Rakennettiin unelmatalo ennen lapsia, ei varaa jäädä kotiin

[nulll]

Monetko teistä syyttelijöistä on ajatellut, että toiset haluaa rakentaa elämän ja talonkin valmiiksi ennen kuin tekee lapsia. Me miehen kanssa rakennettiin ensin talo, unelmien tontti järven rannalla jonne kohosi 185m2 unelmatalo. Lainaa jouduttiin ottamaan paljon. Tulin aika pian raskaaksi ja olin kotona 12kk.. sitten oli pakko mennä töihin. Näin myös toisen lapsen kohdalla.

Haluttiin hyvä talo hyvältä alueelta.. luulen, että lapsetkin tätä isompana arvostaa hyvin paljon . Moniko teistä on ajatellut, että toiset haluaa panostaa lastensa asumisen laatuun ja muuten voisi ollakin kotona, mutta isot lainat painaa niskassa??

 

[no just.]

No ne on just niitä arvovalintakysymyksiä.Mä veikkaisin että n. 100% lapsista valitsisi äidin kotiin esim 2v asti, kuin sen liian kalliin talon.

 

["niinpäniin"]

No ne on just niitä arvovalintakysymyksiä.Mä veikkaisin että n. 100% lapsista valitsisi äidin kotiin esim 2v asti, kuin sen liian kalliin talon.

Ja mä veikkaisin, ettei ne sitä vuotta enää isompana edes muista ja ovat hyvinkin tyytyväisiä koululaisia, kun on talo johon kehtaa tuoda kavereita

 

[no just]

[QUOTE="niinpäniin";24942044]Ja mä veikkaisin, ettei ne sitä vuotta enää isompana edes muista ja ovat hyvinkin tyytyväisiä koululaisia, kun on talo johon kehtaa tuoda kavereita [/QUOTE]

Jos sä haluat opettaa lapsellesi sellaiset arvot että vain materia on tärkeää niin siitä vaan. Kyl mä ainakin olen aina ollut niin hyvällä it:llä varustettu että olisin kehdannut viedä kaverini vaikka kerrostalokaksioon.

Vaikka lapsi ei sitä vuotta muistaisikaan tietoisesti, niin jälkensä se jättää ihan varmasti. Esimerkiksi juuri siihen itsetuntoon ja moneen muuhun juttuun. Usko pois.

 

[Pikkukaupunkilainen]

[QUOTE="niinpäniin";24942044]Ja mä veikkaisin, ettei ne sitä vuotta enää isompana edes muista ja ovat hyvinkin tyytyväisiä koululaisia, kun on talo johon kehtaa tuoda kavereita [/QUOTE]

Kuule kyllä lapset kehtaa tuoda kavereitaan, jollei paikka ole ihan kauhea mörskä. Ja ei siihen nättiinkään taloon kavereita tuoda, jos siellä esim. on paskasta. En tarkota, että teillä näin olisi.
Ja niin, tehtiin lapset 20-vuotiaina, asuttiin vuokralla 9 vuotta lasten kanssa ja sitten ostettiin ja laajennettiin meidän unelmataloa, 140 m2 asuinpinta-alaa. Ja nyt ollaan 35-vuotiaita, kuusi vuotta tässä asuttu.
Eikä noi lapset ole traumatisoitunut, vaikka toinen on 9 vuotta ja toinen 7 vuotta elämästään vuokra-asunnossa asunut.

 

["nanna84"]

[QUOTE="niinpäniin";24942044]Ja mä veikkaisin, ettei ne sitä vuotta enää isompana edes muista ja ovat hyvinkin tyytyväisiä koululaisia, kun on talo johon kehtaa tuoda kavereita [/QUOTE]

Mut entäs jos talo onkin niin hieno, ettei sinne saa tuoda kavereita?

 

[Aamuäree]

[QUOTE="niinpäniin";24942044]Ja mä veikkaisin, ettei ne sitä vuotta enää isompana edes muista ja ovat hyvinkin tyytyväisiä koululaisia, kun on talo johon kehtaa tuoda kavereita [/QUOTE]


:O

Talo johon kehtaa tuoda kavereita........


Puuttumatta mihinkään muuhun, yritän ainakin kasvattaa omani joksikin muuksi kuin nirppanokaksi, joka arvostelee ystäviensä koteja ja niiden sisustusta, tonttia, ympäristöä........

Mua ainakin loukkaa, jos mun kotiani aletaan lasten suulla ruotia ja arvostella, ettei muka kehtais tuollaisessa asua.
Mulle on tärkeintä kaikessa sisältö ja tunnelma, ei niinkään se ulkokuori.

Avotakkakoti voi olla niin kylmä, vaikka hieno olisikin, kun taas se vähemmän suurella rahalla tehty koti lämmin ja vastaanottavainen- ei ole kaikki kalustettu vimpan päälle mutta on mukava silti tulla ja olla.

Ei kehtaa..... sanonko?!`?

 

["niinpäniin"]

Jos sä haluat opettaa lapsellesi sellaiset arvot että vain materia on tärkeää niin siitä vaan. Kyl mä ainakin olen aina ollut niin hyvällä it:llä varustettu että olisin kehdannut viedä kaverini vaikka kerrostalokaksioon.

Vaikka lapsi ei sitä vuotta muistaisikaan tietoisesti, niin jälkensä se jättää ihan varmasti. Esimerkiksi juuri siihen itsetuntoon ja moneen muuhun juttuun. Usko pois.

No tuo mun hymiö oli siinä ihan sen takia, että pilke silmäkulmassa noin laitoin. Mutta samaa mieltä olen aloittajan kanssa ja samaten olen toiminut, eli ensin hoitanut talot, autot, moottoripyörät ja mitä muuta ihminen nyt tarvitsee sekä vakityöpaikan (koulutuksen jälkeen tietty) ja vasta sitten hommattiin lapsi. Menen töihin kun lapsi 1v2kk, enkä usko että traumoja hänelle siitä tulee jäämään, kun kotiasiat on kaikki kunnossa ja rakkautta hänelle riittää joka taholta (isovanhemmat, sedät, tädit, ystävät jnejnejne....). Materia ei ole tärkeintä elämässäni, mutta kyllä sellaiset asiat kuin oma talo, auto, työpaikka jne luo turvallisuudentunteen itselle ja varmasti jatkossa myös lapselle, kunhan kasvaa. Lisäksi haluamme tarjota lapsellemme välttämättömimmän lisäksi myös vähän pientä arjen luksusta, kuten matkoja ja sen sellaista (poika kun on, iskänsä luultavasti laittaa mönkijät heti kun pysyy sellaisen selässä ). Että näin.

 

[toisaalta]

Kumpaa luulisit ap oikeasti että lapset arvostaa enemmän? Hienoa taloa sitten joskus, vai hyvää ja kiireetöntä lapsuutta?
Kuten joku jo sanoi, ne on arvokysymyksiä; ja mun arvoasteikolla kotiäitiys oli ainut oikea valinta. Ja mun korviin kuulostaa pinnalliselta, mutta kukin tyylillään

 

["iitu"]

Mä panostan perheeseen, rakkauteen, yhdessäoloon, terveyteen jne. ja haluan hoitaa lapseni mahdollisimman pitkälle itse. En siis haaveile talosta. Kun talo olisi maksettu, lapset olisivat lähteneet kotoa ja muistaisivat lapsuudesta vain sen kiireisen äidin jolla ei ollut aikaa.

Meillä on ihana pieni rivarikämppä. Oma toki sekin, mutta ei mikään kallis. On lähellä palveluja ja harrastuksia eli muskari, päiväkerho, koulu jne. lähellä ja kavereita myös! Ihana paikka asua. Sopii meille.

 

[zenn]

Kaikkia meitä kritisoidaan aina jostain, mikään ei ole muiden mielestä hyvin, jos siis lähdetään sille linjalle.

Viedään jonkun mielestä lapsi liian aikaisin hoitoon, toisen mielestä lasta pidetään liian kauan kotihoidossa, toiset imettää liian pitkään ja toiset liian vähän aikaa ja joskus syytetään samaa ihmistä molemmista.

Meidän suomalaisten pitäisi opetella olla välittämättä muiden mielipiteistä, meidän pitäisi kasvattaa itsetunto. Ihan oikeasti AP, olet mielestäsi tehnyt oikean valinnan, mitä helvettiä kenenkään muun mielipiteellä on siinä merkitystä? Ihan kuin muut tietäisivät aina kaiken paremmin kuin itse, kun kyse on omasta elämästä, valinnoista ja mielihaluista.

 

[kaikkia ei saa rahalla]

Entä kun se unelmatalo on hankittu ja kaikki muu että lapsilla on hyvä olla, eikä saakaan lapsia?

 

["niinpäniin"]

Entä kun se unelmatalo on hankittu ja kaikki muu että lapsilla on hyvä olla, eikä saakaan lapsia?

Eihän se itsestäänselvyys ollut minullekkaan, että lapsi siunaantuu, mutten silti sen pelossa pelkästään olis halunnut lapsia parikymppisenä. Jos ei oltais lasta saatu, niin sitten oltais oltu lapsettomia ja eletty sen mukaan. Tehty ulkomaanmatkoja ja hoivailtu sisarustenlapsia ihan tonnilla Tosin tuota jälkimmäistä teemme jo nyt

 

["vieras"]

Toi on todella yleistä ap! Päiväkoti on täälläpäin täynnä lapsia, jotka viedään sinne noin 1v iässä, koska vanhempien on pakko olla molempien kokopäivätyössä maksaakseen hulppeat kotinsa! Mekin asumme kalliilla alueella. Meillä vaan on se etu, että me tehtiin lapset vuokra-asunnossa asuessa ja muutettiin omaan vasta kun olin taas työelämässä. Siinä vaan tuli se ikävä homma, että lapset ikävöi kyllä vanhaa pientä mutta rakasta kotiaan ja niitä kavereita siinä jne...

Eli puolensa ja puolensa. Ihan yleinen ajatus on kyllä, että ensin opiskelut, työ ja vakkaripaikka, talon rakennus (joka kieltämättä olisi ollut helpompaa ilman lapsia) ja sitten ne lapset. Tää tapa ei kyllä salli pitkiä äitiyslomia (yleensä).

 

["vieras"]

Entä kun se unelmatalo on hankittu ja kaikki muu että lapsilla on hyvä olla, eikä saakaan lapsia?

No siis sitten ei saa omia lapsia? Sitten omista unelmista on toteutunut vain puolet. Mutta eiköhän siitä selviä, jokainen omalla tavallaan.

...Ja ehkä adoptioprosessissa on hyötyä siitä, että on omaisuutta, en tiedä.

 

[!]

Mikäs siinä jos raaskii viedä niin pienen hoitoon

 

[mielikuvitus minullakin]

mikäs sen hauskempaa, kuin elämysten nimeen laittaa ihan liian pieni lapsi mönkijän päälle, mistä se järjestää itsensä ennen pitkää sen mönkijän alle. Henki pois, ja sittenhän on autiota siellä unelmakämpässä.

Oikeesti, unelmien perässä juostu elämä voi olla typerin teko, mihin ihminen kykenee. Unelmoiva ihminen ei ehdi liikaa ajatella

 

["sasa"]

Entä kun se unelmatalo on hankittu ja kaikki muu että lapsilla on hyvä olla, eikä saakaan lapsia?

No sitten eletään ilman lapsia siinä unelmatalossa. Meille oli rakenteilla 260 neliötä VELA-käyttöön, mutta tulimme kuitenkin toisiin ajatuksiin. Mutta alunperin rakensimme unelmataloamme vain meille kahdelle.

 

["niinpäniin"]

mikäs sen hauskempaa, kuin elämysten nimeen laittaa ihan liian pieni lapsi mönkijän päälle, mistä se järjestää itsensä ennen pitkää sen mönkijän alle. Henki pois, ja sittenhän on autiota siellä unelmakämpässä.

Oikeesti, unelmien perässä juostu elämä voi olla typerin teko, mihin ihminen kykenee. Unelmoiva ihminen ei ehdi liikaa ajatella

No ehkä se iskä malttaa kuitenkin odottaa, että pikkumies on oikean ikäinen, ennen kuin oikeaa mönkijää sille laittaa. Lähinnä näen jo nyt sieluni silmin, kuinka pikkumies menee tuolla meidän takapihalla pikkuisella sähköautolla ja hihkuu riemusta iskän valvovan silmän alla. Minun mielestäni taas unelmia saa ja pitää olla ja sehän se elämässä onkin niin ihanaa, kun ne unelmat joskus toteutuu. Jos vain pelkää ja elää päivät pitkät tavallista arkea, kun ainahan kaikessa hauskassa on riskinsä ja jotain voi sattua (kyllä ihan kotioloissakin voi lapset leikin tiimellyksessä loukata itseään, tuollaista henki pois -puhetta en ole edes ajatellut enkä sellaista halua ajatellakaan, kuulostaa todella pessimistiseltä ja noh, oudolta suorastaan heitellä tollasia, että ostakaan vaan se mönkijä niin teidän lapsi kuolee -potaskaa).

Mutta joo, tämä on meidän elämää ja elämme kuten tahdomme. Onnellisia ollaan aina, kun yks unelma saavutetaan ja jos ei saavutettais enää mitään, niin on niitä unelmia jo niin paljon saavutettu, ettei tarvitse elettyä elämää katua

 

[Kotona Kirves Kädessä]

Tehkää ihan niinku tykkäätte, ei juurikaan vaikuta mun päätöksiin, omien lasteni hoidon suhteen,.

 

[ymmärrän]

ap sua täysin ja on nyt upeeta kun on iso nätti talo! ja tänne mahtuu kavereita ja mielellään meillä ja meidän pihalla ovat
ei noihin kerrostalokämppiin ole kaverit edes kovin usein tervetulleita, siellä on kai niin vähän tilaa tehdä mitään ja vanhemmat haluaa sitä omaa rauhaa mut mites saat jossain kolmiossa

 

[kukin tavallaan]

Ymmärrän valintanne. Kaikella on hyvät ja huonot puolensa.

Me otettiin tarkoituksella ennen lapsia niin pieni asuntolaina, että voin jäädä kotiin hoitamaan lapsia sitten kun niiden aika on. Lapsen synnyttyä ollaan kompasteltu kamoihin ja toisiimme, mutta rakashan tämä oma koti silti on. Kieltämättä olen ollut todella tyytyväinen, että saan jäädä kotiin, varsinkin seuratessani niin monien muiden töihinpaluuta. Nautin hieman salaa siitä ajatuksesta, ettei lapseni vielä tarvitse elää siinä oravanpyörässä.

Meidän kerrostalokolmiossa käy usein vieraita ja tykkäämme kutsua ihmisiä syömään. Ei siihen niin hirmuisesti niitä neliöitä tarvitse. Kotimme on onnellinen paikka ja lapsemme on iloinen ja tasapainoinen. Se on se mikä mulle merkitsee eniten nyt. Lisäneliöt olisi tosi kiva, mutta niiden aika tulee sitten myöhemmin. Ja hyvällä alueellahan voi asua, vaikka kerrostalossa asuttaisiinkin.

 

["Bettiina"]

Meillä on sellainen asuntolaina, että sen kanssa selviää niin että mies töissä ja minä kotona. Meillä on rivarineliö, tilaa 115m2. Ei kai kovin paha neljän hengen perheelle?

Alue on normaali rivitalo/omakotitaloalue, hyvä koulu, kauppa lähellä ja lapsilla paljon kavereita.

 

[kukin tavallaan]

Ja ennen lapsia me reissattiin ja asuttiin ulkomailla niin paljon ja pitkään, ettei siinä olisi ehtinyt taloa rakentaakaan. Unelmia on eletty niin paljon, että tunnen itseni etuoikeutetuksi. Ehkä se oman talon rakentaminen ei sitten olekaan meille niin iso unelma, sitä täytyy vielä miettiä.. Hmmm.. Suurempi unelma tällä hetkellä on ränsistyneen talon ostaminen kesämökiksi Etelä-Ranskasta.. Katsotaan kumpi tulee ensin.

 

["Inkivääri"]

Ei toiveitakaan jäädä kotiin äitiysloman jälkeen - eikä kyllä haluakaan. Varmaan kitkuttamalla pärjättäis yhden palkalla, mutta jääköön kokematta.

Toki jokainen tyylillään, minä olen parempi äiti kun saan käydä töissä. Kotona minusta tulee apaattinen ja aikaansaamaton. Onhan lapset ennekin menneet hoitoon vauvoina, jopa minä.