Säälittää lapset joiden vanhemmat eroavat kun lapset ovat pieniä.

Jos vanhemmat eroavat lapsen ollessa pieni, niin lapsi kärsii vähemmän. Lapsi tottuu
Siihen, että äiti ja isä asuvat erillään. Minä en ainakaan kärsinyt lapsena yhtään. En muista
ajasta mitään, jolloin vanhemmat asuivat yhdessä. Olin alle vuoden, kun omat vanhempani
erosivat. Asuin huolehtivan, toimeentulevan ja rakastavan äidin kanssa. Isä haki meitä paljon
luokseen, oli mukana elämässäni ja rakasti mua. Mulla oli onnellinen lapsuus ja olen aina voinut hyvin.

 

No en ole kuullut että kukaan olisi lyhyttä tehnyt. Eikä varmaan järkevääkään. Erottu on ihan syistä että yhteiselämä ei toimi. En tiedä ketään joka olisi eronnut huvin vuoksi. Enkä tiedä ketään joka olisi solminut avioliiton saadakseen lapsia mutta ei parisuhdetta. Mutta kai ihmisiä on erilaisia. Tää meni nyt ohi aiheen. Ihmettelin vaan tuota yhtä tokaisuasi mutta eipä vastausta saa vaan vastakysymyksen joka kerta.

Missasin ihmettelyä aiheuttaneen tokaisuni, mutta kaikenkaikkiaan en oikeasti jaksa ihmetellä muiden eroja - oli sitten lapset pieniä tai isoja. Syitä ja tarinoita on yhtä monia kuin ihmisiäkin enkä koe itseäni päteväksi menemään ulkoa päin sanomaan että "tuo ja tuo ei ole riittävä syy eroon".

Itselleni eron syytä ei ole koskaan tullut kohdalle ja molemmat liittoni olen solminut "kunnes kuolema erottaa" - mentaliteetilla. Mutta jos omasta mielestäni riittävä syy eroon olisi joskus ollut, niin toivon, että olisin sen mukaan sitten toiminutkin.

 

Mielummin omat vanhempani olisivat eronneet ollessani pieni, kuin se, että heille saan sanoa teininä, että hei, erotkaa jo - tästä tule v*ttuakaan. Ja niin erosivat ja sen jälkeen syyttivät mua, koska eivät vastuuta osanneet itse kantaa. Olen melko pitkälle kasvattanut nyt 20-vuotiaan pikkuveljeni myös itse, ihan alle kymmenvuotiaasta, koska vanhemmille maistui pullo ja toistensa nyrkit (ja mun pahoinpiteleminen) paremmin. Ei tasan mene nallekarkit, ei. Asioissa on aina kaksi puolta.

 

Jos vanhemmat eroavat lapsen ollessa pieni, niin lapsi kärsii vähemmän. Lapsi tottuu
Siihen, että äiti ja isä asuvat erillään. Minä en ainakaan kärsinyt lapsena yhtään. En muista
ajasta mitään, jolloin vanhemmat asuivat yhdessä. Olin alle vuoden, kun omat vanhempani
erosivat. Asuin huolehtivan, toimeentulevan ja rakastavan äidin kanssa. Isä haki meitä paljon
luokseen, oli mukana elämässäni ja rakasti mua. Mulla oli onnellinen lapsuus ja olen aina voinut hyvin.

:flower: Kiitos tästä!

 

Ei tässä nyt puhuta niistä alkoholisteista ja väkivaltaisista, sellaisesta liitosta on tottakai järkevää erota varsinkin jos on lapsia.

Mutta suurin osa eroaa varmaan vaan siksi, että ovat väsyneitä, ahdistuneita ja ehkä onnettomia ja riitoja tulee. Mutta väitän kyllä että usein se vika ei välttämättä ole siinä puolisossa vaan elämäntilanne vaan on tosi raskas jos on pari pientä lasta, talous ehkä tiukoilla, yövalvomista ja oman ajan puutetta jne. Tuleehan siinä riitaa vähän kaikesta helposti väsyneenä, mutta miten se tilanne paranee eron myötä? Todennäköisesti rankempaa vaan on sen jälkeen... Pitäis löytyä enemmän jaksamista ja keksiä parempia toimintatapoja, ettei tulis niitä turhanpäiväisiä riitoja koko ajan jne. Ja parin vuoden jälkeen luultavasti helpottais jo paljon luulen...