Ensimmäistä lastaan yrittävät yli 35v

Noniin, nyt on sitten siirto takana, ja pari sudenpentua kyydissä :heart:.

Kummatkin sulatetuista alkioista selvisi, mutta koska taantuivat (taas) kaksisoluisiksi, niin kysyivät että haluammeko että kummatkin siirretään. Kauhean pienet onnistumisprosentit ovat tällaisessa tapauksessa, vain 10%.

Lähden nyt kuitenkin odottavaisin ja positiivisin mielin piinailemaan.
Hei! Mille päivälle sattuu testipäivä? Tsemppiä piinailuun! :)
 
Noniin, testipäivä olisi ollut huomenna mutta eipä tarvi tuhlata testiä, menkat alkoi tänään PRKL! Turhauttaa, masentaa, ja olen ihan varma että me ei onnistuta tässä koskaan. Juu tiedän, vasta toinen inseminaatio, eli alussa ollaan ja suurin osa konsteista käyttämättä, mutta v***utus on silti sanoinkuvaamaton. Itkua on riittänyt tähän päivään. Olin itsekin tavallaan aika toiveikas, kun lähtötilanne näytti niin hyvältä. Mutta itseni tuntien, olen nopea nousemaan suosta, eli parin päivän päästä maailma on varmaan taas valoisa paikka. Möh :( Toivottavasti joku teistä tuo pian hyviä uutisia!
Voimia. :hug:
 
Hei!
Sopiiko liittyä seuraan?

Minulla ikää ina vajaa 38. Olen kirjoitellut tuolla syksyn ivf ketjussa, mutta kirjoitan silti hiukan taustoja.
Vuosi sitten aloitettiin ja erilaisten mutkien jälkeen ensimmäinen ivf oli nyt syksyllä. Minulla ongelmana paha endo ja ensimmäisen ivf:n kylkiäisenä myooma.
Jäljellä kohdun lisäksi vain toinen munasarja. Joten follisaldo ei päätä huimaa. Saatiin kuitenkin pakkaseen niin että pystyttiin yksi PAS tekeen. Mutta ei kiinnity niin ei kiinnity.
Nyt sitten alkoi 2. ivf:n odotus. Pitkällä kaavalla edetään ja tänään pistin ensimmäisen Procrenin. Toinen tammikuussa ja sitten jos onni suo niin toinen hoito alkaa helmikuussa.
Procren aiheuttaa kuulema kunnon mummokuumeet...? Kokemuksia?

Leppoisaa joulunaikaa kaikille!
 
Hei!
Sopiiko liittyä seuraan?

Minulla ikää ina vajaa 38. Olen kirjoitellut tuolla syksyn ivf ketjussa, mutta kirjoitan silti hiukan taustoja.
Vuosi sitten aloitettiin ja erilaisten mutkien jälkeen ensimmäinen ivf oli nyt syksyllä. Minulla ongelmana paha endo ja ensimmäisen ivf:n kylkiäisenä myooma.
Jäljellä kohdun lisäksi vain toinen munasarja. Joten follisaldo ei päätä huimaa. Saatiin kuitenkin pakkaseen niin että pystyttiin yksi PAS tekeen. Mutta ei kiinnity niin ei kiinnity.
Nyt sitten alkoi 2. ivf:n odotus. Pitkällä kaavalla edetään ja tänään pistin ensimmäisen Procrenin. Toinen tammikuussa ja sitten jos onni suo niin toinen hoito alkaa helmikuussa.
Procren aiheuttaa kuulema kunnon mummokuumeet...? Kokemuksia?

Leppoisaa joulunaikaa kaikille!
Minulla ainakin tuo Procren aiheuttanut hikoilua, varsinkin öisin... ja aamulla herään yöpaita ihan märkänä. :(
 
Hei,
mahtuuko mukaan ? =)
Ikää on 37. Ehkäisy jätettiin pois 2,5 vuotta sitten. Siittiöt ovat huonosti liikkuvia, muuta syytä ei ole löytynyt. Ensimmäinen ja ainoa inseminaatio tehtiin toukokuussa, ICSI tehtiin syyskuussa, molemmista nega. Ensimmäinen PAS oli viime viikolla, nyt siis piinapäivä 7. Pakkasessa on kaksi alkiota.
 
  • Tykkää
Reactions: Sintu74
ON:
Minulla oli tänään 2.follikkeliultra. Johtava follikkeli oli n.14mm, sen lisäksi 3 pienempää... lääkäri sanoi että kysta-ja endo"hässäkän" vuoksi follikkeleita vaikea erottaa munasarjasta. Mahdollisesti näiden "hässäköiden" takanakin follikkeleita, mutta piilossa. :)
Perjantaina 3.ultra. Menopur-annos ollut kokoajan 300IU.
 
Tervetuloa Kimalle_74 minunkin puolesta ja voimia piinapäiviin :)

Kuinka Susirouvan ja pepposen piinapäivät sujuu?

Sintu74, kuinka nopeasti sulla alkoi Procren vaikuttaan niiden kuumien aaltojen osalta? Minulla on vasta paremminkin päinvastoin, että tulee jäätäviä aaltoja...mikähän senkin aiheuttaa ;)
 
Sintu74, kuinka nopeasti sulla alkoi Procren vaikuttaan niiden kuumien aaltojen osalta? Minulla on vasta paremminkin päinvastoin, että tulee jäätäviä aaltoja...mikähän senkin aiheuttaa ;)
Mulla alko "mummotaudin" oireet noin reilun viikon päästä Procren-pistoksesta.
Ja kyllä minullakin välillä vilustaa, mutta pääasiassa tulee "hikipuuskia" ja ihan yht'äkkiä. :|
 
Huutelen vaan heipat täältä taustalta, ei näköjään mitään kovin erikoista tapahtumaa oo ollut kellään joulunpyhinä, eikä kyllä itsellänikään. Irrotuspiikin pistin tänään ja nyt sitten ihan kotikonstein yritetään, romantiikkaa on siis runsaasti ilmassa :heart: :heart: Ellennistä ei tosiaan ole kuulunut, mikäköhän on tilanne....?

Ai niin, meillä lähti lähete julkiselle puolelle ivf:iä varten (vaikka inssejä tarkoitus tehdä vielä pari kertaa) ja just kuulin, että tilanne polilla ei ole kovin paha eli jopa parissa kuukaudessa voi saada ajan! Hyvältä näyttää siis, henkisesti alan jo kallistua noihin ivf:iin enkä jaksais tahkota näiden inssien kanssa. Parissa kerrassa on usko niihin jo mennyt.
 
Heippa taasen :)

Tervetuloa uusille :flower:

Mulle kuuluu niin vähän ettei oikein ole löytänyt edes tikusta asiaa tulla kirjoittelemaan :D. Testipäivä on tosiaan 2.1, mutta khyls meinaan testailla tässä etukäteen taas, kuten ennenkin.

Meillä oli niin pikkuiset alkiot, että kauheasti epäilen tuota onnistumista, eikä mulla ole taaskaan mitään oireita. Vähän on tuo kohdun seutu "tuntoinen", mutta ei mitenkään eri tavalla kuin aiemminkaan.

Sintu olet suloinen kun kyselet :) Joku saa susta kyllä joskus ihanan äidin :heart: .
 
  • Tykkää
Reactions: Sintu74
Kovasti plussapuhureita tähän ryhmään. =)
Alkavana vuonna 2012 toivon että meistä kaikki alkaisivat odottaa sitä kauan toivomaansa lasta. Odotetaanhan sitä lasta nytkin (tulevaksi), mutta tarkoitin odotuksella että ihan kirjaimellisesti. =) :heart:
 
Sintu Minulla oli varsin samanlainen tilanne kuin sinulla 2. UÄ:ssä. Lopulta punktiossa löytyi sitten 10 munasolua. Niistä kuusi hedelmöittyi, yksi siirrettiin ja 4 pakastettiin. Toivottavasti sinulla on myös hyvä saalis :)
Susirouva Piinaillaan näkojään yhtä aikaa. Tämä joululoma pahentaa piinailua, kun on aikaa ajatella. Ajattelin, että tämä kolmas piinailukerta menisi jo rutiinilla, mutta ei. Aion kyllä itsekin alkaa testailla etuajassa heti, kun pääsen lomareissulta kotiin testitikkujen ääreen ;)
 
ON: täällä on piinailut piinailtu ja jännäämiset jännätty. Ei tullut meille jouluihmettä, vaan joulupettymys. Pp7 minulle iski yhden illan kuume, yli 38 astetta. Pp9 alkoi tiputtelu (sopivasti ja mukavasti jouluaattona) ja sitten pp10 alkoikin jo kunnon vuoto. Että näin.

Onko kellään muulla kokemuksia yhden illan/päivän kuumeesta? Eli onko kenenkään muun kohdalle osunut tuollaista kuumepiikkiä? Vai oliko se jotain ihan muuta? Kuumeillan jälkeen maha oli turvoksissa seuraavan päivän.
 
Viimeksi muokattu:
Pepponen :(. Ei kyllä tuollaista taida olla ollut, mutta lämmöt kyllä heittelee, ja palelen aina kauheasti loppukierrosta. N. 37.5 on kai enimmillään ollut mitä olen mittaillut.

Kimalle, oletkos jo testaillut? Onko tuntemuksia?

Mulla ei, tai siis vähän sellaisia että menkat alkavat pian. Eilen oli viimeinen lugepäivä, joten eiköhän ne vuodot tästä taas pian ala. En oikein jaksa testaillakaan kun en usko yhtään siihen plussaan tässä siirrossa.
 
Ellenni, pahoittelut negasta.

Pepponen, pahoittelut negasta myös sinulle. Minulla tuli 2 päivää ICSI:n jälkeen keuhkokuume, ja olin kuumeessa kaksi viikkoa. Pp8 alkoivat kovat alavatsakivut ja pp10 voimakas vuoto. En sitten tiedä, mikä johti mihin ja mikä kuumeilu johtui keuhkokuumeesta ja mikä vuodon alkamisesta.

Susirouva, pari päivää sitten oli alavatsakipua, eilen ja tänään ei mitään. Toivossa eletään edelleen. En tiedä, pitäisikö olla taikauskoinen ja testata ekan kerran vasta ensi vuonna :)
 
Pepponen: voima:hug: sinulle.

Kimalle_74 ja Susirouva: Toivottavasti te aloitatte ensivuoden plussilla. :)

ON:
3. follikkeliultra takana... ei mennyt kovin hyvin...
Lääkäri, joka teki minulle 2. ultran tiistaina oli katsonut kystarakkulan johtofollikkeliksi, joka siis oli tuon 14mm kooltaan.
Tämänpäiväisen ultran teki eri lääkäri ja tulos ei ollut mitenkään mieltä ylentävä:
5 kpl 11-12mm ja 1 kpl 9-10mm.
Lääkäri ei voinut tämän tuloksen perusteella vielä päättää punktiopäivää, vaan jatkan Menopurin pistelyä nyt maanantaihin saakka ja tiistaina taas ultra. Toivottavasti follit ottavat nyt kunnon loppukirin.
Jos tiistaina näyttää tilanne hyvältä, niin punktio mahdollisesti torstaina ja siirto lauantaina... toivottavasti näin. :)

Minulle tulee siirron jälkeen Lugesteronien lisäksi tukihoidoksi myös Pregnyl, ½ ampullia kahdesti viikossa... voi kuulema auttaa kiinnittymisessä.

Kysyin lääkäriltä tuosta Embryo Glue:sta, mutta hän oli sitä mieltä että kun ei ole tutkittua ja tilastollista tietoa sen "tepsimisestä", niin hän ei suosittele sitä.
Kysyin häneltä myös alkionkuoren avauksesta eli hatchingistä.
Koska meillä on jo takana tuulimunaraskaus, niin alkionkuori on auennut ja alkio kiinnittynyt... tämä riittää todisteeksi siihen, ettemme tarvitse hatchingiä.

Luotan lääkäriini ja hänen harkintakykyynsä. Hänen hoidossaan olen sen elämäni ensimmäisen plussankin viime kesänä saanut ja uskon että Primaspanilla ja Prednisolonilla on ollut osuutta asiaan. Ne ovat käytössä myös tällä kertaa. Prednisolonin aloitan huomenaamulla annoksella 20mg/ aamu, siirtopäivän jälkeen annos 10mg. Myöskin Primaspan 100mg aloitan siirron jälkeen.

Tulipahan tekstiä... Hyvää alkavaa vuotta teille kaikille! :heart:
 
  • Tykkää
Reactions: Susirouva
Hyvat uudet vuodet kaikille ihanille naisille!

Meidan alkionsiirtopaiva on suunniteltu 24.1. jos ne kaksi reppanaa selviavat sulatuksesta. Millaisia kokemuksia muilla on tuosta sulatus prosessista? Tama on meidan eka PAS ja pelottaa kovasti niitten pienten puolesta.

Meilla on nyt Lupron piikit menossa, paivittain 10 yksikkoa ja 5.1. alkaa rinnalle estrogen piikit. Miten Suomessa Pas laakitykset menee, vertailun vuoksi??

Dreamer
 

Yhteistyössä