Mitäs mieltä olette tästä??

Blaablaa ja diipadaapa.

Syytön mä siihen olen jos Rusasen lapsilla on ollut heikot kognitiiviset taidot ja he ovat itkeä pillittäneet ollessaan vanhemmistaan (eikun ÄIDISTÄ siis) erossa alle kolmevuotiaana :xmas:

Ylipitkiä hoitopäiviä ei minusta pitäisi yhdelläkään lapsella olla. Iästä viis. Ja minusta vauvan/pikkutaaperon paikka olisi kotihoidossa, mutta aina tilanteet eivät sitä salli, ja hoitoon vieminen on kuitenkin vain yksi osa kokonaisuutta.

 

Vaikea on lasta kasvattaa kun ei osaa edes omista asioistaan huolehtia..ei ole kykyä tai halua kantaa vastuuta omasta elämästään ja vaikuttaa itse aktiivisesta sen laatuun, syytetään muita (kela, sossu, poliisi jne) kun oma elämä ei ole samanlaista kuin saippuasarjoissa.

Totta, mutta sehän ei ole lasten vika, että vanhemmat on hukassa, ja näin ollen lapsesta kasvaa ihan yhtä eksynyt yksilö, ellei mitään valtaisaa ihmettä tapahdu. En tiedä, se ei kai kuitenkaan ole kaikille selvää, että siitä lapsesta saattaa olla vaivaa, ja vastuuta, ei niistä itsekseen kunnon ihmisiä kasva.

 

Äitin tai isin kans juu, mutta jos se on niin tärkeää nii rahahanat kiinni sieltä mihin sitä rahhaa ei tarvita (en viitti ees sanoa ko se pistää uuen sodan pystöön ) ja rahahanat auki jotta niitä lapsia vois hoitaa kotona pitempään. Mut nii, mikä rajapyykki se 3v on, lapset kehittyy ommaan tahtiin...

 

Erikoista syyttää hoitopaikasta lasten huonoa oloa ja jättää yhtälöstä rajussa kasvussa oleva syrjäytyminen, päihteet, vanhempien mt-ongelmat ja köyhyyden mukanaan tuomat vaikeudet (muutamia mainitakseni) pois.

NO mä nyt EN todellakaan syytä päivähoitoa pahoinvoinnista. Juuri noi sun mainitsemat asiat MYÖS aiheuttavat pahoinvointia. Heitin vaan että KYSYMYKSEN että voiko varhaisella hoitoon menolla olla yhteyttä esim masennukseen tai ahdistuneisuushäiriön syntymiseen? vai miten on selitettävissä niiden lasten pahoinvointi joissa ei oo köyhyyttä, syrjäytymistä, päihteitä, vanhempien mt ongelmia, kiusaamista tms?? koska sitä esiintyy hyvinvoivissakin perheissä jostain syystä. EN SIIS ESITTÄNY OMAA MIELIPIDETTÄNI VAAN HEITIN KYSYMYKSEN. Understood?

 

Totta, mutta sehän ei ole lasten vika, että vanhemmat on hukassa, ja näin ollen lapsesta kasvaa ihan yhtä eksynyt yksilö,

Tämän takia mun mielestä on hyvä lapsen olla siellä päiväkodissa, näkee muitakin toimintamalleja kuin mitä kotona on tottunut näkemään.

 

Blaablaa ja diipadaapa.

Syytön mä siihen olen jos Rusasen lapsilla on ollut heikot kognitiiviset taidot ja he ovat itkeä pillittäneet ollessaan vanhemmistaan (eikun ÄIDISTÄ siis) erossa alle kolmevuotiaana :xmas:

Ylipitkiä hoitopäiviä ei minusta pitäisi yhdelläkään lapsella olla. Iästä viis. Ja minusta vauvan/pikkutaaperon paikka olisi kotihoidossa, mutta aina tilanteet eivät sitä salli, ja hoitoon vieminen on kuitenkin vain yksi osa kokonaisuutta.

Amen sister! Mutta onhan se helpompaa syyttää päivähoitoa, kuin myöntää itselleen, että on paska kasvattaja. Missä vaiheessa, pk/koulu on ottanut sen pääasiallisen vastuun meidän lastemme kasvattamisessa? Mihin se vanhempien vastuu jäi, silläkö ei ole mitään merkitystä?

 

RÄYH RÄYH Understood?

relax, ei tartte hermostua

 

NO mä nyt EN todellakaan syytä päivähoitoa pahoinvoinnista. Juuri noi sun mainitsemat asiat MYÖS aiheuttavat pahoinvointia. Heitin vaan että KYSYMYKSEN että voiko varhaisella hoitoon menolla olla yhteyttä esim masennukseen tai ahdistuneisuushäiriön syntymiseen? vai miten on selitettävissä niiden lasten pahoinvointi joissa ei oo köyhyyttä, syrjäytymistä, päihteitä, vanhempien mt ongelmia, kiusaamista tms?? koska sitä esiintyy hyvinvoivissakin perheissä jostain syystä. EN SIIS ESITTÄNY OMAA MIELIPIDETTÄNI VAAN HEITIN KYSYMYKSEN. Understood?

Lapset voi hyvin, jos niiden vanhemmat on kiinnostuneita niistä, oli ne menny hoitoon koska tahansa. En mitenkään jaksa uskoa, että masennus/ahdistuneisuushäiriö pukkaa päällensä, vaikka olis menny 3kk iässä hoitoon, jos muut asiat kotona ja lapsen elämässä on kunnossa.

 

Amen sister! Mutta onhan se helpompaa syyttää päivähoitoa, kuin myöntää itselleen, että on paska kasvattaja. Missä vaiheessa, pk/koulu on ottanut sen pääasiallisen vastuun meidän lastemme kasvattamisessa? Mihin se vanhempien vastuu jäi, silläkö ei ole mitään merkitystä?

Samoja juttuja oon pohtinut, systeri.

Kai se vaan on niin helppoa syyttää koulua, päiväkotia, OLOSUHTEITA, jotain tuntematonta...peiliin katsominen ja omien vikojen myöntäminen on joillekin ihan mahdottomuus. Lapsia hankitaan, vaikkei resurssit riitä (ja nyt en tarkoita vakituista työpaikkaa ja säästöjä, vaan henkistä puolta). Hoitaa ehkä osataan, muttei kasvattaa. Ja kukaan ei saa mitään sanoa, koska pitää vaan tukea eikä syyllistää, vaikka pieni ravistelu tekisi usein tosi hyvää.

 

Tämän takia mun mielestä on hyvä lapsen olla siellä päiväkodissa, näkee muitakin toimintamalleja kuin mitä kotona on tottunut näkemään.

Eikö muu toiminta kelpaa, kerhot yms? Vai onko päivähoito ainoa autuaaksi tekevä asia?

 

Minusta ihan selvä asia pienten lasten kohdalla ettei pitkät hoitopäivät ole hyväksi. Tosin eihän se ole vanhempien vika jos joutuu lapsensa heti äitiysloman jälkeen laittamaan siihen oravanpyörään. Pääsis työttömätkin töihin kun vanhemmat hoitais lapsensa 3-vuotiaaksi kotona.

 

Eikö muu toiminta kelpaa, kerhot yms? Vai onko päivähoito ainoa autuaaksi tekevä asia?

Päivähoito on yleensä aika tarpeellista, jos vanhemmat on töissä tai opiskelee.

Kerhot yms riittää virikkeiksi - jos riittää, ei ne aina riitä, tai aina niitä ei edes ole, mutta eihän tuo artikkeli tuominnut virikehoitoa vaan kaiken päivähoidon alle kolmevuotiailta.

 

Eikö muu toiminta kelpaa, kerhot yms? Vai onko päivähoito ainoa autuaaksi tekevä asia?

On. Se ainoa oikea. Ei vaihtoehtoja :headwall:

 

Mä olen ollut tuota mieltä aina.

 

Minusta ihan selvä asia pienten lasten kohdalla ettei pitkät hoitopäivät ole hyväksi.

Minusta kaikenikäisten lasten kohdalla. Kaikkien päivähoitoikäisten, ja koululaistenkin; en pidä kivana sitäkään, jos muksu on koulussa 8-12 ja meluisassa iltapäiväkerhossa vielä klo 16 asti - ei sellainen voi olla hyväksi!

 

Jaksoin lukea muutaman ekan lauseen ja totean vaan että; aikamoista liirumlaarumia..

 

Samoja juttuja oon pohtinut, systeri.

Kai se vaan on niin helppoa syyttää koulua, päiväkotia, OLOSUHTEITA, jotain tuntematonta...peiliin katsominen ja omien vikojen myöntäminen on joillekin ihan mahdottomuus. Lapsia hankitaan, vaikkei resurssit riitä (ja nyt en tarkoita vakituista työpaikkaa ja säästöjä, vaan henkistä puolta). Hoitaa ehkä osataan, muttei kasvattaa. Ja kukaan ei saa mitään sanoa, koska pitää vaan tukea eikä syyllistää, vaikka pieni ravistelu tekisi usein tosi hyvää.

Niin totta, niin totta... Olis kovin helppoa, antaa noiden meidän teinien rellestää mielensä mukaan, antaa vaan mennä. Myönnän, on joskus vaikeaa olla se natsi-äiti, joka haluaa tietää mihin meet, kenen kanssa, onko läksyt tehty, koska on seuraavat kokeet, helpompaa olis vaan antaa kersojen mennä niinkuin tykkäävät.

 

Totuus sattuu, niin näissäkin keskusteluissa. Ne, joiden lapset ovat pitkää päivää hoidossa pienestä asti, eivät kertakaikkiaan suostu edes lukemaan tutkimustuloksia ja asiantuntijoiden näkemyksiä lasten kotihoidon tarpeellisuudesta. On se varmaan vaikeaa, uskon. Omat lapseni ovat saaneet olla pitkään kotona ja olen siitä iloinen - myös siksi että olen itse nauttinut lasteni kehityksen seuraamisesta

Lasten kiintymyssuhteet eivät nykypäivänä ole kovin arvostettuja.

 

[QUOTE="vieras";25035399]Totuus sattuu, niin näissäkin keskusteluissa. Ne, joiden lapset ovat pitkää päivää hoidossa pienestä asti, eivät kertakaikkiaan suostu edes lukemaan tutkimustuloksia ja asiantuntijoiden näkemyksiä lasten kotihoidon tarpeellisuudesta. On se varmaan vaikeaa, uskon. Omat lapseni ovat saaneet olla pitkään kotona ja olen siitä iloinen - myös siksi että olen itse nauttinut lasteni kehityksen seuraamisesta

Lasten kiintymyssuhteet eivät nykypäivänä ole kovin arvostettuja.[/QUOTE]

Öh...Mä olen ollut aina varma vanhemmuudestani, en ole koskaan tuntenut tarvetta kysellä miltään asiantuntijoilta, että onko mun ok. tehdä lasteni kanssa niin tai näin? Ei mun lapset kärsineet kotona olostakaan, mutta ei pk kyllä ole vaikuttanut mitenkään negatiivisesti meidän suhteisiin.

 

[QUOTE="vieras";25035399]Totuus sattuu, niin näissäkin keskusteluissa. Ne, joiden lapset ovat pitkää päivää hoidossa pienestä asti, eivät kertakaikkiaan suostu edes lukemaan tutkimustuloksia ja asiantuntijoiden näkemyksiä lasten kotihoidon tarpeellisuudesta.
[/QUOTE]
Joidenkin kohdalla tuo täsmää - että se koira älähtää johon kalikka kalahtaa.

Mulla taas esikoinen oli kotona 3-vuotiaaksi, ja sen jälkeen hoidossa osa-aikaisesti 11 päivänä kuukaudessa pääasiassa 3½-4 h kerrallaan 5-vuotiaaksi. 1½ v eli loppuaika päivähoidossa meni siten, että hän oli hoidossa joskus 3 h, joskus 8 h, joskus jotain siltä väliltä, ja arkivapaita oli myös. Koko pk-uransa aikana taisi olla 3 tai 4 pitkää päivää hoidossa.

Kuopus meni hoitoon 1 v 9 kk iässä osa-aikaisesti, 3-vuotiaana aloitti saman systeemin mitä siskonsa 5-vuotiaana. Nyt poika on melkein 6 v ja on hoidossa 'miten sattuu'; joskus 8-15, joskus 9-12, joskus ei ollenkaan (huomennakin on taas kotona).

En pidä pitkiä hoitopäiviä hyvänä asiana minkään ikäiselle, mutten pidä myöskään kotihoitoa autuaaksi tekevänä asiana tai päivähoitoa pahana. Päinvastoin, pidän päivähoitoa hyvänä asiana, kunhan se tapahtuu hyvissä puitteissa, ja päivät eivät ole ylipitkiä. Uskon vakaasti siihen, että lapsi tarvitsee ikästään seuraa ja sosiaaliseksi oppimista.

 

Mutta onhan se myös totta että ei asiat ole niin mustavalkoisia. Päiväkotihoidetuissa on niitä joista tulee psyykkisesti sairaita mutta niin on kotihoidetuissakin. Ei kaikki vanhemmatkaan osaa ja jaksa hoitaa velvollisuuttaan kasvattajana, niinkuin tässä on tullutkin ilmi. Mutta jos ajatellaan,että koti on hyvä niin varmasti se on lapselle parempi paikka kuin päiväkoti. Varsinkin pienelle.

 

"Rusasen mukaan alle kolmevuotiaita lapsia ei pitäisi hoitaa lainkaan päiväkodeissa. Se voi olla vahingollista lapsen kehitykselle, mikäli hänellä ei ole aikuista johon muodostaa turvallinen kiintymyssuhde."

En muiden lapsista tiedä, mutta meidän lapsilla on ollut ja on yhä useita aikuisia johon muodostaa turvallinen kiintymyssuhde; äiti, isä, isovanhemmat, ja myöhemmin päiväkodin tädit/sedät (osa heistä, kaikkiin eivät ole kiintyneet eivätkä kaikkia ns. kelpuuttaneet).

Huonosti on asiat perheessä, jos lapsella ei ole aikuista/aikuisia, johon muodostaa turvallinen kiintymyssuhde jonka turvin uskaltaa irroittautua välillä sieltä kotoakin ilman itkuja & ikävää, tietäen että äiti tai iskä hakee kyllä kotiin. Ja jos sitä kiintymyssuhdetta ei osata muodostaa muihin kuin omaan äitiin.

 

Täysin samaa mieltä olen Rusasen kanssa. Alle 3-vuotiaiden paikka on koti.

Vanhemmat järjestäköön elämänsä ja asiansa siten, että lapsi saa tärkeimmät kolme ensimmäistä vuotta olla kotona äidin (tai isän/mummon/muun lapsen elämässä alusta asti olleen aikuisen) kanssa.

 

Vanhemmat järjestäköön elämänsä ja asiansa siten, että lapsi saa tärkeimmät kolme ensimmäistä vuotta olla kotona äidin (tai isän/mummon/muun lapsen elämässä alusta asti olleen aikuisen) kanssa.

Mutta sen jälkeen on yks hailee, vaikka lapsi olisi hoidossa kymmentuntisia päiviä? :xmas:

Niin se vaan tuppaa usein olemaan. Kun maaginen 3 v on täynnä, on lapsi yhdessä yössä valmis täyspitkiin (tai ylipitkiin) hoitopäiviin. Oih ja voih.

P.S. Mun lasten elämässä jokainen vuosi on tärkeä - ei kolme ekaa ole sen tärkeämpiä olleet kuin vaikkapa kolme seuraavaa. Mutta tiedän omistavani ainutlaatuiset lapset.

 

Tuo alle 3-vuotiaiden hoitoon viemisen morkkaaminen on se ja sama mulle, esikoinen meni 2½-vuotiaana ja kivasti on mennyt.
Mutta tuo on kyllä ihan uskomatonta kakkaa, että isät on ihan toisarvoisia hoitajia!
Kyllä se on isästä kiinni paljonko se lapsen hoitaminen kiinnostaa, kaikkia ei toki kiinnosta, joitakni ei pätkän vertaa ja sillon varmasti se äiti on parempi hoitaja.

Mun mies halusi ehdottomasti jäädä hoitovapaalle 1½-vuodeksi, kun esikoinen oli 10kk ja minä menin töihin, jatkoin jopa imettämistä tästä huolimatta vielä pitkään ja kaikki oltiin tyytyväisiä.
Lapsikaan ei mennyt rikki, vaikka olikin aika äitinpoika niin ei se päivisin täällä itkenyt että missä se äippä on, koska täällä oli se toinen tärkeä ihminen paikalla, mikäs se nyt olikaan... niin joo, isä.