Ymmärrän kyllä järjellä ettei se sisko vain päättänyt että teenpäs nyt kaksoset kiusakseni. Mutta se millainen tuuri hänellä on, on jotain uskomatonta ja saa minut katkeraksi kaikesta muustakin.
Talojutun jälkeen emme ole olleet yhteydessä. Muutaman kerran ajoin pettyneenä talon ohi, ihanaan vanhaan vaahteraan oli kietonut jotain valoköyttä, ainoa iloni on jos se on räikeän värinen kammotus, mutta ikävä kyllä hänellä on tuonkin suhteen melko hyvä maku ettei tule ohilyöntejä :/
Onneksi vanhempamme eivät vertaile lapsiamme ja ovat ilmeisesti huomanneet ettei ainakaan minulle parane puhua sisaresta mitään. On minulla elämässäni hyvääkin, olen ajan mittaan saanut kolme ihanaa lasta, mieheni on upea, ammattini on tasan se mitä halusinkin, kai me vielä se oma talokin löydetään, mutta tunne on etten minä ja sisareni mahduta kyllä samaan kaupunkiin.
Talokaupassa oli muitakin ostajia, mutta viimeiset tarjoukset olivat minun ja sisareni välistä nokittelua kunnes hän pisti paremmaksi. En olisi koskaan uskonut että hän olisi ollut kiinnostunut vanhasta kiinteistöstä, on tähän asti ollut melko moderni tyyliltään ja nyt yllättäen punaruutuinen esiliina, pitsiverhot ja muu maalaisromanttinen, rustiikkinen hömpötys onkin hänen juttunsa.
Olette oikeassa, minun on päästävä yli ja jatkettava elämääni omaan suuntaan, mutta sisarta minulla ei enää ole.