertokaa te, joilla kokemusta.

Samoja ajatuksia minullakin! Ja kyllä, väkivaltaisesta parisuhteesta on aina parempi lähteä, mutta minäkään en kyllä usko, että kaikki eronneet pikkulapsiperheet ovat sellaisia. Ja just sekin, että missä vaiheessa se parisuhde sitten muuttui väkivaltaiseksi.

Itselläni ei erosta ole kokemusta. Mutta kaksi ensimmäistä lasta ovat pienellä ikäerolla (1,5v) ja koska toinen oli korvakierteinen yökukkuja, niin kyllä se aika vaan rankka oli. En edes muista, hoidimmeko parisuhdetta toisen vauvavuonna midenkään, olin niiiiiiiin väsynyt. Sen muistan, että keskustelimme seksistä ja parisuhteesta ja päätimme, että tässä tilanteessa noin 1krt/vko riittää ja parisuhdetta hoidamme sitten joskus myöhemmin kun jaksamme...... Nyt naurattaa itseäkin nämä puhet, mutta näiten voimalla puskimme siitäkin ajasta eteenpäin

 

Jos me erottaisiin nyt jostain ymmärrettävästä syystä (väkivaltaisuus tmv.) niin kyllä silti säälisin lastani, että joutuu kokemaan eron ja sen tuomat muutokset elämässään. Vaikka tietyllä tavalla se ero olisi hyvä lapsenkin kannalta niin silti se tuo isoja muutoksia ja uusia ihmissuhteita kun/jos tulee uudet isä- ja äitipuolet kuvioihin ja saa tottua siihen että on kaksi kotia.

En tiedä onko sääli välttämättä se oikea sana kuvaamaan tunnetta kun kuulen eroista, mutta ainakin vakavaksi se vetää kun tiedän ettei se lapsille ole välttämättä mikään helppo asia (vaikka eron syy olisi mikä). Välillä tuntuu että lapsilta odotetaan ihan mieletöntä sopeutumiskykyä niihin muutoksiin.. Esim. tunnen aikuisen kaverin, jolle oli tosi vaikeaa hyväksyä äidin uusi mies, kun isä oli kuollut. Ja kaveri oli kuitenkin siinä vaiheessa kolmekymppinen.. Silti lapsien odotetaan tottuvan helposti uusiin äiti- ja isäpuoliin ja asumaankin niiden kanssa.. kun on vaan pakko.

Ja tokihan ne erotilanteet voi mennä oikein mallikkaastikin ja ihan kaikki on tyytyväisiä ja onnellisia. Mutta äitipuolena olen yhden lapsen elämää seurannut aika läheltä eikä ainakaan tämän lapsen lapsuus ole niin kovin ruusuinen ollut.

 

Säälittää aikuiset, joilla ei ole aivoja ja tekevät typeriä aloituksia.

 

miksi tehdä lapsia edes niille raivohulluille, kodinhoitoa/lastenhoitoa karttavalle, kaljaa juovalle, hakkaavalle, pettävälle yms... tyypille edes? kyllä ne ongelmat näkee jo heti miehestä. Väitän, että ne naiset jotka eroo kun lapset on pieniä ovat joko sokeita tai yksinkertaisesti tyhmiä, kun eivät osaa miettiä sen enempää ennenkuin niitä lapsia vääntävät sen kelvottoman äijän kanssa.Kyllä suomessa riittää kunnollisia miehiä, mutta naiset vaan rakastuvat renttuihin

 

Mielestäni lasten psyykksien ja myös fyysisenkin hyvinvoinnin vuoksi epävakaassa ja ei-terveellisessä parisuhteessa eläminen on täysin väärin.

Samaa mieltä. Tietysti olisi hienoa, jos kaikki pystyisivät elämään siinä ydinperheessä ongelmitta, mutta jos se ei onnistu niin silloin on valittava se pienempi paha lasten kannalta eli ero.

 

miksi tehdä lapsia edes niille raivohulluille, kodinhoitoa/lastenhoitoa karttavalle, kaljaa juovalle, hakkaavalle, pettävälle yms... tyypille edes? kyllä ne ongelmat näkee jo heti miehestä. Väitän, että ne naiset jotka eroo kun lapset on pieniä ovat joko sokeita tai yksinkertaisesti tyhmiä, kun eivät osaa miettiä sen enempää ennenkuin niitä lapsia vääntävät sen kelvottoman äijän kanssa.Kyllä suomessa riittää kunnollisia miehiä, mutta naiset vaan rakastuvat renttuihin

Samaa mieltä! Mutta monesti huono parisuhdemalli periytyy eli nämä naiset ovat perineet sen kotoa ja geeneissään. Heidän vanhempien olisi pitänyt erota ja äidin kunnioittaa itseään.
Niin ja nämä hyvät miehet ovatko ne niitä joilla pyörii ympärillä monia naisia vai mistä tunnistaa hyvän miehen?

 

Tämä on todella yleistä uudellamaalla.

 

Suomessahan yli puolet eroaa ei ne kaikki voi olla väkivaltaisia perhettään hakkaavia mielipuolia?
Kyllä ne syyt on juurikin se omanapaisuus kaikki heti mulle nyt!!!
Pienestäkin syystä erotaan, ei osata ratkoa ongelmia, eikä asioista puhuta tarpeeksi ajoissa. Avioliitossa pitää pystyä puhumaan kaikenlaisista asioista, pitää joustaa puolin ja toisin, tasa-arvoisesti tehdään kotityöt hoidetaan lapset ja ennen kaikkea dokataan vähemmän tai ei mieluummin lainkaan, kun on pieniä lapsia perheessä, kuningasalkoholi on monta perhettä hajottanut!
Otetaan vastuuta eikä käyttäydytä kuin jotkut pahahiset teinit se aika meni jo!!!
Ihmiset ei ota vastuuta tekemisistään syytellään kumppania kun itse jäädään pettämisestä kiinni, lapsia ei oteta lainkaan huomioon kun MINUN pitää saada ja nauttia ja MINÄ MINÄ MINÄ jne.... surkeeta ja ennen kaikkea helvetin noloa touhua nykyään.

 

Siis mitä ??

 

Miksi miksi ja miksi? No siksi!

 

Aina tätä samaa valitusta.