Toggle sidebar

En kyllä käsitä miten työäidit jaksaa. Tai jaksaa kait, mutta nauttiiko muka elämästään?!?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
Mä tykkään käydä töissä, vaikka mul on pitkä työmatka niin silti. Tälläkin hetkellä mä mietin miten mä pystyisin kehittämään itseäni tuossa työssä ja kouluttautumaan enemmän. Mulla hermo lepää kun mä oon töissä, siellä mä en murehdi kotiasioita ja vastaavasti kotona en murehdi työasioita, ne on mulle 2 eri maailmaa. Mun lapsille hoito on tehnyt pelkkää hyvää, he tykkää mennä hoitoon ja ovat oppineet siellä ihan hirveesti ja tykkäävät myös olla kotona. Mulla on huomattavasti enemmän kiinnostusta ja jaksamista kodinhoitoonkin nyt kun olen töissä. Mies tekee myös kotihommia ja molemmat saa omaa aikaa ilman lapsia silloin kun haluaa. Mulle riittää se kaupassa käynti yksin, omaksi ajaksi useimmiten. Kaikki ei halua tai jaksa yhdistää työ-ja kotielämää, eikä sekään oo mun mielestä kamala asia, kukin tekee sen minkä tuntee parhaiten sopivan omaan tilanteeseensa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras (ap):
Ok. No minulle työ on kyllä aina ollut ihan työtä. Onneksi nykyään ei tarvitse enää käydä. Ammatti kyllä on, AMK-tasoinen + lukio käytynä lisäksi, työkokemustakin pankkialalta. Liekö sitten en löytänyt omaa alaani tai sitten olen helposti väsyvä ihminen tai sitten te vaan psyykkaatte itseänne noin jaksamaan;)
Click to expand...

Miten sun mies jaksaa käydä töissä? Mitäs tuumisit, jos hänkin haluaisi jäädä kotiin vain, koska ei jaksa mennä töihin.
 
[QUOTE="hui";24826370]eipä tule olemaan kovin iso eläke sulla..ajattelitko koko loppuelämän olla kotona vai meetkö vielä joskus duuniin?[/QUOTE]

Yksi sukulaisrouva koki aikamoisen pudotuksen. Oli ihana elämä kotirouvana ihanan miehen ja lapsien kanssa. Kunnes lapset muuttivat pois kotoa ja mies löysi vähän nuoremman, vähän kauniimman ja vähän aktiivisemman naisen. Rouvalla ei ole mitään järkevää, nykyaikana hyödyllistä koulutusta, ei työkokemusta, eikä eläkettäkään ole kertynyt.
 
Varmaan aika leppoisaa onkin kun nuorin on jo kohta koulussa :)

Oon ollut kaksi kertaa hoitovapaalla ja molemmilla kerroilla töihin palatessa tuli sama tunne. Kun tekee mielekästä työtä, on paljon enemmän virtaa myös vapaa-ajalla ja asioiden organiosinti tehostuu. Kotiäitinä päivät vaan oli ja meni ja vaivasi henkinen tylsistyminen. Aikakaan ei lopu kun on sellainen keino kun osittainen hoitovapaa.
 
Minä ihmettelen eniten, eikö työssäkäyviä äitejä häiritse se, miten vähän he näkevät lapsiaan?
Kiireisimmissä tapauksissa esim. pari tuntia illassa, ja viikonloput. Ja miten oma ura on tärkeämpää kuin lapset?
Lapsia siirretään hoitopaikasta toiseen, koskaan ei voi tietää onko hyvä tarhatäti..ja elämä on pelkkää lasten viemistä ja hakemista. Minusta on selvää että lapset kärsivät tällaisesta aikaihmisten aikatauluelämästä. Onko näillä uraäideillä joku emotionaalinen nappi painettu pois päältä, etteivät he tunne milnkäänlaista mielipahaa lastensa puolesta?

Toisekseen ihmettelen sitä, miten vähän he ovat kiinnostuneet lapsen elämästä. Tiedän monta tällaista äitiä, jotka eivät ole yhtään perillä lapsen kehitystasosta,koska viettävät niin vähän aikaa yhdessä; eivät lue lapsille, pitävät lapsia ikuisesti niin pieninä, etteivät lapset saa ikänsä kaipaamaa virikettä, lapset tuskin puhuvatkaan mitään juuri tämän takia( kyseessä siis pienet lapset ikähaarukalla 1-3v.)

En siis ymmärrä miksi omat halut menevät lasten edelle, eli kun oma pää ei kestä lasten kanssa olemista, kiirehditään töihin pakenemaan omia lapsia? Eikö kuka tahansa aikuinen pysty kestämään sitä "pään hajoamista kotona" muutaman vuoden lasten takia,jotta lapsi saisi olla oman äitinsä kanssa? Lapsia tehdään siis vaan elelemään aikuisten elämän mukaan, mitään ei anneta periksi ja mistään omasta ei luovuta lapsen takia? Miksi?
 
[QUOTE="kotiäiti";24827704]

En siis ymmärrä miksi omat halut menevät lasten edelle, eli kun oma pää ei kestä lasten kanssa olemista, kiirehditään töihin pakenemaan omia lapsia? Eikö kuka tahansa aikuinen pysty kestämään sitä "pään hajoamista kotona" muutaman vuoden lasten takia,jotta lapsi saisi olla oman äitinsä kanssa? Lapsia tehdään siis vaan elelemään aikuisten elämän mukaan, mitään ei anneta periksi ja mistään omasta ei luovuta lapsen takia? Miksi?[/QUOTE]

Mistä sun mies on luopunut lapsen takia?
 
Nautin aikanaan kotona olemisesta, mutta aikansa kutakin. Me molemmat jaksamme paremmin toisiamme, kun lapsi hoidossa ja minä työssä. On ihanaa, saada päivä olla omassa työssä, josta nautin suunnattoman paljon. On ihanaa, kun päivä päättyy ja saan olla oman lapsen kanssa yhdessä. Käymme uimassa, ulkoillaan tms.Minulla olisi omaa aikaa, mutta en koe sitä tarvitsevani, asioita voimme tehdä yhdessä. Omaa aikaa kaipaa varmasti enemmän, kun on aina perheensä kanssa ja kotona. Yhdessä oloa arvostan enemmän nyt, kun aikaa ei ole koko päivää.

Toki kiire hetkiä on, mutta olihan niitä kotonakin ollessa, yhtälailla tuli kiire bussiin kuin nytkin. En haikaile mennyttä, nautin tästä hetkestä näin. Niin ja ehdin kyllä tekemään minäkin kaiken tarpeellisen ja aikaa jää hömppäämiseenkin. Se on ihan kiinni miten aikansa suunnittelee ja käyttää. Mistä nautin myöskin on se, että voi matkustella paljon perheen kanssa. Ei tarvitse miettiä mihin rahansa laittaa ihan niin tarkkaan, kuin ollessani kotona. Olen onnellinen ja nautin elämästä tästä, pienestä, makeasta ja pirteästä:)
 
[QUOTE="kotiäiti";24827704]Minä ihmettelen eniten, eikö työssäkäyviä äitejä häiritse se, miten vähän he näkevät lapsiaan?
Kiireisimmissä tapauksissa esim. pari tuntia illassa, ja viikonloput. Ja miten oma ura on tärkeämpää kuin lapset?
Lapsia siirretään hoitopaikasta toiseen, koskaan ei voi tietää onko hyvä tarhatäti..ja elämä on pelkkää lasten viemistä ja hakemista. Minusta on selvää että lapset kärsivät tällaisesta aikaihmisten aikatauluelämästä. Onko näillä uraäideillä joku emotionaalinen nappi painettu pois päältä, etteivät he tunne milnkäänlaista mielipahaa lastensa puolesta?

Toisekseen ihmettelen sitä, miten vähän he ovat kiinnostuneet lapsen elämästä. Tiedän monta tällaista äitiä, jotka eivät ole yhtään perillä lapsen kehitystasosta,koska viettävät niin vähän aikaa yhdessä; eivät lue lapsille, pitävät lapsia ikuisesti niin pieninä, etteivät lapset saa ikänsä kaipaamaa virikettä, lapset tuskin puhuvatkaan mitään juuri tämän takia( kyseessä siis pienet lapset ikähaarukalla 1-3v.)

En siis ymmärrä miksi omat halut menevät lasten edelle, eli kun oma pää ei kestä lasten kanssa olemista, kiirehditään töihin pakenemaan omia lapsia? Eikö kuka tahansa aikuinen pysty kestämään sitä "pään hajoamista kotona" muutaman vuoden lasten takia,jotta lapsi saisi olla oman äitinsä kanssa? Lapsia tehdään siis vaan elelemään aikuisten elämän mukaan, mitään ei anneta periksi ja mistään omasta ei luovuta lapsen takia? Miksi?[/QUOTE]

Js ymmärtäisit lasten kehityksestä jotain, ymmärtäisit varmaan, että ikähaarukalla 1-3 lapset osavaat todella erialaisia asioita. Siinä kun toinen oppii puhumaan 1 v, toinen oppii 3 v, jopa ihan samassa perheessä.

Ja jos ymmärtäisit jotain muuta kuin MINÄ-MINÄ-kantilta elämää, ymmärtäisit että ihmiset ovat erilaisia, kaikki vaan ei ole niin empaattisia kuin toiset, tai että taustalla voi olla tekijöitä jotka vaikuttavat ratkaisuihin, mutta joita he todellakaan eivät halua tuollaiselle tuomitsijalle kertoa.

Mutta hyvä yritys kiillottaa omaa sädekehää, vaikka vähän läpinäkyvä ;)
 
[QUOTE="kotiäiti";24827704]Minä ihmettelen eniten, eikö työssäkäyviä äitejä häiritse se, miten vähän he näkevät lapsiaan?
[/QUOTE]

Ei työssäkäynti tarkoita sitä, että vedetään tukka putkella ja lapset on sivuseikka. Eikä se myöskään tarkoita sitä, että isä on joku sivuhenkilö lasten elämässä ;)

Meillä on ollut päiväkoti-ikäisiä lapsia viimeiset 7 vuotta perheessä ja kukaan ei ole koskaan ollut yli 6 tunnin päivää päiväkodissa. Tavallisin aika on 5-6h, lomia ja muita vapaita on paljon esim. kesästä suurin osa kotona. Toinen vanhempi viettää lasten kanssa aamuisin aikaa ja toinen iltapäivästä. Olen lasten kanssa normaalina päivänä 6-7 tuntia, vaikka käyn töissä. Se on vaatinut tietysti kaikenlaisia järjestelyjä.

Hoitopaikkoja ei ole tarvinnut vaihdella vaan lapset ovat olleet samoissa päiväkodeissa ja tykänneet olla. Noin 2,5 -vuotiaina aloittaneet päiväkodissa ja aina välissä joku ollut kotihoidossa kun tullut äitiyslomia ja muita.

Kaikkihan lähtee siitä, miten elämänsä järjestelee. Ei yksittäinen valinta lastenhoidon suhteen kerro vieä arjesta mitään. Siellä kotonakin tilanne voi olla se, että puoli päivää istutaan telkkarin ääressä ja äiti on etäinen ja kiukkuinen. Tai sitten ei.

Jos vanhemmilla on halua viettää lastensa kanssa aikaa ja tehdä valintoja lapsia ajatellen niin asiat ovat hyvin riippumatta siitä, mikä lasten hoitomuoto on
 
[QUOTE="lissu";24827713]Mistä sun mies on luopunut lapsen takia?[/QUOTE]

Puhuin tekstissäni äideistä. Ei isyys ja äitiys tarvitse olla kilpailua- että kumpi luopuu, kumpi ei. Yhdessä sovitaan miten toimitaan.Meillä molemmat ovat luopuneet.
Sinun mielestäsi ilmeisesti jos isä ei luovu mistään, äidinkään ei tarvitse. Nykyajan feministi,haluaa tasa-arvoa, ja -kas kummaa;lapset kärsivät-
 
[QUOTE="kotiäiti";24827749]Puhuin tekstissäni äideistä. Ei isyys ja äitiys tarvitse olla kilpailua- että kumpi luopuu, kumpi ei. Yhdessä sovitaan miten toimitaan.Meillä molemmat ovat luopuneet.
Sinun mielestäsi ilmeisesti jos isä ei luovu mistään, äidinkään ei tarvitse. Nykyajan feministi,haluaa tasa-arvoa, ja -kas kummaa;lapset kärsivät-[/QUOTE]

Höpö höpö. Lapset kärsivät, jos vanhemmat kärsivät. Ja itse ainakin voin parhaiten, kun elän tasa-arvoisessa suhteessa, jossa myös isä näkee lapsiaan.
 
[QUOTE="vieras";24827735]Js ymmärtäisit lasten kehityksestä jotain, ymmärtäisit varmaan, että ikähaarukalla 1-3 lapset osavaat todella erialaisia asioita. Siinä kun toinen oppii puhumaan 1 v, toinen oppii 3 v, jopa ihan samassa perheessä.

Ja jos ymmärtäisit jotain muuta kuin MINÄ-MINÄ-kantilta elämää, ymmärtäisit että ihmiset ovat erilaisia, kaikki vaan ei ole niin empaattisia kuin toiset, tai että taustalla voi olla tekijöitä jotka vaikuttavat ratkaisuihin, mutta joita he todellakaan eivät halua tuollaiselle tuomitsijalle kertoa.

Mutta hyvä yritys kiillottaa omaa sädekehää, vaikka vähän läpinäkyvä ;)[/QUOTE]

Ei ole sädekehän kiillottelua, vaan aitoa ihmettelyä.
Ymmärrän myös erittäin hyvin sen, että lapsia on erilaisia. Mutta sekin on selvää, että jos lapsille ei koskaan jutella, lueta, vietetä ns. "laatuaikaa", he saattavat olla kehityksessä jäljessä. Esimmerkkitapauksessa lapset eivät vielä osaa puhua.

En tuomitse, vaan ihmettelen mikä tekee ihmisistä niin kylmiä omia lapsiaan ja lasten tarpeita kohtaan.
 
[QUOTE="kotiäiti";24827704]

En siis ymmärrä miksi omat halut menevät lasten edelle, eli kun oma pää ei kestä lasten kanssa olemista, kiirehditään töihin pakenemaan omia lapsia? Eikö kuka tahansa aikuinen pysty kestämään sitä "pään hajoamista kotona" muutaman vuoden lasten takia,jotta lapsi saisi olla oman äitinsä kanssa? Lapsia tehdään siis vaan elelemään aikuisten elämän mukaan, mitään ei anneta periksi ja mistään omasta ei luovuta lapsen takia? Miksi?[/QUOTE]

Aloituksessa hehkutetaan, kuinka kotiäitinä on omaa aikaa paljon, ehtii lukea kirjaa jne. Mutta sitten kun menet töihin, oletkin itsekäs minä-minä-tyyppi, joka ajattelee vaan omaa etuaan. Onko tässä joku pienoinen ristiriita? Olen 100% varma, että jokaisen lasten hoitoa koskevan ratkaisun takana on myös itsekäs peruste. Ehkä sinä viihdyt kotona ja saat ratkaisulla myös omaa aikaa? ehkä työssäkäyvä saa sen oman henkireikänsä töistä vai mitä? Ja jos ei muuta niin ainakin palkkaa.

Mä en eikä vamaan moni muukaan perheellinen, työssä käyvä ehdi töiden jälkeen lukemaan kirjoja sohvalla vaan kyllä se vapaa-aika menee lähes täysin lasten kanssa. En mä kyllä kotiäitinäkään mitään kerennyt lukemaan :D
 
[QUOTE="kotiäiti";24827767]Ei ole sädekehän kiillottelua, vaan aitoa ihmettelyä.
Ymmärrän myös erittäin hyvin sen, että lapsia on erilaisia. Mutta sekin on selvää, että jos lapsille ei koskaan jutella, lueta, vietetä ns. "laatuaikaa", he saattavat olla kehityksessä jäljessä. Esimmerkkitapauksessa lapset eivät vielä osaa puhua.

En tuomitse, vaan ihmettelen mikä tekee ihmisistä niin kylmiä omia lapsiaan ja lasten tarpeita kohtaan.[/QUOTE]

Esimerkki meidän tyttärestämme, joka meni 9 kk ikäisenä tarhaan. Nyt 5-vuotiaana on jo pitkään osannut lukea ja kirjoittaa, on erittäin tyytyväinen ja sosiaalinen tyttö, jolla on paljon kavereita. Tämä kaikki siitä huolimatta, että molemmat vanhemmat ovat käyneet töissä ja kuitenkin ehtineet olla lapsenkin kanssa. Jos vanhempia on kaksi, on helppo sumplia työpäivät niin, että lapselle jää paljonkin aikaa.
 
[QUOTE="kotiäiti";24827767]Ei ole sädekehän kiillottelua, vaan aitoa ihmettelyä.
Ymmärrän myös erittäin hyvin sen, että lapsia on erilaisia. Mutta sekin on selvää, että jos lapsille ei koskaan jutella, lueta, vietetä ns. "laatuaikaa", he saattavat olla kehityksessä jäljessä. Esimmerkkitapauksessa lapset eivät vielä osaa puhua.

En tuomitse, vaan ihmettelen mikä tekee ihmisistä niin kylmiä omia lapsiaan ja lasten tarpeita kohtaan.[/QUOTE]

Tämä on täysin mahdollista myös kotihoidossa olevilla lapsilla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja astrolabe:
Nautin elämästäni suunnattomasti, enkä edes pelkästään käy vain töissä ja ole sitten kotona. Mitä enemmän teen, sitä enemmän mulla on virtaa. =)
Click to expand...

Mulla ihan sama homma! Jops on töissä ollut ihan hirvee kiire, niin kotonakin illalla jatkuu hyvä vauhti: siivoan, järjestelen, touhuan. Vapaapäivät taas menee hissukseen sohvan pohjalla, jos ei mitään ohjelmaa ole :D
 
[QUOTE="kotiäiti";24827704]Minä ihmettelen eniten, eikö työssäkäyviä äitejä häiritse se, miten vähän he näkevät lapsiaan?
Kiireisimmissä tapauksissa esim. pari tuntia illassa, ja viikonloput. Ja miten oma ura on tärkeämpää kuin lapset?

En siis ymmärrä miksi omat halut menevät lasten edelle, eli kun oma pää ei kestä lasten kanssa olemista, kiirehditään töihin pakenemaan omia lapsia? Eikö kuka tahansa aikuinen pysty kestämään sitä "pään hajoamista kotona" muutaman vuoden lasten takia,jotta lapsi saisi olla oman äitinsä kanssa? Lapsia tehdään siis vaan elelemään aikuisten elämän mukaan, mitään ei anneta periksi ja mistään omasta ei luovuta lapsen takia? Miksi?[/QUOTE]

Ennen vanhaan lapsia hankittiin, koska sukua piti jatkaa. Enemmän omien lasten kanssa ollaan nykyään kuin ennen vanhaan. Lapsi on nykyään henkilö, ei vain vanhempansa jälkeläinen jatkamaan suvun jalanjäljissä. Olen ollut viikon töissä, tänään ennätän olla lasteni seurassa kuitenkin. Koululaiset eivät tosin niin paljon edes halua olla enää vain äitin kanssa, omiakin menoja on.

Mikä on tärkeämpää kuin omat lapset? Niin, minä en määrittele itseäni lasteni kautta. En ole missään tapauksessa vain XXXXX:n äiti. Lapseni ovat tärkeitä, en kiellä sitä. Mutta minä murenen, jos en elä myös muuten. Lapseni eivät halua aina olla äitinsä kanssa, ainakaan toivottavasti. Kokisin epäonnistuneeni kasvattajana, jos lapseni eivät tahtoisi itsenäistyä.

Mieti sama asia taaksepäin: kuinka tärkeitä vanhempasi ovat sinulle nyt? Veikkaan, että monella suhde omiin vanhempiin hieman rapistunut. Miten sitten voit olettaa, että omat lapsesi pitävät sinua edelleen tärkeänä kasvettuaan? Mitä sinulle sitten jää? Omia lapsiaan rakastaa tapahtui mitä tahansa, heidät on saanut ja he ovat tärkeitä. Muut ihmiset elämässään voi valita. Se, etä vaikka puoliso tai työkaverit ovat tärkeitä, ei vähennä lasten tärkeyttä. Tämä ei ole kilpailu, vaan elämää.
 
  • Tykkää
Reactions: Millenia
[QUOTE="kotiäiti";24827704]Minä ihmettelen eniten, eikö työssäkäyviä äitejä häiritse se, miten vähän he näkevät lapsiaan?
Kiireisimmissä tapauksissa esim. pari tuntia illassa, ja viikonloput. Ja miten oma ura on tärkeämpää kuin lapset?
Lapsia siirretään hoitopaikasta toiseen, koskaan ei voi tietää onko hyvä tarhatäti..ja elämä on pelkkää lasten viemistä ja hakemista. Minusta on selvää että lapset kärsivät tällaisesta aikaihmisten aikatauluelämästä. Onko näillä uraäideillä joku emotionaalinen nappi painettu pois päältä, etteivät he tunne milnkäänlaista mielipahaa lastensa puolesta?

Toisekseen ihmettelen sitä, miten vähän he ovat kiinnostuneet lapsen elämästä. Tiedän monta tällaista äitiä, jotka eivät ole yhtään perillä lapsen kehitystasosta,koska viettävät niin vähän aikaa yhdessä; eivät lue lapsille, pitävät lapsia ikuisesti niin pieninä, etteivät lapset saa ikänsä kaipaamaa virikettä, lapset tuskin puhuvatkaan mitään juuri tämän takia( kyseessä siis pienet lapset ikähaarukalla 1-3v.)

En siis ymmärrä miksi omat halut menevät lasten edelle, eli kun oma pää ei kestä lasten kanssa olemista, kiirehditään töihin pakenemaan omia lapsia? Eikö kuka tahansa aikuinen pysty kestämään sitä "pään hajoamista kotona" muutaman vuoden lasten takia,jotta lapsi saisi olla oman äitinsä kanssa? Lapsia tehdään siis vaan elelemään aikuisten elämän mukaan, mitään ei anneta periksi ja mistään omasta ei luovuta lapsen takia? Miksi?[/QUOTE]

Kyllä mä ainakin välitän lapsistani ja heidän voinnistaan, mutta myös omasta voinnistani. Mikä sopii toisella, ei välttämättä sovi toiselle. Etkä voi yleistää, että jos tiedät muutaman ihmisen, joiden lapset jäävät vähälle huomiolle ja heitä pidetään aina vauvoina, että kaikilla työssäkäyvillä olisi samanlaista, löytyypä tällaisia tapauksia kotiäideistäkin. Kyllä monestakin asiasta luovutaan lasten vuoksi ihan lasten takia, mutta kaikesta ei tarvitse luopua sen vuoksi, että sulla on lapsia. Kompromissit ovat suuri osa elämää, niitä pitää jokaisen osata tehdä. Jos itse _joutuu_ luopumaan kaikesta kivasta, ei se ole lasten vika sillon, jos aikuiset eivät pysty järjestelemään asioita. Eikä lasten vuoksi oikeasti tarvitse luopua kaikesta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja astrolabe:
Ennen vanhaan lapsia hankittiin, koska sukua piti jatkaa. Enemmän omien lasten kanssa ollaan nykyään kuin ennen vanhaan. Lapsi on nykyään henkilö, ei vain vanhempansa jälkeläinen jatkamaan suvun jalanjäljissä. Olen ollut viikon töissä, tänään ennätän olla lasteni seurassa kuitenkin. Koululaiset eivät tosin niin paljon edes halua olla enää vain äitin kanssa, omiakin menoja on.

Mikä on tärkeämpää kuin omat lapset? Niin, minä en määrittele itseäni lasteni kautta. En ole missään tapauksessa vain XXXXX:n äiti. Lapseni ovat tärkeitä, en kiellä sitä. Mutta minä murenen, jos en elä myös muuten. Lapseni eivät halua aina olla äitinsä kanssa, ainakaan toivottavasti. Kokisin epäonnistuneeni kasvattajana, jos lapseni eivät tahtoisi itsenäistyä.

Mieti sama asia taaksepäin: kuinka tärkeitä vanhempasi ovat sinulle nyt? Veikkaan, että monella suhde omiin vanhempiin hieman rapistunut. Miten sitten voit olettaa, että omat lapsesi pitävät sinua edelleen tärkeänä kasvettuaan? Mitä sinulle sitten jää? Omia lapsiaan rakastaa tapahtui mitä tahansa, heidät on saanut ja he ovat tärkeitä. Muut ihmiset elämässään voi valita. Se, etä vaikka puoliso tai työkaverit ovat tärkeitä, ei vähennä lasten tärkeyttä. Tämä ei ole kilpailu, vaan elämää.
Click to expand...

Minäkään en määrittele itseäni lasten kautta. Se, että laittaa lapset etusijalle, kun he ovat pieniä, ei tarkoita sitä että elää vain lasten kautta. On minulla edelleen oma persoonani,oma itseni, mieheni, sukulaiset, ystävät ja olen ihan täysi ihminen sittenkin kun lapset kasvavat. En myöskään pelkää että murenen, kun lapset lentävät pois ja itsenäistyvät.
Meillä suhteet vanhempiin ja isovanhempiin ovat läheiset, ehkä olemme onnekkaita tässä asiassa. Miksi en olettaisi että lapseni pitävät minua tärkeänä kasvettuaan? Kummallinen ajatus, että pitäisi ajatella jotain muuta?
Mitä minulle sitten jää; no elämä ilman lapsia. Mitä vikaa siinä on?

Aika sarkastisesti ajattelet kotiäidin elämästä. Ei me kotiäidit koeta että murenemme, koska emme elä muuten kuin kotiäitinä. Katsos me ymmärrämme ajan kulun; asiat muuttuvat, ja vielä on paljon elämää jäljellä lasten kasvattamisenkin jälkeen!
 
Näin syysloman lopuilla onkin hyvä vastata tähän ketjuun. Oon nyt olly lomalla lasten kanssa kolme kokonaista päivää ja kyllä töihin jo on kiva hinku, ei voi muuta sanoa ja 4v:kin jo eilen kyseli koska pääsee päiväkotiin. Joten jos olisin kotiäiti ja 4v: olisi päivät kanssani kotona, niin kyllä ne taitaisi aikamoista tuskaa olla molemmille. Mulla katuisi seinät päälle ja lapsi kaipaisi koko ajan leikkikaveria.

Työssä saan täyettyä sosiaalisen tyhjiön joka kotona ollessa en pystyisi täyttämään ja saan tuulettaa aivojani kotihommilta. Lapsetkin oppivat olemaan muidenkin aikuisten ja lasten kanssa ollessaan päiväkodissa ja leikkikavereita riittää. Omaa aikaa otan arki-iltaisin käymällä jumpassa jolloin lapset saavat olla kahden kesken isänsä kanssa ja illalla kun lapset nukkuvat lukemalla kirjoja ja myös työmatkat luen omaksi ajaksi varsinkin kesäaikaan kun pyöräilen töihin.

Joten voisin sanoa, että nautin elämästä jossa työ- ja perhe-elämä yhdistyy, kun työ ei ole ura-ammatti, vaan ihan tavallinen duuni, jossa oikeastaan työ- ja perhe-elämä tukevat toisiaan puolin ja toisin. Odotan loma-aikoja ja loman jälkeen odotan työhin paluuta, joten mielestäni asiat ovat kohdallani aika hyvin, vai mitä ap?
 
  • Tykkää
Reactions: alastulossa mättää
Itse jaksan parhaiten siinä tilanteessa, että saan tehdä monenlaista, rahaa on riittävästi, ja tärkein asia on lasten hyvinvointi.
Lasten hyvinvointi on mielestäni usein ristiriidassa noiden muiden kanssa. Meillä lapset ovat rauhallisia ja viihtyvät kotona hyvin. Eivät pidä meluisasta iltapäiväkerhosta eikä päiväkotikaan ollut heidä mielestään mikään onnela, koska eivät ole kyynärpäät esillä vaatimassa omaansa, eivät osaa toimia noin.

Lasten kotihoito taas huonontaa perheen taloudellista tilannetta ja jos tukiverkkoja ei ole, myös vanhempien mahdollisuuksia toteuttaa itseän vaativassa työssä

Tosin tietysti taas kasvattaa lapsia näkemään, mikä on oikeasti tärkeää. Ei tavara ainakaan.
 
Kukas sitä nyt ei kotona viihtyisi lasten kanssa jos oikeasti saisi vain leikkiä ja peuhata ja välillä sitten vaikka rentoutua kirjan parissa. Todellisuudessa kaikilla ei vain ole kotiapulaisia tai mahdollisuuksia nähdä kavereita, harrastella ja liikkua päivisin. Kotiäitiys on raskasta niiden uuvuttavien kotitöiden takia. Siihen päälle se, että joku nykii lahkeesta 24/7 ja koko ajan aivot pitää olla lapsivaihteella on vaan joillekin ihmisille aika raskasta. Sitten täällä jotkut sädekehäänsä kiillottavat mammat heti marisee, kuinka kauheita ihmisiä nämä ovat kun eivät halua haistella lastensa tukkaa nukkuessaan ja ottaa muksuja mukaan kakalle.

En ymmärrä tarvetta vähätellä toisten valintoja. Kaikki ihmiset eivät voi jäädä kotiin kun lapset syntyy, niin eikö se ole vaan hyvä että osa ihmisistä tekee töitä tai opiskelee ihan mielellään. Ja koettakaa tosiaan muistaa se, että aika harva mies jää kodinkoneeksi ja lastenhoitajaksi paria viikkoa pidemmäksi ajaksi, eikä heitä pidetä mitenkään kamalina ihmisinä. Miksi sitten nainen on heti huono äiti, jos valitsee yhdessä asiassa eri tavalla kuin joku toinen?
 
  • Tykkää
Reactions: alastulossa mättää
Alkuperäinen kirjoittaja Millenia:
Kukas sitä nyt ei kotona viihtyisi lasten kanssa jos oikeasti saisi vain leikkiä ja peuhata ja välillä sitten vaikka rentoutua kirjan parissa. Todellisuudessa kaikilla ei vain ole kotiapulaisia tai mahdollisuuksia nähdä kavereita, harrastella ja liikkua päivisin. Kotiäitiys on raskasta niiden uuvuttavien kotitöiden takia. Siihen päälle se, että joku nykii lahkeesta 24/7 ja koko ajan aivot pitää olla lapsivaihteella on vaan joillekin ihmisille aika raskasta. Sitten täällä jotkut sädekehäänsä kiillottavat mammat heti marisee, kuinka kauheita ihmisiä nämä ovat kun eivät halua haistella lastensa tukkaa nukkuessaan ja ottaa muksuja mukaan kakalle.

En ymmärrä tarvetta vähätellä toisten valintoja. Kaikki ihmiset eivät voi jäädä kotiin kun lapset syntyy, niin eikö se ole vaan hyvä että osa ihmisistä tekee töitä tai opiskelee ihan mielellään. Ja koettakaa tosiaan muistaa se, että aika harva mies jää kodinkoneeksi ja lastenhoitajaksi paria viikkoa pidemmäksi ajaksi, eikä heitä pidetä mitenkään kamalina ihmisinä. Miksi sitten nainen on heti huono äiti, jos valitsee yhdessä asiassa eri tavalla kuin joku toinen?
Click to expand...

hyvä kirjoitus!
 
Alkuperäinen kirjoittaja niiinjooo:
Enemmän ihmettelen miten mies jaksaa katsoa naista, jolla ei ole juuri kunnianhimoa. Olla vaan päivät kotona. Mutta toisaalta eipä sitä ole kaikilla miehilläkään. Vakka kantensa löytäää ..
Click to expand...

on musta aika putkisilmäinen kommentti vaikka työssä itse käynkin. Voihan olla hyvinkin kunnianhimoinen, vaikka ei kävis töissä... Urako se on ainoa joka tekee ihmisestä kunnianhimoisen, surullinen ajatus.

Mä jäisin heti pois töistä, jos se olis taloudellisesti mahdollista. Pidän ihan työstäni, mutta koen, että olisin tarpeellisempi muualla ja saisin enemmän nautintoa ollessani lasteni kanssa.

Onnea ap. On ilo saada elää tyydyttävää elämää:)
 

Osallistu arvontaan ja voita trendikäs lampaantalja!

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa