V
"Vieras"
Vieras
Ei se ruoka ole mitään p*skaa, vaan ihan perusruokaa. Luomua voi jokainen sitten syöttää kotonaan.
Katso alla oleva video nähdäksesi, kuinka asennat sivustomme verkkosovellukseksi kotinäytöllesi.
Huomio: Tämä ominaisuus ei välttämättä ole käytettävissä kaikissa selaimissa.
Hyvin se opetustilanne aamuisinkin sujuu, vaikka osa lapsista syö aamupalan ja osa ei.Alkuperäinen kirjoittaja Kukin taaplaa tyylillään;25205785:Mutta olen kanssa samaa mieltä, että syöminen päiväkodissa on opetustilanne.
Juu, samaan olen törmännyt yksityisen pk:n kohdalla.Alkuperäinen kirjoittaja Kukin taaplaa tyylillään;25205803:Ai niin, kävin Tampereella tutustumassa yhdessä yksityisessä päiväkodissa ja ylläri pylläri, siellä puuro oli ainut jonka keittivät itse. Ruoka oli tukusta tai lähiksestä eineksiä. Suuren suuresti ihmettelin touhua.
Kysyin, että eikö edellisenä päivänä voi esm kuoria soppaan perunoita, mutta ei se kuulemma onnistu. Ruuanlaitto on kuulemma niin hankalaa ja aikaa vievää.
Kuten esimerkiksi?
Lapsille voi selittää, että Urpokyllikin hoitopäivä on niin lyhyt ettei hän siksi syö päiväkodissa.
Syöhän osa lapsista pk:ssa aamupalan ja osa ei syö (vaikka paikalla onkin), tai siis näin ainakin "meidän" päiväkodissa. Ja osalla on eri ruokaa kuin toisilla.
Sen, että kaikille ei kuulu jakaa.
Sen, että jos ei halua syödä niin ei vitse.
Sen, että ei ole yhteisiä sääntöjä.
Noin esimerkiksi.
Jos lapsi on päiväkodissa aamupala-aikaan niin kyllä hänelle meillä aamupala tarjoillaan. En käsitä miten eri ruoka liittyy syömättömyyteen.
Juu, samaan olen törmännyt yksityisen pk:n kohdalla.
Monella on harhaluulo siitä, että yksityinen = parempi. Ei se ihan aina niin mene, yksityinen pk kun on yritys jonka tarkoitus on tuottaa voittoa, ja siksi siellä voidaan säästää mm. ruuasta. Etenkin kun valvonta ei kuulemma ole samaa tasoa mitä kunnallisissa päiväkodeissa.
Sen, että kaikille ei kuulu jakaa.
Sen, että jos ei halua syödä niin ei vitse.
Sen, että ei ole yhteisiä sääntöjä.
Noin esimerkiksi.
Jos lapsi on päiväkodissa aamupala-aikaan niin kyllä hänelle meillä aamupala tarjoillaan. En käsitä miten eri ruoka liittyy syömättömyyteen.