Marraskuu 2010, Jussi Eronen:
SPR:n Veripalvelun hallitus on jättänyt tehtävänsä. Sillä oli viimeinen tilaisuus osoittaa ryhdikkyyttä ja esimerkiksi pyytää tuhansilta verenluovuttajilta anteeksi.
Hallituksen jäsenet olisivat voineet todeta pahoittelevansa sitä, etteivät toimineet vastuullisella paikallaan niin päättäväisesti kuin olisi pitänyt.
Tätä ei tapahtunut. Sen sijaan Veripalvelun nettisivuille ilmestynyt tiedote sisältää häpeämätöntä saivartelua ja venkoilua.
Konsulttihankinnoista ei ole päätetty Veripalvelun hallituksessa. Veripalvelun johtaja on sopinut konsulttihankinnoista itsenäisesti ilman, että Veripalvelun hallitus on ollut asioista tietoinen, selittää tiedote.
Voisiko toivoa, että edes erotiedotteessa oltaisiin rehellisiä ja avoimia? Hallitus ei varmaan olekaan ollut tietoinen kyseenalaisista konsulttihankinnoista juuri sillä sekunnilla, kun johtaja Jukka Rautonen niitä sopi. Kuitenkaan vyyhdissä ei ole ollut kyse tästä, vaan hallituksen viivyttelystä ja puuttumattomuudesta.
Konsulttihankintojen jälkeen asia joka tapauksessa tuli sekä hallituksen että SPR:n pääsihteerin Kristiina Kumpulan tietoon. Sisäinen tarkastaja kertoi ongelmasta. Tilanne oli tiedossa pitkään. Eikä hallitus tai Kumpula puuttunut asiaan. Tämän tiedote jättää kertomatta, mutta sehän kerrottiinkin 45 minuuttia -ohjelmassa jo syyskuussa.
Nyt hallitus maksaa tästä virheestä erollaan. SPR:n hallitus antoi pääsihteeri Kristiina Kumpulalle huomautuksen, mutta Kumpula saa jatkaa tehtävissään.
Tiedote jatkaa näin.
SPR:n hallitus korostaa, että Veripalvelun hallitus on vastannut ensisijassa Veripalvelun toiminnan strategisista suuntaviivoista sekä valvonut operatiivisen toiminnan turvallisuutta ja tuloksellisuutta vapaaehtoistyönä korvauksetta eikä se ole toiminut sitä velvoittavien säännösten vastaisesti.
Ei siis ole toiminut säännösten vastaisesti, sanoo SPR. Eli erottiin vain, kun oli julkisuuden takia ihan pakko.
Lähiviikot näyttävät, miten harkittu tämän päivän tiedote oli. Tapaus Rautosen poliisitutkinta nimittäin on kesken.