Noista yksinhuoltajaketjuista tuli mieleeni tämmöinen

Te muut yksinhuoltajat, mietittekö koskaan, että mitä jos teille sattuisi jotain?

Mua pelottaa välillä kamalasti, että mitä jos saisin vaikka jonkun sairaskohtauksen tai kaatuisin ja löisin pääni tms, ja lapsi olisi tällöin yksin ilman hoitoa ties kuinka pitkään, ennenkuin mahdollisesti joku naapuri kuulisi itkua.
Ihan hirvee ajatus, mutta välillä en voi olla miettimättä. En oikeestaan ennen ajatellut tämmöisiä, mutta tässä eräänä päivänä pesin lattiaa ja höselsin jotain niin, että liukastuin aika kovaa. Sain kuitenkin tasapainon takaisin viime hetkellä, mutta läheltä liippasi, etten lyönyt päätäni kaapin kulmaan.

Sen jälkeen olen alkanut miettiä kaikkia kauhuskenaarioita päässäni ja välillä en meinaa saada untakaan sen takia. Käyn yleensä aina illalla suihkussa, kun olen lapsen laittanut nukkumaan, koska en voi aamulla/päivällä häntä vahtimatta jättää eikä 1-vuotiasta oikein sitterissäkään voi pitää. Eilen illalla, kun kuului ukkosen jyrinää kaukaa, en uskaltanut mennä suihkuun, ettei vaan salama iske. Vaikka tosi kaukana se ukkonen oli, mutta silti ihan hirveät kauhukuvat sain siitä, että makaisin kuolleena suihkussa ja lapsi heräisi yöllä yksin.

Millä te muut pelkojenne kanssa selviätte, jos sellaisia on?

 

Olin totaali-yh koko sen ajan kun lapset olivat ihan pieniä (toinen vauva , toinen parivuotias) siihen asti kun kummatkin olivat yläkoulussa. Minulla oli niin kova kiire, niin paljon arjen askareita ja niin suuri tarve pärjätä elämässä, että en ehtinyt miettiä tuollaisia asioita. Onneksi.

Yritä sinäkin keksiä muuta ajateltavaa. Esimerkiksi:
- miten saat rahat riittämään johonkin kivaan yhteiseen juttuun lasten kanssa; suunnittele ja toteta hanke kaikesta sydämestäsi
- miten saat oman talouden ja uran sellaiseen malliin, että pärjäät aina, vaikka seintä kaatuisivat päälle

Helpottaa, kun on OIKEASTI tärkeää ajateltavaa.

 

Kyllähän sitä joskus tuli mietittyä, mutta varsinaiselle pelolle en ole antnut valtaa, sillä hulluksi sitä tulis, jos koko ajan pelkäis pahinta. Sulla vielä niin pieni, joten eipä siinä sitten ole muuta tehtävissä, kun toivoa, että joku kuulisi edes lapsen huudon. Mutta itse olen kiittänyt vaan luojaani, että ollaan selvitty ilman mitään ja sitä mukaa, kun lapsi on kasvanut, niin olen koittanut opettaa, että menee ainakin naapuriin katsomaan, onko siellä joku paikalla ja pytää apua. Vaikka lapseni on jo 5v, niin hän ei halua, eikä osaa puhelinta käyttää. Sitten kun on kiinnostusta ja halua opetella, niin sitten tietysti opetetaan soittamaan hätäkeskukseen, mummulaan tmv. Eli silloin on jo jokin "turva", kun lapsi osaa toimia edes jotenkuten avun saamiseksi.

 

Olen käynyt yh-vaihetta elämässäni, mutta silloin oli onneksi tukiverkkoa olemassa. Ihan seinänaapurissakin ja muutoinkin lähellä. Pidettiin niin paljon yhteyttä että olisi varmasti joku aika pian hoksannut jonkun olevan pielessä jos minulle olisi jotain sattunut. Ja jos tajuissani olisin ollut, niin olisin huutanut niin kovaa että joku naapureista kuulee. Koira olisi myös varmasti reagoinut ja ehkä hälyttänyt apua.

Minusta yh-naisten pitäisi ehdottomasti jotenkin verkostoitua, että kukaan ei jäisi täysin yksin ilman edes yhtä tukiverkkoa! Sellainen huolirinki, että välitettäisiin toisista ja kysyttäisiin miten menee, tarviiko apua jne. Joku voisi käydä vaikka toisen puolesta kaupassa tiukan paikan tullen.

Jotain yhteisöllisyyttä tarvittaisiin lisää tähän maahan ettei kenenkään ikään katsomatta tarvitsisi jäädä aivan yksin selviytymään.

 

Sellaistahan tapahtuu aina silloin tällöin, että yksinhuoltajavanhempi on esimerkiksi kuollut ja lapsi löydetään päivän, parin päästä. Siis hyvin harvoin, mutta tapahtuu silti. Varmaan suuremmat mahikset on voittaa lotossa

Itse olen miettinyt sitä, mutta minulla taitaa olla sen verran hyvä tukiverkosto ettei lapsen tarvitsisi kauaa olla yksin. Sen verran vainoharhainen olen, että pidän usein takaoveamme "auki", siis ei lukossa, jotta lapsi pääsisi pois (pimpottaisi varmaan yhden naapurimme ovikelloa) jos nyt jotain sattuisi käymään. Jos vaikka tulisi tulipalo tai jotain.

 

En minäkään ihan jatkuvasti mieti noita kauhuskenaarioita.Päiväsaikaan yleensä tosiaan on niin paljon kaikkea kiirettä ja puuhaa, mutta iltaisin nukkumaan mennessä välillä alkaa pyörii asiat mielessä. Ootan vaan, että lapsi kasvaa niin isoksi, että oppii puhumaan ja käyttämään puhelinta, niin sekin olis jo helpotus...

 

Juu, mun pahin pelkoni on se, että mä kuolen kotiini ja lapseni kuolee sitten nälkään.
Onneksi mulle kuitenkin soittelee tuttavat ja varmaan alkaisivat ihmettelemään
jos en vastaisi puhelimeen eikä facebookissakaan D) näkyisi..

 

En muista ajattelinko asiaa sillin kun lapsi oli pieni. En usko että ihan peloksi asti ainakaan äityi, koska lapsen isän kanssa oltiin niin tiiviissä yhteydessä(joka pv).
Nykyisin minulla on huoli koirasta, että jos saan sairaskohtauksen(vaarana on), niin se saattaa joutua olemaan pitkään yksin. Koska lapsi on välillä pitkiä aikoja isällään, ja ollaan koiran kanssa ihan kahden.

 

Kyllä pelkäsin silloin kun lapseni oli pieni.
Kannattaa pitää yllä sosiaalisia verkkoja, jotta teidät jonkun kaipaavan, jos sinusta ei kuulu.

 

En minäkään ihan jatkuvasti mieti noita kauhuskenaarioita.Päiväsaikaan yleensä tosiaan on niin paljon kaikkea kiirettä ja puuhaa, mutta iltaisin nukkumaan mennessä välillä alkaa pyörii asiat mielessä. Ootan vaan, että lapsi kasvaa niin isoksi, että oppii puhumaan ja käyttämään puhelinta, niin sekin olis jo helpotus...

se muuten oikeesti helpottaa kun lapsi oppii puhelimen käytön.

mie koin ihan samanlaisia kauhuja ite kun lapsi oli vielä niin pieni ettei osannu selittää asioita kunnolla. nyt on käyty läpi puhelimen toimintoja ja osaa soittaa isovanhemmilleen ja tarvittaessa muillekin sekä hälytyskeskukseen. enää ei ole ihan niin kovia pelkotiloja asian suhteen vaikka ainahan se takaraivossa hakkaa.

 

Pitäisi varmaan opettaa lapsile 112 soittaminen. Osaavat kyllä kertoa nimensä ja osoitteensa, ollaan harjoiteltu niitä eksymisen varalta. Ja tietäävät mun sukunimen vaikka olemme eri sukunimillä.

Lisäksi olen tehnyt huoltotestamentin, jossa toivon että äitini tai siskoni ottaisi lapset mikäli minulle sattuisi jotain. Lasten isästä tuskin kun olisi huoltajaksi enää.