Anoppini....vastaan minä.

Kuten tuolla joku nimimerkki sanoikin, lapsella ei koskaan ole liikaa rakastavia aikuisia ihmisiä ympärillään.

Kyllä voi, nimittäin jos ne anopin toimet ovat lapsille vahingollisia.

Minä en sulata sitä, että lasten suun terveys tahallaan pilataan loppuelämäksi. Olen siis yrittänyt estää anoppia tartuttamasta 'hammasbakteeria' lapsillemme ja siitäkös anoppi on loukkaantunut. En myöskään hyväksy sitä, ettei unta tarvitsevien pienten lasten päiväuniaikoja huomioida, vaan heitä yritetään raahata milloin mihinkin hippaloihin. En myöskään halua vaarantaa lasteni henkeä anopin autokyydityksillä. Anoppi on puolikuuro ja puolidementoitunut 73 v mummeli, jonka aistit ja järjenjuoksu ei enää ole terävimmillään.

 

Juu yv on tervetullutta..

Ehkei meillä siltikään ole samanlaisia anoppeja, vaikka täällä niin moni käy kertomassa, että kestää anoppiaan ja minussa on vika. No sehän on hienoa, että otatte sen paskan vastaan.
Minäkin aikani mietin, että kirjoitanko vaiko en, mutta miksi en kirjottaisi? Sain täältä sentään kohtalotovereita, jotka eivät siedä anoppiaan, tiedostavat, että hänen käytös on epänormaalia yms.
Toisille se on vaan vaikeampaa myöntää, että anoppi olisi oikeasti jollakinlailla outo.

Tai sitten toisille on vaikeaa myöntää, että on itse jollakin lailla outo?? Sinun kokemasi paska kuulostaa kyllä minun lukemanani enemmänkin välittämiseltä. Mitä enemmän anopin suljet pois elämästäsi, sitä enemmän hän sinusta huolissaan olevana tunkeilee ja niin noidankehä on valmis.

Toki anoppisi tunkeilee ja muutama palaverin paikka teillä anopin käytösestä (esim. yksityisasioiden levittely) varmasti olisi kohdallaan. Mutta silti ongelma on aika lailla sun tekstisi pohjalta sun omassa päässä ja sun ihan oikeasti kannattaisi harkita terapiaan menoa ennen lapsen syntymää. Enkä sano tätä ilkeillen, vaan yksinkertaisesti sillä, että sinulla tuntuu olevan omia käsittelemättömiä ongelmia vastaan ottaa äidillistä huomiota. :/

Suosittelen todella lämpimästi, että lukisit ajatuksella myös meidän anoppiasi ymmärtävien kommentteja, etkä vain yksiselitteisesti lokeroisi anoppien kanssa veljeileviksi maanpettureiksi.

 

Sulta taisi tuo edellinen kommentti mennä ohi korkealta ja kovaa. Taisi sen kirjoittaja tarkoittaa, että vanhempien ja puolisoiden vanhempien kunnioittamista, ei mitään kostokierrettä... Tsiisus sentään!

Et tainnut itse ymmärtää mitä potaskaa tuo kirjoittaja kirjoitti, tuossahan selvästi kerrottiin, että miniä ei ole kirjoittajan mielestä tasa-arvoinen anopin kanssa. Miniä ei saa puhutella anoppia samalla tavalla kuin anoppi puhuttelee häntä. Kohtelias toki tulee olla, mutta rajansa kaikella, se että on vanhempi ihminen ei tarkoita oikeutta käyttäytyä miten sattuu.

Sä taisit myös itse unohtaa, että aika kuluu ja niistä miniöistä itsestään tulee anoppeja ja tuolla asenteella kierre vain jatkuu, kun on itse ollut alistettu tyttönen aikoinaan on hyvä päästä tasoittamaan tilejä vanhempana rouvana nuorten tyttöjen kanssa. Sellaisia ne naiset on. Sahataan mielummin omaa oksaa koittamalla päästä ylimmäksi kanaksi nokkimaan sen sijaan, että verkostoiduttaisiin ja tehtäisiin vastaavan kaltaisia hyväveli-seuroja kuin miehet.

Toiset meistä oikeasti haluaa katkaista tuon kierteen ja olla tyytyväisiä ja koittaa tehdä parhaamme seuraavankin sukupolven eduksi.

 

Tai sitten toisille on vaikeaa myöntää, että on itse jollakin lailla outo?? Sinun kokemasi paska kuulostaa kyllä minun lukemanani enemmänkin välittämiseltä. Mitä enemmän anopin suljet pois elämästäsi, sitä enemmän hän sinusta huolissaan olevana tunkeilee ja niin noidankehä on valmis.

Toki anoppisi tunkeilee ja muutama palaverin paikka teillä anopin käytösestä (esim. yksityisasioiden levittely) varmasti olisi kohdallaan. Mutta silti ongelma on aika lailla sun tekstisi pohjalta sun omassa päässä ja sun ihan oikeasti kannattaisi harkita terapiaan menoa ennen lapsen syntymää. Enkä sano tätä ilkeillen, vaan yksinkertaisesti sillä, että sinulla tuntuu olevan omia käsittelemättömiä ongelmia vastaan ottaa äidillistä huomiota. :/

Suosittelen todella lämpimästi, että lukisit ajatuksella myös meidän anoppiasi ymmärtävien kommentteja, etkä vain yksiselitteisesti lokeroisi anoppien kanssa veljeileviksi maanpettureiksi.

No, mä en myöskään tahdo mun anopilta äidillistä huomiota, sitä varten mulla on omakin äiti.
Meillä on vaan ilmeisesti hyvin erinäkemykset, miten on normaalia käyttäytyä, eikä näistä näkemyksistä voi kiistellä. Toiset tykkää ja toiset ei, minä en pidä oman anoppini käytöksestä.
Enkä ole väittänyt ettenkö olisi outo, olen varmaankin, mutten tee samanlaisia outoja asioita omille lähimmäisilleni.

 

No, mä en myöskään tahdo mun anopilta äidillistä huomiota, sitä varten mulla on omakin äiti.
Meillä on vaan ilmeisesti hyvin erinäkemykset, miten on normaalia käyttäytyä, eikä näistä näkemyksistä voi kiistellä. Toiset tykkää ja toiset ei, minä en pidä oman anoppini käytöksestä.
Enkä ole väittänyt ettenkö olisi outo, olen varmaankin, mutten tee samanlaisia outoja asioita omille lähimmäisilleni.

Aika harva varmaankaan haluaa aikuisiällä itselleen uutta holhoajaa. Sitä on hirveän hankala ymmärtää, miltä tuntuu kun joku itselle vieras ihminen yht'äkkiä tunkee elämään ja vihjailee osaavansa hoitaa sinun asiat paremmin kuin itse osaat, jos ei ole sitä kokenut. Onhan se nyt loukkaus kun annetaan rivien välistä ymmärtää, että on kykenemätön tekemään mitään päätöksiä tai ajattelemaan omilla aivoillaan ja kyllä sitä moni hetken kestää, mutta tilanteen jatkuessa siitä tulee kestämätöntä ja henkisesti rasittavaa.

 

Kuinka moni meistä puuttuu sellaisten ihmisten elämään, joiden kokee osaavansa asiansa?

Kuinka moni meistä alkaa neuvomaan ihmisiä, joiden tietää tietävän mitä he ovat tekemässä?

Voiko sanoa suoraan ihmiselle, että hän on liian hölmö osatakseen elää itsenäistä elämää?

 

Et tainnut itse ymmärtää mitä potaskaa tuo kirjoittaja kirjoitti, tuossahan selvästi kerrottiin, että miniä ei ole kirjoittajan mielestä tasa-arvoinen anopin kanssa. Miniä ei saa puhutella anoppia samalla tavalla kuin anoppi puhuttelee häntä. Kohtelias toki tulee olla, mutta rajansa kaikella, se että on vanhempi ihminen ei tarkoita oikeutta käyttäytyä miten sattuu.

Sä taisit myös itse unohtaa, että aika kuluu ja niistä miniöistä itsestään tulee anoppeja ja tuolla asenteella kierre vain jatkuu, kun on itse ollut alistettu tyttönen aikoinaan on hyvä päästä tasoittamaan tilejä vanhempana rouvana nuorten tyttöjen kanssa. Sellaisia ne naiset on. Sahataan mielummin omaa oksaa koittamalla päästä ylimmäksi kanaksi nokkimaan sen sijaan, että verkostoiduttaisiin ja tehtäisiin vastaavan kaltaisia hyväveli-seuroja kuin miehet.

Toiset meistä oikeasti haluaa katkaista tuon kierteen ja olla tyytyväisiä ja koittaa tehdä parhaamme seuraavankin sukupolven eduksi.

Pakko vastata tähän, vaikka niin päätin, etten enää vastaa...

Kylläpä sulla on angsti päällä. Anoppi ja miniä eivät koskaan voi olla tasa-arvoisia, koska toinen miehen äiti ja toinen on puoliso. Aivan samoin mitä anoppi ja miniä eivät koskaan voi olla tasa-arvoisia, kun toinen lastenlastensa isoäiti ja toinen äiti. Tuskinpa edes sinä voit näitä luonnonlakeja kiistää. Mikä siinä sinun mielestäsi on niin alistavaa ? Haluaisitko ehkä olla oman miehesi äiti? Tai lastesi mummo?

Tämä edellä mainittu epätasa-arvo tulee hyvin esiin silloin, kun anoppi kohtelee miniää kuin tytärtään. Hyvänä esimerkkinä voin kertoa omasta kokemuksestani. Oma äitini tuli kylään uuteen kotiimme ja alkoi tehdä kaappitarkastusta. Kiljaisin saman tien, että pois kaapeista, kyllä ne riittävän siistejä on. Asiasta ei jäänyt angsteja, tulemme edelleen toimeen äitini kanssa. MIes ei edes huomannut sitä, että anoppinsa hänen vaatekaappinsa tarkisti, vaikka seisoi vieressä. Anoppi tuli myös käymään uudessa kodissamme. Pian hän alkoi esittää omasta mielestään hyvinkin rakentavia ehdotuksia verhojen sijoittelun suhteen. Minä kuuntelin, kunnes mieheni totesi, että verhot ovat juuri siten miten me olemme ne asettaneet. Kummallekkin äidille me olimme mieheni kanssa ns. lapsia, joita piti opastaa. Mutta miniän tai vävy asemassa emme voineet käyttäytyä, kuten oman lapsen asemassa voimme.

Ehkä sinun mielestäsi meillä on kostonkierre meneillään. Itse näen kaksi äitiä, jotka rakastavat lapsiaan ja osa siitä rakkaudesta on siirtynyt myös lapsen puolisoon. Tällöin tulee anopille helposti ylilyöntejä, kun kyse ei kuitenkaan ole omasta tyttärestä tai pojasta. Omalle äidille voi höösäämisestä sanoa, anopille ei. Tuskinpa tässä nyt mistään oksan sahaamisesta + hyväveli -seurasta on kyse, vaan yksinkertaisesta pipon hölläämisestä puolin ja toisin.

Mutta enpä kyllä enää sinun kirjoituksesi jälkeen yhtään ihmettele tämän ketjun aloittajankaan aivoituksia. Kaikkea hyvää teille ja sille "oikeutetulle sodallenne" miehenne kamalia, järkyttäviä, jne. äitejä vastaan...

 

^ Siis ei se aikaisempi "minä myös", vaan "minä", joka oli jo kertaallen heit tälle ketjulle sanonut.

 

Kuinka moni meistä puuttuu sellaisten ihmisten elämään, joiden kokee osaavansa asiansa?

Kuinka moni meistä alkaa neuvomaan ihmisiä, joiden tietää tietävän mitä he ovat tekemässä?

Voiko sanoa suoraan ihmiselle, että hän on liian hölmö osatakseen elää itsenäistä elämää?

Synnitön heittäköön ensimmäisen kiven, jne., eli tule sitten takaisin kertomaan vastaus näihin kysymyksiin, kun sinun lapsesi ovat lain mukaan täysi-ikäisiä. Toki noin täydellinen ihminen kuin sinä, voit olla se yksi ja ainoa poikkeus säännöstä, mutta harva vanhempi pystyy, saatika sitten haluaa lopettaa lapsensa neuvomista edes täysi-ikäisyyden jälkeen. Vanhempi - lapsi suhde on sen verran syvällä meidän biologiassa.

 

Pakko vastata tähän, vaikka niin päätin, etten enää vastaa...

Sinulla on hieno yritys syyllistää henkilökohtaisesti kanssa keskustelijoita

Teillä ilmeisesti voi sanoa anopille ja äidille, että hommat on hanskassa ja he uskovat. Hyvä niin. Valitettavasti kaikki eivät ole niin onnekkaita ja monen meidän anoppi on voinut keksiä suurempia ongelmia kuin verhojen asettelu ja paino sanalla keksiä.

Ja kyllä mielestäni anopille pitää voida sanoa, jos asiassa on ongelma, yhtälailla kun hän voi sanoa miniälle. Ja anopin tulee kestää se, että hän ei päätä kenenkään muun asioista kuin omistaan.

Ei minulla ole sotaa, anoppi käyttäytyy kohteliaasti tai sitten lähtee kotiinsa, that's it. Ja toivottavasti jonain päivänä oppii kunnioittamaan meidän perhettämme. Rakkauteen kuuluu myös kunnioitus ja arvostus.

 

Voi nuo anoppi jutut kuulostavat niin tutuilta. Meillä myös anoppi teki suhteen alkuaikoina tupatarkastuksia kirjaimellisesti kävi asunnon läpi, rahtasi kaikkea tavaraa koska meillä kun hänestä ei ollut mitään, arvosteli siisteyttä, syömistä yms. Silloin alle 20-vuotiaana en kehdannut vastaan sanoa. Mies sanoi välillä. Tilanne oli aika mahdoton esikoisen syntymän aikaan, kävi jatkuvasti ja kontrolloi kaikkea. Hän on sairaanhoitaja ja yritti päästä kysymättä meiltä mukaan sektioon ottamaan valokuvia, koliikkivaivat olivat sitä etten syötä tai hoida muuten oikein, hänellä oli tuttelia kotonaan valmiina jos ei minulla maito riitä, muutenkin tuntui että odottaa vain koska nuori äiti "kyllästyy" ja tuo vauvan hänelle. Olimme vähän aikaa välirikossa, kun tuntui ettemme saa elää oma arkea ollenkaan.

Vuosien varrella meno tuntui tasoittuneen, olimme jo ihan hyvissä väleissä. Kunnes aloimme remontoida vanhaa taloa, minulla ja miehellä oli molemmilla välillä pinna kireällä. Lapset sairastivat paljon, mies oli paljon raksalla. Kerran kun mies oli yksin talolla, appivanhemmat tulivat käymään. Soittelin mieheni kanssa, ja rupesimme riitelemään ihan typeristä asioista molemmat olivat väsyneitä. Anoppi sattui kuulemaan osan ja keksi sitten loput. Sai päähänsä että olen masentunut ja syrjäytynyt koska olen kotona pienten lasten kanssa, enkä pysty huolehtimaan lapsistani tai itsestäni. Hän puhui miehelleni että hommaa apua minulle, mies sanoi tiukasti ettei tarvitse ja sanoi että liioittelee nyt aika rajusti asioita kun tilanne ei ollenkaan ole niin kuin kuvittelee. Mies sanoi että selvitämme välimme itse, ja erimielisyytemme, anoppi soitteli väliaikatietoja, yritti taivutella mieheni siihen että hankkivat minut hoitoon. En tiedä olisinko itkenyt vai nauranut, lopulta soitin anopille ja tein selväksi että olen täysin sieluni ja ruumiini voimissa ja muutenkin käytiin aika tiukka keskustelu asioista.

Oli aika loukattu olo, varsinkin kun olemme kaikinpuolin täysin itsenäisiä, ja tasapainoisia ihmisiä lähes 30-vuotiaita aikuisia. Meidän asioihin ei ole koskaan kenenkään ulkopuolisen tarvinnut puuttua ikinä, kukaan ei ole koskaan ollut huolisamme pärjäämisestämme tai osaamisestamme ei muut sukulaiset,ystävät tai neuvolassa puhumattakaan meistä itsestämme. Tällähetkellä välimme ovat asialliset, tosin anopin puolelta näitä ylilyöntejä tulee välillä mutta pyrimme pitämään lasten takia edes jonkinlaiset välit. Välttelemme puhumasta omista asioistamme. Anteeksipyyntöä ei ole tullut, eikä tulekkaan itse yritän antaa anteeksi tosin se on vaikeaa.

 

[QUOTE="minä";24517462]Synnitön heittäköön ensimmäisen kiven, jne., eli tule sitten takaisin kertomaan vastaus näihin kysymyksiin, kun sinun lapsesi ovat lain mukaan täysi-ikäisiä. Toki noin täydellinen ihminen kuin sinä, voit olla se yksi ja ainoa poikkeus säännöstä, mutta harva vanhempi pystyy, saatika sitten haluaa lopettaa lapsensa neuvomista edes täysi-ikäisyyden jälkeen. Vanhempi - lapsi suhde on sen verran syvällä meidän biologiassa.[/QUOTE]

Itselläni on pyrkimys kasvattaa lapsista itsenäisiä, omillaan toimeentulevia aikuisia ja toivon kykeneväni olemaan viisas vanhempi. Toivon myös, että jos on ongelmia, että lapsi voi ja haluaa tulla keskustelemaan kanssani. Toki erehdyksiä tulee tapahtumaan, mutta toivon, että voimme ottaa niistä opiksi.

Huomaa, että en ole missään vaiheessa puuttunut anopeissa muuhun kuin käytökseen ja siihen kuinka sitä tilannetta voidaan parantaa. En ole siis perusteettomasti vain haukkunut ja koittanut väittää kanssakeskustelijoita ongelmatapauksiksi.

Moni ongelma on luontainen ja sama ongelma on ollut sukupolvesta toiseen. Mutta jos yritämme, saamme tilanteesta paremman.

Itse kannatan keskustelua, mutta valitettavasti vanhempi polvi ei monesti ymmärrä sen päälle. Suomalainen kulttuuri on vielä vanhemmassa polvessa sellaista juroa ja käytöksestä annettua toivetta ei ymmärretä ja kritiikki käytöstä kohtaan valtava henkilökohtainen loukkaus.

 

Sinulla on hieno yritys syyllistää henkilökohtaisesti kanssa keskustelijoita

En yritä syyllistää, vaan ilmeisen epätoivoisesti saada esim. sinua ymmärtämään, että kolikolla on kaksi puolta ja ihmisiä me vain olemme. Jopa ne anopit ja siten myös heille voi helposti tulla ylilyöntejä.

Ymmärtämällä anopin tunkeilevalta tuntuvan käytöksen motiiveja, saattaapi itsellekin tulla parempi olo. Se mikä tuntuu kontrollin halulta, jne. voi todella olla välittämistä ja rakkautta pojan perhettä kohtaan.

Mielenkiintoista, että koit tekstini yrityksenä syyllistää. Ehkä sinulla sittenkin on toivoa vielä joku päivä ymmärtää anoppisi käytöstä...

 

Sinulla on hieno yritys syyllistää henkilökohtaisesti kanssa keskustelijoita

En yritä syyllistää, vaan ilmeisen epätoivoisesti saada esim. sinua ymmärtämään, että kolikolla on kaksi puolta ja ihmisiä me vain olemme. Jopa ne anopit ja siten myös heille voi helposti tulla ylilyöntejä.

Ymmärtämällä anopin tunkeilevalta tuntuvan käytöksen motiiveja, saattaapi itsellekin tulla parempi olo. Se mikä tuntuu kontrollin halulta, jne. voi todella olla välittämistä ja rakkautta pojan perhettä kohtaan.

Mielenkiintoista, että koit tekstini yrityksenä syyllistää. Ehkä sinulla sittenkin on toivoa vielä joku päivä ymmärtää anoppisi käytöstä...

Oletko itse anoppi?

 

[QUOTE="harmaana";24517542]Voi nuo anoppi jutut kuulostavat niin tutuilta. Meillä myös anoppi teki suhteen alkuaikoina tupatarkastuksia kirjaimellisesti kävi asunnon läpi, rahtasi kaikkea tavaraa koska meillä kun hänestä ei ollut mitään, arvosteli siisteyttä, syömistä yms. Silloin alle 20-vuotiaana en kehdannut vastaan sanoa. Mies sanoi välillä. Tilanne oli aika mahdoton esikoisen syntymän aikaan, kävi jatkuvasti ja kontrolloi kaikkea. Hän on sairaanhoitaja ja yritti päästä kysymättä meiltä mukaan sektioon ottamaan valokuvia, koliikkivaivat olivat sitä etten syötä tai hoida muuten oikein, hänellä oli tuttelia kotonaan valmiina jos ei minulla maito riitä, muutenkin tuntui että odottaa vain koska nuori äiti "kyllästyy" ja tuo vauvan hänelle. Olimme vähän aikaa välirikossa, kun tuntui ettemme saa elää oma arkea ollenkaan.

Vuosien varrella meno tuntui tasoittuneen, olimme jo ihan hyvissä väleissä. Kunnes aloimme remontoida vanhaa taloa, minulla ja miehellä oli molemmilla välillä pinna kireällä. Lapset sairastivat paljon, mies oli paljon raksalla. Kerran kun mies oli yksin talolla, appivanhemmat tulivat käymään. Soittelin mieheni kanssa, ja rupesimme riitelemään ihan typeristä asioista molemmat olivat väsyneitä. Anoppi sattui kuulemaan osan ja keksi sitten loput. Sai päähänsä että olen masentunut ja syrjäytynyt koska olen kotona pienten lasten kanssa, enkä pysty huolehtimaan lapsistani tai itsestäni. Hän puhui miehelleni että hommaa apua minulle, mies sanoi tiukasti ettei tarvitse ja sanoi että liioittelee nyt aika rajusti asioita kun tilanne ei ollenkaan ole niin kuin kuvittelee. Mies sanoi että selvitämme välimme itse, ja erimielisyytemme, anoppi soitteli väliaikatietoja, yritti taivutella mieheni siihen että hankkivat minut hoitoon. En tiedä olisinko itkenyt vai nauranut, lopulta soitin anopille ja tein selväksi että olen täysin sieluni ja ruumiini voimissa ja muutenkin käytiin aika tiukka keskustelu asioista.

Oli aika loukattu olo, varsinkin kun olemme kaikinpuolin täysin itsenäisiä, ja tasapainoisia ihmisiä lähes 30-vuotiaita aikuisia. Meidän asioihin ei ole koskaan kenenkään ulkopuolisen tarvinnut puuttua ikinä, kukaan ei ole koskaan ollut huolisamme pärjäämisestämme tai osaamisestamme ei muut sukulaiset,ystävät tai neuvolassa puhumattakaan meistä itsestämme. Tällähetkellä välimme ovat asialliset, tosin anopin puolelta näitä ylilyöntejä tulee välillä mutta pyrimme pitämään lasten takia edes jonkinlaiset välit. Välttelemme puhumasta omista asioistamme. Anteeksipyyntöä ei ole tullut, eikä tulekkaan itse yritän antaa anteeksi tosin se on vaikeaa.[/QUOTE]

Tässä taas hyvä tarina siitä, että loukkaannutaan verisesti siitä, että anopilla on _aito_huoli sinun hyvin voinnistasi. Ehkä se oli turhaa, mutta oletko itse koskaan hätääntynyt oman lapsesi voinnista turhaa?

Pitäisiköhän minunkin nyt vetää kilarit isälleni siitä, että hän on saanut päähänsä, että minulla on masennusta? Etevänä miehenä hän tietää syynkin siihen. Se on synnytyksen jälkeinen kilpisrauhasen vajaatoiminto (synnytyksestä kohta kaksi vuotta). On valmis maksamaan yksityiset lääkärit ja hommaamaan meille lastenhoitajan osa-aikaisesti. Ja tämä kaikki sen takia, että mieheni oli kertonut minun olleen kesällä hieman väsynyt. Eikö tässä käytöksessä ole nyt kaikki ylilyönnin, tunkeilemisen, toisten asioihin puuttumisen elkeet? Silti olen niin ilmeisen kummajainen tässä ketjussa, että minä näen vain minua rakastavan isän, joka on huolissaan ainoan tyttärensä hyvinvoinnista ja jaksamisesta. Anteeksipyyntöä en odota...

 

Sinulla on hieno yritys syyllistää henkilökohtaisesti kanssa keskustelijoita

En yritä syyllistää, vaan ilmeisen epätoivoisesti saada esim. sinua ymmärtämään, että kolikolla on kaksi puolta ja ihmisiä me vain olemme. Jopa ne anopit ja siten myös heille voi helposti tulla ylilyöntejä.

Ymmärtämällä anopin tunkeilevalta tuntuvan käytöksen motiiveja, saattaapi itsellekin tulla parempi olo. Se mikä tuntuu kontrollin halulta, jne. voi todella olla välittämistä ja rakkautta pojan perhettä kohtaan.

Mielenkiintoista, että koit tekstini yrityksenä syyllistää. Ehkä sinulla sittenkin on toivoa vielä joku päivä ymmärtää anoppisi käytöstä...

Mutta enpä kyllä enää sinun kirjoituksesi jälkeen yhtään ihmettele tämän ketjun aloittajankaan aivoituksia. Kaikkea hyvää teille ja sille "oikeutetulle sodallenne" miehenne kamalia, järkyttäviä, jne. äitejä vastaan...

EI näytä yhtään syyllistämisyritykseltä

En koskaan ole väittänyt, etten ymmärrä. Ymmärtäminen ja hyväksyminen on kaksi täysin eri asiaa, eikä homma tule toimimaan jos toinen osapuoli on aina siinä ymmärtäjän roolissa. Tosin ymmärrys menee vähän hankalemmaksi, kun toinen osapuoli ei millään suostu hyväksymään ettei omaa päätäntävaltaa aikuisten ihmisten asioissa. Kyllä aikuisella ihmisellä pitää sen verran järkeä olla.

Sinun kannattaa vähän miettiä mitä tulee suollettua näppäimistöltä, ihmisen joka ei ole kokenut tai nähnyt lähipiirissään kaikkea kontrolloivaa ja manipuloivaa anoppia, joka pyrkii pitämään lapsiaan itsestään riippuvaisina alamaisinaan, harvemmin voi ymmärtää mitä se on.

 

[QUOTE="vieras";24517632][QUOTE="minä";24517619]

Oletko itse anoppi?[/QUOTE]

En ole. Lapseni ovat alle kouluikäisiä.

 

[QUOTE="minä";24517619]



EI näytä yhtään syyllistämisyritykseltä

En koskaan ole väittänyt, etten ymmärrä. Ymmärtäminen ja hyväksyminen on kaksi täysin eri asiaa, eikä homma tule toimimaan jos toinen osapuoli on aina siinä ymmärtäjän roolissa. Tosin ymmärrys menee vähän hankalemmaksi, kun toinen osapuoli ei millään suostu hyväksymään ettei omaa päätäntävaltaa aikuisten ihmisten asioissa. Kyllä aikuisella ihmisellä pitää sen verran järkeä olla.

Sinun kannattaa vähän miettiä mitä tulee suollettua näppäimistöltä, ihmisen joka ei ole kokenut tai nähnyt lähipiirissään kaikkea kontrolloivaa ja manipuloivaa anoppia, joka pyrkii pitämään lapsiaan itsestään riippuvaisina alamaisinaan, harvemmin voi ymmärtää mitä se on.

Voit kokea tekstini juuri siten miten haluat. Jos koet kommenttini syyllistävinä niin ok, silti "suollan näppäimistöltäni" "potaskaa" esim. siitä, että ap:n (ja useimman miniän) tässä ketjussa kuvaamat anopin tekoset ovat ulkopuolisen silmissä kaukana "kaikkea kontroilloivasta ja manipuloivasta anopista, joka pyrkii pitämään lapsiaan itsestään riippuvaisina alamaisinaan". Hei ihan oikeasti, ihmisellä täytyy olla todella_TODELLA_ paha olo, mikäli kokee miehensä äidin tuollaiseksi. Se onko syy sitten sen anopin, vai miniä ylireagoinnissa, on toinen tarina. Tässä ketjussa (muistaakseni) vain yksi miniä on kertonut minun kriteereilläni häiriintyneestä anopista. Muissa tapauksissa saattaisi ongelman ratkaisu lähteä ihan omasta itsestään ja omista asenteista anoppia kohtaan. Sillä ongelmiahan suhteessa selvästi on.

 

Huh huh!

Ei kai tuohon muuta voi sanoa, kuin selkeät ja tiukat rajat liian tunkeilevalle anopille, joka ei itse asiaa tajua. En ottaisi mitään lahjuksia vastaan tuollaiselta. Ja en pitäisi yhteyttä pitkään aikaan.

Nyt olen kiitollinen omasta etäisestä anopistani, jota häiritsee ainoastaan minun silmäpussini ja joka ostelee miehelleni vielä kalsareita

 

Järkyttävän moni on tyytyväinen etäisestä anopista. Mistä tämä kertoo? Anoppien ei haluta kuuluvan omaan tai lapsienkaan elämään kiinteästi. Palstan mukaan etäinen anoppi =paras anoppi.

Näitä anoppien vastaisia ketjuja nousee tasaiseen tahtiin, omia äitejä täällä haukutaan huomattavasti vähemmän. Onkohan niin , että omalta äidiltä siedetään paljon enemmän ärsyttävää käytöstä kuin anopilta.? Valitettavasti näin taitaa naisten keskuudessa olla. Ei kuitenkaan ajatella, että se anoppi on miehen äiti, jolla kuuluisi olla tasavertainen oikeus kuulua perheeseen. Ajetaan vaan ne ärsyttävät anopit häiritsemästä meidän elämää, ei edes yritetä ajatella asioita anopin näkökulmasta.

Miksiköhän äidin puoleiset isovanhemmat ovat yleisesti ne läheisimmät? Miettikääpä naiset sitä. Onkohan teissä ja suhtautumisessanne anoppeihin mitään syytä? Luin jostakin, että äidin puoleinen mummo hoitaa lapsen lapsiaan 4 kertaa enemmän kuin isän puoleinen..

 

Meillä anoppi on hyvinkin hyvää pataa naamatusten, mutta saattaa "seota" yhtä äkkiä ja haukkua minut miehelleni lähettämissään tekstareissa. Yleensä silloin juonut, mutta se ei ole mikään puolustus. Kertoo vain todellisen luonteen.
Tapa jolla puhuu muista ihmisistä kertoo miten minustakin puhutaan. Hänellä ei koskaan ole mitään hyvää sanottavaa kenestäkään...

Ei se "hyvää hyvyyttään" auttaminen tai asioihin puuttuminen, mutta kun ne ovat HÄNEN henkilökohtaisia ONGELMIAAN!
Siis jos toinen miniä ei osaa pitää kotiaan tip top kunnossa tai pesee ikkunat niin, että jää raitoja.
-Kauhea valitus, kuinka hän ei jaksa, kun on pakko siivota. Sanoikin, ettei sitten vain siivoa! Heidän ongelmahan se on! Ja ne ikkunat... Välistä oli jäänyt yksi lasi pesemättä!! Kauhea kriisin paikka!
Tai minä jätän marjoja pensaaseen linnuille, kun en yksinkertaisesti niin paljolla mitään tee! Anopillekin lahjoitettu osa.
-Minä en sitten yhtään arvosta luonnon antimia ja ja....Ratkaisin hävittämällä osan pensaista ja mikä itku niiden menetettyjen marjojen takia!
Nämä nyt vain vähäisimpiä, mutta kuitenkin.

 

Näitä anoppien vastaisia ketjuja nousee tasaiseen tahtiin, omia äitejä täällä haukutaan huomattavasti vähemmän. Onkohan niin , että omalta äidiltä siedetään paljon enemmän ärsyttävää käytöstä kuin anopilta.?

Oma kokemukseni on se, että anoppi usein suorastaan hyökkää miniöitään vastaan, mutta pitää viimeiseen asti omien tyttäriensä puolia. Siinä selitys. Esimerkiksi oma äitini ei ole koskaan sanonut minulle pahasti eikä ole arvostellut minua. Sen sijaan miniöitään hän on moittinut ja arvostellut täysin aiheetta. Milloin on ollut lapsella liian kova kuri, milloin on jätetty vaipat haisemaan, ja vaikka mitä. Oma anoppini taasen pitää omia poikiaan vallan loistavina, mutta joka kerran hän haukkuu miniöitään. Enpä muista hänen koskaan kehuneen miniöitä, mutta lähes poikkeuksetta joka kerran tulee jotain haukkumista. Esimerkiksi, jos hänen poikansa on työtön, niin se on miniän vika, koska miniä ei päästä poikaa töihin.

Toivottavasti minusta tulee parempi anoppi.

 

Kyllä ne isovanhemmat hoitavat enemmän, jotka asuvat lähimpänä!

Minun kokemukseni on, että miehet vain jäävät useimmin lähemmäs vanhempiaan ja naiset muuttavat töiden ja miesten perässä kauemmas omistaan.
Meillä anoppi näkee lastani useammin kuin omat vanhempani, joten tasapuolisuuden vuoksi voisin antaa lapsen omille vanhemmilleni pidemmäksi aikaa hoitoon. (En vain vielä noin pientä)

 

Järkyttävän moni on tyytyväinen etäisestä anopista. Mistä tämä kertoo? Anoppien ei haluta kuuluvan omaan tai lapsienkaan elämään kiinteästi. Palstan mukaan etäinen anoppi =paras anoppi.

Näitä anoppien vastaisia ketjuja nousee tasaiseen tahtiin, omia äitejä täällä haukutaan huomattavasti vähemmän. Onkohan niin , että omalta äidiltä siedetään paljon enemmän ärsyttävää käytöstä kuin anopilta.? Valitettavasti näin taitaa naisten keskuudessa olla. Ei kuitenkaan ajatella, että se anoppi on miehen äiti, jolla kuuluisi olla tasavertainen oikeus kuulua perheeseen. Ajetaan vaan ne ärsyttävät anopit häiritsemästä meidän elämää, ei edes yritetä ajatella asioita anopin näkökulmasta.

Miksiköhän äidin puoleiset isovanhemmat ovat yleisesti ne läheisimmät? Miettikääpä naiset sitä. Onkohan teissä ja suhtautumisessanne anoppeihin mitään syytä? Luin jostakin, että äidin puoleinen mummo hoitaa lapsen lapsiaan 4 kertaa enemmän kuin isän puoleinen..

Oletko itse anoppi? Tai siis pakkohan sun on olla, tai sitten olet minun kaltaiseni miniärodunpetturi.

Myös minä hieman epäillen luen tässäkin ketjussa esiintyneitä kommentteja, että minun oma äitini ei tunkeile, mutta se anoppi. Epäilen nimittäin, että sen oman äidin käytös ei aina välttämättä tunnu tunkeilulta, vaikka käytös olisi aivan vastaavaa mitä anopin.

Surullisen monta aloitusta ja niiden kommentointia on mennyt tyyliin: "miehen suku ei sitten tule synnärille/kotiin, jne. vauvaa katsomaan..." Samalla on sivulauseessa todettu, että oma suku voi kyllä tulla. Surullisinta tässä on sitten näitä aloituksia ja kommentteja seuraava vastaustulva, jossa kaikki yhteen ääneen kuorossa toistelevat, hyvä, hyvä, pidä puolesi, ei minunkaan anoppini nähnyt lasta, kun vasta puoli vuotiaana, jne..

Ja sitten ihmetellään ja valitetaan (kuten yksikin miniä tässä ketjussa), kun anoppi ei meidän lapsista välitä, vaan kostoksi tykkää vain siitä lapsesta, jonka elämään on ilman pilkuntarkkoja ehtoja saanut osallistua.

 

Oma kokemukseni on se, että anoppi usein suorastaan hyökkää miniöitään vastaan, mutta pitää viimeiseen asti omien tyttäriensä puolia. Siinä selitys. Esimerkiksi oma äitini ei ole koskaan sanonut minulle pahasti eikä ole arvostellut minua.

Tai voisiko ehkä olla niin, ettet koe oman äitisi sanomisia moitteena??