Olenko liian täydellinen mies?

Ongelma tossa on se, että toi haiskahtaa homolle. Naiset ei pidä homoseksualisteista. Toi on just tota peruskilttiä peerusmukavaa sählynpelaajaosastoa joka ei kiinnosta naisia. Sorry vaan.......

Tämä on erikoista Joillekin olen liian jäykkä, toisille liian kiltti. Kai nyt jossain on naisia, jotka diggailee pienestä jäykkyydestä tavatessa ja samalla hyvästä käytöksestä? Myöhemmin voidaan toki olla vähän röyhkeämpiä (pidän jopa siitä ) mutta siinä on rajansa.

Minusta tuntuu, että kunnioitus ja trendikkyys sotivat jossain määrin toisiaan vastaan vähän kuten huumorintaju ja periaatteellisuus. En ole ihan kotonani tässä ajassa, se on totta.

Menen nukkumaan tosi pian.

 

Täh? Enhän ole täydellinen.

Ominaisuuden on ensin oltava olemassa jotta sitä voi yleensä edes alkaa kyseenalaistaa.

 

Tuota.. kuinka nopeasti oletat näiden tunteiden tulevan? Tokihan joskus nappaa kertalaakista, mutta joskus vie aikaa huomata, että pitääkin toisesta ihan tosissaan.. tunteet kehittyy monesti ajan kanssa kun oppii tuntemaan toista ja toisen tapoja paremmin. Jokin pieni asia voi laukaista tunteen myöhemmin, vaikka ekalla kertaa ei tuntenutkaan mitään romanttista toista kohtaan. Esim äitini piti isääni eka tapaamisella "nuijana" (omien sanojensa mukaan), mutta sitten parien tanssilava kokemusten ja paremmin tutustumisen jälkeen rakastui. Ovat olleet naimisissa 33v.

Ihailen yksilön vapautta tunteissa. Kaveruuden kautta alkanut suhde on enemmän käytäntöön perustuvaa kuin yksilöllisiin vaikutelmiin ja "tahdon vapauteen". Olen siis romantikko siinä että jokaiselle on varmasti ihmisiä, jotka kolahtavat heti ja henkilökohtaisesti sellainen suhde on lähtökohdiltaan paras mahdollinen, koska se perustuu aitoon kiinnostukseen heti alusta.

 

Minusta tuntuu, että kunnioitus ja trendikkyys sotivat jossain määrin toisiaan vastaan vähän kuten huumorintaju ja periaatteellisuus. En ole ihan kotonani tässä ajassa, se on totta.

Menen nukkumaan tosi pian.

Voisitko perustella miten nuo asiat sotivat toisiaan vastaan tai edes mitenkään liittyvät yhteen? Ja kyllä se kuule huumori kukki jo antiikin Kreikassa.

 

Minusta tuntuu, että kunnioitus ja trendikkyys sotivat jossain määrin toisiaan vastaan vähän kuten huumorintaju ja periaatteellisuus. En ole ihan kotonani tässä ajassa, se on totta.

Menen nukkumaan tosi pian.

Jotenkin nuo asettelemasi vastakohdat eivät yhtään aukea minulle. En oikein tajunnut selitystäsi siitä, mitä on trendikkyys, siinä ilmeisesti käytämme termiä aivan eri tavoin. Mutta vielä vähemmän ymmärrän miten huumorintaju ja periaatteet sotivat...

Millaisina muuten näet toiset miehet yleensä? Olet aika kärkevästi määritellyt oman kunnioittavan lähestymistapasi vaihtoehdoksi kopeloinnin. Onko sinulla huono käsitys oman sukupuolesi edustajista?

 

..on muuten hauska ketju. Pakko lukee tää viel paremmin.

Mulla ja miehellä saatto olla jopa hyytävät välit alussa, kun otettiin töissä vähän yhteen. Mutta aika tyylillä ne kolahdukset tuli jne. Ja muuten, omakin mies on toosi itsetietoinen. Joskus v-ttuilen sille, että anna nyt peilikuvalle pusu ja sitten keikuttelen poikaa, et tääpäs on paaljon täydellisempi kun sää...

Eiköhän se matami jostain löydy, lopeta vaikka haku,niin voi tulla odottamatta vastaan. Iske joku kauppareissulla. Smile, vink ja hyvä repliikki..

 

Ihailen yksilön vapautta tunteissa. Kaveruuden kautta alkanut suhde on enemmän käytäntöön perustuvaa kuin yksilöllisiin vaikutelmiin ja "tahdon vapauteen". Olen siis romantikko siinä että jokaiselle on varmasti ihmisiä, jotka kolahtavat heti ja henkilökohtaisesti sellainen suhde on lähtökohdiltaan paras mahdollinen, koska se perustuu aitoon kiinnostukseen heti alusta.

Eli ensin pitää mätsätä sun kilometrin mittaiseen ominaisuuslistaan, koska muuten on turha tuhlata aikaa yrityksiin. Ja sitten pitää vielä ensitapaamisella kolahtaa kympillä heti. Voi voi, mitenhän olet vielä sinkku

 

Ihailen yksilön vapautta tunteissa. Kaveruuden kautta alkanut suhde on enemmän käytäntöön perustuvaa kuin yksilöllisiin vaikutelmiin ja "tahdon vapauteen". Olen siis romantikko siinä että jokaiselle on varmasti ihmisiä, jotka kolahtavat heti ja henkilökohtaisesti sellainen suhde on lähtökohdiltaan paras mahdollinen, koska se perustuu aitoon kiinnostukseen heti alusta.

Ok, no tää selvitti. Lähtökohtasi on harvinaisen epärealistinen. (Tai trolli?)

Itselläni on tasan kerran kolahtanut "heti", ja vaikka tunne oli molemminpuolinen, ei mistään tullut mitään. Paitsi kauhea palo, draamaa ja hirveää takkuamista. Tunteita hulluna, mutta ei mitään mahdollisuuksia tasapainoon tai onneen.

Etenkin viimeisin suhteeni (7 vuotta) alkoi pikkuhiljaa. Aika nopeasti, viikoissa, mutta ei tosiaankaan kolahtanut heti. Enkä muuten vaihtais!

Anna siis hyvä mies mahdollisuus!

Ja ai niin: Mihin se yksilönvapaus muissa tilanteissa katoaa?

 

Ihailen yksilön vapautta tunteissa. Kaveruuden kautta alkanut suhde on enemmän käytäntöön perustuvaa kuin yksilöllisiin vaikutelmiin ja "tahdon vapauteen". Olen siis romantikko siinä että jokaiselle on varmasti ihmisiä, jotka kolahtavat heti ja henkilökohtaisesti sellainen suhde on lähtökohdiltaan paras mahdollinen, koska se perustuu aitoon kiinnostukseen heti alusta.

Kyllähän sitä voi olla aidosti kiinnostunut toisesta myös tuntematta romanttisia tunteita. Itsellä oma kulta kolahti heti, mutta parisen vuotta meni, että oltiin siinä tilanteessa, että kaikki oli kohdillaan. Pienien kompurointien kautta. Toki se, että toinen asuu toisella puolen maapalloa muuttaa kuviota hiukan. Itse olen aina ollut herkkä ihastumaan ja heittäydyn helposti, ensimmäistä kertaa minulla oli kunnolla aikaa tutustua ja kasvattaa tunteita ennen varsinaista päätöstä parisuhteesta.

 

Itselläni on tasan kerran kolahtanut "heti", ja vaikka tunne oli molemminpuolinen, ei mistään tullut mitään. Paitsi kauhea palo, draamaa ja hirveää takkuamista. Tunteita hulluna, mutta ei mitään mahdollisuuksia tasapainoon tai onneen.

Mulle kävi juuri näin exän kanssa. Erottiin kesällä.

 

Pitäiskö sun eka tajuta, että jokainen ihminen on "poikkeava", ainutlaatuinen?

Jep, tosin tuo ei ole kiinnostavaa omasta näkökulmastani, koska toinen joko iskee tai sitten ei, muu on itselleni "säätöä" ja epäselvää.

Ihastuessa ennen kaikkea se toinen. Ystävä ei voi mun nähdäkseni olla ihan heti, ensin ihastutaan, ja jos toinen on hyvä tyyppi, siitä voi kehittyä ystävyys, jos enemmän kuin hyvä tyyppi, siitä voi kehittyä ystävyyden lisäksi suhde ja rakkaus.

Ihastuminen on mulle taas ystävyyttä isompi tunne.

Sano mitä sanot, mutta tietty hyvänlainen poikamaisuus: heittäytyminen, hulluttelu ym. vetoaa melkein kehen tahansa naiseen. Jokainen haluaa ihmisen, jonka kanssa voi _myös_ nauraa.

Itse en hulluttele, koska olen rauhallinen perusluonne ja pelkään tekeväni jotain mistä nainen pahastuu. Ilmeisesti Suomessa tällainen asenne ei ole kovin arvostettu?

Tunnetasolla kyllä heittäydyn voimakkaastikin, joskus voimakkaammin kuin nainen. Totta kai nauru on osatekijä, muttei pääasia itselleni. Naurun pohjalle on vaikeampi rakentaa vakavaa suhdetta.

Olet oikeasti nyt kuin automainos. Ei mitään mihin tarttua, ei mistä kiinnostua. Ei kukaan halua perhettä automainoksen kanssa! Eikä ominaisuuksien, vaan ihmisen, persoonan. Sen mitä sinä olet, mistä pidät, mitä kerrot, miltä vaikutat, mihin suhtaudut intohimoisesti, mitä pelkäät jne.

Eli lisää analyysia? Joku muu toivoi vähemmän Lähinnä ajattelin yleiskuvaa antaakin.

Henk.koht. itseeni vetoaa myös tietynlainen ujous paljon enemmän kuin tuollainen "mahdanko olla neidille liian täydellinen" -asenne.

Olen myös jollain tavalla ujo. Minun kokemukseni vain on, että olen monia muita miehiä persoonallisempi tai "oudompi" ja monialainen, vähän perfektionistikin.

 

Kyllähän sitä voi olla aidosti kiinnostunut toisesta myös tuntematta romanttisia tunteita. Itsellä oma kulta kolahti heti, mutta parisen vuotta meni, että oltiin siinä tilanteessa, että kaikki oli kohdillaan. Pienien kompurointien kautta. Toki se, että toinen asuu toisella puolen maapalloa muuttaa kuviota hiukan. Itse olen aina ollut herkkä ihastumaan ja heittäydyn helposti, ensimmäistä kertaa minulla oli kunnolla aikaa tutustua ja kasvattaa tunteita ennen varsinaista päätöstä parisuhteesta.

Sul aussimies?

 

Minulle jää vähän maku, että olet kovastikin perfektionisti, kaiken pitäisi olla täydellistä. Kiiltokuvamainen kohtaaminen, missä heti kolahtaa ja liuta ihania ominaisuuksia, jotka osuu yksiin. Voi olla hankala löytää ketään, jos millekään ei anneta aikaa kehittyä ja vaatimuslista on liian tiukka. Ikävää, jos se elämän nainen menee ohi vain siksi, ettei ekakerralla säkenöi.

 

[QUOTE="Australia";25174529]Sul aussimies?[/QUOTE]
Jenkki

 

Ok, no tää selvitti. Lähtökohtasi on harvinaisen epärealistinen. (Tai trolli?)

Siis onko romantiikka todella kuollut Suomesta?

Olen pitänyt itsestään selvänä, että toisen pitää iskeä heti kokonaisvaikutelmana, koska vaikea sitä on lähteä väkisin tuntemaan mitään. Kaveruus taas on mutkikasta. Voihan suhde niinkin syntyä mutta varmempaa olisi jos toinen tuntuisi heti sopivalta, saisi varmuuden siitä että tätä kannattaa yrittää, vaikka mennään ihan omien vaikutelmien varassa, koska muutahan ei voi olla. Riskianalyysi on juuri sitä latistavaa tylsyyttä itselleni.

 

Jep, tosin tuo ei ole kiinnostavaa omasta näkökulmastani, koska toinen joko iskee tai sitten ei, muu on itselleni "säätöä" ja epäselvää.



Ihastuminen on mulle taas ystävyyttä isompi tunne.



Itse en hulluttele, koska olen rauhallinen perusluonne ja pelkään tekeväni jotain mistä nainen pahastuu. Ilmeisesti Suomessa tällainen asenne ei ole kovin arvostettu?

Tunnetasolla kyllä heittäydyn voimakkaastikin, joskus voimakkaammin kuin nainen. Totta kai nauru on osatekijä, muttei pääasia itselleni. Naurun pohjalle on vaikeampi rakentaa vakavaa suhdetta.



Eli lisää analyysia? Joku muu toivoi vähemmän Lähinnä ajattelin yleiskuvaa antaakin.



Olen myös jollain tavalla ujo. Minun kokemukseni vain on, että olen monia muita miehiä persoonallisempi tai "oudompi" ja monialainen, vähän perfektionistikin.

Pelkäät olla rento ja hullutella, olet jäykkä, hieman huumorintajuton, pelkäät trendikkyyttä jne. Et tosiaankaan kuulostaa ihannetyypiltä millään muotoa.

Jos nyt ihan aluksi opettelisit tuntemaan itsesi ihan realiteetteihin perustuen, niin siinä olisi loistava alku.

Oletko tehnyt asperger-testiä? Tosin et ehkä osaisi vastata siihenkään rehellisesti.

 

Mä oon vähän samaa mieltä kuin ap siinä mielessä, että olisi hyvä jos heti ensi silmäyksellä ihastuu/kiinnostuu. MUTTA siihen ei sitten kuulu se kilometrin mittainen lista naisen ominaisuuksista. Se tyyppi johon kiinnittää huomiota busspysäkillä tai kirjaston hyllyjen välissä on juuri sellainen kuin sattuu olemaan. Onhan se ikävää jos sattuu inhoamaan draamaa ja epävakautta, ja toinen on tulinen, oikutteleva ja vaikkapa hyvin mustasukkainen. Mutta miten voisi tuntea samanlaista hehkua, jos ensin karsii kaikki mielenkiintoiset pois jatkosta ja yrittää viritellä tunteita ihmiseen joka on väritön, mauton ja hajuton?

 

Kivat naiset on vaan jo varattu.

 

Luin 5. sivulle...

Tuntuu, että määrittelet liian tarkasti sekä ihannekumppanin, että itsesi, ja ehkä olet suunnitellut liian tarkasti myös sen, millainen on erikoisen hyvä parisuhde, ja koko elämä? Luovuudelle, tunteelle, vaistoille, sille heittäytymiselle ei jää tilaa.

Oot piirtäny itsestäs tarkan kuvan, millainen olet. Teet kaikkesi että myös pysyt siinä kuvassa. Ja luovuudelle ei jää tilaa. Oikeastaan lakkaat olemasta sitä, mitä todellisuudessa (nykyhetkessä) olet, kun yrität olla sitä mitä olit ja millaisen kuvan olet itsestäsi piirtänyt.
Ja toinen ihminen saattaa nähdä sen kuvan eri tavalla kuin sinä. Ilmeisesti et pysty hyväksymään sitä.

 

Minulle jää vähän maku, että olet kovastikin perfektionisti, kaiken pitäisi olla täydellistä. Kiiltokuvamainen kohtaaminen, missä heti kolahtaa ja liuta ihania ominaisuuksia, jotka osuu yksiin. Voi olla hankala löytää ketään, jos millekään ei anneta aikaa kehittyä ja vaatimuslista on liian tiukka. Ikävää, jos se elämän nainen menee ohi vain siksi, ettei ekakerralla säkenöi.

Kaiken pitäisi olla luontevalla tavalla (ilman pakkoa ja listoja) viehättävää ja sopivaa, se on totta. Tosin vähän olen alkanut toppuutella tästä, nytkin kirjoittelen erään nettituttavanaisen kanssa aika syvällisiä, jonka kanssa olisin halunnut tavata uusiksi, mutta hän ei, vaikka huomattiin, ettei ollut niin luontevaa.

Se tunne on kuitenkin mahtava kun toinen VAIKUTTAA tosi sopivalta. Tietenkin koko ajan muututaan ja paljastuu uusia juttuja.

 

Jep, tosin tuo ei ole kiinnostavaa omasta näkökulmastani, koska toinen joko iskee tai sitten ei, muu on itselleni "säätöä" ja epäselvää.

Itse en hulluttele, koska olen rauhallinen perusluonne ja pelkään tekeväni jotain mistä nainen pahastuu. Ilmeisesti Suomessa tällainen asenne ei ole kovin arvostettu?

Tunnetasolla kyllä heittäydyn voimakkaastikin, joskus voimakkaammin kuin nainen. Totta kai nauru on osatekijä, muttei pääasia itselleni. Naurun pohjalle on vaikeampi rakentaa vakavaa suhdetta.

Eli lisää analyysia? Joku muu toivoi vähemmän Lähinnä ajattelin yleiskuvaa antaakin.

Tuon ensimmäisen takia olet voinut kävellä jo vaikka kuinka monen "oikean" ohi, usko tai älä. Voihan tuollakin kriteerillä joku joksus löytyä, mutta se ei välttämättä tarkoita yhtään mitään noin niin kuin suhteen ja onnen kannalta.

Lisäksi luulen, että moni nainen vierastaa sua, koska pelkäät nähtävästi kovasti esim. juuri riskejä ja itsesi "nolaamista", että toinen vaikka pahastuu. Sellainen ei oikeasti ole vakavaa, kunhan ei röyhkeäksi heittäydy, ja kertoo kyllä siitä heittäytymisen "puutteesta". Tuollaisten tekojen alle se persoona juuri peittyy.

Kokemukseni mukaan monelle naiselle se "jokin" suurempi ja vakavampi, olkoon ihastuminen tai ystävyys, voi alkaa juuri siitä yhteisestä naurusta, tai siitä että toinen saa sen naurun itsessä esiin. Yllätyksistä, yllättävistä tilanteista jne.

Ja siis ei! Ei lisää analyysia. Vaan varmaankin juuri vähemmän, ei analyysia ollenkaan. Ennemminkin sellaisia pieniä, kuvaavia, SINUA kuvaavia koukkuja, joihin voi tarttua ja joista kiinnostua. Mutta niitähän sä et voi keksiä, vaan niiden pitäisi tulla jostain aika luontaisesti. Enemmän tarkoitin noilla edellisillä listaamillani ominaisuuksilla niitä, joista sitten livenä kiinnostutaan.

 

Pelkäät olla rento ja hullutella, olet jäykkä, hieman huumorintajuton, pelkäät trendikkyyttä jne. Et tosiaankaan kuulostaa ihannetyypiltä millään muotoa.

Jos nyt ihan aluksi opettelisit tuntemaan itsesi ihan realiteetteihin perustuen, niin siinä olisi loistava alku.

Oletko tehnyt asperger-testiä? Tosin et ehkä osaisi vastata siihenkään rehellisesti.

Tunnen mielestäni itseni kohtuullisesti. Pelkään aluksi sitä että nainen ei pidä jostain sanomastani ja tekemästäni, ja suhtaudun naiseen enemmän kunnioituksella ja kohteliaisuudella. Hulluttelu ei jotenkin sovi, ei varsinkaan alkuun. Enkä muutenkaan ole kovin sen tyyppinen, pidän vakaudesta enemmän. Ehkä olen vähän kuin perinteinen suomalainen mies tässä?

Voi olla että minussa on jotain aspergeriin viittaavaa (veljelläni on lievä asperger), muttei ehkä kovin paljoa.

 

Kaiken pitäisi olla luontevalla tavalla (ilman pakkoa ja listoja) viehättävää ja sopivaa, se on totta. Tosin vähän olen alkanut toppuutella tästä, nytkin kirjoittelen erään nettituttavanaisen kanssa aika syvällisiä, jonka kanssa olisin halunnut tavata uusiksi, mutta hän ei, vaikka huomattiin, ettei ollut niin luontevaa.

Se tunne on kuitenkin mahtava kun toinen VAIKUTTAA tosi sopivalta. Tietenkin koko ajan muututaan ja paljastuu uusia juttuja.

Toki se on mahatva tunne, sitä en kiellä. Kannattaa kuitenkin pitää vaihtoehdot avoinna.. jospa sen oikean löytäminen tarvitsee sittenkin useamman tapaamiskerran ennenkuin kunnolla nappaa. Jos toisen kanssa muuten viihtyy, ei kannata koko ajatusta tyrmätä heti. Itse olen muutaman vuoden sinua nuorempi ja jo kertaalleen eronnut kahden lapsen äiti. Ex:n kanssa kolahti kyl kerralla jne, mut asiat meni miten meni. Nyt olen erilailla varmempi kaikesta kun on ollut aikaa tunteille, eikä parisuhteeseen aletty niin pian. Minulla toimi siis loistavasti näin päin.

 

Takuuvarmasti mode, tai muuten vaan käy tyhjää ja nyplää pitsiä helmen toivossa

 

Käyn nukkumaan Palailen asiaan ehkä myöhemmin tänään.