M
MiekkonenKolmikymppinen
Vieras
Olen miehenä pohdiskellut Suomen naisten sosiaalista ja kulttuurista identiteettiä aika paljon ja olen myös hyvin kiinnostunut kulttuurista yliopistossa (tunnen aika laajalti historiaa, estetiikkaa, kirjallisuutta, politiikkaa ja filosofiaa).
Olen sinkku ja tapaan ja näen aika paljon ns. jätkämäisiä naisia Suomessa. Joskus jopa ne naiset, jotka "päällisin puolin" näyttävät naisellisilta kuitenkin käyttäytyvät ja elehtivät varsin miestä muistuttavalla tavalla. Pidän ilmiötä maailmanlaajuisesti ajateltuna poikkeavana, kokemukseni mukaan selvästi eniten Suomesta löytyvänä, ja tästä syystä kiinnostavana. Ja koska en itse koe sellaisia naisia viehättäviksi, olen tehnyt tästä toimintatavasta itseäni kiinnostavan ongelman. Lukemani, keskustelemani ja kokemani pohjalta olen yrittänyt kehitellä teoriaa siitä, miksi näin on.
Teesini on seuraava: nainen Suomessa määrittää minuutensa yhteiskunta-asemansa perusteella, ei yksilöyden, historiallisten perinteiden, tai biologisten seikkojen perusteella. Toisin sanoen koko ihmistä määrittävänä johtoajatuksena on yhteiskunnallinen "pystyä tekemään X siinä kuin mies".
Mikä tässä sitten on, mielestäni, haitallista? Kaksi isoa juttua:
1. Miehen yhteiskunta-asemaan sulautuminen tekee mahdottomaksi kritisoida sitä. Toisin sanoen kun pyritään olemaan "siinä kuin mies", joudutaan ensiksi hyväksymään "mies". Kun mallia seurataan, mallia on käytännöllisesti ja myös loogisesti mahdoton kunnolla kritisoida tai poiketa siitä. Aivan kuten esimerkiksi EU:ssa "isoihin pöytiin pääseminen" tekee varsin hankalaksi koko EU:n kritisoinnin vaan tärkeämpää on olla mukana. Tiivistetysti: miehen rinnalla toimiminen on tärkeämpää kuin miehen edustaman yhteiskuntamallin kritisointi. Kun "mies = nainen", maailma yksinkertaistuu puolella siitä mitä se olisi, jos kaavana olisi "mies JA nainen" eli naisen maailma olisi erillinen miehen maailmasta ja mies ja nainen olisivat YinYang-tyylisesti toisiaan täydentäviä, mutta kuitenkin erilaisia.
Mutta eikös ennen vanhaan juuri naisen maailma ollut erillinen miehen maailmasta ja tämän seurauksena epätasa-arvoa? Tämä liittyy toiseen juttuun:
2. Ihminen, erityisesti nainen, on muutakin kuin yhteiskunnan osa. Ihmisen, ja mielestäni etenkin naisen, on ollut inhimillisesti hyvä ja tärkeä tuntea, unelmoida, kokea, runoilla, hoitaa, "olla heikko". Mutta, jos ihmisestä tulee pelkkä yhteiskunnan osa, tällaiset ominaisuudet ovat hyödyttömiä, jopa tehtävää ja kyvykkyyttä heikentäviä ja siksi turhia. Viktoriaanisen ajan, jolloin siis nainen oli kotona ja mies yhteiskunnan toimijana, etuna oli se, että naisten rooliin kuului miestä enemmän tällaisia sekä miehelle että naiselle tärkeitä, mutta yhteiskunnallisesti hyödyttömiä ja jopa haitallisia elämänalueita. Ihmisen olemassaolo on siis muutakin kuin yhteiskunta-asema.
Minun nähdäkseni tilanne on nyt se, että pelätessään epätasa-arvoa ja halutessaan olla miehen rinnalla suomalaiset naiset ovat loitontuneet jo hieman liikaa tästä pehmeämmästä maailmasta, joka on ollut naisten ominta valtakuntaa vuosituhansia, mutta jossa myös miehet ovat toimineet. Monen naisen tuntuu olevan vaikea tehdä kompromisseja yhtäältä yhteiskunnallisen kompetenssin ja miehen kanssa tasaveroisen roolin ja toisaalta kaiken tämän kysymyksen ulkoisen välilläsuuri enemmistö pitää edellistä tärkeimpänä, vaikka kyse ei ole nollasummapelistä vaan molempia puolia tarvittaisiin. Toisin sanoen tasa-arvon yhteiskunnassa ei saisi tarkoittaa, että yksilön olemista määrittää tasa-arvo yhteiskunnassa. Vaikka yhteiskunnallinen tasa-arvo on tärkeä ja hieno asia, sen ei saisi ulottaa lonkeroitaan ihmisyksilön olemassaoloon tai häneen kokonaisena ihmisenä. Jos niin käy, olemisen kirjo kapenee huomattavasti ja muuttuu ainakin itselleni paljon epämiellyttävämmäksi. Yhteiskunta-aseman maalilla ei saisi maalata koko taloa.
Toivoisin siis lyhyesti, että naiset uskaltaisivat olla pehmeämpiä ja enemmän miehistä erillisiä kuten muualla maailmassa enemmän tapahtuu.
Asiallisia kommentteja otetaan vastaan ja tarvittaessa pyrin palailemaan asiaan päivän mittaan
Olen sinkku ja tapaan ja näen aika paljon ns. jätkämäisiä naisia Suomessa. Joskus jopa ne naiset, jotka "päällisin puolin" näyttävät naisellisilta kuitenkin käyttäytyvät ja elehtivät varsin miestä muistuttavalla tavalla. Pidän ilmiötä maailmanlaajuisesti ajateltuna poikkeavana, kokemukseni mukaan selvästi eniten Suomesta löytyvänä, ja tästä syystä kiinnostavana. Ja koska en itse koe sellaisia naisia viehättäviksi, olen tehnyt tästä toimintatavasta itseäni kiinnostavan ongelman. Lukemani, keskustelemani ja kokemani pohjalta olen yrittänyt kehitellä teoriaa siitä, miksi näin on.
Teesini on seuraava: nainen Suomessa määrittää minuutensa yhteiskunta-asemansa perusteella, ei yksilöyden, historiallisten perinteiden, tai biologisten seikkojen perusteella. Toisin sanoen koko ihmistä määrittävänä johtoajatuksena on yhteiskunnallinen "pystyä tekemään X siinä kuin mies".
Mikä tässä sitten on, mielestäni, haitallista? Kaksi isoa juttua:
1. Miehen yhteiskunta-asemaan sulautuminen tekee mahdottomaksi kritisoida sitä. Toisin sanoen kun pyritään olemaan "siinä kuin mies", joudutaan ensiksi hyväksymään "mies". Kun mallia seurataan, mallia on käytännöllisesti ja myös loogisesti mahdoton kunnolla kritisoida tai poiketa siitä. Aivan kuten esimerkiksi EU:ssa "isoihin pöytiin pääseminen" tekee varsin hankalaksi koko EU:n kritisoinnin vaan tärkeämpää on olla mukana. Tiivistetysti: miehen rinnalla toimiminen on tärkeämpää kuin miehen edustaman yhteiskuntamallin kritisointi. Kun "mies = nainen", maailma yksinkertaistuu puolella siitä mitä se olisi, jos kaavana olisi "mies JA nainen" eli naisen maailma olisi erillinen miehen maailmasta ja mies ja nainen olisivat YinYang-tyylisesti toisiaan täydentäviä, mutta kuitenkin erilaisia.
Mutta eikös ennen vanhaan juuri naisen maailma ollut erillinen miehen maailmasta ja tämän seurauksena epätasa-arvoa? Tämä liittyy toiseen juttuun:
2. Ihminen, erityisesti nainen, on muutakin kuin yhteiskunnan osa. Ihmisen, ja mielestäni etenkin naisen, on ollut inhimillisesti hyvä ja tärkeä tuntea, unelmoida, kokea, runoilla, hoitaa, "olla heikko". Mutta, jos ihmisestä tulee pelkkä yhteiskunnan osa, tällaiset ominaisuudet ovat hyödyttömiä, jopa tehtävää ja kyvykkyyttä heikentäviä ja siksi turhia. Viktoriaanisen ajan, jolloin siis nainen oli kotona ja mies yhteiskunnan toimijana, etuna oli se, että naisten rooliin kuului miestä enemmän tällaisia sekä miehelle että naiselle tärkeitä, mutta yhteiskunnallisesti hyödyttömiä ja jopa haitallisia elämänalueita. Ihmisen olemassaolo on siis muutakin kuin yhteiskunta-asema.
Minun nähdäkseni tilanne on nyt se, että pelätessään epätasa-arvoa ja halutessaan olla miehen rinnalla suomalaiset naiset ovat loitontuneet jo hieman liikaa tästä pehmeämmästä maailmasta, joka on ollut naisten ominta valtakuntaa vuosituhansia, mutta jossa myös miehet ovat toimineet. Monen naisen tuntuu olevan vaikea tehdä kompromisseja yhtäältä yhteiskunnallisen kompetenssin ja miehen kanssa tasaveroisen roolin ja toisaalta kaiken tämän kysymyksen ulkoisen välilläsuuri enemmistö pitää edellistä tärkeimpänä, vaikka kyse ei ole nollasummapelistä vaan molempia puolia tarvittaisiin. Toisin sanoen tasa-arvon yhteiskunnassa ei saisi tarkoittaa, että yksilön olemista määrittää tasa-arvo yhteiskunnassa. Vaikka yhteiskunnallinen tasa-arvo on tärkeä ja hieno asia, sen ei saisi ulottaa lonkeroitaan ihmisyksilön olemassaoloon tai häneen kokonaisena ihmisenä. Jos niin käy, olemisen kirjo kapenee huomattavasti ja muuttuu ainakin itselleni paljon epämiellyttävämmäksi. Yhteiskunta-aseman maalilla ei saisi maalata koko taloa.
Toivoisin siis lyhyesti, että naiset uskaltaisivat olla pehmeämpiä ja enemmän miehistä erillisiä kuten muualla maailmassa enemmän tapahtuu.
Asiallisia kommentteja otetaan vastaan ja tarvittaessa pyrin palailemaan asiaan päivän mittaan
