Kuinka nopeasti vauvan menetyksestä ns. selviää?

Mun on hyvin vaikea hahmottaa omaa tilannetta edes. 2010 toukokuussa jouduin keskeyttämään raskauden sikiön rakennevikojen takia, raskaus oli kestänyt yli puolivälin. Sain terveen tyttövauvan toukokuussa 2011 ja vieläkiin mietin sitä mennyttä. Ihana tyttövauva, osaan nauttia ja iloita hänestä. Mutta vieläkin itku tulee usein, jos olen esim. alhaalla yksin hoitamassa pyykkiä. Tai itkun ja surun voi laukaista jo musiikki esimerkiksi.

En mie halua pikkuista unohtaakaa, haluaisin vain kestää arkea ilman, että itku tulee pienistä muistutuksista hänestä. :(
 
Venakko Milanna
:(:hug:mä muistan tämä juttu. Ei se varmasti ole helpoa ja tulee mieleen. Mutta varma vaan aika auttaa tähän... ei elämää ole helpoa, meille kaikille jotain sattu elämän aikana: /
 
Erhh. Sain keskenmenon 18v ja keskeytin raskauden 2009, koska olin paskassa avioliitossa. Iik?

Milanna, kaikkea tosiaan sattuu. Itsellenikin on paljon tapahtunut elämän aikana, mutta tästä en ilmeisesti oikein meinaa päästä yli. :(
 
Venakko Milanna
Erhh. Sain keskenmenon 18v ja keskeytin raskauden 2009, koska olin paskassa avioliitossa. Iik?

Milanna, kaikkea tosiaan sattuu. Itsellenikin on paljon tapahtunut elämän aikana, mutta tästä en ilmeisesti oikein meinaa päästä yli. :(
On se elämää....: /
Mulle tuntu kans tapahtui elämän aikana vaikka mitä, aina jotain, kuin uuden miehen kanssa tutustuin, niin tuntui että täydellinen elämää alkoi, oli kaikki hienosti. Mut ei kun aina silti jotain tapahtu ettei voi nauttia enää täysillä, sama kuin nyt, se mitä todettiin papassa ja vielä yks juttu, joka tuli vast nyt esille vanhoista asioista ja vähän vaikuttaa tähän tilanteseen.... persestä kaikki välillä tuntu.. tai ehkä ei saa tosissaan ota vakavasti siitä elämää
 
Mitä sulla todettin papassa? :/ Mie en ole papaan uskaltautunu vieläkään. Pitänee ottaa asenne, että mikä ei tapa, se vahvistaa. Pikkuhunnin (little hun, pieni kulta) menetys teki musta paremman ihmisen, uskon että se oli pikkuisen tarkoitus, teki nöyremmäksi elämää kohtaan.

On se elämää....: /
Mulle tuntu kans tapahtui elämän aikana vaikka mitä, aina jotain, kuin uuden miehen kanssa tutustuin, niin tuntui että täydellinen elämää alkoi, oli kaikki hienosti. Mut ei kun aina silti jotain tapahtu ettei voi nauttia enää täysillä, sama kuin nyt, se mitä todettiin papassa ja vielä yks juttu, joka tuli vast nyt esille vanhoista asioista ja vähän vaikuttaa tähän tilanteseen.... persestä kaikki välillä tuntu.. tai ehkä ei saa tosissaan ota vakavasti siitä elämää
 
Venakko Milanna
Jotain solumuutoksia, Cin 3 ja Hpv, mutta kuulema ne muutoksetkin on epäily vielä sekä Hpv, koska olen raskaana ja se voi antaa väärä diagnoosi, ainakin noin koepalan perusteella lääkäri mulle sen selitti, että ei nekään ymmärrä tarkaan mitä mulla on, mutta isolla todenäköisyydellä menee kuulema pois kun synnytän.

Mä vaan mietin mitä jos ei menee tai on nyt mennyt pahemmaksi, kun vkon pästä otetaan uus papa varmuuden vuoks, niin pelkään sikana
 
"Sirkkeli"
Rakennevikojen?

Mä en selviäis tollasesta varmasti ikinä. Ei millään pahalla, mut itseinho ja suru lapsen puolesta ois niin kovaa, loppuelämän.
Jos rakenneviat yms. muut viat on niin pahoja, että sikiö/vauva elää korkeintaan synnytykseen tai pari tuntia siitä. Niin mikä hiton järki sitä raskautta on jatkaa loppuun asti?
En minä ainakaan sais mitään omantunnontuskia. Siitä saisin, jos itsekkyyttäni antaisin toisen kärsiä ne pienet hetket.
Ja tuo toipuminen on yksilöllistä. Kai sitä voi surullisena muistella lopunikää...
 
[QUOTE="Sirkkeli";25327274]Jos rakenneviat yms. muut viat on niin pahoja, että sikiö/vauva elää korkeintaan synnytykseen tai pari tuntia siitä. Niin mikä hiton järki sitä raskautta on jatkaa loppuun asti?
En minä ainakaan sais mitään omantunnontuskia. Siitä saisin, jos itsekkyyttäni antaisin toisen kärsiä ne pienet hetket.
Ja tuo toipuminen on yksilöllistä. Kai sitä voi surullisena muistella lopunikää...[/QUOTE]

Niin, eihän sille mitään voi. Siksi kysyin, kun en käytännössä tiedä mitä ne rakenneviat tarkoittaa.

Kyllä mä ainakin saisin omantunnontuskia vaikka keskeytys olisikin välttämätön.
Lapsen menetyksestä ei "normaalissakaan" tilanteessa toivu täysin koskaan, niin luulen, että ainakin itse tollasessa tilanteessa toipuisin vielä huonommin.
Ehkäpä ap:n kannattaisi käsitellä asiaa vaikka ammattiauttajan kanssa, ellei ole jo käsitellyt..
 
Niin, eihän sille mitään voi. Siksi kysyin, kun en käytännössä tiedä mitä ne rakenneviat tarkoittaa.

Kyllä mä ainakin saisin omantunnontuskia vaikka keskeytys olisikin välttämätön.
Lapsen menetyksestä ei "normaalissakaan" tilanteessa toivu täysin koskaan, niin luulen, että ainakin itse tollasessa tilanteessa toipuisin vielä huonommin.
Ehkäpä ap:n kannattaisi käsitellä asiaa vaikka ammattiauttajan kanssa, ellei ole jo käsitellyt..
En olisi saanut elävää, tervettä vauvaa syliini. Munuaisissa ja virtsateissä oli niin vakavat vaurioit, että inhimillisintä oli keskeyttää raskaus rv 22. Olisiko mielestäsi ollut hienompaa kantaa pientä loppuun asti ja saada sitten kuollut vauva syliin? Ottaen toki huomioon se, että pieni olisi voinut myrkyttää kehosi kuollessaan myöhemmin? Ja olla raskaana loppuun asti ja yrittää neljälle isomalle selittää tilannetta samalla? En ole käsitellyt ammattiauttajan kanssa, sitä apua tarjottiin ja silloin en sitä kokenut kaipaavani. Pieni on nyt haudattu äitini pihalle, niillä viikoilla pitää haudata tavalla tai toisella. Mieheni (vauvan isä) hautasi ja sen jälkeen en ole pystynyt mennä sinne. Liian vaikeaa.
 
En olisi saanut elävää, tervettä vauvaa syliini. Munuaisissa ja virtsateissä oli niin vakavat vaurioit, että inhimillisintä oli keskeyttää raskaus rv 22. Olisiko mielestäsi ollut hienompaa kantaa pientä loppuun asti ja saada sitten kuollut vauva syliin? Ottaen toki huomioon se, että pieni olisi voinut myrkyttää kehosi kuollessaan myöhemmin? Ja olla raskaana loppuun asti ja yrittää neljälle isomalle selittää tilannetta samalla? En ole käsitellyt ammattiauttajan kanssa, sitä apua tarjottiin ja silloin en sitä kokenut kaipaavani. Pieni on nyt haudattu äitini pihalle, niillä viikoilla pitää haudata tavalla tai toisella. Mieheni (vauvan isä) hautasi ja sen jälkeen en ole pystynyt mennä sinne. Liian vaikeaa.
Ok. En mä sua mitenkään tuomitse, yritin vaan kertoa, että itselleni tuollainen olisi TODELLA kova paikka kaikinpuolin joten ymmärrän kyllä, ettet meinaa päästä asian yli.

Kannattaisiko sun käydä vauvan haudalla ja kokeilla vaikka sitä ammattiauttajaa?
 
voimaa
suru hoituu suremalla. Ennen pitkää se itku saa lämpimämpiä sävyjä. Hyvää se lopulta vaan tekee. Pitää sut herkempänä ymmärtämään lastasi.

Voimia vaan, mutta älä käytä niitä surun välttelyyn. Siinä haaskaa energiaa ihan kauheasti. Sure just sillätapaa kuin surettaa.
 
[QUOTE="vieras";25327403]Ei pahalla, mutta sanon fortunate, että sinä et ole kyllä mikään lohduttaja.[/QUOTE]

Totta, enkä kyllä edes yrittänyt lohduttaa.
Mun mielestä haudalla käyminen saattais edistää asian käsittelyä, niinkuin myös ammattiauttaja. Ihan vaan neuvona.
 
Kuinka ap selvisit seuraavasta raskaudesta? Oliko sulla useammin ultria tai tehtiinkö sulle lapsivesipunktio? Entäs henkinen puoli?

Ei ole pakko vastata. Kyselen koska tämä asia koskettaa syvältä, me menetimme vauvan neljä kuukautta sitten rv 21.
 
"Neith"
varmasti vaikea asia, suosittelen minäkin käymään haudalla ja juttelemaan ammattihenkilön kanssa.
jos tunnet syyllisyyttä tilanteesta niin se on turhaa, ei tuollaisissa tilanteissa oikeasti ole vaihtoehtoja, ainakaan sellaisia jotka olisi kaikille hyviä, ja joskus huonoista vaihtareista pitää valita se joka aiheuttaa vähiten kärsimystä heikoimmalle.
lapsen menetyksestä ei kait koskaan toivu niin että asia unohtuu, ajan myötä sen faktan kanssa on vain helpompi elää.
 
"wiiru"
EI ole pakko vastata jos et halua! näitkö vauvan synnytyksen jälkeen?oliko hän minkä kokoinen syntyessään? sillä vain kyselen kun meillä syntyi tyttö 24 viikolla ja useasti on mietityttänyt että jos olisi tullut 2 viikkoa aiemmin niin ei olisi kuulemma niin tehokkaasti yritetty piettää hengissä .silloin oli ainakin jok 22 viikon raja että sitä ennen jos olisi lähtenyt syntymään niin ei olisi estetty mitenkään lääkkeellisesti tms.eihän tämä tilanne ole tietenkään mitenkään verrattavissa sinn tilanteeseen mutta monesti vain mietityttää kun raskauksissahan on se +- 2 viikkoa eli pienestä on ollut kiinni meillälkin...
 
Hessuhoopo
Miksi sinulle tämä kehityshäiriöinen lapsi oli niin tärkeä? Ethän sinä välittänyt siitäkään, jonka olit aiemmin abortoinut. Tiedätkö, voiko aborttien tekemisillä olla jotain yhteyttä siihen, että sikiö oli viallinen? Ja oliko se? Saitko abortin jälkeen varmistuksen, että osia tosiaan puuttui?
 

Yhteistyössä