Kuinka nopeasti vauvan menetyksestä ns. selviää?

Miksi sinulle tämä kehityshäiriöinen lapsi oli niin tärkeä? Ethän sinä välittänyt siitäkään, jonka olit aiemmin abortoinut. Tiedätkö, voiko aborttien tekemisillä olla jotain yhteyttä siihen, että sikiö oli viallinen? Ja oliko se? Saitko abortin jälkeen varmistuksen, että osia tosiaan puuttui?

voi v mitä paskaa.. vähän nyt jotain suodatinta käyttöön.
ihmiset tekevät abortteja erilaisista syistä ja noin 98% se on oikea ratkaisu juuri sillä elämän hetkellä.

 

Ap, olen todella pahoillani puolestasi. Voimia!

Ja teille joillekin, nyt jotain rajaa!

 

Onpas empaattista jengiä paikalla!

Kenties se keskusteluapu olisi kohdalla, aika pitkän aikaa oot asiaa pyöritelly yksin eikä se näköjään auta joten ota ammattilaisapu vastaan. Mutta muuten en tiedä pääseekö tuollaisesta oikein ikinä yli :hug:

 

Onpas empaattista jengiä paikalla!

Kenties se keskusteluapu olisi kohdalla, aika pitkän aikaa oot asiaa pyöritelly yksin eikä se näköjään auta joten ota ammattilaisapu vastaan. Mutta muuten en tiedä pääseekö tuollaisesta oikein ikinä yli :hug:

Ei jaksa olla empaattinen noin kylmälle ihmisille

 

[QUOTE="vieras";25328497]Ei jaksa olla empaattinen noin kylmälle ihmisille[/QUOTE]

Joo mutta ihmiset ja tilanteet muuttuvat.

 

Ap kertoi jo tuolla alussa, että on tehnyt yhden abortin. Miksi ihmeessä jankuttaa monikossa jatkuvasti? Tilanne lienee riittävän kipeä ilman ilkeilyitä.

Ap:lle suosittelen tosiaan, että otat sitä apua nyt vastaan. Tarvitset sitä selvästi! *halaus* Voimia!!

 

Joo mutta ihmiset ja tilanteet muuttuvat.

Näinköhän

 

Kuinka ap selvisit seuraavasta raskaudesta? Oliko sulla useammin ultria tai tehtiinkö sulle lapsivesipunktio? Entäs henkinen puoli?

Ei ole pakko vastata. Kyselen koska tämä asia koskettaa syvältä, me menetimme vauvan neljä kuukautta sitten rv 21.

En ole ap, mutta itse menetin kaksoset rv 22. Seuraava raskaus oli henkisesti ihan hirveän raskas, pelko menetyksestä kulki läpi raskauden ja raskaudesta oli todella vaikea nauttia. Nyt toiveissa olisi toinen, jotta saisin mahdollisuuden nauttia myös siittä raskaudesta. Meillä keskenmeno oli spontaani, joten lapsivesipunktioita ei tehty, mutta synnäriltä ja äitiyspolilta saatiin paljon tukea ja päästiin aina kunnalliselle puolelle ultraan kun pelko kävi kohtuuttomaksi. 8 ultrassa käytiin kaiken kaikkiaan.

Me saatiin pitää pieniä hetki sylissä, joka oli todella tärkeää toipumisen kannalta, ihan oikeita ihmisiä he olivat, vain ihan liian pieniä. Muistelemme heitä kuitenkin säännöllisesti vaikka menetyksestä on kolmisen vuotta aikaa, en edes halua unohtaa heitä, he ovat osa meitä, aina.

 

luoja että osa teistä osaa olla törkeitä. Miettikää nyt järjellä , ei edellinen abortti voi mitenkään aiheuttaa kehityshäiriöitä seuraavaan lapseen, jos se jotain rikkoo, se rikkoo äidin elimisöä. Jotain rajaa tuohon toisten rääkkäämiseen, pysykää edes faktoissa.

Ap: itsekin ajattelisin, että ehkä sun surutyö on kesken, joten käy siellä haudalla, sure kunnolla loppuun ja jätä pienelle hyvästit.

 

:hug:

 

Olethan sä jo pitkälti yli päässyt. Pystyt elämään normaalia arkea: tekemään työtä, hoitamaan lapsia, nauttimaan lapsista ja elämästä. Kaikki ei pääse lapsen menetyksen jälkeen ikinä niin pitkälle.

Ei tämä ehkä lohduttanut, mutta toivoisin voivani muuttaa näkökantaasi. Anna aikaa ja armoa itsellesi, ajoittaiset itkukohtaukset eivät ole "ongelma" vaan osa asian läpikäymistä.

Ehkä joku vertaistukijuttu (ryhmä tai nettijuttu) voisi olla hyvä idea? Lähipiirissäni on kaksi lapsensa menettänyttä äitiä, ja molemmat ovat olleet noissa jutuissa mukana ja pitäneet sitä tosi hyvänä. Ihan vain se toisten tarinoiden kuuleminen auttaa ymmärtämään omia tunteita ja reaktioita ja niiden asiaankuuluvuutta.

Voimia.

 

En nyt tuomitse tai mitään mutta onhan tuo nyt aika jännä, että 2009 tekee vapaaehtoisen abortin ja vain vuotta myöhemmin, kun joutuu vastentahtoisesti tekemään abortin, sitä sureekin vuosia.

Musta on kyllä aika jännää myös se, että jos on 2009 ollut paskassa avioliitossa ja siitä on sitten oletettavasti eronnut, niin on vissiin aika lailla liukuhihnalta hommannut uuden miehen ja laittanut saman tien lapsen alulle...?

 

[QUOTE="eee";25328596]En nyt tuomitse tai mitään mutta onhan tuo nyt aika jännä, että 2009 tekee vapaaehtoisen abortin ja vain vuotta myöhemmin, kun joutuu vastentahtoisesti tekemään abortin, sitä sureekin vuosia.

Musta on kyllä aika jännää myös se, että jos on 2009 ollut paskassa avioliitossa ja siitä on sitten oletettavasti eronnut, niin on vissiin aika lailla liukuhihnalta hommannut uuden miehen ja laittanut saman tien lapsen alulle...?[/QUOTE]

Peesi. Mä en näe mitään eroja näiden aborttien välillä. Yhtäkkiä yhtä surraankin, vaikka muista ei mitään väliä

 

Onko tää ap sama, joka meinasi antaa kaksoset adoptioon? ( ekaks meinasi tehdä abortin )

 

Joiltain tässä ketjussa on nähtäväti abortoitu aivot tai vähintään ne osat aivoista, joissa sijaitsee mm. kyky tuntea empatiaa ja kyky omata käytöstavat.

 

[QUOTE="eee";25328596]En nyt tuomitse tai mitään mutta onhan tuo nyt aika jännä, että 2009 tekee vapaaehtoisen abortin ja vain vuotta myöhemmin, kun joutuu vastentahtoisesti tekemään abortin, sitä sureekin vuosia.

Musta on kyllä aika jännää myös se, että jos on 2009 ollut paskassa avioliitossa ja siitä on sitten oletettavasti eronnut, niin on vissiin aika lailla liukuhihnalta hommannut uuden miehen ja laittanut saman tien lapsen alulle...?[/QUOTE]

Ja miksi nyt surraan vauvaa, vaikka muut ovat vain olleet sikiöitä?

 

[QUOTE="eee";25328596]En nyt tuomitse tai mitään mutta onhan tuo nyt aika jännä, että 2009 tekee vapaaehtoisen abortin ja vain vuotta myöhemmin, kun joutuu vastentahtoisesti tekemään abortin, sitä sureekin vuosia.

Musta on kyllä aika jännää myös se, että jos on 2009 ollut paskassa avioliitossa ja siitä on sitten oletettavasti eronnut, niin on vissiin aika lailla liukuhihnalta hommannut uuden miehen ja laittanut saman tien lapsen alulle...?[/QUOTE]

kuinka moni suree sellaisen asian menetystä jota ei ole halunnut, kuinka moni taas suree sellaista asiaa jota on halunnut ja toivonut mutta sen on menettänyt ja kuinka moni suree asiaa joka on jo tulossa, sen haluaa ja sitten siitä on pakko luopua.
(käytän asia sanaa koska sama pätee niin moneen muuhun asiaan myös)

joku järki kommentointiin, te ette selvästi tunne empatiaa joten miksi helvetissä vastaatte sitten tähän ketjuun? vai onko se jokin teidän luonnetta kuvaava toimintamalli, jos jollain on paska olo jostain niin on vaan kauhean kivaa tehdä siitä olosta vielä paskempi?

 

Sairaita kommentteja oot saanut ap.

Ootko koittanut etsiä vertaistukea? Se voisi olla paras apu?

 

Suru tulee ja menee, aaltoina. Ei se koskaan lopu, mutta jossain vaiheessa se ei enää estä elämästä. Valitettavasti siihenkin joutuu vain tottumaan. Kaikki ei ole aina omissa käsissä, elämä vain tapahtuu ja voimme vain yrittää parhaamme mukaan eteenpäin.

 

Voi kun miusta kasvais isona yhtä viksu kuin Jonsered

 

Criminal Mind,

Lobotomia auttaa! :saint:

 

Vaikka ap silloin joskus retosteli täällä abortillaan ja aiheutti sanoillaa silloin paljon pahennusta niin ehkäpä tämä lapsi oli kuitenkin sellainen jolla olisi ollut hyvät olosuhteet syntyä ja aloittaa elämänsä eli siten haluttu. Ja tämä aiemmin abortoitu taasen niin ehkäpä se retostelu oli ap:lle jonkun sortin asian käsittelyä ja uskonluomista siihen että hän tekee oikein.
Tilanteet muuttuvat ja samoin ihmiset. Joku voi väittää, että näin se Jumala pitää huolen omistaan ja antaa opetuksiaan...uskoo ken tahtoo. Mä uskon, että tälle viimeseksi keskeytylle raskaudelle osui vain huonot rakennusaineet.

Meistä on moni varmasti tehnyt huonoja ratkaisuja ja kasvanut henkisesti paljonkin niiden tapahtumien jälkeen...ehkäpä ap katuu sanojaa siltä ajalta kun on täällä abortillaan retostellut. toivotaan ainakin niin.

 

Helppo se on toinen ihminen tuomita, kun ei päivääkään joudu elämään toisen kengissä.

 

Osa siitä menetettyyn vauvaan kohdistuvasta surusta voi tulla vaikka niistä vanhoista jutuista, sitten taustalla voi olla menettämisen pelkoa tästä toukokuussa syntyneestä jne jne. Se suru vain tuntuu kohdistuvan yhteen asiaan.

Js suru käy oikein hallitsevaksi, ammattilaisen kanssa kannattaa varmaan jutella, mutta ajan voi nyt antaa kuluakin.
Synnytyksestäkin on vielä sen verran vähän, että hormoneillakin on vielä vaikutusta. Itselläni ainakin oli tuossa 4-5 kk kohdilla joku hemmetin herkkyykausi jolloin oli hyvä ettei laitettu lusikoita jakoon.

 

Helppo se on toinen ihminen tuomita, kun ei päivääkään joudu elämään toisen kengissä.

Silloin kun itse antaa aihetta tuomitsemiseen, on se helppoa