Miksi heti pidetään rasistina jos sanoo ettei olisi halunnut näin paljon afrikkalaisia maahanmuuttajia Suomeen?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "a p"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Minulle on oikeastaan ihan sama mitä kyseinen ihminen ajattelee. Minä olin tässä tapauksessa kuitenkin uhri ja täysin ilman omaa syytäni jouduin tällaiseen inhottavaan ja ahdistavaan tilanteeseen. Ei kannattaisi alkaa siihen, että vielä uhri syyllistetään.

Mietitäänpä toisin päin. Kuviteltu tilanne. Nainen tulee kotinsa rappukäytävään ja päästää ventovieraat miehet sisälle ja päätyy raiskatuksi. Sitten siinä keskustelupalstat huutaa kuinka tyhmä idiootti nainen oli kun a) kulki illalla yksin ja b) päästi miehet rappuun sisälle. Teki niin tai näin, niin aina nainen on se syyllinen.

Olet uhri naapurisi häiritsevään ja huumeiseen toljotukseen (Oma tulkintasi, totuuttahan me emme tiedä) oman ovensa raosta? Kyllä sinua on nyt koeteltu. Älä demonisoi omien pelkojesi takia muita ihmisiä, näistä ne ennakkoluulot ja rasismi syntyvät, pelosta.

Ps: Ota nyt oikeasti tuo Michaelin kuva pois, jooko. Sen verran kunnioitusta.
 
Tätä en voi kuin peesata...näin se menee.

(mutta sitä en ymmärrä, että mikä uhri sinä nyt olit, miten voi olla uhri jos mitään ei tapahtunut tai mitään ei edes yritetty tehdä?)

Tämän tapahtuman uhri kuitenkin. Jouduin tahtomattani inhottavaan tilanteeseen. Inhottava tunne jäi tilanteesta, joka luojan kiitos kesti kuitenkin vain joitakin sekunteja. Mutta se on totta, ettei minun tilannettani voi mihinkään raiskauksen uhriin verrata. Anteeksi jos joku käsitti tuon niin, että vertaisin tätä sellaiseen, se ei ollut tarkoitus.
 
[QUOTE="vieras";24393316]Olet uhri naapurisi häiritsevään ja huumeiseen toljotukseen (Oma tulkintasi, totuuttahan me emme tiedä) oman ovensa raosta? Kyllä sinua on nyt koeteltu. Älä demonisoi omien pelkojesi takia muita ihmisiä, näistä ne ennakkoluulot ja rasismi syntyvät, pelosta.

Ps: Ota nyt oikeasti tuo Michaelin kuva pois, jooko. Sen verran kunnioitusta.[/QUOTE]

En pelännyt niitä miehiä ennen kuin he omalla käytöksellään aiheuttivat sen, että pelkäsin heitä siellä rappukäytävässä. Minä sanoisin ennemmin, että rasismi muodostuu kokemuksista enemmän kuin pelosta. En tosin itse ole rasisti vaan suhtaudun avoimesti uusiin ihmisiin jos käyttäytyvät asiallisesti. Noihinkin miehiin suhtauduin aivan normaalisti, ohitin heidät ja menin avaamaan ovea ja siitä se sitten lähti.
 
En pelännyt niitä miehiä ennen kuin he omalla käytöksellään aiheuttivat sen, että pelkäsin heitä siellä rappukäytävässä. Minä sanoisin ennemmin, että rasismi muodostuu kokemuksista enemmän kuin pelosta. En tosin itse ole rasisti vaan suhtaudun avoimesti uusiin ihmisiin jos käyttäytyvät asiallisesti. Noihinkin miehiin suhtauduin aivan normaalisti, ohitin heidät ja menin avaamaan ovea ja siitä se sitten lähti.

Lähti se, että he tulivat toisilleen jutellen, sinua huomioimatta, samalla oven avauksella sisään rappuun ja naapurisi tuijotti sinua mielestäsi häiritsevästi ja huumeisena. Eli uhkaavuus oli ainoastaan sinun korviesi välissä. Nuo kolme miestä tuskin edes huomasivat sinua tai muistavat edes koko tapahtumaa, sikäli kun tuota nyt tapahtumaksi edes voi sanoa. Ikävää, että pelkäät, mutta yritä ymmärtää, että se pelko tulee sinusta itsestäsi, ei noista kolmesta miehestä.
 
[QUOTE="vieras";24393418]Lähti se, että he tulivat toisilleen jutellen, sinua huomioimatta, samalla oven avauksella sisään rappuun ja naapurisi tuijotti sinua mielestäsi häiritsevästi ja huumeisena. Eli uhkaavuus oli ainoastaan sinun korviesi välissä. Nuo kolme miestä tuskin edes huomasivat sinua tai muistavat edes koko tapahtumaa, sikäli kun tuota nyt tapahtumaksi edes voi sanoa. Ikävää, että pelkäät, mutta yritä ymmärtää, että se pelko tulee sinusta itsestäsi, ei noista kolmesta miehestä.[/QUOTE]

En jaksa enää toistaa, mutta jos sinun mielestäsi on normaalia, että kaksi miestä hyökkää perässä, tuuppii ja tönii ja tulee luvatta rappuun, niin sitten se on mielestäni normaalia. Minun mielestäni on kaukana normaalista.
 

Yhteistyössä