onhan tätä ollu jo kohta 3-vuotta. välillä saattaa tulla joku viikko että tuntuu että jospa tämä sittenkin menis parempaan mutta sitten taas palaa samaan vanhaan paskaan ja sitä voi kestää sitten taas useita kuukausia putkeen... en käsitä miten ihminen voi yhtäkkiä muuttua noin...
On kuin meidän suhde. Itse olen miettinyt nyt jo eroa ja tein vapaamuotoisen erohakemuksen.
Meillä ei pelaa enää mikään. Kaupassa mies kulkee 10m perässä tai edessä ja mun pitäisi osata lukea ajatuksia siitä, että mitä syödään tai mitä mies on jo kärryihinsä kerännyt.
Raha-asioistaan on jo sulkenut mut pois. Meillä on hänen tili ja minun tili, joka on yhteisessä käytössä.
Minä hoidan kodin, lapset, koirat yms. Hän tekee ruuan ja siitäkin kehtaa valittaa. Ymmärtäisin, jos kokkaisi joka päivä a la carte-ruokaa, mutta ihan perusruokaa. Tein monta vuotta joka ainoa päivä ruoan ja mies valitti siitä aina. Nyt kieltäydyin tekemästä ja taas valitetaan.
Mieheni piikittelee yms. Viimeksi kilahdin siitä, kun mies oli kaveriansa auttamassa 4 viikonloppua peräkkäin ja sanoin, että lapsetkin haluaisivat olla välillä isän kanssa. Mies sitten vastasi et" Anteeksi, jos JOUDUT olemaan kotona lasten kanssa" ja vielä niin veemäisellä äänensävyllä. On nykyään muutenkin niin veemäinen.
Oikeastaan viimeinen pisara on se, että mies on alkanut raivoamaan lapsillekin. Mikään puhe ei auta ja otetaan välillä rajustikin yhteen lastenkasvatuksesta.
Tajusin, että eihän lasten tarvitse tuollaista sietää. Eikä myöskään mun. Olen meistä kuitenkin se vahvempi osapuoli, joka pärjää yksinään lasten kanssa. Joten miksi olla yhdessä? Tuota kysymystä olen miettinyt oikeastaan 6kk ja vastausta en löydä.