Onko rakkauden loppuminen riittävä syy erota? Apua!!!

Kiitos ajatuksia herättävistä kommenteista!
Oon reilusti yli 30-vuotias, fiksu ja välillä filmaattinenkin. En haaveile pilvilinnoista ja oon muutenkin realistinen. Tavallinen arki on ihan parasta,enkä pidä sitä edes tylsänä. Rakkaus on pitkässä liitossa enemmänkin tahtotila ja kovasti oon yrittänyt tahtoa. Nyt vaan tuntuu,ettei hyvä tahtokaan enää riitä. Toki suhteessa on muitakin asioita,mitkä mättää,mutta uskoisin,että ne ei olis ongelma,jos vaan meillä olis keskinäistä rakkautta kohdata ongelmat.
Seksistä sanoin,et menee ihan ok,mut ikinä en oo tässä suhteessa saanut,vaikka ollaan yritty ja asiasta puhuttu. Kuitenkin joidenkin miesten kanssa oon saanut helpollakin. Kyse on siis ihmisen perustarpeista,joihin en tunne saavani tyydytystä tässä parisuhteessa.Kieltämättä välillä haaveilen muistakin miehistä. No,viimeistään silloin,kun vikakin lapsi lentää pesästä,on munkin aika lähteä vapauteen. Eihän siihen mene enää,kun 17 vuotta... Säälittävää,eikö?!

 

vähän niinku samas tilantees.... :/

 

Sama juttu meillä. Meillä tilanne siinä että nukuttu eri sängyissä jo vuosia ja seksiä pari kertaa vuodessa. Tätäkö on 30+ elämä? Haaveilen hyvästä seksistä jossa mies ottaa minut kiihkeästi. On ensimmäinen mies ja muista ei kokemuksia tai en ole muiden kanssa seurustellut. Lapset 2 kpl vei aikoinaan seksin meiltä. Miestä ei tee mieli. Hän on hyvä isä silloin kun on paikalla ja tekee joitakin kotitöitäkin. On aika temperamenttinen niinkuin minäkin joten rajuja yhteenottoja ollut. Läheisyyttä meillä ei ole eikä lapset sitä usein näe. Mietin minkä mallin he parisuhteesta saavat? Sairastan masennusta ja käyn juttelemassa vanhasta koulukiusaamisesta ja myös parisuhteesta. Haaveilen toisista mutta en ole lasten jälkeen pettänyt. Meillä ihanat lapset ja ihana talo. Yhteistä aikaa ja lomia emme yhdessä vietä muuta kuin vk-loppuisin. Harvoin teemme mitään perheenä ja kaipaisin sellaista. Mies ei niinkään. Hänelle yhteistä tekemistä on kaupassa käyminen. =( Olen onneton ja tekstisi sai minut taas mietteisiin. Voiko saada parempaa vai onko se tässä? Meillä oli alkuajat todella kiihkeitä ja mustasukkaisiakin kun asuttiin eri puolilla suomea. Nyt arki vaan toimii ja seksi ja mikään muu ei. Tunteet täysin hävinneet ja olenkin miettinyt onko tämä edes rakkautta vai onko minulle joku muu? Olenko koskaan rakastanut vai oliko mies vain sopivasti saatavilla ja rakastuin himoon? Tekee pahaa lukea onnellisista liitoista tai blogeja täydellisestä elämästä missä kaikki menee kirjan mukaan. Tai nähdä lähipiirissä vanhempien suukottelua julkisesti ja hellyydenosoituksia toisiaan kohtaan. Meillä ei.

 

Voi ap! Ollaanko me yksi ja sama henkilö???? Itse en olisi voinut paremmin kertoa mun tilanteesta, iät ja kaikki täsmää, tunteet ja toiveet ja tämä nykyään vallitseva fiilis. Syyllisyys ja omatunto painaa juuri tuon takia että miten paljon voi itselleen haluta jos ja kun samalla rikkoo muita. Meillä ei miehen kanssa ole ollut hyvää seksiä vuosiin, nyt täysin ilman 9kk eikä loppua näy. En vaan enää pysty sen kanssa, ajatuskin kuvottaa. En tiedä miksi, en varsinaisesti miestä vihaa, olen vain täysin vailla mitään tunteita sitä kohtaan. Olen lukenut tätä ketjua itku kurkussa. Miksi elämä on niin vaikeaa????!!!!

 

Miksi sitten menit miehesi kanssa naimisiin?
Muuten sanoisin, että kyllä se rakkaus sieltä vielä takaisin tulee ja tuo on jokin vaihe vain, mutta jos et ole ikinä miestäsi rakastanut niin......
Itsekästähän tuo on, mutta elämä on Sinun valintasi.

Miten saa rakkauden tulemaan takaisin jos tunteet on kuolleet?
Ei kai väkisinkään voi yrittää.

 

vähän niinku samas tilantees.... :/

Sama juttu täällä. Myös miehen puolelta. Eroamista tässä ollaan nyt jonkin aikaa mietitty.
Ahdistaa vaan kaikki tavaroiden jakaminen ja uusien hankkiminen ja uusien kotien etsiminen.
Meillä ei onneksi lainaa ole joten vuokrille mentäis.
Huolettaa myös oma pärjääminen ja miehen pärjääminen kun 3 lapsesta tulisi elarit maksettavaksi.

 

Tsemppiä teille kohtalotoverit!Ikävä kuulla, että teitä on tässä tilanteessa muitakin. Mun täytyy nyt laittaa elämäni uuteen arviointiin ja puhua asia selväksi miehen kanssa. Saa nähdä, miten meidän käy. Jokainen on oman onnensa seppä ja joskus täytyy tehdä vaikeita ja rohkeita päätöksiä, jotta saavuttaisi onnen ja tasapainon elämään.

 

Päivitetty 10.9.2011 20:15, julkaistu 10.9.2011 16:51
IL: Nämä ovat yleisimmät avioeron syyt

Aamulehti

– Yleensä ajatellaan, että olisi vakavia ongelmia, uskottomuutta tai väkivaltaa, kun erotaan. Syyt ovat kuitenkin yleensä sellaisia, että ei oikein tulla toimeen, eikä yhteiselämä huvita, sanoo tutkija Jouko Kiiski Iltalehdessä.

Kiiski selvitti väitöskirjassaan, miksi avioparit eroavat. Hänen mukaansa avioliittoon ei sitouduta yhtä vahvasti kuin ennen ja avioeron perusteet ovat nykyään aiempaa kevyempiä. Eroa ei enää koeta hävettävänä asiana.

– Miehellä ja naisella on hyvin erilaiset kertomukset erosta. Ellei kyse ole vakavasta ongelmasta, kuten alkoholiongelmasta tai ukottomuudesta, puolisoiden kertomukset ovat hyvin erilaisia, Kiiski toteaa.

Hänen mukaansa vain joka viides eroava aviopari tekee päätöksen yhdessä, muissa tapauksissa vain toinen puoliso haluaa erota.

Iltalehti luettelee yleisimmät avioeron syyt. Tässä on listan kärkikymmenikkö: kommunikaatiovaikeudet, suhteen hoitamattomuus, toisesta vieraantuminen, läheisyyden puute, rakkauden puute, arvostuksen puute, erilaiset elämän tavoitteet, erilaiset elämänarvot, intohimon ja vetovoiman puute, avioliitossa on vaikeita ristiriitoja, joihin ei löytynyt ratkaisua.

 

Tsemppiä teille kohtalotoverit!Ikävä kuulla, että teitä on tässä tilanteessa muitakin. Mun täytyy nyt laittaa elämäni uuteen arviointiin ja puhua asia selväksi miehen kanssa. Saa nähdä, miten meidän käy. Jokainen on oman onnensa seppä ja joskus täytyy tehdä vaikeita ja rohkeita päätöksiä, jotta saavuttaisi onnen ja tasapainon elämään.

Kannattaa puhua juu. Ainakin sitten tietää onko suhteella vielä mahdollisuutta ja miehenkin ajatuksista kuulee.

 

Pitää vähän tarkentaa tota"en oo ikinä rakastanu"- kohtaa. Ollaan oltu jo 10 vuotta yhdessä,joten kyllä mä häntä jollain tapaa rakastan,mutta ikinä en oo tuntenut perhosia vatsassa tai muita rakastumisen tuntemuksia. Olin jo ihan unohtanut,miltä tuntuu rakastaa,mutta nyt viime päivinä oon jostain syystä alkanut muistaa,miten ihana ja voimaannuttava tunne se on. Uskon,että mulla olis mahdollista löytää rakkaus vielä jostain. Tai sitten ei,mutta sit täytyy alistua kohtaloon...

Kuule ei nuo rakastumisen tuntemukset kestä missään suhteessa loppuelämää 24/7. Rakastuminen on sellaista kemiallista hormonimylläkkää, ettei kenenkään pää kestäisi sitä loppuelämää. Eli teet niin tai näin, voit vain hetkellisesti kokea noita tunteita.

Surullista, mutta niin moni perhe hajoaa sen takia, että ihmiset eivät erota toisistaan rakastumisen ja rakastamisen tunnetta.

 

Miksi et mieluummin yrittäisi rakastua siihen mieheesi, jos kerran hän on hyvä? Turha lähtiä merta edemmäs kalaan..

 

[QUOTE="vieras";24604692]Päivitetty 10.9.2011 20:15, julkaistu 10.9.2011 16:51
IL: Nämä ovat yleisimmät avioeron syyt

Aamulehti

Iltalehti luettelee yleisimmät avioeron syyt.Tässä on listan kärkikymmenikkö: kommunikaatiovaikeudet, suhteen hoitamattomuus, toisesta vieraantuminen, läheisyyden puute, rakkauden puute, arvostuksen puute, erilaiset elämän tavoitteet, erilaiset elämänarvot, intohimon ja vetovoiman puute, avioliitossa on vaikeita ristiriitoja, joihin ei löytynyt ratkaisua.[/QUOTE]

Ainakin nuo tummalla olevat meillä.

 

Ei meidän perhe hajoasi sen takia,ettei äiti/vaimo erota rakkautta rakastumisesta ja kuten aiemmin kirjoitin,niin toki tiedän,ettei rakastumisen euforia kestä kauaa. Sitä huumaa en ole hakemassa. En vaan tunne rakastavani miestäni,kuten aviomiestä kuuluu. Vastaankin hänen rakkaudentunnustuksiin kierrellen tai,että "niin mäkin sua,ainakin pikkasen". Silmäkulmassa pilke, mutta oikeesti se on täysin totta. Tunnen joka kerta valehtelevani.
Tiedän mieheni hyvät puolet,hän on esim. komea,laittaa ruokaa,tekee kotihommia,puuhailee lasten kanssa,on työssään kunnianhimoinen, unelmavävy vanhemmilleni jne. ja olen yrittänyt opetella rakastamaan tosissaab,mutta helkkari,miten mä pakotan itteni sellasiin tunteisiin? Sama,aunakun melkein,jos pitäis opetella heterona rakastamaan ja himoitsemaan naapurin rouvaa...

 

-- melkein,jos pitäis opetella heterona rakastamaan ja himoitsemaan naapurin rouvaa...

Tältä musta tuntuu, kun mietinkin sitä, että yrittäisin vielä. Kun ei omassa miehessä ole mitään, mihin rakastua tai mitä himoita.

Minäkin olen yksi niistä, jotka menivät vääristä syistä naimisiin. Kunnon mies, aika paljon yhteistä, mutta koskaan, ei koskaan, me olla keskusteltu kunnolla tai niin että se olisi ollut jotenkin mielekästä tai kiinnostavaa. Kauan sitten arvostin miestäni ihmisenä, mutta nyt arvostus on lakastunut. En rakasta, en kunnioita, en arvosta, en halua. Jäljellä on vain laimea halveksunta. Sitäkään ei ole paljoa, koska mies ei kiinnosta niin paljon, että jaksaisin edes halveksua häntä.

Ei miehessä silti - periaatteessa - mitään suurempaa vikaa ole. Hän ei vain tajua pätkän vertaa minusta mitään, ja minua ei kiinnosta tietää hänestä enää mitään. Hän on tylsä, ei kehity, ei kasva, ei - ei yhtään mitään.

Mutta, mutta... Yhteinen lapsi mutkistaa tilanteen. Olen suvusta, jossa ei erota. Lapsille annetaan hyvä koti ja kunnon parisuhdemalli.

En kestä miehen kosketustakaan. Kun hän lähtee töihin, olen innoissani oven sulkeutumisesta, ja kun hän tulee kotiin, en saa edes kohteliaisuudesta kysyttyä, millainen työpäivä oli. Kun ei vaan kiinnosta, ei yhtään.

Toimisiko se sitten niin, että hakee haluamansa muualta ja jatkaa kulissielämää?