Mikä niissä lapsissa oikein vetää?

Unohtaako joku oikeasti itsensä? Mä en ainakaan voi enää edes elää niin, että toimisin itseäni vastaan eli olen hyvin fiilis-ihminen ja toimin niin kuin itsestäni tuntuu hyvältä. Jos mä olen mielummin lasten kanssa kotona kuin lähden vaikka bilettämään kavereiden kanssa niin totta hitossa jään kotiin, mikään voima tässä maailmassa ei saa mua enää baariin tai mihinkään kissanristiäisiin ellen itse halua. Tarkoittaako se, että olen unohtanut itseni? Miten ihmeessä? Mähän juuri kuuntelen itseäni.

Mä näen asian toisellakin tavalla. Moni äiti jättää menemättä sinne baariin myös siksi, ettei jaksa sitä ylimääräistä vaivaa ja asioidenhoitoa, jota yksi vapaailta tuottaa. Moni pääsee vähemmällä, kun vaan jää kotiin.
Siksi olisikin hyvä, että ihmiset pakottaisivat itsensä silloin tällöin ulos tuulettumaan, enkä nyt puhu että olisi pakko käydä baarissa. Voihan sitä käydä aikuisten kesken leffassakin, tai vaikka keilaamassa.

 

Luulen, et jotkut on enemmän lapsi-ihmisiä kuin toiset. Mä viihdyn kahden kans, mut jos ois enemmän en jaksais... En oo sitä tyyppiä, et jaksaisin leikkiä päivät pitkät ja tehtailla muksuja.

Ihan ot, mut toisinaan mietin miten joku jaksaa olla päiväkodissa töissä, ois painajainen mulle... Tai tehdä lastenohjelmia esim. Pikku Kakkosessa, ei ikinä.

Totta on, että meitä ihmisiä on erilaisia, itse olen näitä hörhöjä joka on luotu kasvattajaksi muiden ja yhden oman. Rakastan tehdä työtä lasten parissa, se vain on mun juttuni. Lasten jutut on niin mahtavia, keksivät vaikka mitä, huumori pelaa jopa jo reilu vuosikkaalla ilmeillä pelaten! Ai hitsi jos johonkin toimistoon minut laitettais.. ei vaan toimis, työ olisi niin kuolettavan tylsää, et huh!

Vaan en todellakaan kiellä etteikö lapset vois olla ajoittain kakkapäitä, todellakin, hetkiä on mitkä todellakin voisin vaihtaa pois! Esim eilen yksi napero retkellä talsi koiran paskaan ja eipä sitä huomattu kun vasta päiväkodilla, kun ne paskat oli työkaverin farkuilla ja niinpä niin, lapsen rattaissa myös. Eli siinä yksi hetki minkä olis voinut pyyhkäistä universumin vessanpyttyyn ihan ilman kummempia harkitsematta.

 

[QUOTE="vieras";24940837]Totta on, että meitä ihmisiä on erilaisia, itse olen näitä hörhöjä joka on luotu kasvattajaksi muiden ja yhden oman. Rakastan tehdä työtä lasten parissa, se vain on mun juttuni. Lasten jutut on niin mahtavia, keksivät vaikka mitä, huumori pelaa jopa jo reilu vuosikkaalla ilmeillä pelaten! Ai hitsi jos johonkin toimistoon minut laitettais.. ei vaan toimis, työ olisi niin kuolettavan tylsää, et huh!

Vaan en todellakaan kiellä etteikö lapset vois olla ajoittain kakkapäitä, todellakin, hetkiä on mitkä todellakin voisin vaihtaa pois! Esim eilen yksi napero retkellä talsi koiran paskaan ja eipä sitä huomattu kun vasta päiväkodilla, kun ne paskat oli työkaverin farkuilla ja niinpä niin, lapsen rattaissa myös. Eli siinä yksi hetki minkä olis voinut pyyhkäistä universumin vessanpyttyyn ihan ilman kummempia harkitsematta.[/QUOTE]

Tässä kohtaa en voisi olla vihainen lapselle, vaan sille %¤#%¤# koiranomistajalle, joka jättää lemmikkinsä pökäleet maahan eikä kerää niitä roskikseen!

 

[QUOTE="koiruus";24940855]Tässä kohtaa en voisi olla vihainen lapselle, vaan sille %¤#%¤# koiranomistajalle, joka jättää lemmikkinsä pökäleet maahan eikä kerää niitä roskikseen![/QUOTE]

kukaan mitään vihanen ollutkaan, naurettiin työkaverin kanssa kippurassa, mutta ne lapsen rattaiden kunto harmitti, siksi olisin halunnut tuon hetken pois, mutta se oli meidän ryhmän eka retki tänä syksynä ja kivaa kaikesta huolimatta meillä kaikilla oli. lapset oli aivan tohkeissaan retkestä, siitä juteltiin vielä kun uni painoi silmät kiinni ja suu vielä sammalsi juttua retkestä

 

En kadu ainuttakaan lapsistani mutta olen erittäin kiitollinen ettää kolme on jo maailmalla ja enää viisi vuotta kun kuopuskin on täysi-ikäinen.Sitten olen velvollisuuteni hoitanut ja sen jälkeen ei lapset rajoita,en joudu kantamaan vastuuta ja saan tehdä niinkuin haluan potematta huonoa omaatuntoa.
Minusta ei saa lapsenvahtia enkä orjuuta itseäni yhdenkään alamittaisen vuoksi sen jälkeen kun kuopus on 18.

 

Ja minusta tuntuu.

Ja tähän on pakko sanoo et :hug:

 

oliko tässä tarkoituskin vaan sohia elämäntapamammoja vai osoitus oman ajattelukyvyn puutteesta kun ei kykene ymmärtämään muuta kuin omia valintoja elämässä?

 

Monet sanoo että päivääkään ei vaihtaisi pois. Minä vaihtaisin kyllä ja useimmat ekan vauvavuoden öistä.

 

Mä en usko, että tulen ikinä haluamaan lasta. Mulla ei pää kestäisi sitä, että joutuisin koko ajan olla vastuussa lapsesta ja katsomaan sen perään. Äsken tulin töistä ja olisi ihan kauheaa jos nyt joutuisi väsyneenä hoitamaan vielä lasta. En ymmärrä kuinka te jaksatte. Meillä on yksi koira ja joskus tuntuu että siitäkin on liikaa vaivaa
Ja lisäksi mulla on todella huonot hermot..! En senkään takia halua lasta koska luultavasti olisin myymässä sitä pois joka toinen päivä.

 

[QUOTE="akka";24940919]En kadu ainuttakaan lapsistani mutta olen erittäin kiitollinen ettää kolme on jo maailmalla ja enää viisi vuotta kun kuopuskin on täysi-ikäinen.Sitten olen velvollisuuteni hoitanut ja sen jälkeen ei lapset rajoita,en joudu kantamaan vastuuta ja saan tehdä niinkuin haluan potematta huonoa omaatuntoa.
Minusta ei saa lapsenvahtia enkä orjuuta itseäni yhdenkään alamittaisen vuoksi sen jälkeen kun kuopus on 18.[/QUOTE]

Juuri sinunkaltaisia isovanhempia palstalla vihataan..

 

Olkoon kukin mitä on - tosin yksi ryhmittymä on sellainen jota en tule koskaan ymmärtämään: Äidit jotka elävät elämänsä lapsien kautta. Mikään ei ole surullisempaa tai säälittävämpää. Kaikki mitä elämässä lasten syntymän jälkeen on ne lapset. Ennen lapsia äiti saattoi jopa lapsien isän huomata - vaan ei lasten tulon jälkeen. Siitä lähtien se mies on paskaläjä joka kelpaa siittämään ja maksamaan kulut.

Tää on surullista vallankin lapsille. He joutuvat väkisinkin äitinsä "ihmisyyden" jatkeeksi - kun äidillä ei ole muuta elämää lapsille iskee helposti velvollisuuden tunne. Heidän täytyy miellyttää, viihdyttää, olla aina äidin kanssa. Muutoin äiti muuttu suruisaksi. Näiden äitien yksi tunnuslause on että ei halua antaa lasten kasvaa isoiksi. EI TIETENKÄÄN silloinhan lapset eriytyy äidistä ja äiti tipahtaa nollan päälle. Hänellä kun ei muuta ole.

 

Mä näen asian toisellakin tavalla. Moni äiti jättää menemättä sinne baariin myös siksi, ettei jaksa sitä ylimääräistä vaivaa ja asioidenhoitoa, jota yksi vapaailta tuottaa. Moni pääsee vähemmällä, kun vaan jää kotiin.
Siksi olisikin hyvä, että ihmiset pakottaisivat itsensä silloin tällöin ulos tuulettumaan, enkä nyt puhu että olisi pakko käydä baarissa. Voihan sitä käydä aikuisten kesken leffassakin, tai vaikka keilaamassa.

Olen aivan samaa mieltä.
Kotiin on liian helppo jämähtää. Ja väittäisin, että ihan jokaisen pariskunnan pitäisi muistaa se, etteivät he ole vain vanhempia vaan nainen ja mies. Jokaisen äidin tulisi muistaa se, ettei hän ole vain äiti, vaan hän on myös vaimo, ystävä, ehkä sisko...ja ottaa jokaiselle roolille hieman aikaa. Muuten ollaan hukassa kun lapset kasvavat ja itsenäistyvät.

 

Saat sen kuulostamaan tosi surulliselta. Siltä, että se olisi yksi elämäsi suurimmista kivuista.

Aivan sama, mitä sinäkin kurja olet mieltä. Mene nyt v***uun jankkaamasta. Taas.

 

Ihmiset erilaisia. (Ja mielekiintoista, että osalle erilaisuuden tunnustaminen ja hyväksyminen niin vaikeaa?)

Osa pitää elämästä lasten kanssa, osa ei.

Traagista se on silloin kun lapsi joutuu kasvamaan vanhemman kanssa, joka ei häntä elämäänsä tahtoisi tai silloin kun lapsia kovasti toivova ei moisia elämäänsä saa.

Nimeonomaan. Mua ei nappaa, jos jonkun mielestä äitiys on niiden koko maailma tai jos joku vaan odottaa, että lapsensa kasvaa ja lähtee vetämään kotoa. Kaikki tavallaan.

Mutta pahaa tekee ihan kenen vaan lapsen puolesta, joka joutuu kasvamaan äitinsä taakkana. Sellaista olen saanut seurata ihan lähipiirissä ja voin kertoa, että nyt aikuisuuden kynnyksellä tämä lapsi todellakin tietää sen. Vaikka kuinka hänellä on ollut 'periaatteessa hyvä lapsuus'. Tämä äiti on kyllä velvollisuudentunnosta hoitanut lapsensa tarpeet ja aikaa on yhdessä vietetty, mutta tämä lapsi on kyllä jollakin tasolla tiennyt jo pitkään olevansa äitinsä elämän tulppana. Niin surullista...

 

Kaikki me ollaan oltu ärsyttäviä kakaroita, jotka on pilanneet vanhempiensa elämän. Myös Lunatic. Miksi helvetissä olemme sitten halunneet kierrättää samaa paska elämää sukupolvelta toiselle?

 

Olkoon kukin mitä on - tosin yksi ryhmittymä on sellainen jota en tule koskaan ymmärtämään: Äidit jotka elävät elämänsä lapsien kautta. Mikään ei ole surullisempaa tai säälittävämpää. Kaikki mitä elämässä lasten syntymän jälkeen on ne lapset. Ennen lapsia äiti saattoi jopa lapsien isän huomata - vaan ei lasten tulon jälkeen. Siitä lähtien se mies on paskaläjä joka kelpaa siittämään ja maksamaan kulut.

Tää on surullista vallankin lapsille. He joutuvat väkisinkin äitinsä "ihmisyyden" jatkeeksi - kun äidillä ei ole muuta elämää lapsille iskee helposti velvollisuuden tunne. Heidän täytyy miellyttää, viihdyttää, olla aina äidin kanssa. Muutoin äiti muuttu suruisaksi. Näiden äitien yksi tunnuslause on että ei halua antaa lasten kasvaa isoiksi. EI TIETENKÄÄN silloinhan lapset eriytyy äidistä ja äiti tipahtaa nollan päälle. Hänellä kun ei muuta ole.

Tuo on toki surullista, mutta oikeasti kyllä aika harvinaista, että jollakin menee äitiys noin pitkälle. Ihan jokainen mamma, jonka mä tunnen, on lapsilleen omistautunut, mutta aivan terveissä rajoissa.

Ja jos nyt täytyy verrata, niin kyllä se, että on äitinsä elämän esteenä on lapsen psykologiselle kehitykselle vielä tuhoisampaa kuin se, että lapsella on ollut omistautunut äiti.

 

Kaikki me ollaan oltu ärsyttäviä kakaroita, jotka on pilanneet vanhempiensa elämän. Myös Lunatic. Miksi helvetissä olemme sitten halunneet kierrättää samaa paska elämää sukupolvelta toiselle?

Ihmiset on idiootteja? :xmas:

 

Ja tähän on pakko sanoo et :hug:

Nautitko sinä sitten kaikista lapsiin liittyvistä jutuista? Esim vaikka neuvolakäynneistä, joulujuhlista, vanhempainvarteista, vanhempainilloista, hammaslääkäreistä jne?
Mikä niissä viehättää?

 

[QUOTE="niin";24941642]Tuo on toki surullista, mutta oikeasti kyllä aika harvinaista, että jollakin menee äitiys noin pitkälle. Ihan jokainen mamma, jonka mä tunnen, on lapsilleen omistautunut, mutta aivan terveissä rajoissa.

Ja jos nyt täytyy verrata, niin kyllä se, että on äitinsä elämän esteenä on lapsen psykologiselle kehitykselle vielä tuhoisampaa kuin se, että lapsella on ollut omistautunut äiti.[/QUOTE]

Noita tuntemuksia tuntee lähes jokainen äiti, elämä on erilaisten tunteiden läpikäymistä, ei tarvi joka ajatusta tai tunnetta friikahtaa, yliampua, stressata loputtomiin jne.

Musta on tuntunut et voih, mun pienet kasvaa ja tuntunut et voikun ne jo kasvaisi, mut yleensä jotain sieltä välistä.

 

Nautitko sinä sitten kaikista lapsiin liittyvistä jutuista? Esim vaikka neuvolakäynneistä, joulujuhlista, vanhempainvarteista, vanhempainilloista, hammaslääkäreistä jne?
Mikä niissä viehättää?

No en tietenkään, jos en omista lääkärikäynneistäkään. Mun lapset on vielä kotona, joten noi kaikki vanhempainillat sun muut on tutumpia vielä vasta vastapuolelta, mut kauhulla odottelen kouluikää. Silti, jos ei olis mitä odottaa, tuntuis tulevaisuus jotenkin köyhemmältäkin.

Elämä ei oo pelkästään kivaa. Toudellakaan. Kuka niin väittänytkään, ei kukaan. Ihmettelen silti sun kysymystäsi.

 

No en tietenkään, jos en omista lääkärikäynneistäkään. Mun lapset on vielä kotona, joten noi kaikki vanhempainillat sun muut on tutumpia vielä vasta vastapuolelta, mut kauhulla odottelen kouluikää. Silti, jos ei olis mitä odottaa, tuntuis tulevaisuus jotenkin köyhemmältäkin.

Elämä ei oo pelkästään kivaa. Toudellakaan. Kuka niin väittänytkään, ei kukaan. Ihmettelen silti sun kysymystäsi.

No säästä sitten se hali itellesi. =)

 

No säästä sitten se hali itellesi. =)

Haha.

 

miun on tunnustettava, etten pidä muiden lapsista :ashamed: viha on liian voimakas sana, mutta minnuu rupeaa ahistamaan kun tullaan selittämään ties mitä & saatetaan tunkea syliin.. vauvat ovat eri asia, niistä kyllä tykkään ovat kenen tahansa. omaa lastani rakastan yli kaiken, mutta kahta enempää en halua ! varsinkin nyt, kun neiti on uhmaiässä tuntuu että pää hajoaa kun koko ajan ollaan vaatimassa milloin mitäkin, raivoamassa ties mistä, kiljumassa äitiä..
ei saa olla yksin edes vessassa

 

Nautitko sinä sitten kaikista lapsiin liittyvistä jutuista? Esim vaikka neuvolakäynneistä, joulujuhlista, vanhempainvarteista, vanhempainilloista, hammaslääkäreistä jne?
Mikä niissä viehättää?

Nostan ketjun ja vastaan tähän todeten, että kyllä nautin. Miksi en nauttisi vanhempainvartista, jossa puhutaan yhdestä elämäni tärkeimmistä ihmisistä?

Hammaslääkärikäynnit nyt on joskus vähän "lapsipaskaa", varsinkin, jos niitä tulee loputtomasti peräperää. Mutta aina on kiva kuulla, että lapsen suussa on asiat kunnossa, ja pysyvät hampaatkin ovat yksi virstanpylväs lapsen matkalla vauvasta aikuiseksi.

Joulujuhlissa ottaa toisinaan päähän jotkut vanhemmat...

 

Mä en ymmärrä tuollaista. Miten niin ei voi tietää mitä on rakkaus, ennenkö on lapsia? Lapset pistää ihmisen hormonit niin sekaisin, ettei järjellisellä ajattelulla ole enää mitään valtaa. Silmät sumeana juostaan ja nähdään vikaa vain muiden jälkikasvussa.
Kai se on luonno keino pitää ihmiset hengissä. Jos kaikkien mielestä jokaisen lapset olisivat tasapäisiä ja -vertaisia keskenään, taitaisi ihmisrotu kuolla sukupuuttoon.

Hormonitko ne pistää isänkin sekaisin? Myös mieheni on sitä mieltä, ettei ole kokenut mitään vastaavaa kuin rakkaus omaan lapseen.

Silmät sumeina ei juosta ylistämässä omia lapsia tai lyttäämässä muiden, mutta joskus lapsen sängyn äärellä kokee jonkin sellaisen, mitä ei todella tiennyt olevan olemassakaan.

Ehkä vastaavaa voi kokea vaikka lapsen koulun päättäjäisissä - mitä se sitten onkin?