Olenko liian täydellinen mies?

Ei tuo ole tavallisuutta. Ihanteesi miten tässä kirjoitat on tavallisuutta.

No sitten Suhde ei voi minulle kuitenkaan alkaa tavallisuudesta, kumppani on enemmän kuin ystävä, mutta myös ystävä. Jos näen jonkun kaverina tai ystävänä, minun on vaikea teeskennellä että tuntisin jotain enemmän häntä kohtaan.

 

Ei ne suhteet yleensä kovin pitkään kestäkään jos käsitykset parisuhteesta perustuvat Twilight-kirjoihin. Ja ei tarvitse mainita, että et ole lukenut, tiedetään. Se perusarki kun väistämättä tulee siihen suhteeseen oli se miten ihmeellinen aluksi hyvänsä. Ei sen suhteen silti tarvitse olla tylsä tai jotenkin epätyydyttävä, vaikka perusarkea olisikin. Ja joskus hyvissäkin suhteissa tulee aikoja jolloin on vaan harmaata arkea, se kuuluu elämään.

 

No sitten Suhde ei voi minulle kuitenkaan alkaa tavallisuudesta, kumppani on enemmän kuin ystävä, mutta myös ystävä. Jos näen jonkun kaverina tai ystävänä, minun on vaikea teeskennellä että tuntisin jotain enemmän häntä kohtaan.

Osaatkohan kokea lainkaan normaaleja, spontaanejakin, tunteita? Voiko joku autismin tyyppinen aiheuttaa tällaista rautakankihalvausta?

 

Mitä oikein tarkoitat? Tottakai arjen pienistä asioista naurava tuntee iloa niistä. Myös viihteen avulla tunnetut tunteet ovat aitoja tunteita. Etkö ole kokenut tunteita lukiessasi hyvää kirjaa tai katsoessasi elokuvaa? Ehkä jopa kuunnellessasi musiikkia?

Naurulle on paikkansa, mutta kaikki periaatteet eivät ole vain naurettavissa pois. Tietty "linja" pitää olla.

Tunteet ylipäätään ovat erittäin tärkeitä totta kai, mutta vilpittömyys ja kunnioitus ja ylipäätään tutustuminen ovat aseitani ensitapaamisessa enemmän kuin varasto hauskoja juttuja tai kopelointi tms.

 

Hei "näin se käy" Get real.

 

No sitten Suhde ei voi minulle kuitenkaan alkaa tavallisuudesta, kumppani on enemmän kuin ystävä, mutta myös ystävä. Jos näen jonkun kaverina tai ystävänä, minun on vaikea teeskennellä että tuntisin jotain enemmän häntä kohtaan.

Ei tavallisuus tarkoita harmautta tai sitä ettei olisi ihastuksia. Tottakai tunnet enemmän kuin ystävyyttä ennen kuin pyydät treffeille. Monesti vielä ensin ihastutaan ja ystävyys kehittyy samalla kuin rakkauskin.

 

Naurulle on paikkansa, mutta kaikki periaatteet eivät ole vain naurettavissa pois. Tietty "linja" pitää olla.

Tunteet ylipäätään ovat erittäin tärkeitä totta kai, mutta vilpittömyys ja kunnioitus ja ylipäätään tutustuminen ovat aseitani ensitapaamisessa enemmän kuin varasto hauskoja juttuja tai kopelointi tms.

Millaisena oikein näet muut? Kuinka moni on yllä kuvailemasi kaltainen?

Ei sinun tarkoitus olekaan olla pelimies. Pelimies kikat ovat muutenkin yhden yön seuran etsimistä varten etkä ole sellaista hakemassa.

 

Sä näköjään olet omasta mielestäsi täydellinen, ehkä jopa liiaksi. Valitettavasti sun käsityksesi täydellisestä näyttää olevan jotain ihan muuta kuin se mitä naiset pitävät täydellisenä.

 

[QUOTE="Minni";25174428]Ei ne suhteet yleensä kovin pitkään kestäkään jos käsitykset parisuhteesta perustuvat Twilight-kirjoihin. Ja ei tarvitse mainita, että et ole lukenut, tiedetään. Se perusarki kun väistämättä tulee siihen suhteeseen oli se miten ihmeellinen aluksi hyvänsä. Ei sen suhteen silti tarvitse olla tylsä tai jotenkin epätyydyttävä, vaikka perusarkea olisikin. Ja joskus hyvissäkin suhteissa tulee aikoja jolloin on vaan harmaata arkea, se kuuluu elämään.[/QUOTE]

Tietty tulee arkea, en sitä sano ollenkaan. Mutta perusvire pitäisi itselleni olla jotain muuta kuin "ihminen muiden ihmisten joukossa". En itse vois toisen kanssa ollakaan ellei hän olisi jotenkin muista poikkeava. Sitä ei tietenkään voi kielellä kertoa mitä se on kuin vain vähän.

 

[QUOTE="sasa";25174439]Osaatkohan kokea lainkaan normaaleja, spontaanejakin, tunteita? Voiko joku autismin tyyppinen aiheuttaa tällaista rautakankihalvausta?[/QUOTE]

Osaan olla erittäin kiihkeä, usko minua. Mutta en heti.

 

Sä näköjään olet omasta mielestäsi täydellinen, ehkä jopa liiaksi. Valitettavasti sun käsityksesi täydellisestä näyttää olevan jotain ihan muuta kuin se mitä naiset pitävät täydellisenä.

Täh? Enhän ole täydellinen.

 

Perusvire lähtee itsestä eikä muista. Ja eiiköhän jokainen rakastuessaan ja rakastaessaan koe rakkauden kohteensa ainutlaatuiseksi.

 

Millaisena oikein näet muut? Kuinka moni on yllä kuvailemasi kaltainen?

Ei sinun tarkoitus olekaan olla pelimies. Pelimies kikat ovat muutenkin yhden yön seuran etsimistä varten etkä ole sellaista hakemassa.

Näen huumorin ja periaatteet joskus ristiriitaisina (esim. pettäminen, sitoutumisen puute...). Minä edustan toista laitaa tässä mielessä, jos tunnen niin, tietenkin tällaiset tunteet tulevat pikku hiljaa, mutta uskon että sen "perustan" voi jo tuntea heti alkuun.

 

Tietty tulee arkea, en sitä sano ollenkaan. Mutta perusvire pitäisi itselleni olla jotain muuta kuin "ihminen muiden ihmisten joukossa". En itse vois toisen kanssa ollakaan ellei hän olisi jotenkin muista poikkeava. Sitä ei tietenkään voi kielellä kertoa mitä se on kuin vain vähän.

MItä hittoa sä nyt horiset? Tottakai se toinen on jotain poikkeava, jos hänen kanssa aletaan seurustelemaan!! EI kait täällä ole kukaan väittänytkään, että sun pitäisi otta se joka sut huoli, ihan sama mitkä sun omat tuntemukset ovat.....

Hei, kaikki muut vielä ketjussa pörräävät! Oletteko parisuhteessa? Onko ihminen jonka kanssa olette yhdessä vaan "ihminen muiden ihmisten joukossa" vai joku ihan erityinen?

 

[QUOTE="Minni";25174459]Perusvire lähtee itsestä eikä muista. Ja eiiköhän jokainen rakastuessaan ja rakastaessaan koe rakkauden kohteensa ainutlaatuiseksi.[/QUOTE]

Kyllä perusvireeseen (siis käytännön hoitamiseen) tarvitaan molempien panosta, vaikka toki perusta on itsessä. Olen samaa mieltä ainutlaatuisuudesta, puhun lähinnä millaista dynamiikkaa ainutlaatuisuus minulle henkilöhtaisesti on.

 

Mulle tulee ap:sta mieleen tämä Antti (voinen mainita nimen, kun se lukee ihan selkokielellä siellä ilmoituksessakin), joka on piitkän aikaa ilmoitellut eräällä ilmaisella deittipalstalla itsestään. Viihdytän itseäni lukemalla niitä silloin tällöin, ja tämä on about samanlaisella ilmoituksella ollut liikkeellä useamman vuoden.

 

Oletko kysynyt ikinä naisilta minkälainen on heidän unelmamiehensä? Minkälainen on naisten mielestä täydellinen mies, ei omasta mielestäsi.

Tottakai se on jokaiselle eri, ja vaihtelee iän ja elämäntilanteen mukaan. Itse aloin miettimään aihetta ihan hiljattain omalta kannalta kun katsoin yhden tv-ohjelman, missä oli kertakaikkisen ihana mies. Yritin analysoida mikä hänen roolihahmossaan oikein vetosi minuun. Kyseessä oli vanhempi nainen - nuorempi mies -asetelma. Nainen oli miestä kohtaan hiukan "holhoava". Hän oli sitä mieltä ettei miehen tarvitse sen ikäisenä vielä sitoutua, ja muutenkin teki ikäerosta kynnyskysymyksen vaikka suhteessa oli intohimoa ja romantiikkaa yllin kyllin. Nainen huomasi olevansa raskaana, ja halusi "suojella" miestä harmaalta arjelta, vastuulta ja velvollisuuksilta, mutta mies innostui suorastaan liikuttavasti tulevasta vauvasta. Se että elää elämäänsä välittämättä siitä mikä on coolia kavereitten mielestä. Se että uskaltaa olla aidosti erilainen, tehdä mitä haluaa huolimatta ulkomaailman odotuksista. Se ettei mieti onko tuo ihminen tarpeeksi hyvä minulle. Se tekee miehestä täydellisen minun silmissäni. Mutta kai tuo kuuluu niihin satuhahmoihin, mitä ei oikeassa elämässä tule ikinä vastaan. (Tarkoitan miestä, joka osaisi rakastua naiseen joka ei ole lainkaan täydellinen. Liian vanha, liian lihava, liian köyhä, yh, itsetunto-ongelmainen, matalasti koulutettu, jne. jne. Näe kauneutta tässä elämän epätäydellisessä tavallisuudessa niin olet melko pitkälle mun unelmamies.)

Vastauksena kysymykseesi sanoisin että et ole liian täydellinen. Tai edes sinne päin.

 

Ongelma tossa on se, että toi haiskahtaa homolle. Naiset ei pidä homoseksualisteista. Toi on just tota peruskilttiä peerusmukavaa sählynpelaajaosastoa joka ei kiinnosta naisia. Sorry vaan.......

 

Hei, kaikki muut vielä ketjussa pörräävät! Oletteko parisuhteessa? Onko ihminen jonka kanssa olette yhdessä vaan "ihminen muiden ihmisten joukossa" vai joku ihan erityinen?

En ole nykyään suhteessa ja ei minulla ole oikein aikaakaan seurusteluun. Exäni oli kuitenkin erityinen ja niin tulee olemaan tuleva kumppaninikin sitten kun sen aika on.

 

[QUOTE="Anouk";25174472]
Vastauksena kysymykseesi sanoisin että et ole liian täydellinen. Tai edes sinne päin.[/QUOTE]

Eikä kenenkään pidäkään olla

 

No sitten Suhde ei voi minulle kuitenkaan alkaa tavallisuudesta, kumppani on enemmän kuin ystävä, mutta myös ystävä. Jos näen jonkun kaverina tai ystävänä, minun on vaikea teeskennellä että tuntisin jotain enemmän häntä kohtaan.

Tuota.. kuinka nopeasti oletat näiden tunteiden tulevan? Tokihan joskus nappaa kertalaakista, mutta joskus vie aikaa huomata, että pitääkin toisesta ihan tosissaan.. tunteet kehittyy monesti ajan kanssa kun oppii tuntemaan toista ja toisen tapoja paremmin. Jokin pieni asia voi laukaista tunteen myöhemmin, vaikka ekalla kertaa ei tuntenutkaan mitään romanttista toista kohtaan. Esim äitini piti isääni eka tapaamisella "nuijana" (omien sanojensa mukaan), mutta sitten parien tanssilava kokemusten ja paremmin tutustumisen jälkeen rakastui. Ovat olleet naimisissa 33v.

 

Kyllä perusvireeseen (siis käytännön hoitamiseen) tarvitaan molempien panosta, vaikka toki perusta on itsessä. Olen samaa mieltä ainutlaatuisuudesta, puhun lähinnä millaista dynamiikkaa ainutlaatuisuus minulle henkilöhtaisesti on.

Luulin että tarkoitit perusvireellä sitä miltä susta tuntuu pääasiallisesti suhteessa. Ja itse ajattelin ja tarkoitin, että jokainen on itse vastuussa tunteistaan, jos suhteessa tuntuu tylsältä ja arkiselta, on turha lähteä vierittämään sitä kumppanin syyksi ensi töikseen, vaikka houkuttelevan helpoltahan se tuntuisi.

 

Tietty tulee arkea, en sitä sano ollenkaan. Mutta perusvire pitäisi itselleni olla jotain muuta kuin "ihminen muiden ihmisten joukossa". En itse vois toisen kanssa ollakaan ellei hän olisi jotenkin muista poikkeava. Sitä ei tietenkään voi kielellä kertoa mitä se on kuin vain vähän.

Pitäiskö sun eka tajuta, että jokainen ihminen on "poikkeava", ainutlaatuinen? Ihastuessa ennen kaikkea se toinen. Ystävä ei voi mun nähdäkseni olla ihan heti, ensin ihastutaan, ja jos toinen on hyvä tyyppi, siitä voi kehittyä ystävyys, jos enemmän kuin hyvä tyyppi, siitä voi kehittyä ystävyyden lisäksi suhde ja rakkaus.

Sano mitä sanot, mutta tietty hyvänlainen poikamaisuus: heittäytyminen, hulluttelu ym. vetoaa melkein kehen tahansa naiseen. Jokainen haluaa ihmisen, jonka kanssa voi _myös_ nauraa.

Olet oikeasti nyt kuin automainos. Ei mitään mihin tarttua, ei mistä kiinnostua. Ei kukaan halua perhettä automainoksen kanssa! Eikä ominaisuuksien, vaan ihmisen, persoonan. Sen mitä sinä olet, mistä pidät, mitä kerrot, miltä vaikutat, mihin suhtaudut intohimoisesti, mitä pelkäät jne.

Henk.koht. itseeni vetoaa myös tietynlainen ujous paljon enemmän kuin tuollainen "mahdanko olla neidille liian täydellinen" -asenne.

Joo, seurustelen onnellisesti enkä ole ikinä nettideittaillut, mutta en usko että olisin em. syistä erehtynyt tarttumaan ilmoitukseesi.

Anteeksi jos vaikutan töykeältä: tiedän kyllä että sinä kaikessa omassa persoonassasi olet siellä jossain. Mitään siitä en vain vielä ole riveiltä tai niiden välistä lukenut.

 

Eikö ihminen yleensä pyri tavallisuuteen ja paljastaa erikoisuutensa suhteessa vasta vähitellen. Lisäksi ihminen voi pitää tavallisena asioita jotka ovat erikoisia ja toisin päin. Kannattaa pyrkiä olemaan oma itsensä silti ottaen huomioon muut, siinä on hyvä ohje. Minä jätän joskus tekemättä joitain asioita kun ajattelen mitä muut siitä ajattelisivat. Voin hyvin lähteä vesisateeseen kaduille tanssimaan lapsen kanssa mutta yksin siihen on tietty kynnys.

Me emme ole puhuneet vielä mitään taustoistasi, nekin voivat vaikuttaa asiaan. Onko sinulla esimerkiksi lapsia? Toiseksi onko sinulla miten paljon aikaa antaa seurustelukumppanillesi ja toisaalta annatko hänelle myös omaa aikaa?

Hän ei tunnu vastaavan tarkempiin kysymyksiin

 

Hei, kaikki muut vielä ketjussa pörräävät! Oletteko parisuhteessa? Onko ihminen jonka kanssa olette yhdessä vaan "ihminen muiden ihmisten joukossa" vai joku ihan erityinen?

Olen. Ja ei todella ole, kyllä se tunne joka minulla on häntä kohtaan, tekee hänestä minulle erityisen. Ystäviä oltiin ensin, enkä tosiaan kuvitellut mitä tuleman pitää. Pientä peliä parin vuoden ajan ystävinä, jonkin sortin tunteita puolin ja toisin toki ja sit se vaan kolahti, että tässä se on. :heart: