iPad2

Vauvoista viis, mutta vielä niistä laitteista. Niitä on kai erilaisia. Mielestäni Veikon koneen myyjä puhui 16 erilaisesta kun kävin siellä kyselemässä. Mitä muita seikkoja tulee huomioida kuin laitteen väri. Kuinka paljon on muistin yms. määrällä merkitystä?
Ikinä en ole kuullut muuta kuin että on ykkönen ja kakkonen... Johtunee jostakin muusta kuin sukupuolesta sitten... Mutta mun linja on, että aina kannattaa ottaa maksimimuistit. Ei ne nykyään niin paljon maksa ja jos ei täysiä ota, on jo puolen vuoden päästä ihan jälkeenjäänyt.
 
Eikös ipad tule tosi kalliiksi? Kaikki kuukausimaksut ym. Ja eihän sillä vissiin pääse edes kuin vaan osalle nettisivuista?
Ei meillä ainakaan mitään kuukausimaksuja ole. Siis langattomassa verkossa ollaan kotona, se maksaa minkä se nyt muutenkin maksaa (meillä 39€/kk) ja maailmalla on aika lailla vapaita verkkoja.

Olen päässyt sen verran nettiin, kuin olen halunnut. Kaipa tuolla applella on omat rajoituksensa. Mutta on sille etunsakin.

Kävin siellä sivuilla vilkaisemassa niitä eri lajeja... Meillä on tuo 3G ja se on hyvä, mutta sehän se taitaa maksaa? Eli yleensä mennään ihan muilla verkoilla, kuten edellä sanottu. Ja muistia kannattaa ottaa. Jos räpsii vaikka kuvia, niin nehän vievät tilaa.
 
Viimeksi muokattu:
Eihän siihen mitään kk maksuja ota ellei ole 3gverkossa (silloinhan se tarvii kortinkin) tai osta sitä osamaksulla... ...mutta luulen että kun ostaa tuon Wi-Fi laitteen niin lähes joka paikasta (kaupungeissa) löytyy avoin verkko - ei ihmiset tajua suojata langatonta verkkoyhteyttään.

Onhan noita tabeja vaikka miten monta, mut ei ne oo sitten just iPadeja, vaa esim. Samsungilla on muistaakseni GalaxyTab.

edit:Yhen sivun oon löytäny mille en päässy siskon padillä; Farmerama-peli mut se olis varmaan ollu vaa asetuksistaki kii.
 
Viimeksi muokattu:
"mie"
ja Safari... Esimerkiksi YouTubesta ei löydä läheskään kaikkia hakuja, mitä esimerkiksi tavallisella tietokoneella ja selaimella löytäisi. Johtuen ihan siitä, että Apple on rajoittanut haut laillisiin eli ei teoston alaisiin (tms). Samoin nettisivuilla löytyy tällaisia "rajoituksia". Jotkut nettisivut/pelit/ohjelmat vaativat flash Playerin ja Applelle tällaista ei ole olemassa. Monia sivustoja ei myöskään ole tehty vielä iPadille, joten eivät toimi. Tämä mielestäni on todella typerä ja rajoittava juttu.

Minulla on tuo 3G ja kodin langattoman verkon kaveriksi sai kortin, jolla iPad toimii. Hintaa langattoman kk-maksun lisäksi 5 euroa ja käyttö on rajaton. Akun kesto on mieletön verrattuna tavallieen läppäriin ja vekotin mahtuu käsilaukkuun.

Kaikki iPadiin siirrettävä tieto on kierrätettävä tietokoneesta iTunesin kautta. Leffat ei toimi sellaisenaan, vaan ne on muutettava iTunesin hyväksymään muotoon. iPad ei myökään ole tallennuskapasiteetiltaan ihan mahdottoman suuri, eli mielettömästi leffoja/musiikkia tms siihen ei mahdu. Tottahan iTunesista voi tilata ja ostaa kaikenlaista, mutta se sitten maksaa aika paljon (leffat mm vitosen kappale, biisit euron)

Eli... pelkällä iPadilla ei kylläkään pärjää, mutta onhan se kiva lisä esim. matkoilla, autossa tai ajanvietteenä.
 
Kiitos kommenteista. Minä mietin.

En ihan vielä ymmärtänyt tuota iTunes yhteensopivuusjuttua. Mun on vieläkin vaikea hahmottaa mitä pirua mä (tai mun tytöt) saan sillä tehtyä ja mitä se kaikki tekeminen maksaa.

Mutta kiitos tosiaan kommenteista. Olen vaan niin huono tekemään päätöksiä.... Tietysti sekin kertoo jotain että mulle tuli siitä söpöstelyvideosta iPad kuume eikä vauvakuume.: /
 
"Mie"
Siis iTunes.... IPadiinhan voi ladata mm musiikkia, elokuvia yms kaikkea muuta ajankäyttöjuttua. Se ei kuitenkaan onnistu ilman iTunesia tietokoneella. iTunes on ilmainen ja sen saa netistä. Itse en ole ainakaa onnistunut imuroimaan mitään iPadille netistä suoraan, paitsi iTunesin kaupan kautta. On siellä jotain ilmaista, mutta aika vähän. Ei tämän vekottimen käyttö maksa juuri mitään muuta kuin nettiyhteyden verran. Minulla siis kotona langaton verkko, jota iPad käyttää. Ja nyt siis lisäksi tuo 3G yhteys, joka ei maksa paljon mitään kylkiäisenä. Loppujen lopuksi iPad on oikeastaan paljon melua tyhjästä. Hienoja puolia on, että on todella kevyt ja pieni kantaa mukana. Jos haluaa vain surffata netissä ja kuunnella musaa, vekotin on aivan loistava. Aika hurjan kallis, tosin (itse sain mieheltä lahjaksi). Itse en olisi raaskinut ikinä ostaa.
 
ttppii
Eiväthän ihmiset edes tienneet tarvitsevansa täppäreitä mihinkään, ennen kuin ne tulivat markkinoille. Lelu tuo on.
Minä olin kaivannut sellaista jo monta vuotta. Ostin jopa tablet-mallisen HP:n tietokoneen, mutta se oli liian painava, paksu ja hankala.
Nyt olen erittäin tyytyväinen ipad käyttäjä. Käytän sitä netin selaamiseen ja etenkin lehtien lukemiseen. ipadiin saa monia jenkkilehtiä käytännössä ilmaiseksi, tasoa 10-15€ vuosi, kun tilaamalla Suomeen maksaisivat 50-150€.
 
ttppii
[QUOTE="mie";25127296]

Kaikki iPadiin siirrettävä tieto on kierrätettävä tietokoneesta iTunesin kautta. Leffat ei toimi sellaisenaan, vaan ne on muutettava iTunesin hyväksymään muotoon. iPad ei myökään ole tallennuskapasiteetiltaan ihan mahdottoman suuri, [/QUOTE]

Dropbox käyttöön, niin tarvitse iTunesin kanssa pelata.
Ja jos on 64 gt versio, niin on siinä "aika" tallennuskapasitettia.
 
Mun mielestä ipad on kätevä, mut ei korvaa tietokonetta. Joku ketjussa kysy et voiko kattoo lastenohjelmia yle areenasta. Ei kyllä voi, koska ipadiin ei saa flash playeriä. Se haittaa aina välillä. Mökillä tosi kätevä ja matkoilla, kun ei paina paljoa ja sähköpostit saa kumminkin isompina kuin kännykässä.
 
Beep

Niin joo, flashia ei tainnut saada. Eikä esim. youtube näytä ollenkaan samalta, mihin olen tottunut.

Mut tossa näkyy nyt esim. kaikki brittien kanavat, niitä oon kattonut ja tv-kaista, joka toivottavasti saa luvan jatkaa vielä pitkään. Aivan loistava.
 
[QUOTE="mie";25127296]ja Safari... Esimerkiksi YouTubesta ei löydä läheskään kaikkia hakuja, mitä esimerkiksi tavallisella tietokoneella ja selaimella löytäisi. Johtuen ihan siitä, että Apple on rajoittanut haut laillisiin eli ei teoston alaisiin (tms). Samoin nettisivuilla löytyy tällaisia "rajoituksia". Jotkut nettisivut/pelit/ohjelmat vaativat flash Playerin ja Applelle tällaista ei ole olemassa. Monia sivustoja ei myöskään ole tehty vielä iPadille, joten eivät toimi. Tämä mielestäni on todella typerä ja rajoittava juttu.

Minulla on tuo 3G ja kodin langattoman verkon kaveriksi sai kortin, jolla iPad toimii. Hintaa langattoman kk-maksun lisäksi 5 euroa ja käyttö on rajaton. Akun kesto on mieletön verrattuna tavallieen läppäriin ja vekotin mahtuu käsilaukkuun.

Kaikki iPadiin siirrettävä tieto on kierrätettävä tietokoneesta iTunesin kautta. Leffat ei toimi sellaisenaan, vaan ne on muutettava iTunesin hyväksymään muotoon. iPad ei myökään ole tallennuskapasiteetiltaan ihan mahdottoman suuri, eli mielettömästi leffoja/musiikkia tms siihen ei mahdu. Tottahan iTunesista voi tilata ja ostaa kaikenlaista, mutta se sitten maksaa aika paljon (leffat mm vitosen kappale, biisit euron)

Eli... pelkällä iPadilla ei kylläkään pärjää, mutta onhan se kiva lisä esim. matkoilla, autossa tai ajanvietteenä.[/QUOTE]

No ainoaksi välineeksi iPad on ihan kelvoton. Minä en ainakaan haluaisi.

Kun suurin mahdollinen muisti on 64 Gt niin jotain kai kertoo se, että sen kokoisia muistitikkujakin taitaa olla. Pari vuotta vanhoissakin pöytäkoneissa alkaa olla pari teratavua. Pelit vie jotain 5-6 Gt. Yksi leffa pari gigaa?

Tuossa iTunes-esittely: iTunes – Wikipedia
 
Aika vähän taitaa olla "pari vuotta" vanhoja koneita joissa on teratavuja levytilaa. Ipad pelit eivät vie noin paljoa, ne ovat alle gigaisia suurin osa, ovat pelailupelejä, eivät sellaisia joille täytyy omistaa elämänsä, että pääsisi eteenpäin. Tv-kaistalta ladattuna leffa vie jotain 1.5 gigaa. Aika erikoiset vaatimukset pitää olla, jos 64 gt ei riitä. (Itsellä on 64 g versio - ei ole tainnut vielä yltää koskaan edes siihen 16 gt tasolle)
 
No joo: ei ole muisti tullut vastaan. Mutta periaatteessa siis muistiin mahtuu "vain" kolmisenkymmentä leffaa... Ja kyllä mulla ainakin on tässä reilusti yli vuoden vanha pöytäkone, jossa on kaksi teraa, että sikäli kuvittelin... Ihan lähimarketista haettu kone... Ei se siis kovin harvinaista voi olla.
 
"Mie"
Onhan tässä iPadissa tilaa, mutta joillekin voi tosiaan tulla yllärinä, että tilaa on paaallljon vähemmän kuin kotikoneella. Ja kuten joku sanoi, ei ainoaksi koneeksi kyllä riitä. Täytyy olla joku muukin. Itse en ole vielä ehtinyt testailemaan soita ulkomaisia iPad-ohjelmasivustoja ollenkaan (vinkkejä sivustoista vastaanotetaan, kiitos). Kakara tykkää katella aivan villinä YouTubesta piirrettyjä (mm kelju k kojoottia) yms. Hassu ja ihan kiva lelu, kyllä :)
 
Yhteistyössä