g: Osallistuivatko vanhempanne koulunkäyntiinne?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja uupunut äiti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
U

uupunut äiti

Vieras
Niin, osallistuivatko he vai teitkö kaiken itse?

Tämä gallup on siksi, että olen tyrmistynyt: meidän vanhempien pitää jatkuvasti kyylätä koulun tiedotuksia netin kautta ja osallistua opetukseen! Itse kävimme koulut aikanaan ilman mitään vanhempien osallistumista ja minusta olisi ollut todella suuri loukkaus, jos vanhempani olisivat pitäneet minua niin tyhmänä, etten pysty koulua käymään.

Enää en jaksa. En vaan jaksa.
 
Tarkistivat läksyt ja autttoivat jos oli ongelmia. Kävivät vanhempainilloissa. Muistuttivat esim. liikuntavaatteista ym muista jutuista ainakin aluksi. Mitä siellä sitten nykyisin vanhempien täytyy tehdä? Omani on vasta 3 v, niin en tiedä.
 
Ei mun vanhemmat olisi osanneet edes auttaa. Minä aina ajattelen, että mun lapseni käy koulua, minä en. Olen tästä opettajankin kanssa keskustellut. Koulu vastaa opetussuunnitelman mukaisen oppiaineksen läpikäymisestä. Kotona koulunkäyntiä toki tuetaan, mutta en kyllä ala pakertaa mitään ymppätiedon projektitehtävää. Lapsille pitää antaa ikätasoisensa mukaisia tehtäviä, ei sellaisia että tehtävien onnistuminen edellyttää aikuisen apua.
 
Eivät osallistuneet, vaikkakin jälkeenpäin ajatellen olisin pitänyt siitä jos olisivat edes vähän olleet kiinnostuneita pärjäämisestäni.

Esikoisen kanssa seuraan viikkotiedotteet, muistutan kokeista, luen kokeet aina huolella, kannustan hyvistä numeroista rahapalkkiolla ja autan jos on tarvetta. Niin ja varmistan usein että läksyt on tehty. En kuitenkaan tarkasta läksyjä, enkä muutenkaan tuputa apuani ellei sitä pyydetä.

Opettaja kehui kun kuuli käytäntömme. Hän totesi ettei poika opi, jos ei tee itse virheitään. Opettaja kehottaa välillä viikkotiedotteessa opettelemaan esim. kertotauluja lasten kanssa (meillä ei ole ollut tuohon tarvetta), mutta muuten ei kyllä vaadita vanhempia osallistumaan opetukseen.
 
ei osallistunut. Itse piti huolehtia että on liikuntavaatteet mukana, eivät edes vanhempainilloissa käyneet.
Samoin jos kotona oli siivouspäivä tai oli unohtanaut jotakin ostaa kaupasta ja minut laitettiin asialle ei syyksi kelvannut niin vähäpätöinen syy että teen läksyt.
Ensin hoidettiin koti ja kaikki mitä äiti komenti ja sitten jos jäi aikaa sai tehdä läksyt, tosin neuvoa oli turha kysellä. Jos et osaa tee koulussa minä mikään opettaja ole oli äitin kommentti.
 
Isä osallistui siten, että allekirjoitti kokeet ja voiteli sukset aamuisin jos oli hiihtopäivä. Kävi vanhempainilloissa muutaman kerran. Ei muuta.

No ala-asteella valvoi arpojen myymistä ja muuta musiikkiluokan juttuja välillä. Toivoin että olisi osallistunut enemmän mutta hän on vähän sellainen... no, meidän iskä :D
 
Voi että, en ymmärrä miten lapsen koulunkäynti ei vois kiinnostaa vanhempia. Omani on vasta 2, mutta olen varma, että mun täytyy oikeen hillitä itseäni etten liiasi ole siinä seuraamassa läksyjen tekoa tai muuten kouluelämää sitten kun menee kouluun. Ihanaa, jos joku toinen vanhempi (opettaja) on kiinnostunut lapseni kasvusta ja kehityksestä ja voin hänen kanssaan vaihtaa tietoja. Haluan kyllä pysyä ajan tasalla koko ajan sitten, niin että voin auttaa jos on tarvetta. Siis, jos lapsi ei itse pysty ratkaisemaan ongelmia.
 
Eivät. Oli itse asiassa 60-luvulla ihan koulun toivomuskin, että vanhemmat eivät ala sählätä välissä. Opetusmenetelmät nimittäin olivat muuttuneet niistä ajoista, jolloin mun vanhempani kävivät koulua, joten vanhempani olisivat vaan sekoittaneet koko jutun. Lukiossa sitten faija auttoi tarvittaessa fysiikassa ja pitkässä matikassa, jos en jotain tajunnut. Mitään vanhempainiltoja tms ei tuohon aikaan ainakaan meidän koulussa ollut. Joulu- ja kevätjuhlissa kävivät, kun olin vielä kansakoulussa.
 
Kävivät vanhempainilloissa, auttoivat läksyissä jos oli ongelmia. Ja äitini piti harjoituskokeita tai kuulusteli koealueen ennen oikeita kokeita, alta 8 oli surkea suoritus. Kammo noista harjoituskokeista jäi, numerot nousi kummasti kun hän niistä viimein suostui luopumaan. Tämä siis ala-asteella.

Yläasteella ja lukiossa ne vain kyttäsi todistuksia ja allekirjoittivat tiedotteita, kokeita jne.
 
Eivät osallistuneet. Olisin toivonut, että olisivat osoittaneet enemmän mielenkiintoa. Olivat kiinnostuneita vain todistuksesta. Sen piti olla todella hyvä ja olikin. Itse aion olla enemmän kiinnostunut lapseni koulunkäynnistä ja jos hänellä on vaikeuksia, yritän auttaa. Tietenkään en tee tehtäviä hänen puolestaan.
 
[QUOTE="vieras";24980943]Ei mun vanhemmat olisi osanneet edes auttaa. Minä aina ajattelen, että mun lapseni käy koulua, minä en. Olen tästä opettajankin kanssa keskustellut. Koulu vastaa opetussuunnitelman mukaisen oppiaineksen läpikäymisestä. Kotona koulunkäyntiä toki tuetaan, mutta en kyllä ala pakertaa mitään ymppätiedon projektitehtävää. Lapsille pitää antaa ikätasoisensa mukaisia tehtäviä, ei sellaisia että tehtävien onnistuminen edellyttää aikuisen apua.[/QUOTE]

Eikä minunkaan olisi osanneet auttaa.Äiti kyllä osallistui aktiivisesti vanhempaintoimikuntaan ja järjesti teatteriretkiä ym koko koululle.
 
Ei tosiaan ja mä sentään 90-luvulla peruskoulun käynyt.Nimmarit laittoivat kokeisiin ja huolehtivat siitä,että mulla on oikean kokoiset välineet (luistimet yms) ja muut tarvikkeet hommattuna,kannustivat hyvistä todistuksista ja koenumeroista rahalla ja kehuilla ja varmistivat,että läksyt on tehty ennen kuin meinaisn kavereille tai harrastuksiin lähteä iltaisin.No se pitää vielä myöntää,että meidän isä herätti mut joka aamu seitsemältä,että ehdin syödä aamupalan. :D Vaihtelevasti osallistuivat vanhempainiltoihinkaan..
 
Suomessa vakituisesti asuvilla lapsilla on lakiin perustuva oppivelvollisuus. Se tarkoittaa velvollisuutta hankkia perusopetuslaissa ja perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa määritelty perusopetuksen oppimäärä.

-> opittava opetussuunnitelmassa määritellyt asiat riittävällä tasolla tai jos se ei onnistu, käyttää yrittämiseen 10v.

Vanhempien velvollisuus on huolehtia:
* lapsen oppivelvollisuus tulee suoritetuksi (26 §)


Koulun tehtävä on antaa huoltajille tietoa niin, että he voivat seurata ja edistää lapsensa koulunkäyntiä ja oppimista.

kertoo opetushallituksen ja Suomen vanhempainliiton nettisivut
 
Viimeksi muokattu:
[QUOTE="hillamaaria";24981112]Olisi kiva tietää, millä tavalla ap:n pitää osallistua opetukseen?[/QUOTE]

Poika seiskaluokalla eriytetyssä opetuksessa eli luokassa on vain 6 oppilasta. Opettaja ei kykene opettamaan esim. historiaa. Kun on kokeet tulossa, me joudumme opettamaan iltakausia ja koetta edeltävän viikonlopun. - Luulin, että nyt kun pääsi tuohon pikkuluokkaan, alkaisi koulu sujua, mutta ei, aina vaan tivataan, että "käytättekö wilmaa"...
 
Kyselivät kyllä kokeisiin ja esim. sanakokeisiin ja isä auttoi matikassa ( se kun sattui olemaan minulle vaikeaa )

Kannustivat kovasti. Eivät kyllä mitenkään erityisemmin osallistuneet eikä silloin kyllä vaadittukaan. Mehän sitä koulua kävimme!
 
Eivät juuri osallistuneet, hyvä niin. Neuvoivat ja auttoivat tietysti jos pyysin apua, mutta harvoin pyysin. Kun en käytännössä koskaan tehnyt läksyjäkään. Arvosanoista olivat kuitenkin kiinnostuneita, joten ehkä olisivat puuttuneet enemmän jos olisin saanut huonoja numeroita.
 
Minuakin kiinnostaisi kuulla, mitä aloittaja tarkoittaa opetukseen osallistumisella ja mitä hän ei jaksa. Ei kai tiedotteiden lukeminen voi olla liian raskasta? Tietenkin jos lapsella on koulunkäynnissä isoja ongelmia, vanhemmilla voi olla hyvinkin raskasta, jos haluavat lasta auttaa, mutta tavislapsi tarvitsee joskus apua läksyissä tai kokeisiin valmistautumisessa ja siinäpä se. Enemmän mua pienten lasten äitinä jännittää koulussa ne kiusaamiseen tai kaverisuhteisiin liittyvät asiat kuin läksyt tai kokeet.
 
Suomessa vakituisesti asuvilla lapsilla on lakiin perustuva oppivelvollisuus. Se tarkoittaa velvollisuutta hankkia perusopetuslaissa ja perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa määritelty perusopetuksen oppimäärä.

-> opittava opetussuunnitelmassa määritellyt asiat riittävällä tasolla tai jos se ei onnistu, käyttää yrittämiseen 10v.

Vanhempien velvollisuus on huolehtia:
* lapsen oppivelvollisuus tulee suoritetuksi (26 §)


Koulun tehtävä on antaa huoltajille tietoa niin, että he voivat seurata ja edistää lapsensa koulunkäyntiä ja oppimista.

kertoo opetushallituksen ja Suomen vanhempainliiton nettisivut

Tuo on minusta itsestäänselvyys. Mutta ei se saa ihan mahdottomuuksiin mennä, että normaalisti pärjäävän oppilaan vanhempien pitäisi seurata päivittäin nettiä ja sähköpostia ja osallistua vaikka koulun tai luokan toimintoihin.
 
[QUOTE="Anna";24981253]Enemmän mua pienten lasten äitinä jännittää koulussa ne kiusaamiseen tai kaverisuhteisiin liittyvät asiat kuin läksyt tai kokeet.[/QUOTE]

Sama täällä. Totta kai haluan tietää, missä mennään koulussa mutta minusta perusopetus kuuluu opettajalle, oli millainen oppilas tahansa kyseessä.
 
Läksyvihkossa oli merkintä ruotsi tehtävä 11.11. - Kysyin Wilmasta ja opettaja kertoi, että he ovat tunnilla suomentaneet suullisesti kappaleen, mutta ei muistanut tarkkoja sivuja, ja nyt pojan tehtävänä on kirjoittaa suullisesti suomennettu vihkoon. Jos olisi normaali lapsi, voisin tarkistaakin, kuinka homma sujuu ja se tietenkin sujuisi, mutta eihän se meidän lapselta suju. Ehkä annan kirjoittaa ekan virkkeen ja sitten alan hommiin.
 
Poika seiskaluokalla eriytetyssä opetuksessa eli luokassa on vain 6 oppilasta. Opettaja ei kykene opettamaan esim. historiaa. Kun on kokeet tulossa, me joudumme opettamaan iltakausia ja koetta edeltävän viikonlopun. - Luulin, että nyt kun pääsi tuohon pikkuluokkaan, alkaisi koulu sujua, mutta ei, aina vaan tivataan, että "käytättekö wilmaa"...

Hm. Lapsi ei siis kykene itsenäisesti lukemaan koealuetta. Silloin minun mielestäni vanhempien tehtävänä on auttaa. Miksi se on teille niin hankalaa? Voisiko joku muu auttaa, jos se ei teiltä onnistu (tulee esim. riitaa, mikä on ihan ymmärrettävää). Itse tuossa tilantessa pyrkisin kyllä auttamaan ja opettamaan kotona niin paljon kuin omat rahkeet riittävät.
 
Poika seiskaluokalla eriytetyssä opetuksessa eli luokassa on vain 6 oppilasta. Opettaja ei kykene opettamaan esim. historiaa. Kun on kokeet tulossa, me joudumme opettamaan iltakausia ja koetta edeltävän viikonlopun. - Luulin, että nyt kun pääsi tuohon pikkuluokkaan, alkaisi koulu sujua, mutta ei, aina vaan tivataan, että "käytättekö wilmaa"...

Osaatko vielä selventää tarkemmin, mitä tarkoitat sillä, ettei opettaja kykene opettamaan joitain aineita. Pyytääkö siis vanhempia opettamaan jotkut asiat? Kuulostaa kyllä niin epäpätevältä opetustavalta, että tuossa yhteydessä valittaisin rehtorille. Olen siis opettaja itsekin ja yleensä toki yritän ymmärtää kollegoja, mutta nyt kyllä en ihan ymmärrä.
 
Läksyvihkossa oli merkintä ruotsi tehtävä 11.11. - Kysyin Wilmasta ja opettaja kertoi, että he ovat tunnilla suomentaneet suullisesti kappaleen, mutta ei muistanut tarkkoja sivuja, ja nyt pojan tehtävänä on kirjoittaa suullisesti suomennettu vihkoon. Jos olisi normaali lapsi, voisin tarkistaakin, kuinka homma sujuu ja se tietenkin sujuisi, mutta eihän se meidän lapselta suju. Ehkä annan kirjoittaa ekan virkkeen ja sitten alan hommiin.

Anna pojan vain tehdä ja ohjaa niin paljon kuin pystyt. Se mikä on väärin, on väärin. Ei sinun tarvitse niitä tehtäviä kokonaan itse tehdä.
 

Yhteistyössä