Te muut yksinhuoltajat, mietittekö koskaan, että mitä jos teille sattuisi jotain?
Mua pelottaa välillä kamalasti, että mitä jos saisin vaikka jonkun sairaskohtauksen tai kaatuisin ja löisin pääni tms, ja lapsi olisi tällöin yksin ilman hoitoa ties kuinka pitkään, ennenkuin mahdollisesti joku naapuri kuulisi itkua.
Ihan hirvee ajatus, mutta välillä en voi olla miettimättä. En oikeestaan ennen ajatellut tämmöisiä, mutta tässä eräänä päivänä pesin lattiaa ja höselsin jotain niin, että liukastuin aika kovaa. Sain kuitenkin tasapainon takaisin viime hetkellä, mutta läheltä liippasi, etten lyönyt päätäni kaapin kulmaan.
Sen jälkeen olen alkanut miettiä kaikkia kauhuskenaarioita päässäni ja välillä en meinaa saada untakaan sen takia. Käyn yleensä aina illalla suihkussa, kun olen lapsen laittanut nukkumaan, koska en voi aamulla/päivällä häntä vahtimatta jättää eikä 1-vuotiasta oikein sitterissäkään voi pitää. Eilen illalla, kun kuului ukkosen jyrinää kaukaa, en uskaltanut mennä suihkuun, ettei vaan salama iske. Vaikka tosi kaukana se ukkonen oli, mutta silti ihan hirveät kauhukuvat sain siitä, että makaisin kuolleena suihkussa ja lapsi heräisi yöllä yksin.
Millä te muut pelkojenne kanssa selviätte, jos sellaisia on?