M
"mää"
Vieras
Eli meillä on ollut aika kamala suhde, johon on kuulunut miehen alkoholi- ja mielenterveysongelmat.
Ollaan nyt erottu, mutta mies ei suostu uskomaan sitä. Soittelee, haluaa tavata ja haluaa minut yökylään jne. Joskus suostun (joo, huono juttu) ja joskus en, siis kaveripohjalla. En haluaisi ihan täysin jäädyttää meidän välejä koska kaupunki ja piirit ovat erittäin pienet ja väkisinkin törmättäisiin toisiimme vähän väliä.
Olen yrittänyt sanoa hänelle että hankkis jonkun toisen naisen, että minä en ole se oikea eikä hän ole se oikea minulle. Mutta kun se ei kuulemma käy, WTF?! Hän on meistä se joka koko ajan (siis KOKO AJAN) vonkaa seksiä ja valittaa kun en anna. Sitte ku sanon että hankkikoot seksikumppanit jostain muualta, niin sekään ei sitten käy...
Viihdyn todella hyvin yksin erakkona, ja haluaisin nyt viettää aikaa ihan yksikseni sinkkuna vain, mutta kun tuo mies ei tunnu tajuavan sitä. Hän vissiin luulee että olen jotenkin epätoivoinen ja vapaata riistaa hänelle kun en ole HETI löytänyt toista miestä.
En nyt sitten tiedä, onkohan sitten helpointa vain alkaa tapailemaan jotain toista? Plääh, kun ei yhtään innosta, mutta haluaisin tuon exänkin pois jaloista pyörimästä.
Ääääh, ärsyttävääääää