K
kettuuntunut
Vieras
Voi hevonkellit!
Meillä on siis AINA ollut jouluna pidempi vapaa, että 22.12 alkaa ja loppuu sitten kun koulut alkavat. On saatu nauttia joulusta ihan kunnolla ja levätä ennen kevätkautta.
No, nyt meidän lähin esimies vaihtui ja tää uusi ilmoitti, että välipäivät ollaan töissä! Kuulema se on just aikaa, milloin meidän toimintaa tarvittaisiin. Työskentelen siis nuorille ja lapsille suunnatussa ohjelmapalvelussa (esim. kunnat ostaa meidän palveluita nuorille). Se vaan nyt on niin, että joululoman aikaan on ihan turha tarjota lapsille mitään puuhahommia, kun kaikki viettää joulua perheineen! Eli me mentäis ihan turhaan töihin vielä. Ei nimittäin ole toiminut noi sen lomapuuhailut muillakaan lomilla niin tuskimpa myöskään jouluna.
Sitä ylempi esimies ei oo koskaan ennen ehdottanut tuommoista, vaan on aina sanonut että jouluna pitää saada levätä. Nyt hänkin on sit saanut tän saman innostuksen että joo, tarjotaanpa vaan.
Arvatkaapa ketä ne on sanonu etä tulee töihin?! Ei tietnkään itse nämä välkyt voi perheettöminä töihin tulla, vaan mulle ja kolmelle muulle perheelliselle on laitettu vuorot niille päiville.
Mua oikeesti vituttaa ihan älyttömästi lähtee yksin istumaan työpaikalle kun sinne ei tule ketään. Tekisivät itse noi välipäivät, jos niin innoissaan niistä ovat! Mä niin lähden tosta firmasta heti kun saan muualta töitä...