vauva ja sauna - minkä ikäisenä ?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja endie
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
1v kai se on rajana. Sitä ennen voi toki hetken alalauteella olla. Meillä taisi ekan kerran n. puolivuotiaana saunasa käydä. Meillä ei oo itsellä saunaa joten 1,5v on käynyt elämänsä aikana vain muutaman kerran saunassa.
 
Vuoden ikäisenä suositus, mutta ovat olleet reilusti alle sen saunassa mukana. Tietenkään löylyä ei silloin heitetä ja lämpötila muutenkin mieto/alalauteilla. Vauvauinnissa saunottiin jo kolmen kuukauden ikäisen kanssa. :xmas:
 
esikoinen kun syntyi niin sanottiin että 1v , kuopus kun syntyi niin sanottiin että suositus on muuttunut että nykyisin suositus on 6kk.
no, meillä molemmat on eka reissun saunaan tehty n. 10kk iässä ja silloin ei löylyä ole heitetty
 
Meille sanottiin sairaalassa, että vauvan voi viedä saunaan, jos vanhemmatkin on kovia sanojia. Kolme viikkosena vietiin ekaa kertaa, ei tosin löylyä heitetty ja hetken vain siellä oli. Nyt yks v. ja on kova saunomaan ja löylyäkin jo heitellään jonkin verran.

Ei ne sauna reissut vieläkään pitkiä ole, mutta sitäkin mieluisampia meidän pikkuveitikalle.
 
Kukin tekee oman mielensä mukaan! Meillä herra on käynyt saunassa lämmittelemässä 3viikkoisesta lähtien , löylyä ei ole heitetty. Ja neuvolan suositus on 2kk.
 
Meillä on "annettu mahdollisuus" saunoa reilun vuoden ikäisestä. Olisko n. 1½ -vuotiaasta itse halunnut käydä hetkittäin alimmalla lauteilla lämmittelemässä.
 
Poika oli 2 vkoa vanha kun ensimmäisenkerrankävi saunassa. Tykkää ihan valtavasti. Nyt 10 kk ja vauvaaeisaakuin huudonkanssapois saunan lauteilta.On kokeillut jo ylälaudetta,mutta ei löylyjä. istuu aina ammeesssa tai isossa pesuvadissa.
 
Meillä 11 kuukauden ikäinen ei ole vielä käynyt koskaan saunassa, ennen joulua täyttää 1v ja ehkä voitaisiin mennä koko perheellä joulusaunaan :) Mä en ole kokenut tarpeelliseksi saunottaa lasta vielä, kun en itsekään oikein viihdy saunassa ja sitä ei suositella kovin pienelle.
 
saunominen on niin laaja käsite. joku hullu voi viedä pikkuvauvan ylälauteille löylyihin ja joku toinen tarkoittaa saunomisella alalauteella ammeessa polskintaa.

saunominen nostaa pienellä ruumiin lämpötilaa ja voi aiheuttaa siksi vaurioita. ei siis vauvaa ylälauteille, mutta lämmitellä voi hetken alempana, ei löylyä heittäen. jos vauva on punainen ja unelias ja kuuma saunan jälkeen, on ollut liikaa lämpöä-
 
meillä kaikki 4 lasta ovat päässeet heti saunaan kun napa on parantunut mutta ei sillä saunomisella tarkoiteta mitää löylyttelyä vaan kun sauna on mukavan lämmin ei kuuma niin silloin ollaan paljuteltu ylälauteella ja kaikki ovat nauttineet todella kovin. tuttipullo vaan saunaan mukaan ja vähän vettä antaa välillä ja antaa nauttia saunan lämmöstä. Juotavaa pitää muistaa antaa ettei pikkunen ns kuivu. ja yleensä kun meillä on ihan pikkuinen saunotettu niin sitten vasta muut menevät saunaan ja heittävät löylyjä. Liian kuumaan ei saa viedä ettei pelästy ja sittenkin kun pienen kanssa menee niin hiljaisella vauhdilla ettei lämpö tule liian nopeasti iholle. Neuvolasta suositellaan tosiaan tuota 1v ikää mutta monesti käy niin että lapsi pelkää siinä iässä jo saunaa ja sitten on vaikea totuttaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja mä;13774970:
Meille sanottiin sairaalassa, että vauvan voi viedä saunaan, jos vanhemmatkin on kovia sanojia. Kolme viikkosena vietiin ekaa kertaa, ei tosin löylyä heitetty ja hetken vain siellä oli. Nyt yks v. ja on kova saunomaan ja löylyäkin jo heitellään jonkin verran.

Ei ne sauna reissut vieläkään pitkiä ole, mutta sitäkin mieluisampia meidän pikkuveitikalle.

No en kyllä usko tuota hetkeäkään, että on sanottu noin! :D Alle vuoden ikäistä ei suositella saunaan, koska sen ikäisen lämmönsäätelykyky ei ole vielä kehittynyt. Tosi vastuutonta ja hullua on viedä kolmeviikkoinen saunaan!
 
[QUOTE="hmm";25027837]No kyllä meillekkin on sanottu että saa viedä kun vie maltilla eikä liian kuumaan.[/QUOTE]

Siis jo kolmeviikkoisen? Jos vanhemmat on kovia saunomaan? Kyllä terveydenhuoltohenkilökunnan neuvot tulisi perustua lääketieteeseen, eikä mutu-tuntumaan. Fakta on, ettei muutaman viikon tai kuukauden ikäisellä ole lämmönsäätelykyky vielä kehittynyt, eikä sen ikäistä saisi saunaan viedä.
 
Siis jo kolmeviikkoisen? Jos vanhemmat on kovia saunomaan? Kyllä terveydenhuoltohenkilökunnan neuvot tulisi perustua lääketieteeseen, eikä mutu-tuntumaan. Fakta on, ettei muutaman viikon tai kuukauden ikäisellä ole lämmönsäätelykyky vielä kehittynyt, eikä sen ikäistä saisi saunaan viedä.

Ei lämmönsäätely eikä keuhkot vastaanottamaan kuumaa kuivaa ilmaa, joka polttaa pahimmillaan aikuisenkin keuhkoja...
 

Yhteistyössä