T
tuut
Vieras
Muutimme uuteen (vuokra)-asuntoon nyt kuun vaihteessa. Tullessani eka kerran tyhjään kämppään tämä oli ihan järkyssä kunnossa. Kaikki lattiapinnat ja seinät oli kuonan peitossa, samoin jääkaappi. Kylpyhuone oli ihan järkyttävä. Se haisi ja sieltä löytyi marsun papanoita ja kuivattua heinää ihan järkky määrä, seinäkaakelit olivat paksun keltaisen tahman peitossa ja saunassa oli kissan jätöksiä :x ikkunat niin likaiset että tuskin läpi näki. Tässä asunnossa on asunu perhe jolla on lukuisten eläinten lisäksi ollut kaksi pientä lasta. Kaverini on sitä mieltä että tämä on aihe ilmoittaa sossuille, kun ne lapset on eläneet tälläisen SAASTAN keskellä. Tämä asunto oikeesti oli saastainen, ei pelkästään likainen. Perheen äiti kertoi että ovat asuneet tässä vain muutaman kuukauden, jos asunnon saa tälläiseen kuntoon muutamassa kuukaudessa niin silloin ne ei kyllä oo siivonnu kertaakaan täällä sinä aikana...
Mitä mieltä palstamammat on tästä asiasta, siis ls-ilmoituksesta. Itse epäilen onko syytä tehdä, eihän ne lapset tässä enää asu (toisaalta,todennäköisesti niiden tulevasta kämpästä tulee samallainen ajan myötä???). En tunne perhettä enempää enkä edes tiedä minne muuttivat. Kaverini kuitenkin jankuttaa että mun pitäis tehdä ilmoitus sossuille kun on pienet lapset kyseessä. En tiiä mitä tekisin.