Miksi heti pidetään rasistina jos sanoo ettei olisi halunnut näin paljon afrikkalaisia maahanmuuttajia Suomeen?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "a p"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Oikeasti vertaat TYÖPAIKKAA ja RAPPUKÄYTÄVÄÄ????? :O Minunkin pitää aina avata ovi työhön mennessä ja monta kertaa olen päästänyt muita samalla avauksella tai mennyt toisten avauksella, koska TIEDÄN, että kyseiset henkilöt ovat siellä töissä. Vieraita en päästä silloinkaan samalla avauksella ja itse asiassa vieraiden päästäminen on kielletty ihan työpaikan säännöissä. Mutta en todellakaan vertaisi työpaikkaa ja rappukäytävää (josta mennään ihmisen kotiin) toisiinsa.

Mihin kulttuuriin kuuluu se, että ihmiset tunkevat toisten perässä illalla rappukäytävään ja vielä niin, että tuuppivat tätä henkilöä kenen perässä tulevat.

Oikeasti vertaan yliopistollisen keskussairaalan henkilökunnan ovea, ja rappukäytävää. Sillä erotuksella tietty, että rappikseen saa tulla kuka tahansa, mutta henkilökunnan ovi ei ole avoin kenelle vaan...ja työntekijöitäkin on satoja ellei tuhansia.
Ja jos et huomannut, niin kyllä mä ihan asuintalon rappiksestakin siinä puhuin.

Ja mitä tuohon tummentamaani osioon tulee, niin voisiko olla niin että ihminen on yksilö, eikä osa homogeenista kulttuurimassaa? Vai kuuluuko joka ikinen sinun sanasi ja tekosi suomalaiseen kulttuuriin...?

Joo, voi tulla hiukan pelottava olo jos kaksi miestä tunkee samalla ovenavauksella rappukäytävän ovesta sisään, mutta mitään ei tapahtunut joten ehkä sä voisit päästä jo yli siitä? :)
 
[QUOTE="vieras";24392977]"ja myös kaverin rappikseen menin juuri mitään sanomatta samalla ovenavauksella kuin joku hänen naapurinsa.

En oikein tajua, mitä siinä pitäisi alkaa juttelemaan. Jos ne kysyy multa että millä asialla olet, niin vastaan kyllä, mutta muuten en sano mitään."[/QUOTE]

Tuota kohtaa en huomannutkaan. Pahoitteluni. =) Minusta lupa pitäisi aina kysyä paitsi silloin jos se oven avaaja tietää, että toinen henkilö asuu siinä talossa ja jos ei vaikka jaksa kaivaa avainta. Ihan tilanteen mukaan pitäisi mennä. Nyt en tuntenut niitä miehiä enkä tykännyt, että ryntäsivät perässäni, vaikka en heitä olisi halunnut päästää.
 
Mihin kulttuuriin kuuluu, että tuntemattomia miehiä kuvitellaan heti raiskaajiksi, vaikkapa ihan omassa kotirapussa?! :D

Yleiseen asiaan nimeltä REALISMI. Naishenkilö ei vaan voi olla liian luottavainen enää vuonna 2011. Ei ainakaan täällä missä asun ja uskallan väittää, että tämä sama pätee aika lailla myös muuhun Suomeenkin. Toki Suomessakin on vielä lintukotoja, mutta oma asuinpaikkani EI ole lintukoto.
 
Joo, voi tulla hiukan pelottava olo jos kaksi miestä tunkee samalla ovenavauksella rappukäytävän ovesta sisään, mutta mitään ei tapahtunut joten ehkä sä voisit päästä jo yli siitä? :)

Yli on asiasta päästy ja ei jäänyt onneksi kammoa. Joka kerta kyllä yritän katsoa (siis jo ennen tätä tapahtunuttakin), ettei kukaan pääse vain hyökkäämään sisään. Nyt silloin ajattelin, että ne miehet vaan juttelevat siinä ulkopuolella ja kenties odottavat jotain, siis vaikka tulleet jo aiemmin ulos ja joku jäänyt vielä sisälle ja odottavat häntä, mutta hyökkäsivätkin perässäni sisään. Kyllä se oli pelottavaa. Enemmän minua on järkyttänyt kuitenkin se, että niin moni tässäkin ketjussa pitää niiden miesten käyttäytymistä normaalina.
 
mä meinasin saada sydänkohtauksen yks aamu töihin lähtiessä,kun hissistä tullessani joku hullun kiilto silmissä oleva suomalainen äijä koputti kadun puolella oveen ja huitoi avaamaan ovea..olin menossa roskakatoksen kautta,joten kiersin sisäpihan puolelta,jossa on ovikoodi..äijä tuli sit talon kulmalla vastaan ja alkoi mesomaan,että joo kiitti kun avasit oven,kyllä mä ton koodin tiedän kun asun täällä..harvemmin kukaan puoli kuuden aikaan haluaa sisään ja en ole edelleenkään nähnyt kaikkia tän rapun asukkaita,niin vaikea sanoa kuka asuu oikeesti täällä ja kuka sekopää ohikulkumatkalla pelottelee yksinäistä naista..
 
On se kiva, että kun et enää muuhun pysty niin alat haukkumaan vastapuolta. =) Elämä on vaaroja täynnä, se on totta, mutta omalta osaltani yritän vältellä vaaratilanteita parhaani mukaan.

En minä sanonut, että sinä olet noita mainitsemiani asioita. Vaan ehkä sinä näytit noista miehistä tuolta, kuten he näyttivät sinun mielestäsi raiskareilta ja huumeidenkäyttäjiltä. Hekin yrittivät siis vain omalta osaltaan vältellä vaaratilannetta eivätkä siksi puhuneet sinulle mitään. Siihen viittasi se, riippuu kuka katsoo. Ymmärtää?
 
mä meinasin saada sydänkohtauksen yks aamu töihin lähtiessä,kun hissistä tullessani joku hullun kiilto silmissä oleva suomalainen äijä koputti kadun puolella oveen ja huitoi avaamaan ovea..olin menossa roskakatoksen kautta,joten kiersin sisäpihan puolelta,jossa on ovikoodi..äijä tuli sit talon kulmalla vastaan ja alkoi mesomaan,että joo kiitti kun avasit oven,kyllä mä ton koodin tiedän kun asun täällä..harvemmin kukaan puoli kuuden aikaan haluaa sisään ja en ole edelleenkään nähnyt kaikkia tän rapun asukkaita,niin vaikea sanoa kuka asuu oikeesti täällä ja kuka sekopää ohikulkumatkalla pelottelee yksinäistä naista..

Varmasti oli pelottava tilanne. Tätä juuri tarkoitan, ettei voi ikinä tietää millä asialla joku sisälle pyrkijä on. Eri asia jos liikkuu vaikka miehen tai toisen kaverin kanssa tai muuta, mutta jos on yksin niin koskaan ei pidä olla liian sinisilmäinen ja luottaa siihen, ettei mitään tapahdu. Hulluja riittää kyllä liian paljon!
 
[QUOTE="vieras";24393066] Hekin yrittivät siis vain omalta osaltaan vältellä vaaratilannetta eivätkä siksi puhuneet sinulle mitään. Siihen viittasi se, riippuu kuka katsoo. Ymmärtää?[/QUOTE]

ehkä he eivät myöskään puhuneet suomea, jolloin eivät edes tienneet miten olisivat kertoneet sinulle tulevansa sisään? voidaan arvuutella koko ilta!
 
[QUOTE="vieras";24393066]En minä sanonut, että sinä olet noita mainitsemiani asioita. Vaan ehkä sinä näytit noista miehistä tuolta, kuten he näyttivät sinun mielestäsi raiskareilta ja huumeidenkäyttäjiltä. Hekin yrittivät siis vain omalta osaltaan vältellä vaaratilannetta eivätkä siksi puhuneet sinulle mitään. Siihen viittasi se, riippuu kuka katsoo. Ymmärtää?[/QUOTE]

Selvennykseksi, ne miehet eivät mielestäni näyttäneet raiskaajilta (voiko raiskaajalta edes näyttää?) vaan käyttäytyivät ahdistavasti ja pelottavalla tavalla.
 
Varmasti oli pelottava tilanne. Tätä juuri tarkoitan, ettei voi ikinä tietää millä asialla joku sisälle pyrkijä on. Eri asia jos liikkuu vaikka miehen tai toisen kaverin kanssa tai muuta, mutta jos on yksin niin koskaan ei pidä olla liian sinisilmäinen ja luottaa siihen, ettei mitään tapahdu. Hulluja riittää kyllä liian paljon!

joten,ei tarvitse yleistää että vain ulkomaalaiset eivät osaa olla kohteliaita ja kysyä saako tulla samalla ovenavauksella ( nyt kun asiaa mietin,niin en mäkään koskaan kysy,vaan kävelen samalla oven avauksella sisään kaverin rappuun ) jne..
 
[QUOTE="vieras";24393092]ehkä he eivät myöskään puhuneet suomea, jolloin eivät edes tienneet miten olisivat kertoneet sinulle tulevansa sisään? voidaan arvuutella koko ilta![/QUOTE]

Kyllä aika moni osaa englantia, nämä miehet olivat vielä nuoria, joten uskoisin, että suurella todennäköisyydellä osaisivat englantia. Moni on tässä talon edessäkin kysynyt englanniksi asioita. Eräs kysyi pesutuvan sijaintia englanniksi. Varmasti ne miehetkin olisivat voineet kysyä tai edes elekielellä kysyä. Se nyt onnistuu kaikilta.
 
joten,ei tarvitse yleistää että vain ulkomaalaiset eivät osaa olla kohteliaita ja kysyä saako tulla samalla ovenavauksella ( nyt kun asiaa mietin,niin en mäkään koskaan kysy,vaan kävelen samalla oven avauksella sisään kaverin rappuun ) jne..

En mielestäni ole yleistänyt tai väittänyt, että kaikki ulkomaalaiset käyttäytyisivät noin.
 
Kyllä aika moni osaa englantia, nämä miehet olivat vielä nuoria, joten uskoisin, että suurella todennäköisyydellä osaisivat englantia. Moni on tässä talon edessäkin kysynyt englanniksi asioita. Eräs kysyi pesutuvan sijaintia englanniksi. Varmasti ne miehetkin olisivat voineet kysyä tai edes elekielellä kysyä. Se nyt onnistuu kaikilta.

Ja tämä kaikki liittyy siihen maahanmuuttopolitiikkaan-miten?
 
[QUOTE="vieras";24393126]Entäs se alakerran naapuri ja huumeet?[/QUOTE]

Niin kirjoitin, että hänellä seisoi silmät päässä ja toljotti. En tiedä onko huumeidenkäyttäjä, mutta sellaisia tässä talossa asuu tai muutenkin tällä seudulla myös.
 
Kyllä aika moni osaa englantia, nämä miehet olivat vielä nuoria, joten uskoisin, että suurella todennäköisyydellä osaisivat englantia. Moni on tässä talon edessäkin kysynyt englanniksi asioita. Eräs kysyi pesutuvan sijaintia englanniksi. Varmasti ne miehetkin olisivat voineet kysyä tai edes elekielellä kysyä. Se nyt onnistuu kaikilta.
Mutta sä et sen vertaa saanut suutasi auki, että olisit kysynyt heiltä millä asialla he liikkuvat, jos sen tietäminen oli niin kovin tärkeää?
 
Niin kirjoitin, että hänellä seisoi silmät päässä ja toljotti. En tiedä onko huumeidenkäyttäjä, mutta sellaisia tässä talossa asuu tai muutenkin tällä seudulla myös.

Ehkä se oli pelästynyt katse, kun sinä juoksentelet vauhkona rapussa. Itseään suojellakseen sitten veti oven nopeasti kiinni, kun et edes tervehtinyt ja näin osoittanut hyviä tapoja, joihin siis naapurin tervehtiminen meillä Suomessakin kuuluu.
 
Mutta sä et sen vertaa saanut suutasi auki, että olisit kysynyt heiltä millä asialla he liikkuvat, jos sen tietäminen oli niin kovin tärkeää?

Tilanne meni niin nopeasti enkä todellakaan ollut heille ovea avaamassa vaan suoranaisesti ryntäsivät sisälle perässäni. Menin siis ulko-ovelle ja laitoin avaimen oveen ja kun sain sen auki niin samalla hetkellä joku otti ovesta kiinni ja avasi sitä enemmän. En siinä enää ehtinyt kysellä vaan halusin nopeasti tilanteesta pois ja menin rappuja pitkin. Tilanne tuli siis hyvin nopeasti. Ei siinä ehdi kysyä mitään vaan ainoa ajatus oli, että nyt on päästävä turvaan nopeasti ahdistavasta tilanteesta. Tietynlainen paniikki tuli myös, vaikka onneksi kaikki päättyi hyvin eikä minulle käynyt mitään. Kyseessä oli vain käytöstavattomat ihmiset onneksi eikä sen pahempaa.
 
[QUOTE="vieras";24393177]Ehkä se oli pelästynyt katse, kun sinä juoksentelet vauhkona rapussa. Itseään suojellakseen sitten veti oven nopeasti kiinni, kun et edes tervehtinyt ja näin osoittanut hyviä tapoja, joihin siis naapurin tervehtiminen meillä Suomessakin kuuluu.[/QUOTE]

hahahahaaa siis nyt repesin!!tää oli ihan paras :D.
joo, tämä keskustelu on jo menny niin ohi kaiken järjen, ja juu akaattia on piikitelty niin oisko aika lopettaa? taidan siirtyä kattomaan leffaa :)
 
Tilanne meni niin nopeasti enkä todellakaan ollut heille ovea avaamassa vaan suoranaisesti ryntäsivät sisälle perässäni. Menin siis ulko-ovelle ja laitoin avaimen oveen ja kun sain sen auki niin samalla hetkellä joku otti ovesta kiinni ja avasi sitä enemmän. En siinä enää ehtinyt kysellä vaan halusin nopeasti tilanteesta pois ja menin rappuja pitkin. Tilanne tuli siis hyvin nopeasti. Ei siinä ehdi kysyä mitään vaan ainoa ajatus oli, että nyt on päästävä turvaan nopeasti ahdistavasta tilanteesta. Tietynlainen paniikki tuli myös, vaikka onneksi kaikki päättyi hyvin eikä minulle käynyt mitään. Kyseessä oli vain käytöstavattomat ihmiset onneksi eikä sen pahempaa.

Ok, ymmärrän.

Joidenkin ihmisten olemus, elekieli, jokin (en osaa selittää oikein) on sellainen että ei tee mieli jäädä katselemaan tai kyselemään. Ainakin mä koen jotkut ihmiset niin. Ei niissä välttämättä ole mitään vaarallista tai pahaa, mutta olo on epämukava ja tuntuu että parempi poistua takavasemmalle.
 
  • Tykkää
Reactions: Akaatti
[QUOTE="vieras";24393177]Ehkä se oli pelästynyt katse, kun sinä juoksentelet vauhkona rapussa. Itseään suojellakseen sitten veti oven nopeasti kiinni, kun et edes tervehtinyt ja näin osoittanut hyviä tapoja, joihin siis naapurin tervehtiminen meillä Suomessakin kuuluu.[/QUOTE]

Minulle on oikeastaan ihan sama mitä kyseinen ihminen ajattelee. Minä olin tässä tapauksessa kuitenkin uhri ja täysin ilman omaa syytäni jouduin tällaiseen inhottavaan ja ahdistavaan tilanteeseen. Ei kannattaisi alkaa siihen, että vielä uhri syyllistetään.

Mietitäänpä toisin päin. Kuviteltu tilanne. Nainen tulee kotinsa rappukäytävään ja päästää ventovieraat miehet sisälle ja päätyy raiskatuksi. Sitten siinä keskustelupalstat huutaa kuinka tyhmä idiootti nainen oli kun a) kulki illalla yksin ja b) päästi miehet rappuun sisälle. Teki niin tai näin, niin aina nainen on se syyllinen.
 
Tätä en voi kuin peesata...näin se menee.

(mutta sitä en ymmärrä, että mikä uhri sinä nyt olit, miten voi olla uhri jos mitään ei tapahtunut tai mitään ei edes yritetty tehdä?)
 
Yhteistyössä