Keskustelu diakoniatyöntekijän kanssa auttoi. Eri työntekijä siis, jonka kanssa ystäväni oli jutellut. Hän sanoi, ettei avun saaminen todellakaan edellytä seurakunnan jäsenyyttä, ja varasi ensi viikon alkuun ystävälleni ajan jossa katsotaan millä lailla he voivat auttaa
. Ystävä ei asu ko. seurakunnan alueella mutta silläkään ei ole merkitystä. Kertakaikkiaan ihanan oloinen ihminen oli puhelimessa.
Jaa että miksikö henkilön, joka ei ole oikeutettu toimeentulotukeen, pitäisi saada avustusta? Oletteko tietoisia siitä, miten vähällä rahalla opiskeleva kolmen lapsen yh-äiti elää? Opintotuki on 250 euroa, lisäksi minimielatusmaksut lapsista ja lapsilisät yh-korotuksella. Asumistukea saa, mutta asumistuen jälkeenkin jää vuokraa itse maksettavaksi yli 200 euroa. Koulumatkoihin menee rahaa, samoin ruokailuun koulussa ja harjoittelussa - kaikki sellaista mihin kotona olevalla ei rahaa kulu. Sossun asiakas saa sossusta kotivakuutuksen, lääkkeet, sähkölaskun, yms mutta opiskelija, joka joutuu joka kuukausi ottamaan sen 300 euroa opintolainaa pärjätäkseen, maksaa kaiken tuon itse. Joutuu siis elämään velaksi kuukaudesta toiseen päästääkseen juuri ja juuri minimitoimeentulon rajojen yläpuolelle. Ainoa ihmisryhmä, joka joutuu kustantamaan perustoimeentulonsa velkarahalla, on luottotietoiset opiskelijat.
Jos on "vain" köyhä eikä sairas, lastensuojelun asiakas tai jollain lailla itse asioitaan sössinyt niin tippuu avun ulkopuolelle, vaikka taloudellinen tilanne voi olla jopa kehnompi kuin niillä jotka toimeentulotukea saavat. Se on karu tosiasia. Vaikka opiskelu on panostus omaan ja lasten tulevaisuuteen, niin opiskelevaa vanhempaa ei yhteiskunta tue. Niitä, jotka eivät viitsi itse edes yrittää, tuetaan kyllä vuodesta toiseen.