Kuinka monta lasta pitää olla mukana, että saa pysäköidä perheparkkipaikalle?

  • Viestiketjun aloittaja vieeee
  • Ensimmäinen viesti
ajattelen muitakin
Me saatetaan parkkeerata siihen vaikkei lapsia olekaan. MUTTA vain silloin kun mulla on ollut kepit ja tarvitsen paljon tilaa päästäkseni autosta ulos kun jalka ei taivu ollenkaan..

tavallisilla paikoilla on onnettoman vähän tilaa..
Tollasessakin tilanteessa voisi auton kuljettaja päästää sinut autosta pois ja käydä sitten pysäköimässä auto normiruutuun. Osaat todennäköisesti selviytyä parkkipaikalla liikenteessä paremmin kuin lapsilauman ja ostosten kanssa kamppaileva perheenäiti/isä.
 
ajattelen muitakin
Selvennän vielä että ahtaassa tilassa lasten istuimiin istuttamisen lisäksi perheruutujen sijainti ja turvallisempi kulkuväylä vaikuttaa paljon. Ja leveämmässä ruudussa lapsi voi turvallisemmin odottaa auton vieressä vuoroaan päästä autoon sillä aikaa kun toista lasta autetaan autoon, kuin ahtaassa normaaliruudussa vilkkaan liikenteen (peruuttavia, kääntyviä, kiirehtiviä autoja) keskellä.
 
Mua jotenkin jurppii noi ihmiset jotka oikeasti ovat niin itsekkäitä että ajavat inva-/perhepaikoille vaikka olisivatki liikkeellä yksin/kaksin tai sitten teininsä kanssa.

Mä olen vaan niin tyhmä ihminen, että möläytän mitä tahansa kun näen tällaisen joka käyttää väärin näitä paikkoja.
Pari kertaa mä olen nähnyt äidin tulevan yksin kaupasta ulos, istuvan yksin autoon jossa turvaistuin. Toisella kerralla kerkesin saada hänen huomionsa kun tokaisin suoraan hänelle, että odota, sä oot varmaan unohtanut lapses tonne kauppaan kun istuin on tyhjä... tämä nainen oli sen verran ujo, että meni autoonsa tosi nopeasti pälyiltyään ympärille että kuka kuuli. Ja mä nautin!! :)
Tiedän sen, ettei tuolla mitään voita, mutta sainpas itselleni hyvän mielen.

Mutta kysymykseen että montako kuuluu olla, niin yksi joka käyttää turvaistuinta riittää.
 
"vieras"
Heh, ja näitä idioottejahan tuntuu riittävän, hehheh :D Sopisitte paremmin sinne invapaikoille...tai kai teidänlaiset niitäkin käyttää jollei muuten kaupan oven eteen pääse ajamaan.
Heh, ei ole tapana pysäköidä invapaikoille, kun en ole niihin oikeutettu. Perhe tämä minun yhden hengen talouskin on, perhepaikoille pysäköin siis. Aivan sama missä ne siellä parkkipaikalla sijaitsevat, vaikka kauimpana ovesta.
 
ajattelen muitakin
Mun tekee aina mieli kysyä unohtuiko lapset kotiin kun näen näitä väärinkäytöksiä. En vaan kehtaa vaikka ehkä pitäisi... Ihan yhtä väärin se on mielestäni moraalisesti pysäköidä tuollaiseen ilman tarvetta, kuin että pysäköi invaruutuun ilman tarvetta.
Ja mielestäni tosiaan riittää että on yksi turva(vyö)istuinikäinen mukana että on ok pysäköidä, kai sen jokainen itse tietää milloin "pärjää" normiruudulla ja milloin perheruudusta on huomattava apu (muu apu kuin oma mukavuus että on lähellä kaupan ovea siis).
 
ajattelen muitakin
[QUOTE="vieras";24987101]Heh, ei ole tapana pysäköidä invapaikoille, kun en ole niihin oikeutettu. Perhe tämä minun yhden hengen talouskin on, perhepaikoille pysäköin siis. Aivan sama missä ne siellä parkkipaikalla sijaitsevat, vaikka kauimpana ovesta.[/QUOTE]

Meidän kaupan parkkipaikalla lukee kyltissä selkeästi "Lapsiperheille" ja kyltissä on kuva äidistä ja kahdesta lapsesta.

Sitä paitsi yhden hengen talous ei taida täyttää määritelmää perheestä?
Jos sinulta kysytään onko sinulla perhettä, vastaatko kyllä? Ja kun kysytään tarkennusta että ketä sun perheeseen kuuluu niin vastaat "minä itte ja minä itte vain?" Niinkö? :)
 
  • Tykkää
Reactions: HouseOfSleep
kehari
Mammojen sijassa olisin hyvin varovainen ja miettisin mitä kenellekin huutelisin.
Luojan kiitos meille ei ole kukaan vielä tullut huutamaan.
Meillä vaikeasti kehitysvammainen lapsi 15v
( kehitysvamma on siis semmoinen joka on aivoissa eli ei näy ulospäin näin lapsellisesti selitettynä teille muillekin)
Lapsi avaa oven jos sattuu niin ettei ole muistettu painaa lapsilukkoa päälle,
ja kas taas normaalissa kapeassa ruudussa sai naapuriauton pelti komean kolhun itseensä:/
Kyllähän meille neuvottiin ensitietokurssilla kuinka tämmöisen lapsen kanssa on mahdolista saada poliisilaitokselta haettua se inva merkintä autoon vaan kun lapsi on muuten terveen näköinen, mitä nyt puhuessaan huomaa ettei ole ihan kunnossa.
Ja kun sitä merkkiä ei saatu :(
Joten kyllä, koen että meillä on edelleen lupa ajaa siihen perheparkkiin. Ja autahan armias jos joku palstamamma siihen tulee mesoamaan niin voidaan ajaa auto heidän auton viereen normi parkkiin mutta älkää vahingossakaan alkako vaatimaan että korvaamme teidän auton kylkeä kun lapsi keksii avata autonoven lapsilukoista huolimatta,
avaamalla ikkunan ja ovenkahvasta ulkopuolen kiinne.
 
"Vieras"
Mä ajan joskus perhepaikalle, jos ei muualla oo tilaa. Eipä paljoo kiinnosta jos joku mamma turvaistuinikäisensä kanssa siinä huutelee tai mulkkaa. Sovitaan, että parkkeeraan autoni vaikka ihan silkasta vitt*ilemisen ilosta :)
 
Mammojen sijassa olisin hyvin varovainen ja miettisin mitä kenellekin huutelisin.
Luojan kiitos meille ei ole kukaan vielä tullut huutamaan.
Meillä vaikeasti kehitysvammainen lapsi 15v
( kehitysvamma on siis semmoinen joka on aivoissa eli ei näy ulospäin näin lapsellisesti selitettynä teille muillekin)
Lapsi avaa oven jos sattuu niin ettei ole muistettu painaa lapsilukkoa päälle,
ja kas taas normaalissa kapeassa ruudussa sai naapuriauton pelti komean kolhun itseensä:/
Kyllähän meille neuvottiin ensitietokurssilla kuinka tämmöisen lapsen kanssa on mahdolista saada poliisilaitokselta haettua se inva merkintä autoon vaan kun lapsi on muuten terveen näköinen, mitä nyt puhuessaan huomaa ettei ole ihan kunnossa.
Ja kun sitä merkkiä ei saatu :(
Joten kyllä, koen että meillä on edelleen lupa ajaa siihen perheparkkiin. Ja autahan armias jos joku palstamamma siihen tulee mesoamaan niin voidaan ajaa auto heidän auton viereen normi parkkiin mutta älkää vahingossakaan alkako vaatimaan että korvaamme teidän auton kylkeä kun lapsi keksii avata autonoven lapsilukoista huolimatta,
avaamalla ikkunan ja ovenkahvasta ulkopuolen kiinne.

Ei se sitä korvausvelvollisuutta poista. Ei niitä perhepaikkoja aina ole vapaana, että sinne saa autonsa.
Sitten ajetaan normipaikalle ja katsotaan ettei naapuriautot kolhiinnu.
 
"vieras"
Yksi riittää. Jos se yksi lapsi saa naapuriautojen kylkiin lommot pienemmässä parkissa niin niin kauan parkkeerataan noihin. Ja toisaalta ne normiparkit on niin pieniä ja ihmiset ei osaa parkkeerata niin että autoon mahtuisi kolhimatta naapuriautoa.
 
"vieras"
Mammojen sijassa olisin hyvin varovainen ja miettisin mitä kenellekin huutelisin.
Luojan kiitos meille ei ole kukaan vielä tullut huutamaan.
Meillä vaikeasti kehitysvammainen lapsi 15v
( kehitysvamma on siis semmoinen joka on aivoissa eli ei näy ulospäin näin lapsellisesti selitettynä teille muillekin)
Lapsi avaa oven jos sattuu niin ettei ole muistettu painaa lapsilukkoa päälle,
ja kas taas normaalissa kapeassa ruudussa sai naapuriauton pelti komean kolhun itseensä:/
Kyllähän meille neuvottiin ensitietokurssilla kuinka tämmöisen lapsen kanssa on mahdolista saada poliisilaitokselta haettua se inva merkintä autoon vaan kun lapsi on muuten terveen näköinen, mitä nyt puhuessaan huomaa ettei ole ihan kunnossa.
Ja kun sitä merkkiä ei saatu :(
Joten kyllä, koen että meillä on edelleen lupa ajaa siihen perheparkkiin. Ja autahan armias jos joku palstamamma siihen tulee mesoamaan niin voidaan ajaa auto heidän auton viereen normi parkkiin mutta älkää vahingossakaan alkako vaatimaan että korvaamme teidän auton kylkeä kun lapsi keksii avata autonoven lapsilukoista huolimatta,
avaamalla ikkunan ja ovenkahvasta ulkopuolen kiinne.
Kannattaisiko hankkia auto, johon saa oven lapsilukon lisäksi myös ikkunoihin lukon? Meidän autossa saa kuskin puolelta lukittua takapenkkiläisten ikkunat niin ettei ikkunat aukea kuin kuskin toimesta. Suosittelen teille lämpimästi, pysyypä lapsi autossa myös tavallisessa ruudussa niin kauan kunnes aikuinen päästää lapsen ulos!

Ja sille jollekin joka tuolla sanoi ettei ajattele turvavyöistuinta turvaistuimena eikä näin oikeuta perhepaikkaan parkkiksella. Meidän kuopus käytti jo kaksi-vuotiaana turvavyöistuinta koska on sen verran kookas (lue: pitkä) ettei mahtunut enää tavalliseen turvaistuimeen. Että vauvojen "omistajat"ko vain saa parkeerata perheparkkiin?
Kyllä mä parkkeeraan lasten kanssa perheparkkiin niin kauan kunnes lapset osaavat itse alkaa varomaan muita autoja liikkuessaan. Ja meillä, kun on noita erityislapsia, tuohon menee vielä pitkä aika vaikka ikää on "jo" 3 ja 4 vuotta.
 
ajattelen muitakin
Mammojen sijassa olisin hyvin varovainen ja miettisin mitä kenellekin huutelisin.
Luojan kiitos meille ei ole kukaan vielä tullut huutamaan.
Meillä vaikeasti kehitysvammainen lapsi 15v
( kehitysvamma on siis semmoinen joka on aivoissa eli ei näy ulospäin näin lapsellisesti selitettynä teille muillekin)
Lapsi avaa oven jos sattuu niin ettei ole muistettu painaa lapsilukkoa päälle,
ja kas taas normaalissa kapeassa ruudussa sai naapuriauton pelti komean kolhun itseensä:/
Kyllähän meille neuvottiin ensitietokurssilla kuinka tämmöisen lapsen kanssa on mahdolista saada poliisilaitokselta haettua se inva merkintä autoon vaan kun lapsi on muuten terveen näköinen, mitä nyt puhuessaan huomaa ettei ole ihan kunnossa.
Ja kun sitä merkkiä ei saatu :(
Joten kyllä, koen että meillä on edelleen lupa ajaa siihen perheparkkiin. Ja autahan armias jos joku palstamamma siihen tulee mesoamaan niin voidaan ajaa auto heidän auton viereen normi parkkiin mutta älkää vahingossakaan alkako vaatimaan että korvaamme teidän auton kylkeä kun lapsi keksii avata autonoven lapsilukoista huolimatta,
avaamalla ikkunan ja ovenkahvasta ulkopuolen kiinne.
Invamerkistä: poliisi ei ole se joka määrittelee asiakasta jututtamalla tai katsomalla, onko aihetta invamerkkiin. Sen määrittelee lääkäri jonka lääkäritodistuksen avulla haetaan invamerkkiä. Invamerkki koskee yleensä auton kuljettajaa. Tuskin kukaan mulkoilee tai tulee huutelemaan jos selvästi näkee päällepäin että tämä 15-vuotias tarvitsee apua autoon nuosemisessa tai autosta poistumisessa?
En ihmettele muuta kuin näiden joidenkin itsekkäiden ihmisten ajattelua ja asioiden kokemista siten että heitä ei voisi vähempää kiinnostaa että muut tarvitsevat paikkaa oikean tarpeen vuoksi - vaan ihan **ttuilun takia täytyy pysäköidä ilman tarvetta. Tällaiseen ikävä kyllä ollaan menossa yhteiskunnassa kaikissa asioissa. Minäminäminä, jos ei muuta niin vain **ttuilun vuoksi. Synkkää. :(
Nämä ihmiset kohtaavat saman **ttuilun sitten kun he ovat itse heikommassa asemassa, muiden minäminäminä-ihmisten toimesta. Kenties sitten kun ovat itse invana ja kipeästi invaruudun tai ihan vaan auttavan käden tarpeessa?
 
kehari
[QUOTE="vieras";24987415]Kannattaisiko hankkia auto, johon saa oven lapsilukon lisäksi myös ikkunoihin lukon? Meidän autossa saa kuskin puolelta lukittua takapenkkiläisten ikkunat niin ettei ikkunat aukea kuin kuskin toimesta. Suosittelen teille lämpimästi, pysyypä lapsi autossa myös tavallisessa ruudussa niin kauan kunnes aikuinen päästää lapsen ulos!

Ja sille jollekin joka tuolla sanoi ettei ajattele turvavyöistuinta turvaistuimena eikä näin oikeuta perhepaikkaan parkkiksella. Meidän kuopus käytti jo kaksi-vuotiaana turvavyöistuinta koska on sen verran kookas (lue: pitkä) ettei mahtunut enää tavalliseen turvaistuimeen. Että vauvojen "omistajat"ko vain saa parkeerata perheparkkiin?
Kyllä mä parkkeeraan lasten kanssa perheparkkiin niin kauan kunnes lapset osaavat itse alkaa varomaan muita autoja liikkuessaan. Ja meillä, kun on noita erityislapsia, tuohon menee vielä pitkä aika vaikka ikää on "jo" 3 ja 4 vuotta.[/QUOTE]

Jos annat rahaa niin paljon että saadaan sellainen auto josta saa edestä kaikkiin oviin lapsilukko niin kyllä kiitos otan vastaan ,merkilläkään ei väliä :)
 
kehari
Invamerkistä: poliisi ei ole se joka määrittelee asiakasta jututtamalla tai katsomalla, onko aihetta invamerkkiin. Sen määrittelee lääkäri jonka lääkäritodistuksen avulla haetaan invamerkkiä. Invamerkki koskee yleensä auton kuljettajaa. Tuskin kukaan mulkoilee tai tulee huutelemaan jos selvästi näkee päällepäin että tämä 15-vuotias tarvitsee apua autoon nuosemisessa tai autosta poistumisessa?
En ihmettele muuta kuin näiden joidenkin itsekkäiden ihmisten ajattelua ja asioiden kokemista siten että heitä ei voisi vähempää kiinnostaa että muut tarvitsevat paikkaa oikean tarpeen vuoksi - vaan ihan **ttuilun takia täytyy pysäköidä ilman tarvetta. Tällaiseen ikävä kyllä ollaan menossa yhteiskunnassa kaikissa asioissa. Minäminäminä, jos ei muuta niin vain **ttuilun vuoksi. Synkkää. :(
Nämä ihmiset kohtaavat saman **ttuilun sitten kun he ovat itse heikommassa asemassa, muiden minäminäminä-ihmisten toimesta. Kenties sitten kun ovat itse invana ja kipeästi invaruudun tai ihan vaan auttavan käden tarpeessa?
13v sitten kun tuota merkkiä koetimme hakea kirjoitti lääkäri lausuntonsa jonka mukaan piti hakea poliisilta sitä merkkiä ja poliisi oli se joka viimeisen sanan siihen sanoi joten emme sitten sen jälkeen kaikkien muiden tuki/terapia viidakossa ole enään jaksanneet tapella asiasta.
Kehitysvammainen ei aina ole se pyörätuoliin sidottu vihannes vaan ihan omilla jaloillaan liikkuva muuten normaali ihminen mutta aivotoiminta on heikompaa.
 
kehari
Ja sanon nyt kun vauhtiin pääsin että en tiennyt odottavani kehitysvammaista lasta, lapsen kehitysvammaisuus paljastui lapsen ollessa 2v
Kehitysvammaisuus kun ei näy ultrassakaan ;)
 
hassua
jännä ku mulla on 3 lasta enkä mä ole ikinä kokenut tarvitsevani jotain erityistä parkkipaikkaa lasten takia. :O ihan olen selvinnyt lasten kanssa kauppareissuista oli se auto sitten mihin ruutuun tahansa pysäköity.
 
"vieras"
Sama juttu on kaupassa kärryjen kanssa, jotka on tarkoitettu pienten lasten kanssa asioiville. Kaksoskärryt siis. Kaikki aina keski-ikäisten yksinäisten tai pariskuntien käytössä, kun on niin näppärä ottaa ne kärryt siitä portin vierestä eikä tarvitse ulkoa asti hakea. Siinä sitten odottelet kahden pienen lapsen kanssa, että joku ehkä palauttaa ne kärryt sinne minne ne kuuluu ja pääset ostoksille.
 
"Vieras"
Invamerkistä: poliisi ei ole se joka määrittelee asiakasta jututtamalla tai katsomalla, onko aihetta invamerkkiin. Sen määrittelee lääkäri jonka lääkäritodistuksen avulla haetaan invamerkkiä. Invamerkki koskee yleensä auton kuljettajaa. Tuskin kukaan mulkoilee tai tulee huutelemaan jos selvästi näkee päällepäin että tämä 15-vuotias tarvitsee apua autoon nuosemisessa tai autosta poistumisessa?
En ihmettele muuta kuin näiden joidenkin itsekkäiden ihmisten ajattelua ja asioiden kokemista siten että heitä ei voisi vähempää kiinnostaa että muut tarvitsevat paikkaa oikean tarpeen vuoksi - vaan ihan **ttuilun takia täytyy pysäköidä ilman tarvetta. Tällaiseen ikävä kyllä ollaan menossa yhteiskunnassa kaikissa asioissa. Minäminäminä, jos ei muuta niin vain **ttuilun vuoksi. Synkkää. :(
Nämä ihmiset kohtaavat saman **ttuilun sitten kun he ovat itse heikommassa asemassa, muiden minäminäminä-ihmisten toimesta. Kenties sitten kun ovat itse invana ja kipeästi invaruudun tai ihan vaan auttavan käden tarpeessa?
No ehkä hieman kärjistin viestissäni, että vit*uilun vuoksi parkeeraan lapsiperhepaikoille. En tee niin kuin erityistilanteessa. En minä parkkeeraa invapaikoillekaan huvikseen, en itseasiassa ollenkaan, koska siitä voi saada sakot. Mutta niin kauan kuin näihin lapsiperhepaikoille on lain mukaan oikeutettua pysäköidä myös yksin matkustavat, voin hätätapauksessa siihen pysäköidä. Moraali ja laki ovat kaksi eri asiaa.
 
Mammojen sijassa olisin hyvin varovainen ja miettisin mitä kenellekin huutelisin.
Luojan kiitos meille ei ole kukaan vielä tullut huutamaan.
Meillä vaikeasti kehitysvammainen lapsi 15v
( kehitysvamma on siis semmoinen joka on aivoissa eli ei näy ulospäin näin lapsellisesti selitettynä teille muillekin)
Lapsi avaa oven jos sattuu niin ettei ole muistettu painaa lapsilukkoa päälle,
ja kas taas normaalissa kapeassa ruudussa sai naapuriauton pelti komean kolhun itseensä:/
Kyllähän meille neuvottiin ensitietokurssilla kuinka tämmöisen lapsen kanssa on mahdolista saada poliisilaitokselta haettua se inva merkintä autoon vaan kun lapsi on muuten terveen näköinen, mitä nyt puhuessaan huomaa ettei ole ihan kunnossa.
Ja kun sitä merkkiä ei saatu :(
Joten kyllä, koen että meillä on edelleen lupa ajaa siihen perheparkkiin. Ja autahan armias jos joku palstamamma siihen tulee mesoamaan niin voidaan ajaa auto heidän auton viereen normi parkkiin mutta älkää vahingossakaan alkako vaatimaan että korvaamme teidän auton kylkeä kun lapsi keksii avata autonoven lapsilukoista huolimatta,
avaamalla ikkunan ja ovenkahvasta ulkopuolen kiinne.
Nii se avaa meilläkin tuo 4v ikkunasta jos ei pidä päällä ikkunalukitusta(takana ei saa avattua ikkunoita). Ei me kyl koskaa saada perheruutua vaikka tuo istuinikäinen on 99% mukana ja tarvis tilaa. Sekään ei haittaa että on kauempana mut sitä tilaa ois kiva olla jotta sopii kiinnittämään pojan ja irrottamaan. Ovea se ei avaa yksin ja valvottuna osaa sen tehdä varovasti.
Mut se oma napa on tärkein vaikkei ois lastakaan tai mitään syytä viedä niitä perheruutuja.
 

Yhteistyössä