Mitä ne pitkän liiton alamäet on?

Toisessa ketjussa (ja muuallakin) vuosikymmeniä naimisissa olleet aina sanovat, että liittoon on mahtunut ylä- ja alamäkiä. Millaisia ne alamäet, joista kuitenkin on selvitty, ovat olleet? Esimerkkejä?

 

Meillä selkein alamäki oli mun masennus. Se koettelee koko perhettä ja varsinkin parisuhdetta. Sen jälkeen on oltu vahvempia yhdessä, mutta koville otti.

 

Ylämäessä meneminenhän on paljon vaikeampaa. Alamäet on helppoja. Mun mielestä.

 

Toisessa ketjussa (ja muuallakin) vuosikymmeniä naimisissa olleet aina sanovat, että liittoon on mahtunut ylä- ja alamäkiä. Millaisia ne alamäet, joista kuitenkin on selvitty, ovat olleet? Esimerkkejä?

Esim surutyöajat jolloin sitä käpertyy itseensä eikä päästä toista lähelle.

 

Meillä alamäkikausi oli yhdessä vaiheessa kun mies kävi viikonloppuisin ulkona tosi usein. Sillä oli menoa kavereiden kanssa sekä työhön liittyen, joten joka viikonlopulle ja joillekin arkipäiville löytyi jotain. Multa ei sen kummemmin mitään kyselty vaan oletettiin että se olen minä joka on lapsen kanssa :vampire:

 

Meillä alamäkikausi oli yhdessä vaiheessa kun mies kävi viikonloppuisin ulkona tosi usein. Sillä oli menoa kavereiden kanssa sekä työhön liittyen, joten joka viikonlopulle ja joillekin arkipäiville löytyi jotain. Multa ei sen kummemmin mitään kyselty vaan oletettiin että se olen minä joka on lapsen kanssa :vampire:

Kuulostaa tavallaan tutulta, vaikkei toi ihan niin usein menekään. Eipä paljon kysele kun jotain sopii, ilmoittaa jos ilmoittaa että on päivän poissa ja mulle se on tietenkin ihan ok koska eihän mulla mitään elämää ole.

No auta vittu armias kun hommasin itselleni oman elämän niin siitähän riemu repes. Nyt uhkaillaan suunnilleen erolla kun en teekään just niinkuin hän halusi, vaikka tähän saakka on saarnannut mulle ettei hänen itsemääräämisoikeuttaan voi rajoittaa. Että tässä ap:lle alamäki.

 

Alamäet eivät aina vaadi mitään drmaattisia suuria tapahtumia,jotka laukaisisivat ne. Ihan yhteisen ajan puute ja väsymys puolin ja toisin, voivat ajaa suhteen sellaiseen tilaan, että näkee toisen pääosin negatiivisessa valossa. Sellaiseen vaiheeseen kun ajoittuu ( tai ehkä juuri sellaisen vaiheen aktivoimana) oma ikä-/ identieteettikriisi suhde voi ruveta tuntumaan puuduttavalta pakkopullalta ja sitä projisoi omaa keskeneräisyyttään ja omia virheitään, omia turhaumiaan toiseen.

 

Kuulostaa tavallaan tutulta, vaikkei toi ihan niin usein menekään. Eipä paljon kysele kun jotain sopii, ilmoittaa jos ilmoittaa että on päivän poissa ja mulle se on tietenkin ihan ok koska eihän mulla mitään elämää ole.

No auta vittu armias kun hommasin itselleni oman elämän niin siitähän riemu repes. Nyt uhkaillaan suunnilleen erolla kun en teekään just niinkuin hän halusi, vaikka tähän saakka on saarnannut mulle ettei hänen itsemääräämisoikeuttaan voi rajoittaa. Että tässä ap:lle alamäki.

Kuulostaa tutulta. Meillä mies sanoi että aikuinen itsenäinen ihminen tekee itsenäisiä päätöksiä :x Lopulta mäkin sitten tein itsenäisen päätöksen hakemalla uuden asunnon. Asiat ei kuitenkaan menneet niin pitkälle että oltaisiin muutettu erilleen. Yhdessä ollaan edelleen eikä tuo ole pitkiin aikoihin tehnyt "aikuisen ihmisen itsenäisiä päätöksiä" lähteä kapakkakierrokselle.

 

Alamäet eivät aina vaadi mitään drmaattisia suuria tapahtumia,jotka laukaisisivat ne. Ihan yhteisen ajan puute ja väsymys puolin ja toisin, voivat ajaa suhteen sellaiseen tilaan, että näkee toisen pääosin negatiivisessa valossa. Sellaiseen vaiheeseen kun ajoittuu ( tai ehkä juuri sellaisen vaiheen aktivoimana) oma ikä-/ identieteettikriisi suhde voi ruveta tuntumaan puuduttavalta pakkopullalta ja sitä projisoi omaa keskeneräisyyttään ja omia virheitään, omia turhaumiaan toiseen.

Tuo yhteisen ajan huomioiminen ja suhteen aktiivinen vaaliminen on tärkeä asia niin huomata kuin muistaakin. Kovin moni tuntuu sen unohtavan ja sitten ihmettelee kun on "kasvettu erilleen".

 

Kuulostaa tutulta. Meillä mies sanoi että aikuinen itsenäinen ihminen tekee itsenäisiä päätöksiä :x Lopulta mäkin sitten tein itsenäisen päätöksen hakemalla uuden asunnon. Asiat ei kuitenkaan menneet niin pitkälle että oltaisiin muutettu erilleen. Yhdessä ollaan edelleen eikä tuo ole pitkiin aikoihin tehnyt "aikuisen ihmisen itsenäisiä päätöksiä" lähteä kapakkakierrokselle.

Jep, se on mahtavaa miten tasapuolisesti se toimiikaan että jos mä olen joskus poissa enkä sillä kellonlyömällä kotona kun hän haluaa, siitä nousee eron arvoinen riita, mutta jos hän lähtee päiväksi (mikä pitää alkuunkin päätellä siitä että alkaa pakata kamoja, asiasta ei siis edes ilmoiteta) ja sanoo kellonajan jolloin palaa, pitäisi ymmärtää että se on vain viitteellinen eikä suinkaan mikään "lupaus" olla himassa kuin ehkä 3h sen jälkeen. Siltikään, vaikka on käytetty sanoja "juu olen kotona klo 17 mennessä, ilmoitan jos myöhästyn", eikä mitään kuulu ennen puoli kahdeksaa kun äijä könyää kotiin, olen mä aivan kohtuuton jos siitä jotain mainitsen. Eli mikä tässä nyt on se pieni ristiriita jota hän ei näe?!

Mun tekis oikeesti välillä mieli muuttaa pois, jättää se lasten kanssa tänne, ilmoittaa että otan lapset seuraavat päivisin kun mies on töissä ja joka toinen vkl ja loput ajasta hän hoitaa. Sais kokeilla miten mukavaa se oikeasti on kun ei voikaan automaattisesti mennä ja tulla miten huvittaa. Vitutaa vieläkin, kyllä, ja ankarasti.

 

Chala, ymmärrän ongelmasi. Ehkä hain tällä ketjulla enemmän kuitenkin sellaisia alamäkiä, joista voi jo sanoa, että niistä on selvitty ja päästy yli. Joskus nimittäin herää epäilys, kun joku kertoo että "kaikenlaisia ylä- ja alamäkiä on ollut", että onkohan kyseessä ollut kriisi vai Kriisi.

Samalla nostelen lisävastausten toivossa.

 

Meillä alamäki josta selvittiin oli netin käyttö. Yleensä pidättyväinen mies hurahti energiat vievään ihmissuhteeseen netin kautta. Ja niissä asioissahan riitti selvittelyä, ennen kuin minä sain varmuuden, että en menetä miestäni hänen erikoisesta käytöksestään huolimatta.

 

Meillä 8 vuoden yhdessä olo takana ja kaiken näköistä pienistä suurempiin ongelmiin on ollut. Esim.

- Viime talvena miehen masennus.
- Ajan puute, parisuhdetta ei hoidettu kunnolla ja se ajoikin melkein eron partaalle kun molemilla tuntui tunteet kadonneen
- Lapsien erilaiset kehitysvaiheetkin on toisinaan koetellut parisuhdetta esim. voimakas uhma, murrosikä, huonosti nukkuva vauva

 

Jep, se on mahtavaa miten tasapuolisesti se toimiikaan että jos mä olen joskus poissa enkä sillä kellonlyömällä kotona kun hän haluaa, siitä nousee eron arvoinen riita, mutta jos hän lähtee päiväksi (mikä pitää alkuunkin päätellä siitä että alkaa pakata kamoja, asiasta ei siis edes ilmoiteta) ja sanoo kellonajan jolloin palaa, pitäisi ymmärtää että se on vain viitteellinen eikä suinkaan mikään "lupaus" olla himassa kuin ehkä 3h sen jälkeen. Siltikään, vaikka on käytetty sanoja "juu olen kotona klo 17 mennessä, ilmoitan jos myöhästyn", eikä mitään kuulu ennen puoli kahdeksaa kun äijä könyää kotiin, olen mä aivan kohtuuton jos siitä jotain mainitsen. Eli mikä tässä nyt on se pieni ristiriita jota hän ei näe?!

Mun tekis oikeesti välillä mieli muuttaa pois, jättää se lasten kanssa tänne, ilmoittaa että otan lapset seuraavat päivisin kun mies on töissä ja joka toinen vkl ja loput ajasta hän hoitaa. Sais kokeilla miten mukavaa se oikeasti on kun ei voikaan automaattisesti mennä ja tulla miten huvittaa. Vitutaa vieläkin, kyllä, ja ankarasti.

Meillä oli aikanaan samansuuntainen alamäki, siis mies eli poikamieselämää perheestä huolimatta. Meidän tapauksessa auttoi väliaikainen asumusero. Mies sai elää itsekseen vajaan vuoden, seukkasikin jonkun naisen kanssa, mutta loppujen lopuksi huomasi haluavansa elää meidän kanssa. Nyt on ollut jo vuosia kuin eri mies. Meneväkin vielä on, mutta osaa ottaa perheen huomioon eli sopii asioista ja ilmoittelee muutoksista.

Se, mikä on alamäki, riippuu siitä, jatkuuko vai loppuuko suhde siihen. Meillä suhde jatkui, kun homma saatiin toimimaan, joten siitä ajanjaksosta tuli meidän suhteen alamäki.

 

Meillä oli pientä alamäkeä esikoisen syntymän jälkeen ekat puol vuotta. Mä olin niin kiinni vauvassa ja annoin sille kaiken itsestäni ettei puolisolle jäänyt enää yhtään aikaa. Jotenkin ylämäki alkoi sitten kun vauva oli n.6kk, alkoi "normaali" perhe-elämä ja otettiin myös miehen kanssa yhteistä aikaa sillon tällöin+iltasin kun lapsi nukkui.
Tulin äkkiä uudestaan raskaaksi ja kas kummaa; tuplat! Raskausaika meni ihanasti ja suhde kukoisti. Vauvat synty normiviikoilla ja päästiin sairaalasta normaalisti pois, "suurperheen" elämä pystyi alkamaan. Ekat kuukaudet meni hyvin. Nyt kaksosten ollessa reilu puoli vuotiaita ja esikoinenkin alle 2v, menee meillä miehen kanssa keskenään huonosti. Perhe-elämä luistaa ja on mallillaan, mutta me ollaan kuin kaverukset jotka pyörittää tätä vaipparallia kolmen pienen kanssa.
Mies on ihana ja hyvä isä! Meillä molemmilla on sillon tällön omia menoja ja kumpikaan ei toiselle niistä mäkätä. Tuntuu vaan että rakkaus ja halut on kadonnu. Lapset nukkuu hyvin yönsä ja menevät aikaisin illalla nukkumaan, joten meille jäis sitä yhteistäkin aikaa. Mutta sillon mä otan itselleni omaa aikaa, oon koneella, luen tai käyn vaikka lenkillä. Istutaan hiljaa sohvannurkissa ja tehdään omia juttujamme. Nukkumaan mennessä sanotaan hyvät yöt ja se on siinä. Kyllä täältä vielä noustaan ja vaikka nyt tuntuu niin vaikealta emme aijo luovuttaa.

 

Meillä suurimmat vaikeudet olivat muutama vuosi sitten kun siippa aloitti sivusuhteen. Sen paljastuttua päädyttiin eroon kun hän halusi alkaa uuden elämän sen toisen kanssa.

Muutaman kuukauden kuluttua päädyttiin kuitenkin yhteen. Me ei tätä episodia enää vatvota mutta päivääkään ei mulla mene etteikö se käväise mielessä.

 

Alamäet eivät aina vaadi mitään drmaattisia suuria tapahtumia,jotka laukaisisivat ne. Ihan yhteisen ajan puute ja väsymys puolin ja toisin, voivat ajaa suhteen sellaiseen tilaan, että näkee toisen pääosin negatiivisessa valossa. Sellaiseen vaiheeseen kun ajoittuu ( tai ehkä juuri sellaisen vaiheen aktivoimana) oma ikä-/ identieteettikriisi suhde voi ruveta tuntumaan puuduttavalta pakkopullalta ja sitä projisoi omaa keskeneräisyyttään ja omia virheitään, omia turhaumiaan toiseen.

Taas pitää komppailla sinua.

Meillä ei suhteessa sen kummempia dramaattisia käänteitä ole oikeastaan koskaan ollut. Ei ole uskottomuus tai luottamusongelmaa. Mutta noita ylä- ja alamäkiä on silti ollut. Joskus se toisen seura ja omituiset tapansa tympäisee. Ja sitä yhteistä aikaa pitäisi oikeasti järjestää.

Ja omaa aikaa molemmille muutenkin. Ei se elämä tarvi olla vain aherrusta. Ole kummakaan jos alkaa ketuttamaan.

 

Meillä suurimmat vaikeudet olivat muutama vuosi sitten kun siippa aloitti sivusuhteen. Sen paljastuttua päädyttiin eroon kun hän halusi alkaa uuden elämän sen toisen kanssa.

Muutaman kuukauden kuluttua päädyttiin kuitenkin yhteen. Me ei tätä episodia enää vatvota mutta päivääkään ei mulla mene etteikö se käväise mielessä.

Meillä oli jokunen vosi sama juttu. Vieläkin mietin tehtiinkö oikein, kun jatkettiin. Kyllä se perusluottamus on kuitenkin mennyt ja välillä tulee mieleen, onko sillä taas joku säätö.

 

Eivätkös ylämäet ole niitä vaikeuksia ja hankaluuksia yhteisessä matkanteossa, ja alamäet puolestaan niitä aikoja jolloin yhteinen taival sujuu mukavan helposti (ikään kuin alamäkeen)?

 

Eivätkös ylämäet ole niitä vaikeuksia ja hankaluuksia yhteisessä matkanteossa, ja alamäet puolestaan niitä aikoja jolloin yhteinen taival sujuu mukavan helposti (ikään kuin alamäkeen)?

On. Etenkin vanhanaikaisemin ilmaistuna käy ilmi selkeämmin, kumpi on negatiivinen: myötä- ja vastamäki.

 

meillä on 12v takana yheistä taivalta.minulla usiampi masennus ja lapset sairastelleet TOSI paljon.kumpiki ollaan oltu välillä sairaslomillla uupumusten vuoksi.tuntuu että viimiset 6v ollu yhtä kriisiä mutta yhteinen sävel on taas löytyny ja yhdessä pystytty jatkamaan vaikka se välillä tuntu mahdottomalta.lapsivuodeajat ja sairastumiset on ehkä kaikista vaativimpia aikoja...pettämisjutuista ei oo kokemusta.

 

Meillä on takana taivalta reipas 34 vuotta ja uskottomuus ei koskaan ole ollut ongelma. Rahahan se on, kun ei ole rahaa, on riitaa. Miehellä on valitettavasti ollut luuloa, että minulla on ollut muita miehiä, siihen on liittynyt pahaa väkivaltaa, vaikka aiheetonta. Nyt nautimme kivasta elämästä, koska tulemme hyvin toimeen, eikä raha kivistä.