Olenko ainut joka ei hyväksy pornoa, seksilinjoja tai strippiluolia..??

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kuinka muut?
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Jokaisella saa olla oma moraali myös seksiasioissa. Mutta tosiaan kannattaa aukaista se suunsa ja kertoa mielipiteensä hyvissä ajoin, eikä sitten pettyä 20 vuoden jälkeen kun mies ei osannutkaan lukea ajatuksia vaan katsoi siltikin pornoa. On olemassa myös miehiä, jotka suhtautuu seksuaalisuuteen hyvin yksityisesti, vaikka heitä varmaankin on vähemmän kuin vastaavia naisia.

Toista ihmistä ei voi pakottaa muuttumaan miksikään (pätee kumpaankin osapuoleen, ei pornoa inhoavaa nainenkaan voi napsauttaa päässään mitään vipua ja alkaakin yhtäkkiä siitä tykkäämään). Kuitenkin kaikkien ihmisten kannattaisi vähän miettiä noita kriteerejään ja vaatimuksiaan parisuhteessa. Jos sinulla on hirveän pitkä lista siitä, mitä puolisosi missään nimessä EI saa olla tai mistä hän EI saa tykätä, niin kannattaa myös vilkaista sinne peiliin ja miettiä kuinka täydellinen itse on. Ja ihan omankin mielenterveyden kannalta olisi hyvä miettiä kaikkia asioita, jotka ahdistaa ja vituttaa vastakkaisessa sukupuolessa. Jos oikeasti joskus havahtuisi huomaamaan, ettei kaikki ahdistavat asiat niin ahdistavia olleetkaan, niin se helpottaa omaakin elämää huomattavasti.

Mutta en todellakaan näe mitään tarvetta sille, että jokaisen naisen pitäisi olla innoissaan kantamassa miehelleen pornoa kotiin tai tuuppimassa häntä strippiluolaan. Tuosta "avomielisyydestä" tehdään tälläkin palstalla usein uusi täydellisen naiseuden lyömäase. Kunnon vaimohan nussii vaikka itku silmässä toista naista jos se miestä miellyttää. "Ei se paljoa vaadi ja onhan se naisen velvollisuus täyttää parisuhteessa miehensä seksuaaliset tarpeet" :whistle:
 
Naulan kantaan! Nykyään on joku helvetillinen hyve, että hei olen nainen ja katson pornoa. Kuitenkin mitään reilun kaupan pornoteollisuutta ei ole (ainakaan vielä) olemassa ja itse rinnastan alan moraalin lähinnä epäeettiseksi.
 
Mutta en todellakaan näe mitään tarvetta sille, että jokaisen naisen pitäisi olla innoissaan kantamassa miehelleen pornoa kotiin tai tuuppimassa häntä strippiluolaan. Tuosta "avomielisyydestä" tehdään tälläkin palstalla usein uusi täydellisen naiseuden lyömäase. Kunnon vaimohan nussii vaikka itku silmässä toista naista jos se miestä miellyttää. "Ei se paljoa vaadi ja onhan se naisen velvollisuus täyttää parisuhteessa miehensä seksuaaliset tarpeet" :whistle:

No tuohon väliin onneksi mahtuu paljon muutakin. Avomielisyys tässä asiassa on mun mielestä sitä että antaa toisen tyydyttää itseään pornolehden parissa jos hän haluaa. Kyllä parisuhteessakin pitää saada olla yksityisyyttä ja saada harjoittaa omaa seksuaalisuuttaan muutenkin kuin aina vaimoa nussimalla (siis esim. katsomalla pornoa jos se hyvältä tuntuu). Jos sen kokee pettämiseksi niin se kannattaa kertoa heti suhteen alussa. Mies voi sitten karata tarpeeksi ajoissa hirmuvaltaa.....
 
[QUOTE="vieras";25685482]No tuohon väliin onneksi mahtuu paljon muutakin. Avomielisyys tässä asiassa on mun mielestä sitä että antaa toisen tyydyttää itseään pornolehden parissa jos hän haluaa. Kyllä parisuhteessakin pitää saada olla yksityisyyttä ja saada harjoittaa omaa seksuaalisuuttaan muutenkin kuin aina vaimoa nussimalla (siis esim. katsomalla pornoa jos se hyvältä tuntuu). Jos sen kokee pettämiseksi niin se kannattaa kertoa heti suhteen alussa. Mies voi sitten karata tarpeeksi ajoissa hirmuvaltaa.....[/QUOTE]
Tietysti tuo oli se toinen ääripää ja kaiken muun sanoinkin siinä aiemmissa kappaleissa. Tällä palstalla vaan yleensä pornoon, strippareihin tms. negatiivisesti suhtautuvat naiset saa aivan älyttömästi paskaa niskaansa. Niistä pitäisi nyt väkisilläkin tykätä kun kunnon naiset katsoo ne pornot yhdessä miestensä kanssa.

Minusta tuollainen on jo lyödyn lyömistä. Toista jo valmiiksi ahdistaa tuo asia, niin pitää vielä mollata ja kiillotella sitä omaa sädekehäänsä. Usein vielä vihjaillaan kuinka pornottomien naisten miehet tulee varmasti pettämään ja kuinka heillä ei voi olla millään tasolla tervetä parisuhdetta. Minusta tuo on oksettavampaa kuin riivinrautailu miehelle "porno tai minä", jossa mies sentään saa itse valita.
 
voin sanoa että minua ahdisti, voi helvetti että ahdisti kun mies katois pornoa jaluki pornoa... se tuntui niin hemmetin pahalta ja minua oksetti kun hän sen jälkeen koski minuun...

MUTTA minä opettelin sietämään asian. monta vuotta meni mutta nyt osaan suhtautua asiaan (tosin välillä vieläkin iskee ahdistus) välinpitämättömästi. mutta itse en todellakaan voi pornoa katsoa.
 
Oon ap:n kanssa samaa mieltä. Ap kysyi, että miks naiset hyväksyvät tälläisen. No mä en. Aikamme väännettiin miehen pornon kattomisesta ja vihdoin sain taottua sen päähän, että jos hän haluaa olla mun kanssa, niin sen on loputtava. Hän tuskin ees uskaltais ehdottaa, että jos hän menis kattoon stripparia. Rajat on samat kummallakin, mä en jukse hunksien perässä, enkä kuolaa muuta kun omaa miestäni, vaikka tarjontaa olis kyl enemmän kun tarpeeks, eikä mies katsele pornoo tai strippareita. Meillä pelittää tää järjestely. Asia olis eri, jos porno, stipparit ja seksilinjat on ok kummallekkin.
 
[QUOTE="vieras";25685536]voin sanoa että minua ahdisti, voi helvetti että ahdisti kun mies katois pornoa jaluki pornoa... se tuntui niin hemmetin pahalta ja minua oksetti kun hän sen jälkeen koski minuun...

MUTTA minä opettelin sietämään asian. monta vuotta meni mutta nyt osaan suhtautua asiaan (tosin välillä vieläkin iskee ahdistus) välinpitämättömästi. mutta itse en todellakaan voi pornoa katsoa.[/QUOTE]
Monet naiset "joutuvat" tekemään tämän. Samalla voisi kysyä, että moniko mies oikeasti käsittelee asiaa ja "kärsii" tällä tavalla naisen harrastuksen tai mieltymyksen takia? Ja kun monille tämäkään ei riitä, vaan siitä pornosta pitäisi tosissaan opetella tykkäämään itsekin. Minusta se on hemmetinmoinen homma, että itse pornovastaisena hyväksyy puolisonsa pornon käytön ja jos miehelle se porno on elämän ykkösasia, niin pitäisi etsiä rinnalleen nainen, joka nauttii siitä myös.

Tällä palstalla usein ei mieheltä saa vaatia mitään, edes lasten syntyessä ei voi olettaa, että mies ottaisi vastuuta yhtään mistään, koska mies nyt vaan on mitä on. Se tykkää tuosta ja tuosta ei, mitään uutta se ei voi oppia eikä ymmärtää. Minusta tuollainen asenne on alentuva erityisesti miehiä kohtaan. Eikä tämä nyt tarkoita sitä, että kaikkia naisen toiveita pitäisi totella kuin lampun henki. Vaan sitä, että joskus sitä ymmärrystä voisi ropista millilitra sinne naisenkin puolelle.

Onneksi nyt kuitenkaan suurimmalla osalla ei ole tällaista ongelmaa pornosta. Toisaalta taas tuntuu noita muita syitä löytyvän...
 
Naisena EN hyväksy pornon katselua, sillä se on erittäin vahingollinen malli ihmisille seksuaalisuudesta, joka on ensisijaisesti pääosin muuta kuin rankkaa naista alistavaa panemista. Pornoa olen sen verran katsonut tietääkseni, mitä se oikeasti on ja millaisen nais-/ mieskuvan se antaa. Nainen on usein selvästikin väkivalloin pakotettu esityksiin, monen heidän ilmeensä kertoo sen: apua anova, tuskainen, alistettu, HÄVÄISTY! Ei kiitos! Ikinä en hväksy pornoa, jonka tuottamisessa pyörii hirveä bisnes: nuoria tyttöjä kaapataan, heistä tehdään väkivaltaa ja raiskaamisia käyttäen seksiorjia ja viedään studiolle kaiken maailman töllisteltäväksi vastentahtoisesti, oma tahto nujerrettuna ja alistettuna, pakotettuna. Jopa pikkuisia lapsia hyväksikäytetään seksibisneksissä, eikä vain tyttöjä enää, vaan myös poikia. Minulle tekee tosi pahaa, suoeastaan järkyttää se, mitä suuri osa noista seksiorjista joutuu kärsimään! En koskaan hyväksy pornon katselua. Silläon myös vaikutus parisuhteeseen, sillä seksi muuttuu suorittamiseksi ja se aito, läheisyyden ja syvän yhteyden kokeminen jää taka-alalle, vaikka juuri sen olisi tarkoitus kehittyä ja voimistua ja tuottaa tyydytystä seksiä harrastettaessa aviopuolisoiden välillä.
Jos joku luulee, että seksiklubit, pornoluolat, ovat vain katselupaikkoja, niin erehtyvät. Niissä on mahdollisuuksia yksityisnäytöksiin, -käsittelyihin ja seksihieronraan. Eli huoraamiseen. Mihin molemmat menevät, siellä ei yksityistarjontaa esitellä, koska on oma pari mukana.
Olen vakaasti sitä mieltä, että seksi kuuluu vain avioliittoon, ei ole avioliitossa yksityisasia, vaan nimenomaan se tärkein yhteinen asia, joka joko sitoo ja yhdistää tai repii ja erottaa. Silmillään ja ajatusmaailmoissaan voi huorata! Samoin omansa kanssa rakastellessa ajatellessaan, että siinä olisi joku muu kuin oma puliso. Sydämestä lähtevät vääryydet, ensin ajatusten hyväksymisinä, sitten tekoina. Salaaminen on osoitus siitä, että ei mene suorassa linjassa asiat!
 
:laugh:

Kaikkein sairainta on se että tämän viestin kirjoittaja mitä todennäköisimmin ei edes ole trolli vaan kirjoitti tuon kaiken aivan tosissaan.

Sairasta.
 
Monet naiset "joutuvat" tekemään tämän. Samalla voisi kysyä, että moniko mies oikeasti käsittelee asiaa ja "kärsii" tällä tavalla naisen harrastuksen tai mieltymyksen takia? Ja kun monille tämäkään ei riitä, vaan siitä pornosta pitäisi tosissaan opetella tykkäämään itsekin. Minusta se on hemmetinmoinen homma, että itse pornovastaisena hyväksyy puolisonsa pornon käytön ja jos miehelle se porno on elämän ykkösasia, niin pitäisi etsiä rinnalleen nainen, joka nauttii siitä myös.

Tällä palstalla usein ei mieheltä saa vaatia mitään, edes lasten syntyessä ei voi olettaa, että mies ottaisi vastuuta yhtään mistään, koska mies nyt vaan on mitä on. Se tykkää tuosta ja tuosta ei, mitään uutta se ei voi oppia eikä ymmärtää. Minusta tuollainen asenne on alentuva erityisesti miehiä kohtaan. Eikä tämä nyt tarkoita sitä, että kaikkia naisen toiveita pitäisi totella kuin lampun henki. Vaan sitä, että joskus sitä ymmärrystä voisi ropista millilitra sinne naisenkin puolelle.

Onneksi nyt kuitenkaan suurimmalla osalla ei ole tällaista ongelmaa pornosta. Toisaalta taas tuntuu noita muita syitä löytyvän...
:laugh:

Tässä maassa olisi paljon työtä heikon itsetunnon ja vääristyneen seksuaalisen kuvan paikkaajille. Todella paljon.
 
Yhteistyössä