Mikä niissä lapsissa oikein vetää?

En minäkään julmetun suurta lapsilaumaa jaksaisi. Olen kuitenkin huomannut, että on mukavampi puuhastella, kun on seuraa. Ennen kävin yksin kaupassa, pyöräilin ja tein puutarhatyöt itsekseni yms. Nykyään pyydän aina lapset tai toisen heistä seurakseni. Niin tuntuu paljon kivemmalta.

 

[QUOTE="Liila";24945566]En minäkään julmetun suurta lapsilaumaa jaksaisi. Olen kuitenkin huomannut, että on mukavampi puuhastella, kun on seuraa. Ennen kävin yksin kaupassa, pyöräilin ja tein puutarhatyöt itsekseni yms. Nykyään pyydän aina lapset tai toisen heistä seurakseni. Niin tuntuu paljon kivemmalta.[/QUOTE]
Kovin on asiat huonosti, jos ei saa kaveriseuraa muuten kuin tekemällä niitä itse

 

Tähän tunneliaivoiset äitit vastaava; "tottakai ostan mielummin lapselle kurapuvun kuin uudet tennarit", "Käydään me lasten kanssa puistossa muita tapaamassa", "laitoin taas kynttilät kotona miehelle ja minulle ja odotetaan että kaikki muksut nukkuu" - ei tuo vaan riitä...

- - -

Välillä pitää ottaa se äitiysviitta harteilta ja elää itselleenkin.

Olen varmaan tunneliaivoinen mielestäsi, mutta en omasta mielestäni. Minähän sen määrittelen, mikä riittää, et sinä tai mikään muu normi.

Jos minulla ei olisi lapsia, en harrastaisi shoppailua. (En ole koskaan harrastanut, kaupassa käynti ihmisvilinässä pikemmin ahdistaa kuin rentouttaa.) Silti satsaan kyllä laadukkaisiin tuotteisiin mieluummin koko perhettä ajatellen kuin "omiin tennareihini".

Äitiysviitta on harteilla sen aikaa kuin se on, ei sitä ikuisesti tarvita. Ja ymmärrän kyllä, että monen mielestä ikuisesti tarvitaan, jos synnyttää koko hedelmällisen ikänsä lapsen toisensa perään. Mutta kun tässä ketjussa tuntuu, että kaksi lasta on monelle ihan liikaa...

Olen se äiti, joka on ottanut pienet lapsensa mukaan minne tahansa, koska en osannut niitä ilmankaan olla.

 

Elämässä on kyllä rahapaskaa, remppapaskaa, sairauspaskaa, ihmissuhdepaskaa, kaupassakäyntipaskaa, uutispaskaa, paljon kaikkea paskaa, mutta aika harvoin lapsipaskaa, kun ne lasten asioiden hoitamiset ei ole mitään kauhean negatiivisia tai ahdistavia asioita, eikä niihin saa montaa tuntia uppoamaan vuodessa isommassakaan perheessä.

Jep. Asiat ovat usein juuri niin kuin ne halutaan nähdä. Mutta tuleehan tässä selväksi, että neuvolakäynti tai vanhempainvartti on toisen mielestä paskaa, toisen mielestä ei. Mutta jotenkin minulle tulee ajatus, että jos sinänsä ihan neutraali asia on "lapsipaskaa", se negatiivinen asenne liittyykin siihen lapseen.

Ja huomaan kyllä, että vaikkapa kaupassakäyntipaskaa on lapsiperheessä paljon enemmän kuin sinkulla tai lapsettomalla parilla, samoin montaa muuta kotityöpaskaa. Valehtelisin, jos väittäisin niistä nauttivani.

 

[QUOTE="vieras";24947947]Kovin on asiat huonosti, jos ei saa kaveriseuraa muuten kuin tekemällä niitä itse [/QUOTE]
No jos ei tosiaankaan saa - tai entäpä jos ei halua?

Kyllä minusta huonommin on asiat siinä perheessä, jossa vanhemmat eivät halua olla niiden lastensa kanssa.

 

No jos ei tosiaankaan saa - tai entäpä jos ei halua?

Kyllä minusta huonommin on asiat siinä perheessä, jossa vanhemmat eivät halua olla niiden lastensa kanssa.

Minusta asiat on huonosti, jos ei oikeasti saa kaveriseuraa vaan kaverin korvikkeena toimivat omat lapset. Itse asiassa pidän vähän surullisena myös sitä, jos joku ei halua itselleen kavereita vaan omat lapset täyttävät sen tarpeen.

Mitä tällaiselle jää sitten, kun lapset ei enää olekaan äidissä koko ajan kiinni?

Ja mistä lähtien on ollut lasten tehtävänä toimia kaverina vanhemmilleen?

 

Lähinnä lapsilisät.

 

[QUOTE="vieras";24947947]Kovin on asiat huonosti, jos ei saa kaveriseuraa muuten kuin tekemällä niitä itse [/QUOTE]

kuka nyt toisten kotityöt tai puutarhatyöt tulee tekemään? kyllä sitä muuta seuraa saa lenkille tai kauppaan tai ravintolaan, mutta en minä ainakaan kehtaisi pyytää kavereita meille laittamaan meidän perheelle ruokaa (enkä myöskään halua kutsua ruokavieraita) tai laittamaan minun porkkanapenkkiä. Omat lapset sen sijaan voin pyytää seuraksi noihin.

 

Minusta asiat on huonosti, jos ei oikeasti saa kaveriseuraa vaan kaverin korvikkeena toimivat omat lapset. Itse asiassa pidän vähän surullisena myös sitä, jos joku ei halua itselleen kavereita vaan omat lapset täyttävät sen tarpeen.

Mitä tällaiselle jää sitten, kun lapset ei enää olekaan äidissä koko ajan kiinni?

Ja mistä lähtien on ollut lasten tehtävänä toimia kaverina vanhemmilleen?

Jotkut ihmiset elävät myös yksin, siis sekä perheettöminä että aika vähillä kaveruussuhteilla, ihan omasta valinnastaan. En pidä sitäkään surullisena. Joillakin on ihan rikas elämä niinkin.

Miksi ihmisen pitäisi väkisin haluta kavereita?

Ja ei, minusta lasten ei kuulu olla kavereita vanhemmilleen; ihan yhtä vähän vanhempien kuuluu olla kavereita lapsilleen. Enkä usko, että "Liila"kaan tarkoitti sitä - vaan pikemminkin lapsen seurasta iloitsemista.

Ja terveestä lapsi-vanhempi-suhteesta ei kumpikaan osapuoli jää tyhjän päälle, vaikka iholla ollaankin ne ensimmäiset vuodet.

 

No kyllä lapset aina aikuiset ihmiset voittaa..!! Ovat vaan yksinkertaisesti parempaa seuraa. =) Ovat vielä elämästä ja asioista innostuneita, eivät ole katkeria ja kyynisiä jne...

 

Lähinnä lapsilisät.

 

No jos ei tosiaankaan saa - tai entäpä jos ei halua?

Kyllä minusta huonommin on asiat siinä perheessä, jossa vanhemmat eivät halua olla niiden lastensa kanssa.

Tosi hyviä tyyppejä (eli ystävämateriaalia) on vaikea löytää, mut omat lapset ovat luontaisesti niin rakkaita ja läheisiä, ja seurana, toki joskus jopa liikaakin, mutta ei ne ystäviä ole.

Monesti lukenut täältä että joku haluaisi tyttölapsen vähän kun kaveriksi. Siinä kohtaa tulee kyllä sellanen olo että yök. Kuulostaa jotenkin kaameelta. Mut ehkä sitäkään ei oo tarkoitettu noin kirjaimellisesti, tai sitten on... mistä tiedän.

Jokainen väsyy joskus arkeen, lapsiin, äijäänsä, duuneihinsa, työkavereihin, ystäviin, elämään... Musta niin itsestäänselvyys ettei tosikaan, mut täällä sitä aina kirjoittelee näitä itsestäänselvyyksiä. :xmas:

 

Minä ymmärrän tuon niin, että onhan se lapsiperheellisen elämä aivan helvetisti vaivannäköä vaivannäön perään, verrattuna lapsettomaan.
siis mieluummin sitä ottaa kaapista vaan yhden lautasen kuin 10 lautasta, ja vetää sille yhdelle lautaselle jotain mitä vaan, vaikka einespaskaa, tuntematta syyllisyyttä siitä että ei anna parhaita mahdollisia lähtökohtia lapsilleen.
miten vetelältä tuntuisi että ei tarvitsisi muistaa ja miettiä kuin omat asiansa eikä monen ihmisen asioita ja että ei olisi vastuussa kuin itsestään

Joten käsitän kyllä oikein hyvin tämän aloituksen. Meillä niin, että mies oli enemmän vauvakuumeessa ja ehdotti kolmatta lasta. Minä huomasin, että jo 2 lapsessa on helvetisti vaivaa, mukavuudenhaluiselle ihmiselle.

Toisaalta onhan se niinkin, että lapset lisäävät ihmisen elinikää. Moni perheetön mies varsinkin kuolee nuorena, kun tulee juotua enemmän alkoholia, käytettyä enemmän tupakkaa, syötyä epäterveellisemmin. Perhe pakottaa elämään vähemmällä rahalla kun se raha pitää riittää niihin lasten tarpeisiin. perhe pakottaa tekemään enemmän työtä, mikä loppupeleissä on hyväksi ihmiselle. Terveimmät ja pitkäikäisimmät ihmiset tekevät aika paljon työtä, syövät vähän ja vaatimattomasti. elävät vaatimatonta elämää.